Olen kolmessa edellisessä blogijutussani kertonut haudoista – pääasiassa Mikkelissä sijaitsevista sotilaiden haudoista – jotka sijaitsevat ns. Mikkelin vanhalla hautausmaalla. Mikkelissä on muitakin hautausmaita. Yksi vanhoista hautausmaista on Laihalammen rannalla ja siitä käytettiin ennen nimeä Laihalammen hautausmaa. Siitä sitten myöhemmin muodostui ymmärtääkseni tämän hetken käytetyin mikkeliläinen hautausmaa – Harjun hautausmaa, jonka yhteydessä, aivan vieressä sijaitsee myös Mikkelin ortodoksinen hautausmaa.
Mennäänpä siis ensin Laihalammen hautausmaalle, josta löytyy yksinäinen rautatangosta taivutettu risti. Ristissä on säilynyt krusifiksi ja suurin kirjaimin eversti Wladimir Lazebnikoff, syntynyt 1861, kuollut 1923. Hän oli Suomeen siirtynyt venäläinen emigrantti, joka omisti kaupunkitalon Mikkelissä. Läheltä tuota hautaa, tien toiselta puolelta, Mikkelin ortodoksiselta hautausmaalta löytyy muuten toinen merkittävä emigrantin – ei tosin sotilaan – vaan ruhtinattaren hauta.
 |
| Ruhtinatar Natalia Lopuhin-Demidoffin hauta Mikkelissä (Kuva: Hannu Pyykkönen) |
En aio nyt tässä blogissa kirjoittaa hänestä sen enempää, sillä kymmenen vuotta sitten 2013 kirjoitin hänestä aivan oman blogijutun. Silloin tosin hieman toisen nimiseen blogiini, mistä se löytyy yhä, jos joku sen haluaa lukea ja joku haluaa tietää, kuka tämä ruhtinatar Demidoff olikaan. Katso siis ruhtinattaren tarina:
http://happikaappi.blogspot.com/2013/08/84-ortodoksisen-emigrantin-tie.html
Haudassa makaavan ruhtinattaren tarina on päässyt sittemmin niin näytelmiin kuin kirjoihinkin, sen verran erikoinen ja ehkä omalla tavallaan kiehtova, joskin myös surullinen, tuo tarina oli. Noita emigranttien hautoja Mikkelistä saattaa toki löytyä muitakin, mutta en nyt tässä yhteydessä paneudu niihin sen enempää, vaan keskityn vaan näihin sotilashautoihin.
Aivan Mikkelin keskustassa sijaitseva nykyinen Kirkkopuisto on ollut – kuten nimikin sen sanoo – aiemmin kirkkomaa, jossa sijaitsi myös kirkko. Siellä ollut Mikkelin pitäjän kirkko paloi ukkosen sytyttämänä 6.8.1808. Kirkkomaalle haudattiin mm. 13.6.1789 Porrassalmen taistelussa kaatuneita ja taisteluissa tai myöhemmin taistelujen vuoksi kuolleita sotilaita. Heistä hieman lisää myöhemmin.
 |
| Mikkelin Kirkkopuistoon laulujuhlille 1897 rakennettu laululava 25.7.1897. Huomaa lavassa olevat kolme vaakunaa: Suomi, Savo ja Karjala. (Kuva: Mueovirasto) |
Kirkkopuiston keskellä on 1910-luvulla rakennettu suihkukaivo, joka uusittiin nykyiseen muotoonsa 1950-luvun lopulla. Sen vieressä on arkkitehti John L. Lybeckin suunnittelema puinen soittolava, joka rakennettiin vuoden 1897 Mikkelin laulujuhlia varten. Samainen arkkitehti suunnitteli myös Mikkelin Päämajankujalla sijaitsevan vanhan Päämajakoulun kivisen rakennuksen. Kirkkopuistossa on useita muistomerkkejä ja veistoksia: Johannes Haapasalon veistämä Porrassalmen taistelussa kaatuneiden upseerien muistomerkki (1929), Eino Räsäsen Mikkelin pitäjän vanhan kirkon muistomerkki (1953) ja Armas Hutrin suihkukaivoveistos Nelisiipi (1959–1960). Kirkkopuiston alta löydettiin vuonna 2003 viemäritöiden yhteydessä pätkä 1700-luvulla rakennettua kirkkomaan ympärysmuuria ja joukko entisiä hautoja. Museovirasto on määritellyt löydöt kiinteäksi muinaisjäännökseksi.
Vanha pitäjänkirkko tuhoutui siis tulipalossa 1800-luvun alussa ja kirkkomaan hautakivet vietiin pois puiston perustamisen jälkeen vuonna 1841. Johannes Haapasalon Jousimies-patsas muistuttaa meitä kaikista Porrassalmen taisteluissa kuolleista, mm. neljästä upseerista: luutnantit Thilman ja Kohten, joka oli rykmentin adjutatti sekä vänrikit Schauman Porin rykmentistä ja Nyman SJR:stä sekä 54 aliupseerista ja sotamiehestä, joita on haudattu Kirkkomaan multiin.
