28.2.10

Lomaa pukkaa

Jippii! Vapaus alkaa enemmänkin kuin häämöttää. Perjantai-iltana aloitin reilun viikon talvilomailun. Lomaan oli pieni shokkialku, kun P&S&J kävivät saunomassa ja pikku-J ennätti laittaa kaikki paikat uuteen malliin. No ei hätiä - jätin ne siihen odottamaan seuraavaa vierailua.

Loma tekee hyvää. En ole perjantai-illan jälkeen vielä (nyt siis sunnuntai-iltapäivä) vaihtanut pyjamaa pois, vaan viihdyn siinä yhä oikein hyvin. S tosin yritti pakottaa ulos, lupasin viedä roskapussin aamutakissa. Herättyäni aamulla, katsoin kolmannen erän Suomi-Slovakia -ottelusta ja painuin takaisin vällyn alle. Vau! Nukuin puoli yhteen.

Nyt taas (klo hieman yli 15) mietin, josko ottaisin päikkärit. Ilmeisesti olen aika väsynyt ja unen tarve on ollut melkoinen. Mutta nyt sitä on mahdollista korjata. Tänään en aio tehdä mitään suurempaa, ainoastaan nukkua ja laiskotella. Maanantaista en vielä tiedä. Aamulla ainakin on labrareissu tiedossa kymmenen jälkeen, joten ulos on lähdettävä.

Lomaviikon jälkeen on kolme viikkoa töitä ja sitten on taas lomaa kaksi viikkoa. Pääsiäinen sattuu siihen keskelle ja pitää vielä miettiä, mitä tuolloin tekisin. Laiskottelu ehkä jo riittääkin.

Tuon pääsiäisloman jälkeen onkin sitten lähes viimeinen jakso töitä, jos ei lasketa niitä muutamaa päivää, jotka siivoan pöytää läksiäisten jälkeen. Joten aika vähissä ovat työt. Vapaa vai liekö se vain tunne vapaan tulosta alkaa jo tuntua koko ruumissa ja sielussa. Tunnelma on ainakin vielä riemuisa.

Taidanpa kuiten ottaa nyt ne päikkärit!

12.2.10

Vanhuus ja väsymys

Kyllä sillä asenteella ja motivaatiolla on melkoinen vaikutus. Kun alan hiljalleen antaa periksi ajatukselle, että kyllä tästä jäädään kohta eläkkeelle, niin eikö vain se kelmi vanhuus vyöry toisesta laidasta sijalle. Kaikesta puuhastelusta tulee väsyttävämpää ja raskaampaa.

Viime viikot ovat tosin olleet myös rankkoja työviikkoja, joissa viikonvaihdelepo on jäänyt usein vähiin. Yksi viikonvaihde meni EDUCA-messuilla ja kohta perään - ei tosin viikonvaihde, mutta kaksi päivää kuitenkin reissussa - Rantasalmella. Tämä viikonvaihde kaverin synttäreitä juhlien ja sunnuntaina pitäisi sitten juhlien päälle jaksaa olla mukana nuorten ISON-tapahtumassa. Samaan aikaan sattuneet sairastelut, kaiken maailman kolotukset ja joutavat vaivat vain sitten lisäävät väsymyksen tuntua.

Viikonlopun tullessa on valmiiksi niin väsyksissä, ettei tarvitse miettiä mitähän tekisi. Vastaus on varma: lepään ja nukun. Nytkin perjantai-iltana klo 22 jälkeen kirjoittelen tätä ja olen jo ennättänyt ottaa tunnin torkut klo 18-19. Ja yhä nukuttaa. Saa nähdä teenkö kuten monena muuna iltana: päätän, etten jaksakaan katsoa elokuvaa TV:stä vaan painun nukkumaan.

Samalla katselen ympärilleni kotona ja näen siellä joka paikassa "tekemättömiä töitä", jotka pitäisi saada kuntoon, korjattua, siivottua jne. Milloinkahan nekin ehtii tekemään, kun olen eläkkeellekin jo ajatellut niin monta reissua, ettei kotona ehdi olla. Tai sitten ei haluakaan olla juuri noiden tekemättömien töiden vuoksi.

9.2.10

Viimeiset "pakkaspäivät"


No nyt ovat sitten ohi viimeiset "reksien pakkaspäivät", jokavuotiset Mikkelin rehtoreiden talvipäivät. Tällä kertaa olimme suurella joukolla Rantasalmella Järvi-Suomen Sydämessä, mielenkiintoisessa lomakeskuksessa, jossa omistajalla on ollut melkoisia visioita toteutettavaan. Kivistä, ikivanhoista juurakoista ja hirsistä oli rakennettu Saimaan rannalle melkoinen lomakeskus, joka hakee vertaistaan.

