Nyt sitten alkoi erilaisista asioista luopuminen. Ensimmäinen konkreettinen luopuminen oli, kun annoin työmatkapuhelimeni uudelle 1.8.2010 aloittavalle rehtorille. Hän voi jo hieman etukäteen vastailla tuleviin työpuheluihin.
Itse olen puhelimen osalta enää yhden kännyn mies, kun minulla on käytössäni vain oma salainen 0400-numeroni.
Viime hetkellä sain tehtyä muitakin riippumaan ja tekemättä jääneitä asioitani - kuten veroilmoituksen teko - nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla nousta koneeseen ja lentää Italiaan. Jee. Perästä sitten kuuluun.
10.5.10
9.5.10
Läksiäisiä, läksiäisiä
Perjantain ja lauantain 7. -8.5. olen viettänyt erilaisia läksiäisiä. Perjantaina molempien koulujen oppilaat, henkilökunta ja muutamia huoltajiakin oli kokoontunut Päämajakoulun juhlasaliin, jonne minut talutti kädestä pitäen - ja vähintään yhtä paljon jännittäen, kuin minäkin - pieni tokaluokkalainen Emma.
Sali täpötäynnä minulle esitettiin toinen toistaa hienompia esityksiä, jotka nostivat tunteet pintaan. Teatterin vanhemmista oli koottu esiintyjäryhmä, joka lauloi, lapset lauloivat, katseltiin kuvia työtaipaleelta ja nyyhkittiin. Oli hellyttävää saada pienen ekaluokkalaisen kortti, joka toivotti minulle: Onnea eläkeele!
Lauantaina oli sitten eräänlaiset viralliset läksiäiset, jotka olin itse junaillut koulun ulkopuolelle. Ne pidettiin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiloissa siten, että aloitimme klo 18 lyhyellä kiitosrukouspalveluksella kirkossa arkkipiispa Leon johdolla. Pappeina toimivat hyvä ystäväni Kuopion kirkkoherra - nyt tosin eläkkeelle jäävä - rovasti Mikko Kärki ja Mikkelin kirkkoherra, isä Johannes Hätinen, diakonina toimi arkkipiispan teologinen sihteeri, ylidiakoni Jyrki Härkönen. Kuorokin oli omasta takaa, kun vieraissani oli muutama kuorolainen eri puolilta Suomea.
Palvelus sujui kauniisti ja yllätyksenä lopussa sain vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin arkkipiispalta ja kirkkoherralta kauniiden sanojen kera.
Varsinainen juhla pidettiin seurakuntasalissa, jossa Ilkat Lappi ja Vesterinen olivat loihtineet kauniin ympäristön ja maittavat ruuat meidän kaikkien nautittavaksemme ja syötäväksemme. Ruuat saivat suuresti kehuja ja viinikin maittoi ja noin 80 hengen vierasjoukko porisi iloisesti koko illan, niin että viimeiset vieraat lähtivät varsin myöhään, taisi olla lähempänä klo 23:a.
Tilaisuudessa - huolimatta siitä, että olin toivonut puheetonta juhlaa - pidettiin silti muutama puhe ja kuunneltiin kaunis laulu: Yesterday, koulun henkilökunnan laulamana. Kerroin vieraille, että lahjarahastoksi avaamani oppilaille tarkoitettu stipenditili oli kertynyt mukavasti vieraiden lahjoituksista ja siellä alkoi olla rahaa jaettavaksi ainakin seuraaviksi 20 vuodeksi.
Monesta suusta kuuli sanonnan, että juhla oli minun näköiseni - näin oli tarkoituskin, mutta juhlasta tekivät silti juhlan vieraat ja tosi taitavat Ilkat apureineen. Vaikka seuraava yö ja unet jäivät lyhyiksi, olo oli aamullakin vielä jokseenkin euforinen. Ainoastaan tietoisuus Pohjois-Italian lentokenttien sulkemisesta tuhkapilven vuoksi hieman huolestutti, mutta aikaa on vielä kaksi päivää, joten jospa se siitä ...
Nyt olen lähes eläkemies, päätöstä en vielä ole saanut, mutta töihinkään en enää palaa. Outo tunne, joka on sekoitus iloa, surua, naurua, itkua, kaihoa, riemua ja ehkä myös ripaus kauhua. Toivottavasti pääsen Italiaan ja matkalle, jota olin suunnitellut. Sen näen kohta ja sitten tuleekin ehkä pitempi tauko, ennen kuin jälleen tänne kirjoitan.
Kiitoksia vielä kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille!
Sali täpötäynnä minulle esitettiin toinen toistaa hienompia esityksiä, jotka nostivat tunteet pintaan. Teatterin vanhemmista oli koottu esiintyjäryhmä, joka lauloi, lapset lauloivat, katseltiin kuvia työtaipaleelta ja nyyhkittiin. Oli hellyttävää saada pienen ekaluokkalaisen kortti, joka toivotti minulle: Onnea eläkeele!
Lauantaina oli sitten eräänlaiset viralliset läksiäiset, jotka olin itse junaillut koulun ulkopuolelle. Ne pidettiin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiloissa siten, että aloitimme klo 18 lyhyellä kiitosrukouspalveluksella kirkossa arkkipiispa Leon johdolla. Pappeina toimivat hyvä ystäväni Kuopion kirkkoherra - nyt tosin eläkkeelle jäävä - rovasti Mikko Kärki ja Mikkelin kirkkoherra, isä Johannes Hätinen, diakonina toimi arkkipiispan teologinen sihteeri, ylidiakoni Jyrki Härkönen. Kuorokin oli omasta takaa, kun vieraissani oli muutama kuorolainen eri puolilta Suomea.
Palvelus sujui kauniisti ja yllätyksenä lopussa sain vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin arkkipiispalta ja kirkkoherralta kauniiden sanojen kera.
Varsinainen juhla pidettiin seurakuntasalissa, jossa Ilkat Lappi ja Vesterinen olivat loihtineet kauniin ympäristön ja maittavat ruuat meidän kaikkien nautittavaksemme ja syötäväksemme. Ruuat saivat suuresti kehuja ja viinikin maittoi ja noin 80 hengen vierasjoukko porisi iloisesti koko illan, niin että viimeiset vieraat lähtivät varsin myöhään, taisi olla lähempänä klo 23:a.
Tilaisuudessa - huolimatta siitä, että olin toivonut puheetonta juhlaa - pidettiin silti muutama puhe ja kuunneltiin kaunis laulu: Yesterday, koulun henkilökunnan laulamana. Kerroin vieraille, että lahjarahastoksi avaamani oppilaille tarkoitettu stipenditili oli kertynyt mukavasti vieraiden lahjoituksista ja siellä alkoi olla rahaa jaettavaksi ainakin seuraaviksi 20 vuodeksi.
Monesta suusta kuuli sanonnan, että juhla oli minun näköiseni - näin oli tarkoituskin, mutta juhlasta tekivät silti juhlan vieraat ja tosi taitavat Ilkat apureineen. Vaikka seuraava yö ja unet jäivät lyhyiksi, olo oli aamullakin vielä jokseenkin euforinen. Ainoastaan tietoisuus Pohjois-Italian lentokenttien sulkemisesta tuhkapilven vuoksi hieman huolestutti, mutta aikaa on vielä kaksi päivää, joten jospa se siitä ...
Nyt olen lähes eläkemies, päätöstä en vielä ole saanut, mutta töihinkään en enää palaa. Outo tunne, joka on sekoitus iloa, surua, naurua, itkua, kaihoa, riemua ja ehkä myös ripaus kauhua. Toivottavasti pääsen Italiaan ja matkalle, jota olin suunnitellut. Sen näen kohta ja sitten tuleekin ehkä pitempi tauko, ennen kuin jälleen tänne kirjoitan.
Kiitoksia vielä kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille!
5.5.10
NPK-jäähyväiset
Joitakin vuosia sitten erään jäsenen toimesta silloinen NPK - Nuorten Poikain Klubi - hänen sanojensa mukaan lakkautettiin. Asia herätti silloin suurta närää, mutta eilinen ilta jälleen todisti, ettei NPK ole lakannut, vaan voi ihan hyvin.
Ystävämme Teuvo oli järjestänyt Lahnajärven mökillään, jonka saunassa on muuten Etelä-Savon mukavimmat saunanlauteet ja Etelä-Savon paras kertalämmitteinen pönttöuuni, läksiäisbileet ja aikakauden muutosbileet a la Teuvo. Saunottiin, syötiin, muisteltiin, jaettiin lahjoja ja oltiin haikealla mielellä, mutta iloisia myös. Perusporukka oli koolla, vanhimmat noin 80 v, nuorimmat hieman minua nuorempia. Perinteinen Marskin ryyppykin muuten otettiin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ja haikeana siitä, että yksi aikakausi meidän elämässämme oli nyt ehkä päättynyt.
Mukaani sain omistuskirjoituksin varustetun, kehystetyn valokuvan vuonna 1989 Kiutakönkäälle Kuusamoon tekemältämme NPK-retkeltä. Paljon oli HAP:n parta harmaantunut 21 vuodessa.
Mielenkiintoisia viestejä olen saanut muitakin viime päivinä. Muun muassa oppilaiden vanhemmilta, joilta on tullut yllättävää ja todella myönteistä palautetta työstäni. Se on lämmittänyt kovasti.
Mutta nyt on vain kaksi päivää töitä - sitten lauantaina läksiäiset - ja sitten ei enää koskaan koulutyöpäiviä. Jee!
Ystävämme Teuvo oli järjestänyt Lahnajärven mökillään, jonka saunassa on muuten Etelä-Savon mukavimmat saunanlauteet ja Etelä-Savon paras kertalämmitteinen pönttöuuni, läksiäisbileet ja aikakauden muutosbileet a la Teuvo. Saunottiin, syötiin, muisteltiin, jaettiin lahjoja ja oltiin haikealla mielellä, mutta iloisia myös. Perusporukka oli koolla, vanhimmat noin 80 v, nuorimmat hieman minua nuorempia. Perinteinen Marskin ryyppykin muuten otettiin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ja haikeana siitä, että yksi aikakausi meidän elämässämme oli nyt ehkä päättynyt.
Mukaani sain omistuskirjoituksin varustetun, kehystetyn valokuvan vuonna 1989 Kiutakönkäälle Kuusamoon tekemältämme NPK-retkeltä. Paljon oli HAP:n parta harmaantunut 21 vuodessa.
Mielenkiintoisia viestejä olen saanut muitakin viime päivinä. Muun muassa oppilaiden vanhemmilta, joilta on tullut yllättävää ja todella myönteistä palautetta työstäni. Se on lämmittänyt kovasti.
Mutta nyt on vain kaksi päivää töitä - sitten lauantaina läksiäiset - ja sitten ei enää koskaan koulutyöpäiviä. Jee!
2.5.10
Paloautolla "ekäkepolttareihin"
No nyt on sitten koettu paloautolla-ajelukin, kun viehättävä naisryhmä tuli lauantai-iltana hakemaan minut eräänlaisiin "eläkepolttareihin", tällaista modernia termiä käyttääkseni. Kyllä siinä riitti naapurin mummoilla ja papoilla ihmettelemistä, mutta hyvä, kun heidänkin elämässä jotain tapahtuu.
Pientä vihiä olin asiasta saanut, kun minua pyydettiin olemaan kotona lauantai-iltapäivällä ja pakkaamaan mukaani monenlaisia tarve-esineitä sinapista työjärjestyksiin. Mukana piti olla sen lisäksi vielä kumpparit ja uikkaritkin ja paljon muuta - hmm ...
No paloauto vei hilpeän ryhmän Anttolaan, jossa sitten varsinainen eläkkeelle "kastaminen" tapahtui maittavan kreikkalaisen ruuan ja juomien kera ja etenkin hyvässä seurassa. Jos nauru pidentää ikää, sitä tuli tuollaiset 100 vuotta lisää tuolla retkellä.
