Enpä eilen tai jopa edes tänä aamuna kuvitellut, että makailen nyt Mikkelin keskussairaalassa. Onneksi en kuitenkaan koronan vuoksi. Minut kohtasi eilen melko roisin menetelmin päälle käynyt paha infektio, joka aina aika ajoin osuu kohdalleni, muttei ne kaksi edellistä kertaa, jolloin on osunut, olleet ollenkaan näin rajuja. Tämän kertaiseen liittyi hitonmoinen horkka, kuumehourailua ja jopa jonkinlaisia hallusinaatioita. Mutta pahimpana, että se laukasi minulle verenmyrkytyksen – aika vaarallinen yhdistelmä kaikkiaan.
Kumma, kun tällaisena korona-aikana voi kuitenkin lohduttautua ajatuksella, ettei se kuitenkaan ole koronaa. Minulle astmaatikkona korona saattaisi olla vaikea.
Lähdin aamulla päivystykseen jo varhain ja siirryin ensin ns. puhtaalle alueelle hoitajan hoiviin ja tarkoitus oli tehdä pari hoitotoimenpidettä, mutta tilanne muuttui täysin, kun hoitaja mittasi kuumeen: 39.5 ºC. Silloin ilmestyi maski hänelle ja minullekin ja minut siirrettiin sille ei-niin-puhtaalle eli kontaminoituneelle alueelle, vaikka putipuhdashan seki toki oli.
Avaruuspukuun pukeutuneelta näyttävä hoitaja oli ulko-ovella vastassa ja vei minut suoraan ikiomaan tarkkailuhuoneeseen, kytki erilaisiin laitteisiin ja sitten aloinkin odotella. Olin siis ensiapuosastolle ja siellä oli varmaan muitakin, paitsi että tarkkailussa oli minun lisäkseni vai yksi huomattavasti minua vaivaisemman oloinen.
Olin aamulla syönyt kahvin kanssa pari pientä korvapuustia ja puolen päivän aikoihin alkoi jo olla hieman nälkä. Mainitsin asiasta lääkärille ja kohta minulle kannettiin kanakolmioleipä, jogurttia ja mehua, vaikkei tuolla ensiavussa mitään ruokatarjoilua olekaan. Ottivat kai omasta jääkaapista.
Koko ajan minusta pidettiin tosi hyvä huoli, lääkittiin heti kuumetta alentavalla lääkkeellä ja kohta uudella antibiootilla suoraan suoneen, joka nyt sitten kai aiheuttaa pienen ongelman, oloni täällä venyy pitemmäksi kun olin arvannut.
Iltaruuan aikaan minut siirrettiin osastolle ja sain yhden hengen, vessalla ja suihkulla varustetun huoneen, jossa tosin makasi kaverina yksi melko hijainen kirurginen potilas. Kohta tuli tervehtimään tuttu hoitaja työvuosien takaa ja asiantila korjaantui huomattavasti kun ystäväni Aaro – jolla on avain kotiini – kävi hakemassa sieltä niitä tavaroita ja lääkkeitä, mitä en arvannut ottaa mukaan aamulla sairaalaan lähtiessä.
Parasta tietysti on, että sain läppärin. Puhelimen ja latauspiuhan tajusin ottaa mukaani kotoa, mutta astmalääkkeitä en – ovat kuulemma liian kalliita jaettavaksi sairaalassa tai jotain sellaista. Ruokaakin sain osastolla heti, vaikken ollut alkuun muonavahvuudessa. Ja tuttuun tyyliin, ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi.
Yllätys oli se, että johtuen lähinnä tuosta suonensisäisestä antibioottilääkityksestä, saatan siis viettää koko kuurin ajan sairaalassa. Katsotaan nyt, ainakin se sujuu paremmin kun sain läppärin ja muuta rekvisiittaa. Pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla, saattaa tällä kertaa konkretisoitua kohdallani todelliseksi ylösnousemukseksi – sairaalasängystä.
Hannu
nettihoukka
Kumma, kun tällaisena korona-aikana voi kuitenkin lohduttautua ajatuksella, ettei se kuitenkaan ole koronaa. Minulle astmaatikkona korona saattaisi olla vaikea.
Lähdin aamulla päivystykseen jo varhain ja siirryin ensin ns. puhtaalle alueelle hoitajan hoiviin ja tarkoitus oli tehdä pari hoitotoimenpidettä, mutta tilanne muuttui täysin, kun hoitaja mittasi kuumeen: 39.5 ºC. Silloin ilmestyi maski hänelle ja minullekin ja minut siirrettiin sille ei-niin-puhtaalle eli kontaminoituneelle alueelle, vaikka putipuhdashan seki toki oli.
Avaruuspukuun pukeutuneelta näyttävä hoitaja oli ulko-ovella vastassa ja vei minut suoraan ikiomaan tarkkailuhuoneeseen, kytki erilaisiin laitteisiin ja sitten aloinkin odotella. Olin siis ensiapuosastolle ja siellä oli varmaan muitakin, paitsi että tarkkailussa oli minun lisäkseni vai yksi huomattavasti minua vaivaisemman oloinen.
Olin aamulla syönyt kahvin kanssa pari pientä korvapuustia ja puolen päivän aikoihin alkoi jo olla hieman nälkä. Mainitsin asiasta lääkärille ja kohta minulle kannettiin kanakolmioleipä, jogurttia ja mehua, vaikkei tuolla ensiavussa mitään ruokatarjoilua olekaan. Ottivat kai omasta jääkaapista.
Koko ajan minusta pidettiin tosi hyvä huoli, lääkittiin heti kuumetta alentavalla lääkkeellä ja kohta uudella antibiootilla suoraan suoneen, joka nyt sitten kai aiheuttaa pienen ongelman, oloni täällä venyy pitemmäksi kun olin arvannut.
Iltaruuan aikaan minut siirrettiin osastolle ja sain yhden hengen, vessalla ja suihkulla varustetun huoneen, jossa tosin makasi kaverina yksi melko hijainen kirurginen potilas. Kohta tuli tervehtimään tuttu hoitaja työvuosien takaa ja asiantila korjaantui huomattavasti kun ystäväni Aaro – jolla on avain kotiini – kävi hakemassa sieltä niitä tavaroita ja lääkkeitä, mitä en arvannut ottaa mukaan aamulla sairaalaan lähtiessä.
Parasta tietysti on, että sain läppärin. Puhelimen ja latauspiuhan tajusin ottaa mukaani kotoa, mutta astmalääkkeitä en – ovat kuulemma liian kalliita jaettavaksi sairaalassa tai jotain sellaista. Ruokaakin sain osastolla heti, vaikken ollut alkuun muonavahvuudessa. Ja tuttuun tyyliin, ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi.
Yllätys oli se, että johtuen lähinnä tuosta suonensisäisestä antibioottilääkityksestä, saatan siis viettää koko kuurin ajan sairaalassa. Katsotaan nyt, ainakin se sujuu paremmin kun sain läppärin ja muuta rekvisiittaa. Pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla, saattaa tällä kertaa konkretisoitua kohdallani todelliseksi ylösnousemukseksi – sairaalasängystä.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti