26.9.21

Olemmeko sekaisin kuin Haminan kaupunki

Vanhan sanonnan mukaan "pää saattaa olla sekaisin kuin Haminan kaupunki". Tuon sanonnan sanotaan pohjautuvan Haminan (ruotsiksi Fredrikshamn) kaupungin historiallisen keskustan kuulemma sekavaan asemakaavaan. Liekö ajatus ollut mielessä – tiedossa se varmaan on ollut – Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksella, kun se päätti uuden valittavan apulaispiispan nimeksi: Haminan piispa.

Jo pelkkä kirkollisen nimen valinta aiheutti hämminkiä "somedirektoraateissa", jotka koostuvat erilaisista somessa vaikuttavista ortodoksisen teologian, kanonisen oikeuden, kirkkomusiikin ja kaiken muunkin ”erityisosaajista”, joille ei kuitenkaan valitettavasti ole löytynyt sopivaa työpaikkaa mistään korkeakoulusta tai yliopistosta, alemmista oppilaistoksista nyt puhumattakaan, sillä eihän tuollaiset ”huippuosaajat” voi sellaiseen tyytyä. Osa heistä/meistä tosin on jo eläkkeellä.

Satamakaupunki Hamina omine Kairoineen (vrt. Sodoma & Gomorra) oli heti oikein uskovien tuomiolistalla, sillä naapurikaupunki Lappeenranta olisi ollut kuulemma vuorossa seurakunnan iäkkyyden ja joidenkin (ihan varmaksi ei selvinnyt: kansan vai työntekijöiden) hurskauden vuoksi. Tuota samaa iäkkyysominaisuuttahan on kautta aikain arvostettu ortodoksisen kirkon parissa. Piispoilla ei ole eläköitymisikää, vaan mitä iäkkäämpi, sen ”kokeneempi”. Kirkolliskokoukseen ei yleensä valita osaavimpia, vaan se on kauan kirkollisten tehtävien parissa istuskelleitten vaikenevien jäsenien eläkepaikka, palkinto pitkästä ”työurasta” ja siitä, ettei ole yleensä ollut papiston kanssa erimieltä.

Tosin jotkut pelurit ovat jo jonkin aikaa ymmärtäneet tuon seikan hyväksikäyttömahdollisuuden mm. kirkollisissa lobbauksissa ja kaikenlaisten ”omien asioiden” edistämisissä, mm. kavereitten valitsemisessa erilaisiin tehtäviin yms. Siksi joillain osin valtakuntaa ehdokkaat valitaan jo ennen oman kirkollisen ”duumamme” vaalia hieman naapurimaamme tapaan pienessä piirissä, opposition edustajia ei lasketa edes vaaliehdokkaiksi ja moninkertaisella sisäänlämpiävällä ja monimutkaisella vaalijärjestelmällä (sama elin valitseen ehdokkaat ja valitsijamiehet) varmistetaan lopputulos, jossa parhaimmillaan kirkkokansan epäsuosiossa oleva valitaan ja oikeudessa vankeuteen tuomittu voi seisoa kirkossa valittavana huippuvirkaan ja suosittu ihminen jää usein ilman paikkaa.

Samaa ”hörripeliä” näyttäisi olevan ilmassa uuden Haminan piispan valinnassakin. Kirkollinen mediakin on lähtenyt tähän leikkiin mukaan. ”Somedirektoraatti” on jo tuominnut osan julkisuudessa (mm. Aamun Koitossa) esillä olleista kanditaateista ja jättänyt osan tuomitsematta. "Hyväksytyiltä" ja mukana olevilta ehdokkailta saattavat tosin puuttua usein ne ominaisuudet, joita piispalta – seurakuntien ohjaajalta, paimenelta – puuttuvat: työskentely seurakunnissa, jumalanpalveluksissa ja seurakuntalaisten keskuudessa, hengellinen herkkyys, sosiaalisuus. Kaiken ylle on nostettu seikkoja, joilla ei viime kädessä liene suurtakaan merkitystä juuri tuossa maan ja oman paikalliskirkon sisäisessä perustehtävässä: ihmisten, seurakuntalaisten kohtaamisessa.Lobbajien ja somekansan mielestä tärkeimpiä ovat fariseuksilainen älykkyys, kielitaito, maailmankansalaisuus, eräänlaiset "kirkko- ja ulkopoliittiset avut".

On poimittu joitain ominaisuuksia ylitse muiden, mutta samalla ei pohdita laajemmin niitä ominaisuuksia, joita piispalla olisi hyvä olla: nöyryyttä, hengellisyyttä, sosiaalisuutta, helposti lähestyttyytä, syvällistä ja oikeaa ortodoksisuutta. Piispan, hiippakunnan paimen, tulee viime kädessä olla nöyrä ja kaiken kansan helposti ymmärrettävä opettaja, jolle on helppo puhua, joka kuuntelee ja on osa omaa kokonaista kirkkoamme, joka ei korosta itseään ja osaamistaan, joka tuntee ihmiset paremmin kuin kirjat, joka ei tiuski muille, vaan jaksaa rakastavasti ja oikeamielisesti neuvoa ja opastaa, onpa opastettava sitten maallikko tai pappi tai vaikka kollega. Ne luonteenpiirteet ja ominaisuudet, mitkä eivät kuulu kirkonpalvelijalle – onpa hän sitten missä tehtävässä tahansa – ja joita hänellä ei pitäisi olla, ovat mm. narsismi, oman elämän tasapainottomuus ja sen tuomat ongelmat ja erilaiset idenetiteettikriisit. Oman elämän historia olisi hyvä olla myös sellainen, että sen voi häpeilemättä ja asioita piilottelematta esille tuoda kaitsettavilleen.

Noita asioita ei erilaisissa ”lynkkaus- tai lobbaus-somedirektoraateissa” ja sisäänlämpiävissä ”viininmaisteluryhmissä” ole suuremmin mietitty. Kuulemani mukaan joitakin vuosia sitten valittiin merkittävään tehtävään henkilö, jota alue, jonne hänet valittiin, ei välttämättä olisi henkilön asia- ja tiedollisen osaamisen vuoksi kuulemma halunnut. Mutta toiset alueet ja kaverit päättivät toisin ja valitettavasti hekin ovat nyt – erilaisten huhujen ja vierailukäyntien vähentymiseen perustuvan ”empiirisen tutkimuksen” mukaan – huomanneet tehdyn valinnan ja substanssiosaamattomuuden seuraukset. Samanlaisia valintoja lienee toki tapahtunut viime vuosina muitakin, erilaisin kääntein tosin. Seuraukset ovat kaikkien nähtävillä. Niistä voi lukea mediasta, oikeuden pöytäkirjoista ja tietysti kaiken tietävästä somesta. Ja taitavatpa jotkut kirjoitella niistä blogeissankin.

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

18.9.21

Sokea some

Älykäs keskustelu toisten ihmisten kanssa on minusta mukavaa. Pidän siitä kovasti ja mikäli vain mahdollista, aloitan sellaisen sopivassa tilanteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka siihen suostuu ja on läsnä. Tällainen keskustelu tosin vaatii usein toimakseen vastapuolen konkreettisen näkymisen – läsnäolemisen – siis kasvokkain tai ainakin lähellä. Suuri osa viestinnästä kun on muutakin kuin sanoja: ilmeitä, eleitä, kehon kieltä, miettimistä, viisasta vaikenemista. Niitä voi tulkita vain näkemällä.

Nykyisen koronan ja muidenkin nykyaikaisten urbaanien elämäntapojen aiheuttamalla erakoitumisen aikakaudella, kun ihmiset elävät omissa ”koloissaan” ja "kuplissaan", ja keskustelevat vai erilaisten sähköisten välineiden – lähinnä puhelimen, sähköpostin, chatin, erilaisten applikaatioiden – avulla ja niiden kautta, ilmeet, eleet ja kehon kieli jäävät näkymättä. Silloin voi helposti tulla väärinkäsityksiä vaikkapa huumorin osalta: oliko henkilö tosissaan vai vitsailiko hän vain.  :)

