31.8.16

Mikäs se nyt olikaan sen nimi?

Ikääntymisen ihanuuksiin kuuluu eittämättä muistin heikkeneminen. Vanhan vitsin mukaan ensin unohtuvat nimet, sitten kasvot, seuraavaksi vetoketju auki ja viimeisessä vaiheessa se unohtuu kiinni. Minä lienen ollut jo jonkin aikaa tuossa kolmosvaiheessa – tai itse asiassa olin siinä jo työssä ollessani – ja taisi olla melko monta hämmentävää tilannetta, kun rehtori otti asiakkaansa vastaan ”tallinovi avoinna”.

Olen nyt eläkkeellä ollessani viime aikoina käynyt useina aamuina aamukahvilla kaupungilla. Jos on ollut kaunis aurinkoinen päivä, torilla, mutta kylmempänä tai sateisempana päivänä kauppakeskus Stellassa. Kantapöydässämme kokoontuu aamuisin vaihteleva noin vajaan kymmenen ihmisen porukka, joista tosin paikalla yleensä on vain noin 6 – 7. Ikähaarukka on melko korkea varmaan jostain 65 ylöspäin jonnekin 80 saakka. Ammattikunta on myös kirjava, mukana on opettaja, talonmies, optikko, toimittaja, eversti, sotilasmestari – joskus jopa kenraalikin – hammaslääkäri, pappi, liikkeenharjoittaja ja monia muita entisiä  osin varmaan nykyisiäkin  huippuammattilaisia.

Tuo kahviporukka toimii samalla melko mukavana vertaisryhmänä tällaiselle vanhenevalle ja pikkuhiljaa heikentyvän muistin omaavalle rehtorillekin. Tuossa porukassa on kovin yleistä toteamus: ”Mikäs se nyt olikaan sen nimi?” Nimillä kun on kummallinen tapa hävitä muistista ensimmäisinä. Kun niitä ei tarvitse, ne katoavat. Jopa entisten työkavereiden nimet alkavat hävitä, kun niitä ei pitempään aikaan käytä eikä heistä puhu tai tapaa heitä. Vanhat monta kymmentä vuotta työkavereina olleiden nimet eivät helpolla häviä, mutta sellaiset, joiden kanssa työskenteli lyhyemmän aikaa tai joita tapasi vain satunnaisesti, alkavat hiljalleen kadota muistista.

Kai se tuo muistikin on sellainen rajattu ”astia”, jonne mahtuu tietty määrä dataa ja kun sitä tulee lisää, vanhat, vähemmän käytetyt tippuvat toisesta päästä ulos. Näin olen itse sen ajatellut, enkä ole asiasta ainakaan vielä suuremmin stressaantunut. Eläkkeellä ollessa on ihan selvästi tullut armollisemmaksi itselleen ja aina ei ole maailman tärkeintä muistaa jotain juuri sillä hetkellä. Muisti on kuitenkin vielä sen verran armollinen, että usein asia muistuu mieleen pienen ajan jälkeen. Tosin ainakin oma muistikoneistoni on siinä mielessä hankala, että tilanteessa, jossa en jotain muista, se jää surraamaan päälle ja joskus en pääse asiasta yli ennen kuin palautan asian ja muistan.

Tuohon muistin häviämiseen liittyy varmaan sekä mukavia että hieman hankaliakin asioita. Mukavaa on ollut ainakin se, että kaikki ne viime aikoina telkkarista tulleet vanhat Bond-filmit tai Hercule Poirotit, joista osan lienen katsonut pariin kolmeen kertaan, ovat unohtuneet ja katselen niitä taas uudestaan ihan uusina filmeinä. Hankalaksi asia muuttuu silloin, kun vaikkapa jokin lääke on loppunut ja ajattelen ostaa sitä seuraavalla kauppareissulla lisää kaupan yhteydessä olevasta apteekista. Saatan päästä jopa neljä kertaa kotiin asti ja nähdessäni siellä tyhjän lääkepurkin, muistan, että ”ai niin, taas unohtui” ja ehkä vasta viidennellä kerralla muistan asian melkein viimehetkellä, kun lastaan kauppakasseja autoon parkkipaikalla ja päätän palata takaisin ja mennä vielä apteekkiin.

Jonkin verran olen alkanut käyttää apuvälineitä. Vanha perinteinen muistilappu on varma konsti, mikäli sen muistaa kaivaa taskustaan jo kaupungilla ollessaan eikä vasta kotiin palatessaan. Ja nämä nykyaikaiset älypuhelimet ovat verrattomia välineitä myös muistiasioissa. Sinne voi tallettaa muistiin asioita, mitä pitää tehdä ja sieltä löytyy usein vastaus muistamattomaan asiaan netin kautta.

Olen monta kertaa hämmästyttänyt aamukahviporukkaa ”tiedoillani ja taidoillani” juuri älypuhelimen suhteen. Minulla on siinä äänihakumahdollisuus ja kun joku muistelee jotain asiaa, sanon usein vain, että hetkinen, luen selvitettävän asian älypuhelimeen ja haen vastauksen sieltä. Alkuun sain melkein ”älypuhelingurun” maineen noita temppuja näyttäessäni, mutta nyt porukka alkaa jo tottua siihen ja usein he sanovatkin, että katsopa Hannu asia ”helvetinkoneestasi”.

Mutta älypuhelin ja vanhenevan ihmisen muistihäiriöt voidaan liittää mielestäni tällä tavalla melko hyvin yhteen ja kone palvelee tässä tapauksessa ihmistä aika hyvin. Kynnys käyttää älypuhelinta tai yleensäkin tietokonetta on vain melko monella eläkeläisellä aika suuri. Tuossakin meidän porukassa suurimmalla osalla ei ole älypuhelinta vaan ihan tavallinen kännykkä ilman ”älyominaisuuksia”. Mutta jospa tuo guruiluni olisi innoittanut edes joitain harkitsemaan ja vieläpä hankkimaan sellaisen ja tietysti: opettelemaan sen käyttöä. Kas se kun auttaa myös tuossa muistiasiassa. Aivot toimivat paremmin ja muisti ei ehkä heikkenekään niin nopsaan.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com