20.9.23

AI 9: "Usko siirtää vuoria"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti-ja kielioppikohtaa. Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


Kolttien hautoja Sevettijärven ortodoksisella hautausmaalla.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)


Usko siirtää vuoria on sanonta, joka heijastaa syvää uskoa ja luottamusta Jumalaan. Ortodoksinen usko korostaa Jumalan voimaa ja läsnäoloa ihmisten elämässä, ja tämä usko voi auttaa heitä voittamaan vaikeuksia ja siirtämään näennäisesti mahdottomia esteitä.

Ortodoksisessa perinteessä usko ei ole vain abstrakti käsite, vaan se on elävä kokemus, joka vaikuttaa ihmisen koko olemukseen. Usko on henkilökohtainen suhde Jumalaan, joka ilmenee rukouksessa, sakramenteissa ja hengellisessä harjoituksessa, kilvoittelussa. Ortodoksinen usko kutsuu ihmistä luottamaan Jumalan hyvyyteen, viisauteen ja voimaan kaikissa elämän tilanteissa.

Kun ortodoksi kohtaa vaikeuksia tai esteitä, hän turvautuu uskossa Jumalaan. Usko antaa voimaa ja toivoa silloin, kun ihmisvoimat tuntuvat riittämättömiltä. Se rohkaisee ottamaan vastaan elämän haasteet luottavaisin mielin ja sitoutumaan ponnistelemaan niiden voittamiseksi.

Ortodoksinen usko opettaa myös, että uskon on oltava konkreettista ja vaikuttavaa. Se ei ole pelkästään sanoja tai ajatuksia, vaan se vaatii toimintaa ja tekoja. Usko siirtää vuoria kutsuu ortodokseja olemaan aktiivisia elämässään, tekemään oikeita valintoja ja pyrkimään hyvyyteen sekä omassa elämässään että lähimmäistensä hyväksi. Usko siirtää vuoria on myös kutsu luottaa Jumalan johdatukseen ja hänen tahtoonsa. Ortodoksinen usko opettaa, että Jumala on kaikkivaltias ja että Hän voi muuttaa tilanteita, jotka näyttävät toivottomilta. Usko kannustaa ortodokseja jättämään omat huolensa ja taakkansa Jumalan haltuun, luottaen siihen, että Hän voi tehdä mahdottomasta mahdollisen.

Samalla ortodoksinen usko opettaa, että Jumalan tahto ei aina ole sama kuin ihmisen toiveet tai odotukset. Usko siirtää vuoria opettaa hyväksymään Jumalan suvereeni tahto ja luottamaan siihen, että Hän toimii kaikessa viisaudessaan ja rakkaudessaan. Joskus "vuoret" saattavat siirtyä eri tavalla kuin olemme odottaneet, mutta usko auttaa hyväksymään Jumalan suunnitelman ja näkemään hänen hyvyytensä kaikissa elämän käänteissä.

Yhteenvetona ortodoksisesta näkökulmasta usko siirtää vuoria kutsuu ortodokseja luottamaan Jumalaan ja Hänen voimaansa kaikissa elämän tilanteissa. Usko antaa voimaa, toivoa ja rohkeutta, kun kohtaamme vaikeuksia ja haasteita. Se innoittaa meitä toimimaan oikeudenmukaisesti ja rakkaudellisesti lähimmäisiämme kohtaan. Usko siirtää vuoria kutsuu meitä myös luottamaan Jumalan suvereeniin tahtoon ja hyväksymään Hänen suunnitelmansa, vaikka se olisi erilainen kuin omat odotuksemme.


Terveisin
OpenAI ChatGPT

5.9.23

AI 8: "Susi lammasten vaatteissa"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti-ja kielioppikohtaa. Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

Mikkelin puretun Pyhän Georgios Voittajan (sotilas)kirkon
pienoismalli entisessä Mikkelin Visulahden Minimaailmassa:
(Kuva © Hannu Pyykkönen)


"Susi lammasten vaatteissa" on sanonta, joka viittaa petollisuuteen ja ulkokuoren harhaanjohtavuuteen. Ortodoksisesta näkökulmasta tämä sanonta voi herättää ajatuksia varovaisuudesta, hengellisestä valppaudesta ja totuuden etsinnästä.

Ortodoksinen usko opettaa, että meidän tulisi olla valppaita ja tarkkaavaisia hengellisellä matkallamme. Jumalan valtakuntaan kuuluu hyvät ja pahat voimat, ja meidän tulee olla tietoisia petollisuuden mahdollisuudesta.

"Susi lammasten vaatteissa" symboloi henkilöä tai voimaa, joka esiintyy harhauttavalla tavalla ja pyrkii pettämään ja vahingoittamaan muita. Se voi viitata esimerkiksi vääriin opettajiin tai petollisiin henkilöihin, jotka esittävät olevansa hyväntahtoisia ja hurskaita, mutta todellisuudessa tavoittelevat omaa etuaan.

Ortodoksinen perinne opettaa meitä olemaan varovaisia ja etsimään totuutta. Meidän tulee tutkia isien opetuksia ja pyrkiä ymmärtämään, mitkä perustuvat Jumalan sanaan ja oikeaan oppiin. Jeesus kehotti opetuslapsiaan tuntemaan hedelmiä, jotta he voisivat erottaa hyvän ja pahan.

Samalla "susi lammasten vaatteissa" muistuttaa meitä myös omasta heikkoudestamme ja alttiudestamme petokselle. Ortodoksinen usko opettaa, että meidän tulisi tunnustaa syntimme ja turvautua Jumalan armoon ja viisauteen. Rukous, sakramentit ja hengelliset ohjaajat voivat auttaa meitä navigoimaan hengellisellä polullamme ja välttämään petoksen ansat.

Lopuksi, ortodoksisesta näkökulmasta "susi lammasten vaatteissa" kutsuu meitä olemaan valppaita ja tarkkaavaisia hengellisessä elämässämme. Se haastaa meitä tutkimaan opetuksia ja pyrkimään totuuden etsimiseen. Samalla se muistuttaa meitä turvautumaan Jumalan apuun ja ohjaukseen välttääksemme petoksen ansat. Hengellinen valppaus ja Jumalan totuuden tunteminen auttavat meitä suojelemaan itsemme ja muita petollisuudelta ja ohjaavat meitä kohti elämää Jumalan rakkaudessa ja totuudessa.

Terveisin
OpenAI ChatGPT

30.8.23

AI 7: "Käännä toinen poskesi"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti-ja kielioppikohtaa. Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

Venäläinen tsaarin armeijan sotilassoittokunta 1900-luvun alussa
Mikkelin puretun Pyhän Georgios Voittajan kirkon rappusilla.

(paranneltu kuva: HAP)

"Käännä toinen poskesi" on sanonta, joka juontaa juurensa Raamatusta, erityisesti Jeesuksen opetuksista. Ortodoksisesta näkökulmasta se edustaa rakkauden ja anteeksiantamuksen periaatteita sekä kutsua seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä.

Sanonta viittaa siihen, että kun joku tekee meille vääryyttä tai kohtelee meitä väärin, meidän tulisi vastata lempeydellä ja rakkaudella. Se kehottaa meitä olemaan vastaamatta pahuuteen pahuudella, vaan pyrkimään rakentamaan rauhaa ja ymmärrystä.

Ortodoksinen perinne opettaa, että Jeesus Kristus on täydellinen esimerkki tässä asiassa. Hän itse käänsi poskensa, kun häntä lyötiin ja pilkattiin. Hän osoitti rakkautta ja anteeksiantamusta vihamiehilleen ja kutsui meitä seuraamaan tätä esimerkkiä.

Kääntämällä toinen poski, ortodoksisesta näkökulmasta, me osoitamme ymmärrystä, lempeyttä ja pyrkimystä rakentavaan vuorovaikutukseen. Se ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai alistumista vääryyteen, vaan pikemminkin rohkeutta vastata haasteisiin ja konflikteihin rakkaudellisella asenteella.

Kääntämällä toinen poski, me kieltäydymme kostosta ja vihan kierteestä. Ortodoksinen usko korostaa anteeksiantamuksen ja sovinnon merkitystä. Se kannustaa meitä vapautumaan kaunasta ja kantamaan ristimme kärsivällisyydellä ja armollisuudella.

Samalla kääntämällä toinen poski ei tarkoita, että meidän pitäisi hyväksyä vääryyttä tai alistua väärinkäytöksiin. Ortodoksinen usko opettaa myös oikeudenmukaisuuden ja totuuden puolustamisen tärkeyttä. Se kannustaa meitä asettamaan rajat väärinkäytöksille ja käyttämään viisautta vastatessamme haasteisiin.

Joten ortodoksisesta näkökulmasta "käännä toinen poskesi" kutsuu meitä rakkauden ja anteeksiantamuksen tielle. Se kehottaa meitä kohtaamaan vastoinkäymiset ja vääryydet rakentavalla asenteella. Se haastaa meitä rikkomaan vihan ja kostamisen kierteen ja pyrkimään sovintoon ja ymmärrykseen. Kääntämällä toinen poski voimme olla osa Jumalan valtakunnan rakentamista maailmassa, jossa rakkaus ja rauha ovat keskeisessä asemassa.

Terveisin
OpenAI ChatGPT

25.8.23

AI 6: "Silmäterä"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti-ja kielioppikohtaa. Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

Petsamon luostarin auto 1920-luvulta
ratissa itseoppinut keksijä, munkkidiakoni Parmen


"Silmäterä" on ilmaisu, joka viittaa johonkin hyvin arvokkaaseen, tärkeään tai rakkaaseen. Ortodoksisesta näkökulmasta tämä ilmaisu voi herättää ajatuksia Jumalan rakkaudesta ja meidän suhteestamme Häneen.

Ortodoksinen usko opettaa, että jokainen ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja rakas Hänen silmissään. Jumala näkee meidät yksilöinä, ja jokainen meistä on Hänelle äärimmäisen tärkeä. Me olemme Jumalan silmäteriä, Hänen sydämensä läheisyydessä ja suojeluksessa.

Silmäterä voi myös viitata Jumalan läsnäolon ja suojelun kokemukseen. Ortodoksinen usko opettaa, että Jumala on läsnä elämässämme ja huolehtii meistä jokaisessa hetkessä. Hän valvoo meitä kuin silmäteräänsä, suojellen ja ohjaten meitä matkallamme.

Ortodoksinen usko opettaa myös vastuusta, joka liittyy Jumalan antamaan lahjaan olla Hänen silmäteränsä. Meidän tulee elää elämäämme tietoisina siitä, että Jumala näkee kaiken, ja pyrkiä elämään Hänen tahtonsa mukaan. Silmäterä ilmaisee myös vastuun siitä, että meidän tulisi hoitaa ja vaalia tätä arvokasta suhdetta Jumalaan.

Silmäterä viittaa myös Jumalan rakkauden ja huolenpidon heijastumiseen meidän suhteissamme toisiin ihmisiin. Ortodoksinen usko opettaa, että meidän tulisi kohdella jokaista ihmistä arvokkaana ja rakkaana, sillä jokainen on Jumalan kuva. Meidän tulisi nähdä jokainen ihminen silmäteränä, jota meidän tulee suojella, kunnioittaa ja auttaa.

Lopuksi, ortodoksisesta näkökulmasta "silmäterä" kutsuu meitä ymmärtämään Jumalan rakkauden syvyyttä ja meidän arvokkuuttamme Hänen silmissään. Se muistuttaa meitä Jumalan läsnäolosta elämässämme ja vastuustamme vaalia tätä suhdetta. Se haastaa meitä myös näkemään jokainen ihminen arvokkaana ja rakkaana, sillä me kaikki olemme Jumalan silmäteriä.

Terveisin
OpenAI ChatGPT

20.8.23

AI 5: "Joka toiselle kuoppaa kaivaa"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti-ja kielioppikohtaa. Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva. 

 

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


 

Heinäveden Valamo 1940-luvulla
(Ortodoksi.netin tekoälyllä parantelema kuva,
alkuperäinen: Valamon luostarin kuvakokoelmista)


"Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa" on sanonta, joka muistuttaa meitä ortodoksisesta näkökulmasta oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden tärkeydestä. Se korostaa tekojen seurausten lainalaisuutta ja kutsuu meitä harkitsemaan huolellisesti, miten kohtelemme muita ihmisiä.

Ortodoksinen perinne opettaa, että Jumala on kaiken oikeudenmukainen tuomari ja näkee kaikki tekomme. Jokainen tekomme vaikuttaa meihin itseemme ja ympärillämme oleviin ihmisiin. Jos käytämme hyväksemme, vahingoitamme tai juonittelemme toisia vastaan, seuraukset voivat kohdistua takaisin meihin.

Sanonta "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa" ohjaa meitä kohtelemaan muita ihmisinä, joilla on omat tarpeensa, tunteensa ja oikeutensa. Se kehottaa meitä olemaan oikeudenmukaisia, rehellisiä ja rakastavia lähimmäisiämme kohtaan. Jos kaivamme kuoppaa toiselle, siitä seuraa negatiivisia seurauksia, jotka voivat vaikuttaa myös omaan elämäämme.

Ortodoksinen usko opettaa, että meidän tulisi pyrkiä rakentamaan ja tukemaan toisia ihmisiä. Lähimmäisenrakkaus ja empatia ovat keskeisiä arvoja ortodoksisessa kristinuskossa. Ne auttavat meitä luomaan harmoniaa ja rauhaa yhteisöissä sekä välttämään negatiivisten tekojen aiheuttamia seurauksia.

Lisäksi "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa" muistuttaa meitä vastuullisuudesta omista teoistamme. Meidän tulisi olla tietoisia vaikutusvallastamme ja valinnoistamme. Negatiiviset teot ja pahuuden aiheuttaminen toisille eivät ainoastaan vahingoita muita, vaan myös heikentävät meitä itseämme ja tuovat kärsimystä elämäämme.

Ortodoksinen usko opettaa myös anteeksiantamuksen merkityksestä. Vaikka voimme joutua seuraamaan omia pahoja tekojamme, Jumala kutsuu meitä parannukseen ja antaa meille mahdollisuuden kääntyä pois vääristä teoistamme. Hän on rakkauden ja armon lähde, joka antaa meille voiman muuttaa suuntaamme ja oppia virheistämme.

Joten ortodoksisesta näkökulmasta "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa" on muistutus oikeudenmukaisuudesta, lähimmäisenrakkaudesta ja vastuullisuudesta. Se ohjaa meitä valitsemaan hyvyyden ja rakkauden teot toisia kohtaan, sillä meidän valintamme ja tekomme vaikuttavat paitsi muihin, myös omaan elämäämme ja henkilökohtaiseen kasvuumme hengellisellä polullamme.

Terveisin

OpenAI ChatGPT

16.8.23

AI 4: ”Ei mitään uutta auringon alla”

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti-ja kielioppikohtaa.
Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


 
Kirkollisia vaikuttajia rovasti Valmon johdolla 1930-luvulta.
(Paranneltu kuva: ON)

"Ei mitään uutta auringon alla"
on sanonta, joka viittaa ajatukseen siitä, että maailmassa ei ole mitään todella uutta tai alkuperäistä. Ortodoksisesta näkökulmasta tämä sanonta voi kutsua meitä pohtimaan Jumalan iankaikkista ja muuttumatonta luonnetta sekä Hänen suvereeniuttaan ihmiskunnan historiassa.

Ortodoksinen perinne opettaa, että Jumala on muuttumaton ja ikuisesti sama. Hänen luonteensa, ominaisuutensa ja tahdonilmaisunsa pysyvät muuttumattomina ajasta riippumatta. Tässä merkityksessä "ei mitään uutta auringon alla" viittaa siihen, että Jumala pysyy aina samana ja Hänen hyvyytensä, viisautensa ja rakkautensa eivät muutu.

Ihmisen historiassa toistuvat samankaltaiset teemat, haasteet ja virheet sukupolvesta toiseen. Vaikka teknologia kehittyy ja yhteiskunnat muuttuvat, ihmisen perustarpeet, toiveet ja pelot pysyvät usein samoina. Tässä mielessä "ei mitään uutta auringon alla" voi muistuttaa meitä siitä, että ihmiskunnan perustilanne ja tarpeet eivät ole muuttuneet ajan myötä.

Ortodoksinen perinne opettaa myös, että ihmisen hengellinen kaipuu, etsintä ja pyrkimys lähentyä Jumalaa ovat ikuisia. Vaikka maailmassa voi olla monia muutoksia ja uusia ilmiöitä, ihmisen sydämen syvimmät tarpeet ja pyrkimykset pysyvät samoina. "Ei mitään uutta auringon alla" voi viitata myös siihen, että ihmisen todellinen täyttymys ja tarkoitus löytyvät Jumalan yhteydessä, joka on ikuinen ja muuttumaton.

Samalla "ei mitään uutta auringon alla" sanontana ei tarkoita sitä, että maailmassa ei tapahtuisi mitään uutta tai että kehitys ja edistys olisivat mahdottomia. Ortodoksinen perinne kannustaa meitä etsimään Jumalaa ja Hänen johdatustaan myös ajassamme. Jumala voi ilmentää itseään ja vaikuttaa uusin tavoin ihmisten elämässä ja maailmassa, vaikka Hänen olemuksensa itsessään on muuttumaton.

Lopuksi:
Sanonta "Ei mitään uutta auringon alla" muistuttaa ortodokseja Jumalan ikuisuudesta ja muuttumattomuudesta. Se kutsuu meitä katsomaan maailman tapahtumia ja ihmisen elämää Jumalan ikuisen suunnitelman ja tahdon näkökulmasta. Vaikka maailmassa voi olla monia muutoksia ja toistuvia ikäviäkin kaikuja menneisyydestä, Jumala pysyy muuttumattomana ja Hänen läsnäolonsa tarjoaa meille turvaa, toivoa ja pysyvyyttä elämän muuttuvissa olosuhteissa.

Terveisin

OpenAI ChatGPT

10.8.23

AI 3: "Syntipukki"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti- ja kielioppikohtaa.
Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


Viipurilaisia pyhiinvaeltajia matkalla Laatokan Valamoon.
(Tekoälyllä paranneltu kuva: ON)

"Syntipukki"
on sanonta, joka viittaa henkilöön tai ryhmään, jota syytetään tai syyllistetään muiden teoista tai epäonnistumisista. Ortodoksisesta näkökulmasta tämä sanonta voi herättää ajatuksia synnistä, katumuksesta, sovituksesta ja Jeesuksen Kristuksen merkityksestä.

Ortodoksinen usko opettaa, että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tekevät virheitä. Synnin seurauksena meillä on tarve katumukseen, sovitukseen ja pelastukseen. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on ortodoksisen uskon mukaan tullut maailmaan juuri sovittamaan syntimme ja vapauttamaan meidät synnin vallasta.

Jeesus Kristus tuli "syntipukiksi" meidän puolestamme. Hän otti päällensä synnin seuraukset ja kärsi ristillä meidän syntiemme tähden. Hänen uhrikuolemansa tarjoaa meille mahdollisuuden katumukseen, saada anteeksianto, sovitus ja uusi elämä Jumalan yhteydessä.

Ortodoksinen usko opettaa, että Jeesuksen ristinkuolema on sovituksen tapahtuma, joka vapauttaa meidät synnin ikeestä ja avaa tien Jumalan yhteyteen. Jeesus on se, joka kantoi syntimme ja sovitti ne kerralla ja lopullisesti. Hänen kauttaan meillä on mahdollisuus saada pelastus ja iankaikkinen elämä.

Sanonta "syntipukki" voi kuitenkin myös heijastaa ihmisten taipumusta syyllistää tai syyttää toisia. Ortodoksinen perinne opettaa, että meidän tulisi välttää vihamielisyyttä, tuomitsemista ja toisten syyttämistä. Sen sijaan meidän tulisi harjoittaa rakkautta, anteeksiantoa ja myötätuntoa toisia kohtaan.

Jeesuksen esimerkki opettaa meitä ottamaan vastuun omista teoistamme ja harjoittamaan anteeksiantoa toisille. Meidän tulee kääntyä Jumalan puoleen, katua, pyytää anteeksiantoa ja parannusta omista synneistämme, ja samalla olla valmiita antamaan anteeksi toisille, kun he ovat tehneet meille vääryyttä.

Lopuksi:
Ortodoksisesta näkökulmasta sanonta "syntipukki" auttaa meitä ymmärtämään synnin vakavuutta ja tarvetta katumukseen ja sovitukseen. Jeesus Kristus on se, joka vapauttaa meidät synnin ikeestä ja tarjoaa pelastuksen ja anteeksiantamuksen. Samalla se muistuttaa meitä vastuustamme omista teoistamme ja velvollisuudestamme olla anteeksiantavaisia ja rakastavia lähimmäisiämme kohtaan.

Terveisin,

OpenAI ChatCPT

26.7.23

AI 2: "Maitoa ja hunajaa"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa tekti- ja kielioppikohtaa.
Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


Valamon veljestön hautaristejä Kannonkosken hautaamaalta evakkoretken ajalta.
(Tekoälyllä paranneltu kuva: ON)

"Maitoa ja hunajaa" on sanonta, joka viittaa runsauteen, siunauksiin ja hyvyyteen. Uskonnollisesta näkökulmasta tämä sanonta liittyy luvattuun maahan, jonka Jumala lupasi antaa Israelin kansalle Raamatun Vanhassa testamentissa.

Raamatun kertomuksessa maito ja hunaja kuvastavat luvatun maan hedelmällisyyttä ja siunauksia. Se oli maa, jossa virtasi ”maitoa ja hunajaa”, ja johon kansa oli kutsuttu asumaan. Tämä symboloi Jumalan huolenpitoa ja hänen runsasta siunaustaan kansalleen.

Ortodoksinen usko opettaa, että Jumala on rakastava ja antelias Isä, joka haluaa parasta lapsilleen. Hän haluaa tarjota meille runsautta, siunausta ja iloa. Siksi "Maitoa ja hunajaa" kutsuu siis meitä ymmärtämään ja arvostamaan Jumalan siunausten läsnäoloa elämässämme.

Samalla "maitoa ja hunajaa" ei suinkaan tarkoita, että elämämme olisi pelkästään vailla vaikeuksia tai vastoinkäymisiä. Ortodoksinen perinne opettaa, että elämässä voi olla myös kärsimystä, koettelemuksia ja haasteita. Kuitenkin näidenkin keskellä Jumala voi tarjota lohdutusta, toivoa ja siunausta.

"Maitoa ja hunajaa" kutsuu meitä kiittämään Jumalaa ja jakamaan hänen siunauksiaan myös toisille. Se haastaa meitä olemaan anteliaita ja jakamaan siunaustamme niille, jotka sitä tarvitsevat. Ortodoksinen usko korostaa yhteisön merkitystä ja kutsuu meitä rakentamaan yhteisöä, jossa Jumalan antama runsaus ja hyvyys jaetaan kaikille.

Lopuksi:
Sanonta "Maitoa ja hunajaa" muistuttaa ortodokseja Jumalan hyvyydestä, joka täyttää elämämme. Se kannustaa meitä olemaan kiitollisia ja iloitsemaan Jumalan siunauksista. Samalla se haastaa meitä jakamaan näitä siunauksia toisille ja olemaan osa Jumalan anteliaan ja rakastavan yhteisön rakentamista maailmassa.

"Maitoa ja hunajaa" edustaa Jumalan anteliaisuutta ja siunausta, jota meidän tulisi arvostaa ja jakaa. Se kutsuu meitä näkemään elämämme Jumalan lahjana ja muistuttamaan meitä siitä, että Jumala haluaa täyttää elämämme hyvyydellään ja siunauksillaan.

Ystävällisin terveisin,  

OpenAi ChatGPT

21.7.23

AI 1: "Vanha kuin Metusalemi"

Tämän blogijutun tekstin on kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa teksti- ja kielioppikohtaa.
Tekstin oheen laitettu kuva on tekoälyllä käsitelty vanha valokuva, jolla ei välttämättä ole suoraan yhteyttä tekstiin. Se on ainoastaan ns. kuvituskuva.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


Vanha munkki Laatokan Valamon työpajassa 1900-luvun alussa.
(Paranneltu kuva: ON / Hap)

"Vanha kun Metuselami" on sanonta, joka viittaa korkeaan ikään tai pitkään elämään. Se juontaa juurensa Raamatusta, jossa Metuselam mainitaan henkilönä, joka eli pisimpään ihmiskunnan historiassa.

Ortodoksinen usko opettaa, että elämä on Jumalan lahja ja jokainen päivä on arvokas tilaisuus pyrkiä lähemmäksi Jumalaa. Sanonta "Vanha kun Metuselami" voi muistuttaa meitä siitä, että elämässä on tarkoitus ja merkitys jokaisessa ikävaiheessa. Jokainen ikävuosi tarjoaa mahdollisuuden kasvuun, hengelliseen kehitykseen ja palvelemiseen.

Ortodoksinen usko korostaa myös kunnioitusta vanhuksia kohtaan. Vanhuus tuo mukanaan kokemusta, viisautta ja hengellistä syvyyttä. Ortodoksinen perinne opettaa, että meidän tulisi kunnioittaa ja arvostaa vanhuksia, oppia heidän elämänviisauksistaan ja pyytää heiltä siunausta ja ohjausta matkallamme.

Samalla tuo "vanha kun Metuselami" voi muistuttaa meitä ajallisuuden ja iankaikkisuuden suhteesta. Vaikka ihmiselämä on lyhyt verrattuna ikuisuuteen, jokainen päivä ja hetki on arvokas tilaisuus kasvaa hengellisesti ja rakentaa suhdetta Jumalaan.

Ortodoksinen usko opettaa, että meidän tulisi käyttää aikamme viisaasti ja pyrkiä tekemään hyvää. Jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa rakkautta, myötätuntoa ja palvelua lähimmäisille. Elämässä ei ole merkitystä pelkästään pitkäikäisyydessä, vaan siinä, miten olemme vaikuttaneet toisiin ihmisiin ja rakentaneet Jumalan valtakuntaa maailmassa.

"Vanha kun Metuselami" muistuttaa meitä myös elämän katoavaisuudesta ja ajallisuuden rajallisuudesta. Se kutsuu meitä olemaan kiitollisia jokaisesta hetkestä, joka meille annetaan, ja ottamaan vastuun omasta hengellisestä matkastamme. Se kannustaa meitä arvostamaan jokaisen ikävaiheen ainutlaatuisuutta ja mahdollisuuksia.

Lopuksi:
Ortodoksisesta näkökulmasta katsoen sanonnan "Vanha kun Metuselami" voidaan katsoa kutsuvan meitä pyrkimään elämään jokainen päivä täydesti, kiittämään Jumalaa elämän lahjasta ja kasvamaan hengellisesti. Se muistuttaa meitä kunnioittamaan ja arvostamaan vanhuksia, oppimaan heiltä ja kantamaan vastuuta omasta elämästämme. Jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden rakentaa suhdettamme Jumalaan, tehdä hyvää ja kasvaa lähemmäs Häntä. 

Ystävällisin terveisin,  

OpenAi ChatGPT


Aiheeseen liittyvä tietoisku löytyy Facebookista Ortodoksi.net INFO-ryhmäsivulta osoitteesta:
https://www.facebook.com/groups/ortodoksi.net.info
Kirjautuminen tuolle sivulle  edellyttää omaa Fb-profiilia ja rekisteröitymistä ryhmäsivulle omalla nimellään.



20.7.23

Omaa ja vierasta älyä yhdistellen

Viime blogijutussani kerroin löytäneeni todella ihmeellisen uuden asian. Löytö liittyy tietotekniikkaan, joka monella tapaa on helpottanut ja tulee varmasti jatkossakin helpottamaan elämääni ja voisin jopa sanoa työskentelyäni, vaikka eläkkeellä olenkin. Yhteinen nimi tuolle uudelle löydölleni on lyhykäisesti: tekoäly, AI eli Artificial Intelligence.

Tekoälyn avulla voin nyt vanhanakin tehdä monenlaisia mielenkiintoisia ja minulle mieluisia asioita. Itse olen
nykyisin suureksi osaksi lopettanut kirjoittamisen perinteisellä tavalla: sormin näppäilemällä. Tekoälyn avulla teen tekstejä nykyisin pääasiassa puhumalla teksteiksi näytölle ja siitä vain sitten näppäilemällä korjailen suurimpia virheitä. Näin olen suureksi osaksi päässyt eroon vanhuuden mukanaan tuomista lukuisista "kirotusvirheistä".

Tekoälyllä käsitellysta kuvasta voi saada niin tarkan, että siitä voi erottaa henkilöitä kasvojen perusteella. Kuvassa on ilmeisesi arkkipiispa Hermanin johdolla kokoontunut kirkolliskokous joskus 1920-30- luvulta.

Toinen, jossa olen käyttänyt tekoälyä melko paljon, on kuvien käsittely. Etenkin vanhoja rakeisia mustavalkokuvia 
joita minulla on paljon voi tekoälyn avulla korjailla niin, että niistä tulee lähes uudenveroisia. Kolmantena ja uusimpana tekoälyn käytön muotona olen nyt muutaman päivän ajan "luonut" tekstejä. Kirjoittanut  vai pitäisiköhän mieluumminkin sanoa: kirjoituttanut  uusia, lyhyitä artikkeleja tekoälyn avulla.

Löysin mielenkiintoiselta romaniankieliseltä sivustolta aihepiirin, josta halusin tehdä hieman laajempia tietoiskuja. Käänsin tekstin suomeksi ja aloitin työn. Aihepiiri käsitteli raamatullisia sanontoja arkikielessämme.

Ensi alkuun tein toistakymmentä lyhyttä tietoiskua antamalla käskyn tekoälylle kirjoittaa kustakin aiheesta lyhyet tietoiskut. Netin avulla tarkistin faktoja ja etsin lisätietoa muun muassa englanninkielisiltä sivustoilta. Koska tietoiskuissa oli paljon sitaatteja Raamatusta, tarkistin ne kaikki ja laitoin ne nykyisin käytössä olevan Raamatun käännöksen mukaisina teksteinä tietoiskuun. Näin muutamissa minuuteissa syntyi useita artikkeleita ja ainakin omasta mielestäni kaiken lisäksi ihan mielenkiintoisia artikkeleita tai parempi kai sanoa lyhyitä tietoiskuja. Voitte uskoa, että olin itseeni ja siinä ohessa erityisesti tekoälyyn varsin tyytyväinen.

Päästyäni seuraavaan päivään ja lilluessani yhä hyvänolon liemessä onnistuneen juttu-urakan johdosta, ajattelin kokeilla vähän lisää tekoälyn käytön mahdollisuuksia. Ajattelin laajentaa hieman tietoiskujen tuottamaa materiaalia ja sisältöä jollain tavoin. Annoin tekoälylle käskyn kirjoittaa lyhyt essee ortodoksisesta näkökulmasta katsoen jokaisesta noista tietoiskujen aiheista. Ja tulos oli huikaiseva, ihmeellinen: noin tunnissa – tai kenties omasta hitaudestani ja kömpelyytenyystäni  johtuen parissa – tekoäly kirjoitti toistakymmentä lyhyttä esseetä tietoiskujen aiheista. Olin tosi ällistynyt!

Ensimmäisen esseen jälkeen luin sen todella tarkasti ja yritin tällä tietämyksellä, joka minulla on omasta kirkostani, katsoa onko siinä virheellistä tietoa. Tällä kenties kuitenkin vajavaisella tietämykselläni en todellakaan löytänyt virheellistä tietoa ja lisäksi tuotettu teksti, sen kieli, oli juohevaa ja hyvää suomea. Olin, kuten sanotaan: ”äimänkäkenä”. Heti tuli ihmeellinen epäilevä supisuomalainen tunne, sukua varmasti sille tutulle ajatukselle siitä, "mitähän tuo norsu minusta ajattelee" eli nyt kukahan tuon on oikeasti kirjoittanut. Ei sitä kone osaa, ei se älyä.

Ja piti tietysti heti tutustua hieman enemmän siihen, mitä tekoäly oikeasti on. Minun tietoteknisellä osaamisellani ja ymmärrykselläni ei asia ratkennut varmasti täydellisesti. Joitain suuntaviittoja saatoin silti tuostakin aiheesta löytää. Paras niistä oli varmasti sanonta, että tekoäly on kuin oppinut papukaija. Se ei siis osaa kirjoittaa tuota tuottamaansa tekstiä, vaan yhdistelee netistä löytämiään tietoja ja tekstejä asiasta parhailla mahdollisella taidollaan, siis oppimillaan tavoilla. Se on siis kaikesta huolimatta vain kone tai pitäisikö sanoa ohjelma.

Mutta saatte uskoa, että todella olin hämmästynyt. Tuotettu teksti oli mielestäni ihan ”aikuisen elävän ihmisen” oikeasti hyvä. Saatte myöhemmin lukea niitä täällä blogissa useita ja arvioida osuinko oikeaan vai väärään.

Sillä mielikuvituksella, jonka olen elämäni varrella itselleni hankkinut, kuvittelin tuollaisen kohtaamani tekoälyn mahdollisuuksia todella laajoiksi. Jostakin luin, että eräät toimittajat ja puhujat, mm. papit käyttävät sitä jo esimerkiksi artikkelien, puheiden ja saarnojen kirjoittamisessa. Muistan itse kirjoittaneeni joskus vuosia sitten jonkun "hupipuheen" ns. puppusanageneraattorilla, joita siihen aikaan löytyi netistä. Tuo muisto käväisi mielessäni.

Nyt on ihan toisin. Minusta teksti ei ollut mitään "puppusanomaa". Jokainen noista tietoiskujen esseestä olisi käynyt hyvästäkin ortodoksisesta opetuspuheesta, kuten me ortodoksit saarnaa nimitämme. Joskus jopa paremmista, mitä jotkut kenties väsyneet, leipääntyneet tai muuten turhautuneet, "klo 8:sta 16:een pappeina elävät" tai elämää vielä suuremmin kokemattomat papit tuottavat.

Olemme myös lukeneet mediasta, että lukuisat nuoret opiskelijat, tietotekniikkaa hyvin osaavat ihmiset, käyttävät jo tekoälyä opintojensa suorittamisessa ja joskus jopa erilaisten opinnäytteiden valmistamisessa. Voi tietysti kysyä, kuinka eettistä on kirjoittaa vaikkapa pro gradu tai joku muu tutkielma tekoälyllä. Onko se tämän opiskelijan oma vai jonkun muun tuottama tuotos. Minusta se on 
– ainakin tällä vanhalla tavalla ajateltuna jonkun muun tuottama ja asia pitänee varmasti vielä jatkossa pikaisesti jollain tavalla selvittää, koska tilanne tulee varmasti aiheuttamaan ongelmia ja monimutkaisia sotkuja.

Mutta samalla pitää huomata se, että tekoälyä voi käyttää myös hyödyksi. Aivan kuten minä nyt sen tein. En tehnyt mitään opinnäytetyötä, en palkkatyötä, siis työtä, josta saisin palkkaa työmäärän tai tulosten perusteella, vaan vapaaehtoisuuteen ja kenties harrastuneisuuteenkin perustuvaa informaatiotyötä, jonka tekeminen näin helpottui etenkin tällaisen vanhan ihmisen kyseessä ollessa.

Kuvaisin ilmiötä mielessäni ikään kuin roomalaisten kaksinaisuuden jumalan Januksen kasvoina, jotka olivat tämän muinaisen pakanajumalan pään molemmin puolin. Tässäkin tapauksessa pää toisaalla katsoo ja puhuu hyvään suuntaan, toisessa tapauksessa taas huonoon suuntaan, kenties väärään suuntaan.

Janus oli myös alkujen ja loppujen jumala. Janukseen uskottiin hallitsevan vuotta ja aloittavan uuden vuoden, mikä liittyi tammikuun (Januari) asemaan ensimmäisenä kuukautena roomalaisessa kalenterissa. Tässä uudessa tekoälytilanteessa voisi ajatella myös, että olemme tietyllä tavalla samaan aikaan yhden merkittävän asiakokonaisuuden uuden alun ja vanhan lopun keskellä. Perinteinen käsitys tiedon tuottamisesta, "minun tekstinäni" on loppumassa ja uusi käsitys alkamassa. Millaiseksi maailma muodostuukaan, sen saamme aikanaan nähdä.

Seuraavan piakkoin ilmestyvän blogijutun tekstin on sitten kirjoittanut tekoäly Ai, siis OpenAI ChatGPT ja minä olen vain tarkistanut tekstin faktoja ja kenties aivan aavistuksen verran korjaillut aivan muutamaa kielioppikohtaa. Tulevan tekstin luettuanne voitte te, joilla ei kenties ole tai sitten on, kokemusta tekoälystä, arvioida, onko teksti ymmärrettävää, hyvää, luettavaa, puppua vai täyttä humpuukia.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
 
P.S.
Seuraava blogijuttu (se AI-essee) tulee tänne perjantaina 21.7.-23 ja sen jälkeen niitä tekoälyn kirjoittamia esseitä tulee tänne blogiin aina noin viiden päivän välein klo 12. (elokuusta alkaen 5. / 10. / 15. / 20. / 25. ja 30. päivä. jne.)
Julkaisupäivän aihepiiriin kuuluvat tietoiskut löytyvät samoina päivinä vain Facebookista osoitteesta:

https://www.facebook.com/groups/ortodoksi.net.info

ja yritän aina laittaa Fb:n tietoiskun kommenttiosaan myös linkin tekoälyn kirjoittamaan opetuspuheeseen, joka siis löytyy vain blogistani (ei siis Fb:sta).
HaP

18.7.23

Vanhus tietotekniikan syövereissä

Vanheneminen ei aina ole oikein mukavaa. Se tuo mukanaan monenlaisia ”kotkotuksia”: aistit (kuulo, näkö) heikkenevät, virkeys ja vireys vähenee, ärtyneisyys lisääntyy, fyysiset vaivat estävät monia sellaisia asioita joita on aiemmin mielellään tehnyt tehnyt, vaikkapa vaellukset Lapissa ja laskettelun.

Pikkuhiljaa kotiin alkaa kertyä kaikenlaista "krääsää", apuvälineitä. Kävelykeppi minulla jo on ja rollaattoriakin on tarjottu. En sitä vielä ottanut, ilmeisesti vanheneva miehisyyteni esti asian. Markkinoilla on olemassa jos jonkinlaisia masiinoita, joilla yritämme pitää lihaskuntoa paremmassa kunnossa: kuntopyörä, kävelymatto, lihasten tärisyttäjä ja mitä niitä kaikkia lieneekään.

Apuvälineitä löytyy siis lähinnä erilaisiin fyysisiin suorituksiin kuten edeltä ilmenee. Henkisiin ja kognitiivisiin, älyä vaativiin suorituksiin ei ainakaan aiemmin ollut paljoakaan apuvälineitä. Joku on ehkä saattanut käyttää tässä tarkoituksessa erilaisia sanaristikkoja, hyviä kirjoja, pelejä, korttipelejä ja monenlaisia muunlaisia tämän kaltaisia välineitä.

Hyvät ja älykkääseen keskusteluun pystyvät ystävät ovat kuitenkin olleet ja ovat yhä tässä mielessä suurenmoisia auttajia. Monesti vaan aviopuoliso saattaa vanheta nopeammin, sairastua, menehtyä tai jostain muusta syystä saattaa tulla ero ja ihmiset jäävät yksin. Tiedotusvälineet rummuttavat jatkuvasti yksinäisyydestä ja etenkin vanhojen ihmisten yksinäisyydestä. Äskettäin juuri luin jostain iltapäivälehdestä artikkelin, että kaupunkitalosta oli löytynyt kuollut mies, joka oli ollut kuolleena seitsemän kuukautta ilman, että kukaan huomasi asiaa. Kammottavaa!

Tällaisten asioiden ja tapahtumien keskellä olen itsekin pohtinut tätä asiaa melko usein, vanha kun minäkin olen. Ja kuinka ollakaan omien poikieni ja vunukoitteni, siis lastenlapsieni, kautta olen saanut sellaista tietoa ja osaamista, joka voi mahdollisesti auttaa tässä tilanteessa. Auttajaksi löytyi
yllättäen tietotekniikka, se kuuluisa IT.

Nuo erilaiset tietotekniset masiinat väärinkäytettynä voivat tosin olla lähes kuoleman loukku, mutta oikein käytettynä varsin ihanteellisia apuvälineitä. Aika moni vanhus on oppinut kommunikoimaan jo työelämässä ollessaan joko tietokoneella, läppärillä tai puhelimella toisten kanssa: lapsiensa, lapsenlapsiensa, ystäviensä kanssa, ja näin lieventämään yksinolon tunnetta. Itsekin olen huomannut, kun soitan joillekin vanhoille ystävilleni, puhelu saattaa kestää jopa tunnin tai ylikin. Lieneekö pituuteen syyllinen omassa päässä vai vain toisessa päässä – mene ja tiedä.

Noissa tietoteknisissä kommunikoinneissa saattaa vain joskus tulla eteen erilaisia teknisiä ongelmia ohjelmien hallinnassa ja osaamisessa. Erilaiset sähköpostiohjelmat tai muut kommunikointiin tarkoitetut ohjelmat vaativat asentamisen koneelle ja oikeanlaisen käytön, jotka täytyy jokaisen opetella ei pelkästään osaamisen vuoksi, vaan myöskin esimerkiksi tietoturvan vuoksi. Ja tietysti vajavainen osaaminen johtaa vajavaiseen käyttöön ja vajavaiseen tulokseen. Vanhoissa ihmisissä on vielä paljon sellaisiakin, jotka eivät työelämässään joutuneet tekemisiin tietokoneiden tai kännyköiden kanssa. Lisäksi näiden asioiden myöhempi oppiminen vaatii vanhalta ihmiseltä yllättävän paljon voimavaroja, joita meillä ei ehkä kaikilla aina ole.

Siksi olisikin tärkeää, että jokainen ihminen vanhetessaan ja eläkeiän lähestyessä olisi jo varhain laatinut itselleen jonkinlaisen eläköitymissuunnitelman, joka pitää sisällään niin taloudellisia asioita kuin myös tällaisia tietoteknisiä osaamisasioita. Minulla oli jo kännykkä 1990-luvun alussa eli 30 vuotta sitten. Jäin eläkkeelle jo toistakymmentä vuotta sitten ja sitä ennen olin ollut paljon tekemisissä tietokoneiden kanssa. Osasin käyttää sähköpostia ja jopa osasin ohjelmoida yksinkertaisella HTML-kielellä. Joten tietotekninen osaaminen oli eläkkeelle päästessäni melko hyvä, monia ikäisiäni parempi ja auttoi huomattavasti omassa elämässäni selviytymistä.

Mutta tänä kesänä 2023 huomasin, että minulla on vielä paljon opittavaa. Olen törmännyt tietoteknisissä asioissa todella mielenkiintoisiin asioihin ja jopa joutunut huoltamaan – ihan omasta halustani – itse omaa läppäriäni, vaikka molemmat pojat ovat alan ammattilaisia ja vunukkanikin osaa sen paljon minua paremmin. Mutta nuo uudet asiat ovat virkistäneet minua, auttaneet siinä, että ajatukseni pelaa vielä (mielestäni) suhteellisen hyvin, vaikka jalat ehkä jo hieman pettävätkin.

Eräät uudet asiat ovat saaneet minut TODELLA ihmetyksen äärelle. Vaikka ne ovat olleet tällaiselle vanhukselle hieman hankalia opeteltavia, olen ne kuitenkin halunnut oppia ja osin oppinutkin. Samalla ne ovat tuoneet hirvittävän määrän uutta ja jännittävää sisältöä elämään. Näistä asioista ajattelin kertoa seuraavassa tai mahdollisesti seuraavissa blogijutuissani, joten palataan niihin myöhemmin seuraavassa blogijutussani.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

15.3.23

Oikeaoppinen valinta

(Kuuntele blogijuttu Selman lukemana)

On taas se aika vuodesta, jolloin teemme valintoja. Valintoja niin maallisessa mielessä kuin kirkollisessakin. Eduskuntavaaleissa valitaan päättäjiä maamme eduskuntaan, korkeimpaan hallinnolliseen päättävään toimielimeen. Suurin piirtein samoihin aikoihin tapahtuu myös edustajien valinta oman kirkkomme – Suomen ortodoksisen kirkon – korkeimpaan päättävään elimeen eli kirkolliskokoukseen.

Vaikka siis valitsemme edustajia korkeisiin toimielimiin, nämä vaalit ovat aivan erilaiset, jos niitä vertaillaan keskenään. Toisessa vaalissa – siis eduskuntavaalissa – valitsemme ihmisiä, joita mahdollisesti tunnemme tai meillä on ainakin mahdollisuus opetella tuntemaan heitä, tietämään heistä jotakin, tietämään minkälaisia he ovat, mitä asioita he pitävät tärkeinä jne.

Toisessa vaalissa – siis kirkolliskokousvaalissa – asia on ihan päinvastoin. Useimpia valittavia emme tunne, emme tiedä heidän taustoistaan tai arvoistaan, ajatuksistaan, oikeastaan paljoakaan. Ja kaiken lisäksi, me emme edes ihan suoraan heitä sinne valitse, vaan valinnan tekevät muut ihmiset, joita me nimitämme valitsijamiehiksi.

Koko valintaprosessi on melko ns. sisäsiittoinen. Varsin pieni ja suljettu piiri valitsee valitsijamiehet ja useimmiten myöskin tämä pieni ja suljettu piiri valitsee ehdokkaat, joista sitten valitaan tai valitsijamiehet valitsevat kirkolliskokousedustajat. Tai ainakin tämä piiri vaikuttaa vahvasti siihen, keitä ehdokkaiksi tulee, keitä siihen pääsee. Ja voisiko sanoa, että joissakin tapauksissa ehdokkaiksi asetetaan henkilöitä ikään kuin palkkioksi jostakin pitkäaikaisesta toiminnasta tai muusta sellaisesta.

Ilman muuta tämän kaltaisen menettelyn voi ohittaa, sillä eihän vaali muuten olisi ns. demokraattinen. Kuka tahansa voi tietynlaisen proseduurin jälkeen asettaa kenet tahansa ehdokkaaksi kirkolliskokousvaaliin. Mutta vaalin jatkoprosessi – nimenomaan valitsijamiehet, jotka sitten valitsevat varsinaiset edustajat – takaa sen, ettei ns. vahinkoja voi tapahtua.

Elämme nyt vuoden 2023 maaliskuun puoltaväliä ja kirkolliskokousvaali tapahtuu kuun lopussa. Kirkolliskokouskausi on 4 vuotta ja se alkaa yleensä valintavuoden marraskuun lopussa pidettävästä kokouksesta. Aiempina vuosina kirkolliskokouksia oli yleensä vain yksi vuodessa aina marraskuussa. Sitä aiempi käytäntö, joka oli käytössä kirkossamme useita vuosia sitten, kirkolliskokous kokoontui muistaakseni suurin piirtein kerran 3 vuodessa.

On toki mahdollista että kirkolliskokous kokoontuu vaikkapa toisenkin tai kolmannenkin kerran vuodessa, jos siihen on tarvetta. Näin kuitenkin tapahtuu todennäköisesti melko harvoin. Nykyisin kirkolliskokousta edeltää aina eräänlainen valmisteleva kokous ja tämä takaa sen, että kirkolliskokousedustajilla on mahdollisuus saada tietää asioista hieman enemmän kokoukseen mennessä ja asioista aikanaan päätettäessä.

Aiemmin tällaista käytäntöä edeltävistä kokouksista ei ollut ja kirkolliskokousedustajat joutuivat itse selvittämään asiansa, valmistelemaan puheenvuoronsa ja tekemään kaiken valmistelutyön joko yksin tai joidenkin muiden ihmisten kanssa. Ollessani itse aikanaan juuri tuollaisena aikana kirkolliskokousedustajana, huomasin, että suuri osa ihmisistä tuli kokouksiin ilmeisen valmistautumattomana ilman ajatustakaan puheenvuoron pitämisestä. Seurauksena tuollaisesta oli usein, etteivät tällaiset edustajat saaneet suutansa auki kokouksessa oikeastaan kertaakaan.

Usein kävi mielessä, miksi kirkolliskokoukseen oli valittu tuollaisia ihmisiä. Muistan puhuneeni ja kirjoittaneeni aiheesta aikanaan jonkin verran, ja halusin saada vaalitapaan muutoksen vaikka niin, että vaali olisi tapahtunut suorana henkilövaalina ja vielä mieluummin niin, että äänestää olisi voinut vaikkapa postiäänestyksenä. Tällaista ei maallikkojen osalta hyväksytty. Pelättiin kenties jonkinlaista kaaosta tai sitä tilannetta, että kirkolliskokous muuttuisi tällaisten edustajien kautta ennalta arvaamattomaksi. Papistolle ja kanttoreille sittemmin tällainen vaalitapa kuitenkin saatiin, maallikoille ei.

Eilen julkaistiin internetissä kirkon nettisivuilla valitsijamiehet ja edustajaehdokkaat. Vaaleihin tai tässä tapauksessa valitsijamiesten toimittamaan vaaliin on aikaa noin 2 viikkoa. Missään vaiheessa silmiini ei ole osunut mitään informaatiota näistä ehdokkaista, jotka ovat ehdolla kirkolliskokoukseen. Kun luin noita nimilistoja, havaintoni oli, että en tuntenut heistä suurinta osaa. Siitäkin huolimatta, että olen touhunnut kirkon kuvioissa jo useita vuosia, kymmeniä vuosia, nimet siis henkilöt suureksi osaksi olivat minulle täysin tuntemattomia.

Tuo tuntemattomuus ei välttämättä ole huono asia. Sehän voi myös tarkoittaa, että sieltä voisi olla tulossa kirkolliskokoukseen hyviä uusia ihmisiä, jotka tekevät hyviä uudenlaisia päätöksiä ja kehittävät kirkkoamme hyvällä tavalla. Mutta minulla – ja mitä tärkeintä valitsijamiehillä – ei todennäköisesti ole paljoakaan tietoa noitten henkilöiden arvoista, miten he aikovat asioita viedä eteenpäin, mitä he pitävät tärkeinä, mitä eivät.

Aiemmin kirkolliskokouksessa – tai ainakin niissä kokouksissa, joissa minä silloin olin ja kuulemani mukaan myöhemminkin – oli monia ongelmia, jotka pitkälti johtuivat eräänlaisesta kuppikuntaisuudesta ja siitä, että tietyt alueet ja henkilöt halusivat ottaa enemmän valtaa koko kirkossa, kuin siihen olisi ollut syytä tai se olisi ollut millään tavalla tarpeellistakaan. Usein henkilökohtainen tai vaikkapa seurakuntakohtainen etu meni koko kirkon edun edelle. Henkilövalinnat olivat yhtä suhmurointia. Yleensä kokouksen tai valiokunnan puheenjohtajiksi tuli vain tietyn alueen edustaja, muiden alueiden edustajien istuessa tuppisuuna.

Uusien ehdokkaiden listaa lukiessani tuli pelko siitä, että sama meno saattaa jatkua tulevassakin kirkolliskokouksessa. Kun edellä harmittelin ehdokkaiden tuntemattomuutta, niin vastapainona sille listalla oli tuttujakin, jotka olivat tuttuja nimenomaan suhmuroinnista ja kotiinpäin vetämisestä. Osa oli jopa ”tuttuja” siitä, että he ovat omissa seurakunnissaan saaneet paljon hämminkiä ja ongelmia aikaan.

Minun mielestäni tällainen toiminta ei sovi kirkolliskokoukseen. Elämme nyt kirkossa sellaista aikaa, että kirkon olemassaololle on olemassa monia haasteita. Kirkon jäsenmäärä vähenee, jäsenet vanhenevat, hautauksia on enemmän kuin syntymiä, eroamisia on enemmän kuin liittymisiä. Jotain tarvitsisi tehdä ja siihen tarvitaan osaavia kirkolliskokousedustajia, joilla ortodoksiset arvot ovat kohdallaan, jotka ajattelevat ensimmäiseksi kirkon parasta, ei välttämättä oman seurakunnan tai edes itsensä parasta toisten kustannuksella.

Toivon kovasti, että valitsijamiehet valintoja tehdessään pohtisivat ja painottaisivat enemmän sitä, mitä nämä ihmiset ovat sanoneet, mitä he ovat tehneet, kuin sitä, mistä he ovat. Ja jos valinta pitää tehdä räyhäävän, ongelmia aiheuttavan henkilön ja maanhiljaisen välillä, valitse maanhiljainen ja toivo, että hän oppisi pian avaamaan suunsa ja näin puolustamaan kirkkoa ja viemään kirkon asiaa eteenpäin myönteisessä hengessä.

Hannu Pyykkönen
Elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

24.2.23

Kenen ryhmässä seisot!

Korona-aikana oppi pahoille tavoille. Jo entuudestaan liikunnan suhteen laiskana ihmisenä sain hyvän syyn olla liikkumatta ulkona. Jotenkin koronan jo heikennyttyä tuo ”moodi” on jäänyt päälle. Nyt syynä tähän vapaehtoiseen vankeuteen ei enää ole korona tai tarttumis- / tartuttamisuhka, nyt ulkona on liian liukasta, sataa lunta, tuulee kovasti, on kylmä, jne. Lienee vanhuudellakin oma osansa. Eli vanhan suomalaisen sananlaskun tyyliin voi olla tekemättä mitään: ”Joko on kärsä kipeä tai maa roudassa”.

Siispä tällaisten em. tilanteesta johtuvien joutilashetkien täytteeksi piti etsiä tekemistä. Varma konsti on järjestellä vanhoja valokuvia ja nyt sain vielä aivan äskettäin mahdollisuuden suomentaa joidenkin vanhojen kuvien takana olleita vanhan venäjänkielisiä tekstejä venäjää taitavan ystävän avulla. Istuimme tosin sitä tekemässä oman seurakuntani seurakuntasalilla siellä asioivien ukrainalaisten sotapakolaisten keskellä, joten tuossa ”aktiviteetissa” oli toki yllättäen enemmänkin tuota kaivattua liikuntaa ja varsin ajankohtaista sosiaalisuutta.

Sen sijaan kotona tuon istunnon jälkeen iski pian jälleen tekemisen puute, jota tässä nyt paikkaan kirjoittamalla jokseenkin kevyttä blogikirjoitusta, johon aiheen antoi eräs somen kommentti, jossa ihminen toivotti toiselle hyvää ”kirkasta paastoa”. Asia herätti huomiota senkin takia, että olin juuri selvittänyt itselleni, mikä onkaan nyt vietettävään ajanjaksoon, Suureen paastoon kuuluva puhdas maanantai, puhdas tiistai, jne. Mistä tuo nimi siis tulee? No – selvisihän se – paastoon liittyvästä oman ”sisimmän” suursiivouksesta, puhdistaudutaan paaston alussa sen aloittamiseen siis.

No - se siitä ja sitten tähän varsinaiseen kevyeeseen asiaan, josta ajattelin siis tuon kommentin inspiroimana kirjoittaa. Erilaisista ”ortodoksisista arkkityypeistä”. Termin arkkityyppi sanotaan olevan peräisin psykiatri C.G.Jungilta, joka tarkoitti sanalla eräitä piilotajunnan teemoja, jotka sitten ihmisissä ilmenevät. On myös väitetty, että hän näki arkkityypit yleismaailmallisina ajatuksina, joissa menneiden sukupolvien kokemusperintö esiintyy tiivistyneessä muodossa. Mielenkiintoista!

Minua viisaammat selittävät, että arkkityypin varsinainen olemus ei ole näkyvä, eikä rationaalisesti käsiteltävä. Arkkityyppi on
tiedostamaton ja apriorinen tajunnansisältö (a prior, siis sellainen, ettei niiden totuusarvon määrittämiseen tarvita aistikokemuksia - sopii siis hyvin juuri minulle). Tuolla sisällöllä on oma psyykkinen energiansa. Arkkityypit sijaitsevat kollektiivisessa piilotajunnassa, ja ne tulevat esiin esimerkiksi unissa tai myyteissä (minullahan jutut syntyvät yleensä aamuyön tunteina). Jung käytti myös erilaisia nimityksiä, kuten mm. vaisto. En tiedä, voinko Jungia mukaillen siis sanoa, että vaistosin asian. No - hän taisi jossain nimittää sitä demoniksikin. Mutta olkoon nyt tuo psykiatrista latinaa sisältävä jakso tuossa ja palaan tuttuun suomen kieleen.

Pysähdyin ajattelemaan tuntemiani ja oletettavasti tuntemiani ortodokseja tuollaisen arkkityypin, ”arkkiortodoksin”, näkökannalta ja yllätin itseni keksimällä hetkessä yli kymmenen erilaista minun mielestäni tunnistettavaa tyyppiä. Todellisia vai ei – päätä itse.

Ensimmäisenä päähän pätkähti tyyppi: besserwisser, jonka sanan alkuun voi sitten tilanteen mukaan laittaa lisämääreen, vaikkapa nyt ajankohtaan sopien: paasto-besserwisser. Siis tuolloin tarkoitetaan henkilöä, joka omasta mielestään tietää kaiken tarvittavan, oleellisen ja hieman ylimääräistäkin ortodoksisesta paastosta ja jakaa sitä mieluusti vapaaehtoisesi tai pakolla muillekin sen, miten ja mitä pitää paastota. Näin etenkin somen keskustelusivuilla.

Toinen heti mieleen tullut oli uskoprofessionisti, dogmi- ja praktiikka-alan "pro", ammatilainen, joka harvoin on sanamukaisesti sellainen, mitä tuo termi oikeasti kuvaa, vaan enemmänkin ja useammin äskettäin ortodoksiksi kääntynyt, katekumeenikurssin diplomilla ja papukaijamerkillä suorittanut, kaiken ortodoksisuudesta tietävä ja osaava, joka ei kuitenkaan ymmärrä, miksi tekee joku jotain tai miksi jotain tehdään juuri tietyllä tavalla. Enemmänkin hän on kiinnostunut asian erikoisuudesta ja mahdollisuudesta erottua erikoisuudella massasta, kuin sen synnystä syvästä.

Seuraava voisi olla sellainen, johon myös harva se päivä somessa törmää: neo-ortodoksi, eli jonkinlainen new age-ortodoksi, joka kaikissa itselle epäselvissä ja hankalissa tai jopa itselle sopimattomissa kirkollisissa ja dogmaattisissa tilanteissa (kuten vaikkapa naispappeus-, eutanasia-, polttohautaus-, samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkimis- jne. asioissa) luo uutta dogmatiikka ja jakaa suurella varmuudella ja varmalla tiedolla sitä mieluusti somessa. Esimerkkinä tällaisesta voisi vielä mainita myös antaumuksella joogaa, taidetanssia tai vaikka jotain muuta liikunnallista tai jopa taiteellista asiaa harrastavat, joka sitten muuttavat harratuksensa niin ortodokisiseksi, niin ortodoksiseksi, että Buddhaakin hymyilyttää, kuten lienet patsaista huomannut.

Real-pure-ortodoksi voisi olla seuraava tyyppi, jollaiseksi harhaoppiseksi tällaisia blogikirjoituksiani kirjoitellessa helposti miellän usein itsenikin. Tyyppi siis uskoo - siis vain uskoo - tietävänsä kaiken ortodoksisuudesta ja siksi arvostelee ja neuvoo helposti muita. Tai sitten kirjoittelee niistä blogijuttuja.

Koska nykyisin yhä suurempi osa ortodokseista tulee muista uskonnollisista ryhmistä, lienee helttarit eli julistajaortodoksit yhä kasvava tyyppiryhmä. Hän siis kertoo uskostaan ja ortodoksisuudestaan kaikille aivan ortodokseille uusin menetelmin ja uudenlaisiin ortodoksisuuteen kuulumattomien seikkojen ja välineiden avulla. Ortodoksista unissa saarnaajaa ei taida vielä löytyä, mutta meitä somessa melkin "sumussa" saarnaajia riittää vaikka pinottavaksi.

Yksi hiljalleen kasvava ryhmä saattaisi olla maallikkoaskeesit, siis kilvoittelevat ortodoksit, jotka pukeutuvat ja elävät kuin luostariasukkaat mutta maailmassa. Heitä saattaa tavata ajoittain kirkossa mustiin pukeutuneina ja huivi tiukasti päässä. Tosin joillakin saattaa vain muuten olla moinen musta maku ja heidän mielestään musta tuntuu hyvältä.

Drop-on-drop-off-ortodoksi on jo astetta voimakkaampi maallikkokilvoittelija, joka ei kuitenkaan uskalla mennä luostariin – joita meillä alkaa olla jo tarjolla monenlaisia, niin naisille kuin miehille muttei vielä toissukupuolisille. Luostariin ei haluta mennä elämäntyylistä huolimatta, koska joku muu määrää siellä, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Tuolla aiemmin edellä mainituista tyypeistä saattaa löytyä myös alalaji: lutero eli luterotodoksi, joka saattaa olla juurikin jostain toisesta tunnustuskunnasta ortodoksiksi kääntynyt, joka ei kuitenkaan ole pystynyt irtaantumaan vanhoista tavoistaan ja dogmeistaan ja siksi kertoo meille mieluusti miten meidän tulee viettää vaikkapa adventtia, kiirastorstaita tai kirkasta paastoa.

Joukoomme mahtunee myös jollain tavoin geopoliittisesti suuntautuneita ortodokseja, joita nimitän Joensuu-ortodokseiksi. Heidän mielestään oikeita ortodokseja ei tule muualta kuin Joensuusta ja juurikin seminaarista valmistuneina, muut eivät edes tiedä ortodoksisuudesta oikeastaan mitään ja siksi Joensuu-ortodoksit karttavat heitä ja viihtyvät vain geopoliittisen sisäsiittoisesti yhdessä, samalla ruokakupilla. Jopa menvät keskenään naimisiinkin - ihan vain varmuuden vuoksi.

Tuosta edellisestä ryhmästä usein pakollisen paikkakunnalta muuton tai muun dogmaattis-evolutionaalisen syyn vuoksi saattaa jalostua uusi tyyppi, jota voisi nimittää vaikka nimellä eliittiortodoksi. Tähän tyyppiin kuuluva on usein töissä kirkon hommissa, koska sinne tarvitaan juuri tällaisia ortodoksisen evoluution tuottamia tyyppejä, joka ovat sopivan laiskoja, työtä vieroksuvia tai työt muilla tyhmemmillä teettäviä ja suhteistaan muihin - siis tavalliseen rahvaaseen - laput silmillä eläviä, jotka odottavat vain jonkin tyyppistä – ei kuitenkaan välttämättä kirkollista – palvontaa ja kehumista muilta alemmilta, siis rahvaalta.

Tässä vaiheessa alkaa jo blogikirjoittajan mielikuvitus hiljalleen sakkaamaan ja tiukasti ponnistaen esiin tunkee enää ehkä pari arkkityyppiä, kun oikein pinnistelee. Salaliittoteoriat ja paikalliset Q-anonit eivät ehkä ole kovinkaan paljoa – ainakaan vielä – saaneet elintilaa kirkossamme, paitsi ehkä hieman Savossa, mutta löytyisikö joku sitä hieman muistuttava ryhmä, jolle voisi antaa nimen: Juu-aamen-ortodoksit.

Heistä – todennäköisesti varsin pienestä ja sisäänlämpiävästä ryhmästä – voisi ehkä sanoa, että he pitävät seuraa vain toisilleen, istuva iltaa sormi pysyssä viiniä ”maistellen” ja pohtivat, miten saisi lapsensa, kaverinsa, tuttunsa kirkon hyvä- tai ainakin varmapalkkaisiin hommiin ja mieluusti myös palkoista päättämään hallintoonkin.

Viimeisenä, mutta ei ehkä vähäisimpänä voisi vielä nimetä ryhmän: pakanaortodoksit, jotka usein ovat eronneet jostain kirkosta tai ehkä vielä useammin eivät ole koskaan kuuluneetkaan kirkkoon, mutta sympatiseeraavat jossain määrin vapaamieliseksi luulemaansa ortodoksisuutta ja kertovat sitten meille elintavoillaan, miten sitä – siis uskonnollisuutta, ortodoksisuutta – pitää tulkita ja oikeasti elää. Tähän ryhmään eräänlaisena alkuperäislajina voisivat olla sellaiset kirkkoon kauan - kenties jopa lapuudesta asti - kuuluneet ns. äidinmaito-ortodoksit, joilta monelta on kadonnut täysin kosketus seurakuntaan, kirkkoon, ortodoksisuuteen ja sen tapoihin. Osa heitä on pysynyt tai joskus jopa liitynyt kirkkoon vain puolison pakottamana kirkkohäiden, lasten kasteiden tai oman aikanaan tapahtuvan sosialiseen ympäristöön sopivan, vähemmän paheksuntaa aiheuttavan hautajaisten vuoksi.

Siis – onhan noita tyyppejä. Mitkä sitten ovat todellisia, mitä minun kieroutuneen mielikuvituksen tuotteita – siitäkin saat sitten lopulta ihan itse päättää.

Hannu Pyykkönen
elämä matkaaja
nettihoukka@gmail.com

P.S.
Kirjoitettuani tuon ylläolevan, juttelin joidenkin tuttujen kanssa aiheesta ja sieltä tuli runsaasti elementtejä, joista varmaaan voisi rakentaa vaikka toisen korillisen noita arkkityyppejä. Keskeisiä avainsanoja oli heillä tarjottavana kaksi: liberaali ja konservatiivi, jotka kuulemma ovat joissain keskusteluissa olleet jo esillä. Missä - en tiedä, mutta kerrotun mukaan joku kulemma kehui olevansa konservatiivi, joku taasen liberaali - noissa laineita aiheuttaneissa asiakokonaisuksissa, enkä sitten tiedä oliko tuo kehuja itse mahdollisesti myös ortodoksi. Mutta ilmeisesti kehiin oli vedetty myös mielenkiintoinen termi ekumeenmikko ei kun anteeksi ekumeenikko.
Mutta olkoot - pärjään nyt noilla jo kirjoittamillani.

HAP

3.1.23

Koronapäiväkirja - New Era


Vuoden 2020 keväällä kirjoittelin vapaaehtoisessa vankeudessa ollessani koronapäiväkirjaa tänne blokiini. Silloinhan meidät vanhat ja vaivaiset pakotettiin melkein vapaaehtoisesti kotivankeuteen. No – sellaisessa minäkin elin melkoisen kotvan ja siitä kai alkoi oman vanhenemiseni melkoisen jyrkkä alamäki: fyysinen kunto on huonontunut selvästi ja viimeisimpänä alkaa liikkuminen olla jo kohta ihan vanhuksen oikeasti vaikeaa. Keppiä käytän jo silloin tällöin, muutoin ei-liukkaalla kelillä tai riittävän levänneenä jätän sen ulos mennessä pois.

Viimeisin episodi tällä vanhenemisen ja sairaanhoidon vaivalloisella tiellä oli sitten viimein – noin parin vuoden sitkeän odottelun ja moninaisten oikean elämän hurvituksista luopumisien jälkeen: KORONA. Positiivinen tulos niin koti- kuin virallisessakin sairaalan testissä.

Takana on samaan aikaan viisi Covid 19-rokotusta ja joulukuussa 2022 vielä influenssan kausirokotuskin. Silti ikään kuin salaa hiipien jouluna 2022 sain ylimääräisen joululahjan – en tosin tiedä mistä, keneltä ja tarkasti en edes tiedä, milloin.

Ajella köröttelin joulun jälkeen kotiin joulun vietosta lapsenlapsieni luota, kun suunnilleen seuraavana yönä kotiin palattuani se alkoi ensin kovalla yskällä, sitten omituisena olona ja viimein pahimmillaan yli 40 asteen kuumeena ja muina oireina.

Mikkelissä on koronan hoito alun hässäköiden jälkeen järjestetty näköjään nyt osin puhelinhoitona, etähoitona. Osin se toimii, osin siinä on vielä varmaan tarkistettavaakin. Kun soitin 116117-päivystysapuun, pyydettiin soittamaan koronainfoon, joka tosin ei enää silloin ollut auki. Kun sitten hankalan yön jälkeen soitin koronainfoon, sieltä pyydettiin soittamaan 116117-apuun. Sanottuani, että soitin jo eilen ja pyysivät soittamaan tänne, hana avautui ja alkoikin melkoinen ilotulitus – näin jälkikäteen arvioituna. Kaiken lisäksi ihan hyvä ilotulitus.

Ensin kyseltiin alkuun tarkat tiedot sairauksista, lääkkeistä ja muusta oleellisista tiedoista. Sen päälle ilmoitus, että soitetaan kohta takaisin, kunhan ensin hoitaja keskustelee infektiolääkärin kanssa. Juuri ja juuri ennätin sulkea puhelimen, kun soitettiin: lääkäri ottaa kohta yhteyttä ja kyseessä oli lisäksi vielä kiireinen ylilääkäri: No – hieman ihmettelin
– siis että ihan ylilääkäri soittelee.

No kohta tulikin sitten soitto – ei tosin lääkäriltä – mutta hoitajalta ja lisää kysymyksiä ja selvisi, ettei tieto edellisen soiton loppupäätelmästä ollut tavoittanut tätä soittajaa. Siksi pyysi jälleen odottamaan seuraavaa soittoa, joka tulikin sitten taas melko nopsaan – nyt ylilääkäri soitti ja kyseli jälleen jotain ja ilmoitti sitten uudesta lääkityksestä, joka aloitetaan heti. Pyysi, että joku hakisi sen sairaalasta.

Soitin ystävälleni ja pyysin hakemaan lääkkeet. Lupautui ja soitin sairaalaan, mutta siellä ilmoittivat, että hoitaja tuo sen heti itse minulle. Jaa – no, mikä ettei. Hieman ihmettelin tosin, myönnän.

Kohta hoitaja jo seisoikin kotiovellani ja toi mukanaan kaksi erilaista lääkepakettia: aivan uutta suun kautta nautittavaa koronalääkettä ja verenohennuspiikkejä. Pakkauksessa ei ollut minkäänlaisia ohjeita, joten etsin ne netistä. Löytyivät suomeksi ja selvisi, ettei kyseessä ole kovinkaan tavallinen, laajasti ainakaan aiemmin jaeltu, kesällä Suomeen rantautunut lääke, jota siis ei saa apteekista. Kysellessäni aiemmin lääkäriltä, että mitä mahtaa maksaa nuo lääkkeet, hän kertoi niiden olevan ilmaisia. Jaa – katsoin kuitenkin netistä, mitä mahtavat maksaa. Suomessa ei hintaa löytynyt, mutta lontoolaisesta apteekista sitä sai 2100 punnalla eli noin 2500 eurolla – hups! Mites sitä minulle annetaan!

No kohta soi taas puhelin ja sain sieltä ohjeet lääkkeen käyttöön tarkemmin. Aiemmin lääkäri kertoi, mitkä omat lääkkeet piti varalta jättää tauolle haitallisten yhteisvaikutusten vuoksi.

Myönnän, että jo tässä vaiheessa olin päästäni pyörällä: en ollut tottunut omassa terveyskeskuksessani ja sairaalassani suinkaan tällaiseen palveluun. Olin tosin saanut hyvää palvelua useimmiten, vaikka joskus kai istuskelin tuntitolkulla tosi sairaana päivystyksessäkin. Mutta että tällainen hoito kotiin, se oli kyllä uutta.

No – sairastelun aikana ja sen jälkeen selvisi jotain. Essoten eli nykyisen Eloisan hyvinvointialueella soitetaan kaikille yli 66 vuotiaille koronaan sairastuneille ja laaditaan kai jonkinlainen henkilökohtainen hoitosuunnitelma ja soitetaan sitten useamminkin ja kysellään asioiden ja tervehtymisen edistymistä, varmistellaan hoidon sujuvaa edistymistä. Näin siis minullekin tapahtui.

Näin varmaan säästetään sairaalapaikkoja, kenties henkilökuntaakin ja saadaan aikaan melko hyvä efekti potilaalle: sinusta huolehditaan. Puhelinpalveluihin oli selvästi valittu tai ainakin valikoitunut osaavia ja sosiaalisesti taitavia työtekijöitä, joilla riitti aikaa, kykyä ja taitoa keskustella meidän monenlaisten sairastuneiden höpöttäjien kanssa.

Erityinen plus-lisä annettakoon henkilöstölle siksikin, että samaan aikaan oli menossa aikakauden kenties suurin terveydenhoitomuutos uusiksi hyvinvointialueiksi. Moni uudistuksen vaatima muutos laahasi pahasti jäljessä (puhelinkeskus, nettisivu, jne.), monissa asioissa oli epäselvyyksiä ja osin huonosti ja liian myöhään hoidettuja asioitakin, mutta nämä puhelinhoitajat hoitivat hommansa kiitettävästi.

Kun aivan muussa potilasasiassa (ei siis korona-asiassa) yritin soittaa erään poliklinikan osastosihteerille Mikkelin sairaalaan, puhelu meni kahdesti Savonlinnaan, eikä keskus tiennyt, mikä mahtoi olla Mikkelin polin ko. numero ja yhdisteli sitten taas Savonlinnaan. Nettisivulta ei saanut apua ja vielä 3.1.-23 puhelimen tiedotus kertoi, että "katso lisää tietoja Essoten sivuilta".

Kaiken kaikkiaan tämä korona ei ollut pelkkä sairauskokemus – poikani ilahdutti ja lohdutti minua jo taudin alkuvaiheessa sanoen, että näin minä saan kokea ainutlaatuisen sukupolvikokemuksen. Oli oikeassa, mutta ehkä väärin perustein. Ainutlaatuiseksi sen kohdallani teki tämä koko ihmeellinen prosessi, jossa tällainen tavispotilas prosessoitiin ennen kokemattomalla tavalla kotona tosi sairaasta niin terveeksi kuin tällaisen vanhuksen nyt voi saada.

Olen kiitollinen ja kiitän kaikkia prosessointiin osallistuneita ja eritoten kiitoksen vanhaan kunnon tapaan – papukaijamerkillä varustettuna – annan silti Ilmari O:lle, Johanna M:lle ja Hans G:lle. Olette oikealla alalla. Kiitos teille! 

 

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com