Erään mukana olleen ryhmän jäsenen kotona tarjottu herkullinen menu piti sisällään muun muassa κολοκύθια γεμιστά με ρύζι κε κύμα eli gemistaa, todella maittavastisti laitettuina sekä suusulavan mureaa lammasta, πρόβατα ψητό, kalaa oivallisella kastikkeella, tsatsikia, oliiveja ja tietysti alkuun horiatiki, χωριάτικη σαλάτα. Varoitusten saattamina olivat tosin jättäneet pois pihkanmakuisen valkoviinin, ρετσίνα, retsinan, mutta muuten juomatkin täydensivät maukasta ateriaa loistavasti. Taisi olla sukulaispoika P leidien tietolähteenä, sen verran hyvin oli asiat tiedetty ja jälkkäriksikin saimme oikeaa kreikkalaista frappea, φραππέ.
Olipa todella hauska ilta ja taisi se aika myöhälle vierähtää, kun tilataksilla suhautimme Anttolasta Mikkeliin kellon käydessä neljää. Mutta näiden leidien kanssa en koskaan ole päässyt kotiin tällaisista iltariennoista ennen kolmea (aamulla).
Kyllähän tällaiset hauskat illat jättävät lähtöön myös sen kaihoisan sävyn, kun kohta elämä on yhtä tasaista baanaa, mutta jospa joskus voisi aina näin repäistä. Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille, teitte illasta todella mieleen painuvan.
Pientä vihiä olin asiasta saanut, kun minua pyydettiin olemaan kotona lauantai-iltapäivällä ja pakkaamaan mukaani monenlaisia tarve-esineitä sinapista työjärjestyksiin. Mukana piti olla sen lisäksi vielä kumpparit ja uikkaritkin ja paljon muuta - hmm ...
No paloauto vei hilpeän ryhmän Anttolaan, jossa sitten varsinainen eläkkeelle "kastaminen" tapahtui maittavan kreikkalaisen ruuan ja juomien kera ja etenkin hyvässä seurassa. Jos nauru pidentää ikää, sitä tuli tuollaiset 100 vuotta lisää tuolla retkellä.
Erään mukana olleen ryhmän jäsenen kotona tarjottu herkullinen menu piti sisällään muun muassa κολοκύθια γεμιστά με ρύζι κε κύμα eli gemistaa, todella maittavastisti laitettuina sekä suusulavan mureaa lammasta, πρόβατα ψητό, kalaa oivallisella kastikkeella, tsatsikia, oliiveja ja tietysti alkuun horiatiki, χωριάτικη σαλάτα. Varoitusten saattamina olivat tosin jättäneet pois pihkanmakuisen valkoviinin, ρετσίνα, retsinan, mutta muuten juomatkin täydensivät maukasta ateriaa loistavasti. Taisi olla sukulaispoika P leidien tietolähteenä, sen verran hyvin oli asiat tiedetty ja jälkkäriksikin saimme oikeaa kreikkalaista frappea, φραππέ.
Olipa todella hauska ilta ja taisi se aika myöhälle vierähtää, kun tilataksilla suhautimme Anttolasta Mikkeliin kellon käydessä neljää. Mutta näiden leidien kanssa en koskaan ole päässyt kotiin tällaisista iltariennoista ennen kolmea (aamulla).
Kyllähän tällaiset hauskat illat jättävät lähtöön myös sen kaihoisan sävyn, kun kohta elämä on yhtä tasaista baanaa, mutta jospa joskus voisi aina näin repäistä. Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille, teitte illasta todella mieleen painuvan.
1.5.10
Viimeinen työviikko
Viimeinen työviikko häämöttää jo nurkan takana. Edellinen olikin melko työntäyteinen. Normaalien töiden ohessa piti koko ajan siivota ja tyhjentää kaappeja ja minähän tunnetusti "pidän" siivoamisesta.
Edelliselle viikolle sattui myös Vapun aattojuhlinta, mikä koulussa on perinteisesti ollut karnevaalia ja pukeutumista. Minullakin oli asuna sopimuksen mukainen merirosvoasu, joka aiheutti hilpeyttä kaikissa. Mietinkin, josko pitäisin sitä koko seuraavan viikon.
Joitain yllättäviä vierailujakin sattui tuolle edelliselle viikolle. Yritys lähteä töistä mahdollisimman vähin äänin ei ehkä sitten onnistukaan. Siitä alkaa nyt olla muitakin merkkejä. Tänään pitää (vai olisiko verbi saan) lähteä johonkin, josta en tätä kirjoittaessani yhtään tiedä. Jonkinlaiset läksiäiset nekin ovat, vaikka varusteluettelo, jonka mukaan pitää ottaa monenlaista rompetta mukaan, hieman hirvittää.
Ensi viikolla, viimeisellä työviikolla on vielä jokin iltafiesta edessä ja lauantaina sitten yhdistetty läksiäis- ja synttärijuhla. Mukavaa on tietysti se, että arkkipiispa Leo pääsee tulemaan ja sekin, että lähes kaikki kutsutut ilmoittautuivat, mutta samalla hieman hirvittää, miten me mahdumme sinne kuitenkin kohtuullisen pieneen juhlatilaan. Mutta katsotaan sitten!
Juhlien jälkeen alkaa uuden elämän uudenlainen "arki", joka kuitenkin tässä tapauksessa on melkoista juhlaa, kun saan melko pian lähteä matkalle lämpimään. Luulen olevani silloin matkan alkaessa loman tarpeessa ja kysymykseen, mitä haluan tehdä Italiassa ekaviikolla, vastasin, että riittää, kun välillä pysähdymme maistelemaan hyviä italialaisia rypäletuotteita ja katselemaan kauniita, hyvän näköisiä italiattaria. Katsotaan sitten, josko seuraavalla viikolla pääsisi jo toimintaan.
Edelliselle viikolle sattui myös Vapun aattojuhlinta, mikä koulussa on perinteisesti ollut karnevaalia ja pukeutumista. Minullakin oli asuna sopimuksen mukainen merirosvoasu, joka aiheutti hilpeyttä kaikissa. Mietinkin, josko pitäisin sitä koko seuraavan viikon.
Joitain yllättäviä vierailujakin sattui tuolle edelliselle viikolle. Yritys lähteä töistä mahdollisimman vähin äänin ei ehkä sitten onnistukaan. Siitä alkaa nyt olla muitakin merkkejä. Tänään pitää (vai olisiko verbi saan) lähteä johonkin, josta en tätä kirjoittaessani yhtään tiedä. Jonkinlaiset läksiäiset nekin ovat, vaikka varusteluettelo, jonka mukaan pitää ottaa monenlaista rompetta mukaan, hieman hirvittää.
Ensi viikolla, viimeisellä työviikolla on vielä jokin iltafiesta edessä ja lauantaina sitten yhdistetty läksiäis- ja synttärijuhla. Mukavaa on tietysti se, että arkkipiispa Leo pääsee tulemaan ja sekin, että lähes kaikki kutsutut ilmoittautuivat, mutta samalla hieman hirvittää, miten me mahdumme sinne kuitenkin kohtuullisen pieneen juhlatilaan. Mutta katsotaan sitten!
Juhlien jälkeen alkaa uuden elämän uudenlainen "arki", joka kuitenkin tässä tapauksessa on melkoista juhlaa, kun saan melko pian lähteä matkalle lämpimään. Luulen olevani silloin matkan alkaessa loman tarpeessa ja kysymykseen, mitä haluan tehdä Italiassa ekaviikolla, vastasin, että riittää, kun välillä pysähdymme maistelemaan hyviä italialaisia rypäletuotteita ja katselemaan kauniita, hyvän näköisiä italiattaria. Katsotaan sitten, josko seuraavalla viikolla pääsisi jo toimintaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)