Hautausmailta löytyy vielä mm. majuri Johan Malleén, joka syntyi 20.3.1754 Turussa ja kuoli 30.5.1800 Sairilassa sekä Rakuunarykmentin ja Haapaniemen sotakoulun pastori, hovisaarnaaja Mathias Simonelli (aikaisemmin Simelius), joka syntyi 1743 ja kuoli 1800 leiriharjoitusten aikana.
Sitten vielä jokunen sana kahdesta ryhmästä sotilaita, joita yhdistää ehkä synnyinmaa, mutta jotka sitten aatteellisesti ovat melko lailla kaukana toisistaan. Tämä toinen ryhmä, jonka jäseniä esittelen pari, kolme, ovat Venäjän tsaarin armeijan sotilaita ajalta ennen Suomen itsenäistymistä. Ja toinen ryhmä myöhemmin samassa maassa – siis Venäjällä – siihen aikaan tosin Neuvostoliitossa, vaikuttaneita sotaan liittyviä henkilöitä, joista minun on kuitenkin vaikea käyttää nimitystä sotilas ja joista me suomalaiset olemme ehkä tottuneet enemmänkin käyttämään sanaa desantti.
Mutta ensiksi kuitenkin siis tuosta toisesta ryhmästä. Mikkelin nykyiselle ortodoksiselle hautausmaalle on haudattu 1950-luvulla siirrettyinä kolme tai ehkä neljä vainajaa Linnanmäeltä, Mikkelin vanhan varuskunta-alueen laidalla sijainneen ortodoksisen Pyhän Georgios Voittajan sotilaskirkon hautausmaalta, Harjun hautausmaan vierellä olevalle Mikkelin ortodoksiselle hautausmaalle. Sinne haudatut eivät välttämättä kuolleet Mikkelissä, vaan taisteluissa tai erilaisten sairauksien tai tautien vuoksi jossain muualla oman joukkonsa matkassa.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Mikkeliin sijoitettu, nimestään huolimatta täysin venäläinen, 5. Suomenmaalainen tarkk’ampuja rykmentti, joutui sodan ensimmäisinä päivinä rintamalle Itä-Preussiin, jossa se muiden venäläisten joukkojen kanssa taisteli kenraali Hindenburgin johtamia saksalaisia vastaan.
Kenraali Paul von Hindenburgin alaisten Preussin joukkojen ryhtyessä suorittamaan vastahyökkäystä ja saartoliikettä Venäjän armeijaa vastaan, joutui edellä mainittu Mikkelistä lähtenyt rykmentti, jota pidettiin Venäjän silloisiin valiojalkaväkirykmentteihin kuuluvana, tulikokeeseen. Ensimmäisenä rykmenttiin kuuluneena upseerina kaatui elokuun 27 päivänä 1914 Itä-Preussissa, Mikkelissä palvelleen sotilaslääkärin poika, alikapteeni Nikolai Guvenaljevitsh Koljubakin, joka oli syntynyt huhtikuun 17 päivänä 1886. Tämä 27-vuotias alikapteeni haudattiin Mikkeliin silloisen sotilaskirkon päärappusten lähelle – hieman rappusista länteen. Hautaustoimitus ja Venäjän valtakunnan sotilaslipulla koristellun sinkkisen kuparikoristeisen arkun hautaanlasku tapahtuivat komein sotilaallisin seremonioin ja juhlallisuuksin. Myöhemmin hänen hautansa viereen haudattiin todennäköisesti myös hänen kuollut pikkupoikansa.
 |
| Alikapteeni Koljubakinin hauta Mikkelin ortodoksisella hautausmaalla. (Kuva: Hannu Pyykkönen) |
1916 toukokuussa kaivettiin alikapteeni Koljubakinin ja hänen poikansa haudan viereen seurava sotilashauta, johon sunnilleen samanlaisin seremonioin haudattiin Volnizin kylässä kaatunut everstiluutnantti Reiman. Sotilaskirkon hautausmaalle Linnanmäelle haudattiin vielä kolmaskin sotilas, kapteeni Smalagim, jonka nimi oli ainakin haudan siirtovaiheessa 50-luvulla hieman kateissa, koska puisesta arkusta olivat hävinneet kaikki tunnukset. Nimi ja hieman muutakin taustatietoa – mm. se, että hänkin oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa – selvisi sittemmin mm. sotilaskirkosta poikani kanssa tekemän kirjan yhteydessä. Kaikista näistä sotilaista ja haudoista voi lukeaa lisää tuosta ainakin Mikkelin kirjastosta löytyvästä loppuunmyydystä kirjastamme: ”Mikkelin ortodoksinen sotilaskirkko” (Ortodoksi.net, 2008 ja 2010). Todella kauniin sotilaskirkon kuva löytyy muuten tämän neliosaisen hautausmaajuttusarjan ensimmäisestä blogijutusta.