Rehtoritkin olivat paikalla lähes kaikki. Päivien aiheet vaihtelivat yhteistoiminnallisesta muutosjohtamisesta aina sosiaalisiin medioihin osana yleissivistystä. Johtamista käsitellyt rutinoitunut konsultti ei minua suuresti innostanut. Ajoittain tuntui, että tuollaisia matkasaarnaajia olen nähnyt jo riittävästi. Mitään oleellista uutta hän ei mielestäni osannut tuoda esille, mutta kääri luennosta varmaan hyvät rahat laittamalla meidät keskustelemaan keskenämme "pariporinoissa", moderneissa turpakäräjissä.

Sosiaalinen media sen sijaan kiinnosti kovastikin. Jos kaikki suunnitelmat ja haaveet toteutuvat, on meillä odotettavissa kouluissakin mielenkiintoiset ajat. Vai mitä sanot 3D-kopiokoneista ja kyberoppilaista tai ajatuksen välityksellä toimivasta komunikaatiosta. Kaikista näistä ja monista muista ihmeellisyyksiä meille kerrottiin, vaikka suuri osa läsnäolleista ei käytä vielä edes bolgeja, Facebookista tai Twitteristä nyt puhumattakaan. Komeat ja kalliit kännykät ja läppärit kylläkin lähes kaikilla kuitenkin on! Ihan eria asia sitten tosin on, osaavatko kaikki käyttää niiden kaikkia ominaisuuksia. Mutta mukana ne piti olla ainakin näytillä.

No tällainen sekalainen sakki on pian jätettävä. Mukana on yksi kollega, joka jää eläkkeelle samoihin aikoihin kuin minä. Vaikea sanoa, tuleeko heitä kaikkia ikävä, kun en oikein koskaan ole tuohon porukkaan tuntunut kuuluvani ihan kokonaan. Varmaan monesta syystä. Ehkä päällimmäisenä on kuitenkin ikäero ja iän mukanaan tuomat erot arvoissa ja ammatillisessa itsetunnossa. Osaa tulen kuitenkin varmasti kaipaamaan kovastikin.

Tuohon samaan asiaan - arvomaailman erilaisuuteen - olen törmännyt viime aikoina ajatuksissani liian usein. Harmittaa. Mutta palaan asiaan ehkä vielä, jotta voisin purkaa senkin pois mielestäni.

1.2.10

Tää on viimeinen ...

Taisin aloittaa jo noin vuosi sitten nämä: "Tää on viimeinen se ja se" -tarinani, kun ilmoitin jo vuoden 2009 kevätjuhlassa, että tämä on minun viimeinen kevätjuhlani. Suunta jatkui joulujuhlassa, joka oli viimeinen yhteinen koko koulun juhlani.

En silloin varmaan vielä tiedostanut, että nämä sanomiset olivat todennäköisesti jonkinlaista "surutyötä" pitkän työrupeaman päätteeksi. Näin ilmeisesti vakuutin itselleni, että eläkkeelle tästä lähdetään. Miksi ihmeessä vakuuttelin, kun sinne joka tapauksessa on niin mukava lähteä?

Ehkäpä siihen työuraan (hieno sana) kuitenkin liittyy paljon muistoja, ihmisiä ja tapahtumia, joita siis ilmeisesti kaipaan - sanonpa sitten nyt mitä vain. Samanlaista haikeutta oli ilmeisesti ilmassa viime viikonvaihteessa, kun olin Helsingissä EDUCA-messuilla. Tapasin siellä lukuisia ihmisiä työurani varrelta, joita en varmaan enää koskaan tapaa kuin sattumalta.

Olen kuitenkin viettänyt melko värikkään työuran niin opettajana kuin etenkin järjestöihmisenä Akavan ja OAJ:n kuvioissa - pääluottamusmiehenä ja valtuutettuna ja monena muuna järjestöjyränä pitkälti toistakymmentä vuotta. Luopuminen noista tehtävistä aikanaan oli helppoa, mutta tietty haikeus näihin eroihin näyttää kuitenkin nyt liittyvän, vaikken enää tosikuvioihin kaipaakaan. Siltä ajalta tuli monia mukavia tuttavuuksia ja jopa ystäviä.

Nyt on "hyvästelty" näissä tapaamisissa jo rehtorit (valtakunnallisesti) ja järjestökaverit, joitain muita seuraa melko nopealla aikataululla. Viikon päästä on viimeinen "rehtoreiden pakkaspäivät", kaksipäiväinen koulutustilaisuus, joka saattaa olla tilaisuus sanoa "hei, hei" mikkeliläisille rehtoreille noin yleisellä tasolla. Kaverit ovat sitten erikseen ja siihen palataan vielä.