Toinen seikka, joka saattaa jäädä nykyisissä keskusteluissa helposti tuntemattomaksi – ja heti tiedostamatta – on ihmisen henkinen tila, mentaalinen tasapaino tai sen mahdollinen järkkyminen. Etenkin some, joka on täynnä kaiken maailman asiantuntijoita, ”jokaisen tieteen tohtoreita”, tällainen taitaa olla kaiken lisäksi melko yleistä – siis juuri tuo tasapainottomuus. Keskustelija saattaa jäädä täysin tuntemattomaksi ja tunnistamattomaksi mielelaadultaan ja -tilaltaan. Saatan hyvinkin keskustella tietämättäni ”umpihullun” kanssa tai sitten ihan toisen ääripään ihmisen kanssa, tai pettyneen, rakastuneen, katkeroituneen, iloisen/surullisen tai muulaisessa tunnevyöryssä olevan ihmisen kanssa tietämättä siitä.

Somesta on monelle tullut paikka laukoa kaikkea, mitä ”sylki suuhun tuo”, ajattelematta mahdollisia seurauksia tai seuraamuksia: haukkua, tuomita, keljuilla, pilkata – harvemmin siellä on kehumista ja asioiden tai ihmisten ylistämistä, kiittämistä. Onneksi kuitenkin joskus. Jopa eräät julkisuuden ihmiset – poliitikot etunenässä – ovat sortuneet vihapuheisiin ja panetteluun, toisten tuomitsemiseen ja suvaitsemattomuuteen. Yksi riman alitus nähtii äskettäin Masket Singer-ohjelman yhteydessä, kun aiemmin kenties itselleen ja elämäntyylilleen suvaitsevaisuutta vaatinut alkoikin itse olla suvaitsematon ja toi sen esille tökeröllä tavalla.

Itse pidän tuollaisen käyttäytymisen syynä suomalaisen median ”sisäsiittoisuutta”. Samat, toisinaan jokseenkin tyhjänpäiväiset ja sisällöttömät ihmiset ovat kaikissa ”perheohjelmissa” mainetta tai leipäänsä ansaitsemassa juontajina, tuomareina tai muissa aktiivisissa rooleissa. Eipä siinä voi enää enempää odottaakaan. Lisäksi joka ohjemaan pitää saada suvaitsevaisuuden nimissä oma ”kiintiöhomo”, ”kiintiötransu”, ”kiintiölesbo”, ”kiintiövärillinen”, "kiintiömamu", ”kiintiökantasuomalainen”, ”kiintiöjuoppo” ja toisinaan jopa ihan vain ”kiintiötaviskin” käy paremman puutteessa. Ylen aamutelkkarissa tai MTV:n aamu-tv:ssä istuvat aamusta toiseen erilaiset julkisuuden kipeät toisistaan mitä erilaisimmin tavoin (pukeutumistyyli, hiukset, jne.) erottautumaan pyrkivät panelistit laukomassa suuria ajatuksia ja totuuksia Suomen kansalle. Melko vähäisen koulutuksen omaavista kauniskasvoisista ”jokaisen tieteen tohtoreista” on tullut somen guruja, bloggareista – ja kuten minäkin – kaiken tietäviä viisastelijoita, jotka tuomme asioita esille omien mielihalujemme mukaan, omaa agendaamme edistäen, omia etujamme ajaen.

En tosin "ihan eläkeläisen oikeasti" tiedä omalta tavallisen eläkeläisihmisen osalta, mitkä mahtaisivat olla noita mielihalujani, agendaa tai etuja, joita tällainen eläkeläinen edes voisi tuoda esille. Olen jokseenkin elämääni tyytyväinen niin elämäntapani, talouteni kuin suurelta osin terveytenikin kannalta. Perheeni voi kohtuullisen hyvin ja minä siinä ohessa. Vanhenen ja odotan rauhassa kuolemaani, jota en ainakaan vielä pelkää. Voisin toki tehdä enemmän joidenkin asioiden eteen – vaikkapa tuon terveyden – mutta en siitä kuitenkaan näissä kirjoituksissanikaan kaiketi suuremmin valita.

Mutta keskustella toki haluan monista asioista. Hyvistä asioista, minua vaivaavista asioista, ongelmistamme ja melkein mistä vain, jos mukavaa keskusteluseuraa löytyy. Ja mikäpä oliskaan sen mukavampaa, kuin istua vaikka viinilasillisen ääressä hyvän ystävän ja hyvän keskustelijan kanssa ja parantaa maailmaa. Siinä – kuten kai jo olette huomanneet – olisi paljon parannettavaa ja mehän tietysti tiedämme, miten se tehdään.