 |
| Kuvassa venäläisiä sotavankeja ja sotasaaliiksi jäänyttä venäläistä kalustoa Tannenbergin taistelun jälkeen 1914 (Kuva: Wikipedia) |
Näiden kolmen sotilaan (ja mahdollisesti myös kuolleen pikkupojan) haudat ovat nykyisellä Mikkelin ortodoksisella hautausmaalla siten, että vain yhdellä haudalla on hautamuistomerkki. Se sijaitsee aivan hautausmaan takanurkassa, katsottaessa Saattotieltä hautausmaan tsasounan vasemmalla puolella. Syy näiden sotilaiden hautaamiseen ja etenkin tuomiseen taistelupaikoilta Mikkeliin oli se, että he olivat naimisissa mikkeliläisen tai oikeammin pitää sanoa suomalaisen naisen kanssa. Kirjasta selviää mm. että Nikolai Koljubakin oli naimisissa suomalaissyntyisen venäläisen kutsuntapiiripäällikkö, eversti Krogeruksen tyttären Helena Krogeruksen, kanssa ja evl Reiman Mikkelin maaseurakunnan kappalaiseen tyttären Maini Markkulan kanssa.
 |
| Sotavankien hauta Harjun hautausmaalla. (Kuva: Hannu Pyykkönen) |
Kuten edellä mainitsin, Harjun hautausmaalla sijaitsee vielä yksi esiteltävä hauta. Löysin haudan aikanaan aivan toista hautaa etsiessäni ja hautamuistomerkissä kiinnitti huomion siinä oleva venäjänkielinen teksti:
”десь погребено 23 советских военнослужащин”
eli suomennettuna:
”Tähän haudattiin 23 Neuvostoliiton sotilasta”.
En enää toista tässä samoja asioita, jotka olen jo aiemmin kertonut toisessa blogikirjoituksessa. Jos haluat lisätietoja näistä desanteista katso:
https://pyykkonen.blogspot.com/2019/11/kiehtovat-hautausmaat.html
ja jatkotarina, jossa jokin tieto täsmentyi:
https://pyykkonen.blogspot.com/2019/11/kadonneita-hautoja-kadonneita-ihmisia.html
Yksi hauta on vielä esittelemättä – se meinasi ihan unohtua, vaikka hauta sijaitsee varsin "ottavalla paikalla" ihan ns. Marsikin kioskin vieressä, kadun toisella puolella.
 |
| Donin kasakoiden hauta Mikkelin vanhalla hautausmaalla. (Kuva: Hannu Pyykkönen) |
Otavankadun ammattikoulun vieressä, siis ihan Marskin kioskin lähellä, on viiden Donin kasakan hauta. Hautakiven venäjänkielisessä tekstissä lukee suomennettuna:
"Tässä on haudattuna 5 kasakkaa Donin 28. kasakkarykmentistä kasakoiden oleskellessa St. Mikkelin kaupungissa."
Kirjailija Karl August Tawaststjerna kuvaa teoksessaan "Kertomuksia ja kuvauksia" (s,32) kasakoita seuraavasti:
"Vähän matkaa siitä (vankilasta) sen suoran kadun varrella, joka hiekkakenttään päättyi, oli kaupungin laidassa kasakkain kasarmi, pitkä ja matala puutalo. Kasarmeissa ja sen rappusilla lauloivat nuo Donin asevelvolliset alakuloisia laulujaan avaroista aroista ja hurjista ratsastuksista. Laulu kuului kaupunkiin ja siinä sanottiin: "Tulee sade, kasakat laulavat."
---
Tässä nyt sitten jälleen neljä tarinaa hautausmailta, joista olen tosiaankin kirjoittanut aika monessa aiemmassa blogijutussani. Mikkelin hautausmailla näiden nyt esille tulleiden sotilaiden lisäksi lepää useita muita, joiden nimet ovat varmasti unohtuneet ja jotka kenties olisivat olleet yhtä mainitsemisen arvoisia yhtä lailla kuin nämä nytkin esitetyt. Näiden sotilaiden lisäksi niin Mikkelissä, kuten todella monella muullakin hautausmaalla, lepää sankarihautausmailla viime sotien aikana kaatuneita sotilaita.
Kuten aiemmassa blogijutussa niin jo mainitsin, majuri Niilo Halla-Seppälä katsoi yhdeksi tehtäväkseen etsiä näitä kadonneita hautoja ja huolehtia niiden kunnossapidosta siinä määrin, kun se oli mahdollista. Sitä minäkin pieneltä osaltani olen yrittänyt tehdä. Meidän kaikkien velvollisuutemme olisi kunnioittaa edesmenneiden muistoa, kunnioittamalla ja hoitamalla näiden vielä jäljellä olevia kallistuneita ja sammaloituneita hautakiviä. Mikkelin vanhalla hautausmaalla kävellessä tulee väkisin mieleen antiikin aikainen hautakirjoitus:
”Kulkija, hetkinen viipyös kumpuni luona.
Muista, ett’ saatossa elon ol’ paikkani kerta.
Vielä sä matkaasi teet, mutt’ kohta jo luonamme oot.”
elämämatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Sankareita ja taviksia
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/11/sankareita-ja-taviksia.html
Ja tässä vielä näihin kuolematarinoihin löyhästi liittyvä jatkotarina:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/kuolema-yhdistaa-vai-mika-lie.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti