17.4.10

No - nyt se on varmasti totta

Niin - olihan se jo lehdessäkin. Joten lienee parasta uskoa - minun itsenikin. Paikalliselle lehdelle ei riittänyt se, että olisi kertonut uusien valinnasta, vaan uutiseksi riitti sekin, että entiset lähtevät eläkkeelle. Näin se kai sitten on! (Kuva muuten suurenee sitä hiirellä klikkaamalla.)

Asiaa on nyt maisteltu työyhteisössä vajaa viikko ja se tuntuu vieläkin hieman hankalalta asialta joillekin. Voi vain arvella, miksi. Itse en ryhdy asiaa ainakaan täällä arvailemaan, mutta oman mielipiteeni asiasta olen sanonut: olen tyytyväinen valintaan.

Samaan aikaan pohdiskelen kuumeisesti, kuinka käy lentomatkani Italiaan noin kolmen viikon päästä. Vieläkö Eyjafjöll puskee tuhkaa kidastaan, alkaako vieressä oleva Katla rykiä sitä lisää vai miten tässä nyt oikein käy? Ainakaan nyt en pääsisi lähtemään lentämällä, enkä ole muita kulkuvälineitä vielä edes harkinnut. Mutta antaa nyt ajan kulua ja katsotaan asiaa sitten lähempänä H-hetkeä.

Hieman polttelee päästä lähtemään, mutta tuo tuhkaepisodi sitä kyllä omalta osaltaan myös hillitsee. Ei ole maailman tärkein asia päästä lähtemään nyt, voin toki mennä sinne myöhemminkin. Mutta ...

Kutsut läksiäisiin lähtivät pääosin viime viikolla ja saa nyt nähdä, kuinka moni läksiäisiini haluaa tulla. Toivottavasti ainakin oleellisimmat ja toivottavasti myös riittävästi, vaikka pienemmät juhlat kyllä tulisivat halvemmaksi.

Kaupungin oman läksiäislahjan olen jo saanut ostaa. Ostin sen siksi jo hieman "ennen aikojaan", että IP saattoi minua lomallaan siihen perehdyttää. Mikä se on, sen kerron myöhemmin. Muita läksiäis- tai kuusikymppislahjoja en sitten haluakaan ja olen esittänyt, että lahjojen ja kukkien sijasta ne, jotka minua haluavat muistaa, laittaisivat pienen summan Päämajakoulun oppilaille perustettuun uuteen stipendirahastoon. Kaikki sinne tulevat rahat menevät oppilaille, en kustanna juhliani noilla rahoilla tai mitenkään muutenkaan käytä noita rahoja itse - päinvastoin - laitan stipendirahastoon rahaa itsekin pesämunaksi. Tilitieto tässä kaikille vielä varalta:

Nordea, Mikkeli tilinr. 109935-289321

14.4.10

Helpotusta, iloa ja surua

Tiistaina 13.4.2010 julkaistiin viimein tieto uudesta rehtorista. Monella oli ennakko-odotuksia ja luulen, että niitten osalta tapahtui yllätys, kun valinta osui nykyiseen Kalevankankaan yläkoulun rehtoriin, Heikki Väätäiseen. Hakijoita oli 11 ja moni muukin heistä olisi ollut hyvä valinta. Itse olen oikein tyytyväinen, kun jatkajana on kokenut rehtori, joka osaa hommansa ja on ammattilainen.

Viime päivinä olen saanut muutenkin erilaisia ihania uutisia niin, että jalat pyrkivät irtaantumaan maasta vielä viime hetkellä. Mutta koetan kestää näissä maisemissa ja maan pinnalla vielä noin 3-4 viikkoa ja sitten ne saavat irrota. Lienenkö jo kertonut, että varasin pelkän menolipun Italiaan, paluusta ei ollut puhetta.

Kummasti sain "ylimääräistä" aikaa, kun eilen hajosi työtietokoneeni kovalevy ja masiina vietiin huoltoon. Tästä syystä olen siivonnut ensi kertaa jälleen TODELLA pitkästä aikaa työhuonettani ja koulusihteeri on ollut ihmeissään. Hän on napsinut harvinaisesta ilmiöstä kuvia ja esitellyt huonettani kaikille vierailijoille maailman kahdeksantena ihmeenä. Kieltämättä huone alkaa vaikuttaa viehättävältä, mutta silti en ajatellut jäädä sinne sovittua pitempään. Hieman mietityttää, oliko koneen hajoaminen harkittu tai tahallinen teko, jotta saisin aikaa siivoamiseen!

Näistä ylimääräistä koneista ajattelin luopua mahdollisimman pian. Toukokuun alkupäivinä luovun kokonaan o44-työmatkapuhelimestani ja siirryn käyttämään yksinomaan omaa 0400-numeroani. Jos siis yhteystiedoissani on sinulla tuo 044-numero, poista se ja vaihda tilalle uusi. Kysy, jos et sitä tiedä, sillä oma siviilinumeroni ei ole julkinen eikä sitä löydy luetteloista.

Eilisen ihanan tiedon lisäksi tunteita on nostattanut pintaan myös ikävä, kun minulle rakkaita ihmisiä on nyt kaukana ja pitkän aikaa. Mutta onneksi tapaan heidät kuitenkin "lähiaikoina". Tällainen ero tekee toisaalta hyvääkin, kun sen osaa ottaa oikein.

Ilon keskellä on usein myös suru, niin nytkin. Kuulin pari päivää sitten, että eräs varsin läheinen työtoverini, Rauni, oli kuollut ankaran sairauden murtamana. Kun vasta äsken oli hautaamassa Airaa, tällainen heti perään tullut uusi suru-uutinen tuntuu pahalta. Mutta tämäkin kuuluu elämään.

11.4.10

Iskeekö paniikki?

Pääsiäispyhät ja reilu lomaviikko ovat kohta ohi. Maanantaina viimeistä kertaa loman jälkeen töihin. Töitä on virallisesti vielä paljonkin, mutta todellisuudessa vain neljä viikkoa. Pientä paniikinpokasta olen aistivinani itsessäni. Miksi?

No - kaiken muun ohella minun pitää pakata kaikki se tavara, mitä tarvitsen toukokuussa ja mitä en voi kantaa mukanani, matkailuautoon. Se lähtee Eurooppaan tiistaina - ylihuomenna. Onko kaikki vaatteet, kengät, lääkkeet, hygieniatarvikkeet mukana - toivottavasti. Jos ei, suurimman osan saanee jostain sieltäkin.

Sitten pitäisi siivota työhuone ja sen kaikki kaapit. Huh! Se hirvittää. Siellä on kahdenkymmenen vuoden työpaperit, jotka kaiketi suurimmaksi osaksi joutaa roskiin, mutta läpi ne kaikki pitää käydä. Toki siivoamiseen kuuluu muutakin, työmatkapuhelimesta luopuminen ja muita byrokraattisia toimia. Hieman ihan todella hirvittää, mutta tehtävä se on.

Kuka on seuraava rehtori. Se on kuulemma jo päätetty, mutta minulle sitä ei ole vielä kerrottu. Mielenkiintoista! Joka tapauksessa hänelle luovutan hommani ja sitten helpottaa. Perjantaina sain postissa päätöksen, että minulle on myönnetty ero työstäni 1.9.2010 alkaen. Joten se siitä!