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

8.9.21

Somen hyödylliset hölmöt

Termin ”hyödyllinen hölmö” – tai oikeammin se kai oli alkuaan ”hyödyllinen idiootti” – on väitetty keksineen aikanaan Neuvostoliiton hirmuhallitsija Lenin. Hänen sanotaan nimittäneen tuolla nimellä Neuvostoliitolle myötämielisiä ei-kommunisteja, joita muuten aikanaan Suomestakin löytyi pilvin pimein. Nykyisin termiä käytetään lähinnä hyväuskoisista tai naivista henkilöistä, jotka tiedostamattaan edistävät propagandaa, jonka tarkoitusperiä he eivät täysin itsekään ymmärrä. Hyödyllinen hölmö uskoo toimivansa moraalisesti oikein, vaikka tosiasiassa hänet on vain saatu houkuteltua kehumaan ja ylläpitämään huonon hallinnon tai aatteen korruptoituneita valtarakenteita.

Näitten hyödyllisten hölmöjen määrä on lisääntynyt huomattavasti netissä. Huolestuttavaa – ainakin minusta – on se, että niitä on jo useita somessa ja jopa ortodoksisilla sivustoilla. Keskiviikkona 8.9.2021 uutisissa puhuttiin somessa tapahtuvasta äärijärjestöihin värväämisestä, jota tapahtuu etenkin nuorten keskuudessa ja juuri alkuun somen eri alustoilla. Kun nuori saadaan siellä erilaisiin valheisiin, harhaanjohtavaan disinformaatioon, salaliittoteorioihin ja muuhun ”huu-haa-han” ja valeuutisiin vedoten koukkuun, manipulointi jatkuu suljetummilla alustoilla.

Mitä sitten saattaisi olla tuo ortodoksisessa informaatiossa tapahtuva ”huu-hailu”, manipulointi tai hyödyllinen hölmöily? Itse olen kokenut sellaista tapahtuneen mm. suhtautumisessa omaan patriarkaattiini tai myös vaikkapa suhtautumisessa ihan vain omiin piispoihimme. Mm. Ukrainassa lähinnä Venäjän Krimille ja Itä-Ukrainaan tekemän invaasion seurauksena tai kentien niiden johdosta tapahtuneessa Ukrainan ortodoksisen kirkon kriisissä on ollut noita ”hyödyllisen hölmöilyn” piirteitä nähtävissä myös Suomessa. Venäjän oikeutta Ukrainaan – ainakin siis kirkollisessa mielessä – on pidetty oikeutettuna ja ainoana mahdollisena. Kaikki muu on noiden manipuloijien mielestä tuomittavaa harhaoppisuutta. Omasta patriarkasta on tehty milloin varas, milloin melkein murhamies jopa omien patriarkaatin alaisten kirkkojen jäsenten toimesta. Häpeällistä!

Tässä, jos missä on mielestäni kyse juuri tuosta alun määritelmässä sanotusta ”henkilöstä, jotka tiedostamattaan edistää propagandaa, jonka tarkoitusperiä hän ei täysin itsekään ymmärrä. Hyödyllinen hölmö uskoo toimivansa moraalisesti oikein, vaikka tosiasiassa hänet on vain saatu houkuteltua kehumaan ja ylläpitämään huonon hallinnon tai aatteen korruptoituneita valtarakenteita.” Tuo ymmärtämättömyys ei aina edes johdu kongnitiivisen älyn puutteesta. Esittäjä voi olla vaikka teologian maisteri tai vaikka oppineempikin, mutta tunneäly tai joku muu puuttuu tai sitten syynä voi olla joku muukin.

Aina emme tietenkään tiedä tällaisten ihmisten taustoja ja motiiveja. Joillakin se saattaa olla katkeruus vaikkaapa oman kirkon tekemistä ratkaisuista, jotka ovat joskus henkilökohtaisesti satuttaneet. Joillakin erilaiset persoonallisuutta muuttavat sairaudet tai muut ongelmatilanteet tai vaikkapa vain yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunne.

Syitä on varmaan monia, eikä minun osaamiseni riitä niitä sen pitemmälle arvioimaan. Voin vain arvioida osaltani niitä näkyviä tuloksia, merkkejä, joita tällainen toiminta saa aikaan netissä ja sitä tietä meissä ihmisissä – minussakin: ihmiset ovat hämmentyneitä, he innostuvat puhumaan entistä enemmän ”asian vierestä”, netti pullistelee kohta kaiken alan asiantuntijoita, jotka vain ja ainoastaan tietävät, miten jokin asia oikeasti on.

Tällainen toimintahan on ollut koko ajan kasvava ongelma Internetissä. Ihmiset eivät osaa hallita sanomisiaan ja pahimmillaan jotkut – mm. poliitikot – joutuvat sanomisistaan jopa oikeuteen. ”Tavikset” selviävät vähemmällä, kun heidän sanomisisillaan ei ole niin suurta painoarvoa kuin joillain julkkiksilla. Toinen ongelmaryhmä ovat mm. iäkkäät ihmiset, joilta puuttuu toisinaan täysin netin laajempi tuntemus, nettikontrolli ja nettikäytöstavat, ja osa heistä luulee, että netissä saa sanoa mitä vain joutumatta ongelmiin. Siitäkin huolimatta – tai juuri siksi – että he ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan saaneet melko tiukankin käyttäytymiskoodiston.

Netin käytön kyky, taito ja ymmärrys eivät siis ole balanssissa tällaisilla yksinäisillä vanhuksilla, jotka hakevat tukea ja apua yksinäisyyteensä netistä, tuntematta sitä ja sen kylmää ja laskelmoivaa mekanismia oikeastaan ollenkaan. Lapsenlapsen avustuksella on mahdollisesti päästy Facebookiin ja opittu, miten lähetetään viesti tai vastataan toisen viestiin, mutta ei sitten muuta. Osa ei osaa edes lukea kaikkia vastausviestejä, osaa lukea vain sen, mikä näkyy – usein siis sen viimeisen. Noilla eväillä on helppo hairahtua ja jopa joutu ”hyödyllisen hölmön” ansaan. Tai vielä pahempaa: tulla itse sellaiseksi.

Ortodoksisuutta tällä saralla hämärtää lisäksi se, että suuri osa kirkkoon kuuluvista ei oikeastaan ymmärrä mitään koko ortodoksisesta uskonnosta tai ainakaan sen dogmeista. Melkoinen joukko heistä tekee silloin ns. omaa uskonoppiaan, omia dogmejaan ja pitää niitä ainoana oikeana ja jopa levittää ”harhaoppiaan” muille. Jos kirkko sanoo selkeästi ja yksiselitteisesti jostain asiasta tällaisen ihmisen mielestä eritavalla, mitä hän asiasta ajattelee, vastaus on: minä en usko tuohon, minä teen joka tapauksessa toisella tavalla. Ortodoksisuus ei liene tuollaista. Eikä järkevä ihminen missään nimessä sano noin netissä eikä muuten muuallakaan.

Pahimmillaan tuo ”hyödyllinen hölmöily” on asioissa, jotka sivuavat sekä omaa kirkkoa että valtiollisia toimijoita samaan aikaan. Hyviä hölmöilyn kohteita siis ovat vaikka Venäjän kirkon korruptoituneet johtohenkilöt ja heidän välinsä maallisen hallinnon kanssa tai vaikkapa omasta maastamme piispojemme toilailut oikeuslaitoksen kanssa. Niistä löytyy todella suurelta joukolta ”se ainoa oikea ortodoksinen absoluuttinen totuus”, joka pitää kovalla äänellä ja suurella volyymilla ulostuoda netissä. Siinä sitten valitaan netin pikaoikeudenkäynnillä maahamme uusia piispoja, laitetaan entisiä eläkkeelle, raakataan hyviä piispa- tai pappisehdokkaita ”pärstäkertoimen” mutu-tuntuman perusteella ja korotetaan lähes pyhän asemaan kirkon piirissä ja seurakunnissa suuriakin rikkomuksia tehneitä kirkonmiehiä, kun he ovat ”niin mukavia”.

Voi meitä!

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com