Tänään sain taas ruokalähetyksen verkkokaupasta. Sekin alkaa jo jostain syystä tuntua oudolta, että minulle tuodaan ruoka kotiin, ihan kuin olisin vanha. Vaikka toisaalta, sehän on oikein oivallinen mahdollisuus, joka saattaa jäädä vaikka pysyväksi koronan jälkeenkin tällaiselle laiskalle miehelle.
Muutenkin tänään ajattelin paljon tätä karanteenissa oloa. Mielessä kävi sellainenkin ajatus, että nyt aika moni meistä karanteenilaisista saattaa jopa ymmärtää, mitä voisi tarkoittaa olla vankilassa, posessa. Neljän seinän sisässä, josta et saa mennä ulos kuin korkeintaan kävelylle pihamaalle.
Luin jokin aika sitten netistä Hurriganesin rumpalin ja ”nimimiehen”, Remu Aaltosen, haastattelun. Hänellähän muistaakseni on elämänsä varrelta myös kokemuksia posesta "reippaan" nuoruutensa ajoilta. Hän sanoi tähän tilanteeseen oivallisesti, kun kysyttiin, miltä tällainen karanteeni hänestä tuntuu. Hän oli siihen oikein tyytyväinen ja lisäsi vielä: ”Ja kaiken lisäksi minulla on omat avaimetkin.”
Niin on minullakin, mutta silti ulos ei oikein osaa mennä. Silloin tällöin kävelen hieman ja joskus ulkoilutan Kiaa – autoani. Mutta siihen se jää. Mieli tekisi ajella pitemmällekin, käydä vaikka katsomassa vunukoita, mutta kun ei oikein saa, niin ei sitten saa.
Onhan tästä karanteenista monenlaista hyötyäkin – ainakin noin taloudellisesti. Rahaa ei kulu polttoaineeseen ja kauppareissukin netissä on huomattavasti kurinalaisempi kuin kävellä pitkin kaikenlaisten houkutusten täyttämiä hyllyjä marketissa. Näin säästyy kummasti rahaa, vaikka jossain määrin ne säästöt menevät sitten vekkokaupan toimitusmaksuun. Läppärini pankkiohjelma kertoo minulle aina siellä vieraillessani, kuinka paljon olen vinguttanut pankkikorttia, käteistähän en käytä oikeastaan ollenkaan. Tässä kuussa, kun olemme melkein kuun lopussa, rahaa on kulunut yksi kolmasosa normaalista kuukaudesta, joten säästöä todella syntyy. En tosin vielä tiedä, mitä sillä teksin.
Säästöä syntyy varmaan monellakin muulla tavalla. Ei pahemmin tule hurviteltua erilaisissa riennoissa ja kotonakin eivät vaatteetkaan kulu, kun suuren ajan siellä olosta tulee oltua pyjamassa tai jopa ihan kalsareissa. Mitäpä sitä herrastelemaan, kun ei kuitenkaan ketään tule vierailulle, lukuun ottamatta verkkokaupan kuskia, joka noin kerran viikossa kantaa kassit ovelle. Ja videopuheluissa voi aina laittaa vaikka paidan päällensä.
Kyllähän minäkin olen jo mielessäni pohtinut monta kertaa, mitä teen ensimmäiseksi, kun karanteeni poistuu ja muutenkin olen tulevan ison operaation jälkeen liikuntakykyinen. Vanha vitsi kertoo talvisodasta palaavasta sotilaasta, kun hän palasi hiihtäen korvessa olevalle kotitilalleen vaimonsa luo. Vitsissä kysyttiin arvoituksellisesti, mitä sotilas teki toiseksi? Ei siis ekaksi. No, vastaa siihen jutun lopussa, jos et tiedä.
Kyllä tämä karanteeni monella tapaa rapauttaa ihmisiä. Minulla tilannetta pahentaa vielä jo muutaman päivän kestänyt noidannuoli, joka on rampauttanut lisää elämääni. Alkuun kävelin pitkin seiniä vessaankin ja myöhemmin otin käyttöön kyynärsauvat, joiden opettelua on syytä tässä jo hiljalleen opetella.
Tuo pahuksen kipeä selkä ei oikein anna tehdä mitään sellaista, mitä olin hieman edes ajatellut. Tekemiset ovat jääneet melko yksipuolisiksi ja suuntautuneet juuri siihen, josta olisin halunnut pitkälti vähentää toimintaani ja osin jopa lopetella – tietokoneen ääressä istumiseen. Mutta minkäs mahdat, kun muu ei oikein onnistu.
Nyt pääsen jo toki kävelemään ilman keppejä ja seinää, vaikka pieni kivun tunne selässä silloin tällöin tuntuukin. Parempaan olen menossa selvästi ja onneksi on aikaa ennen operaatiota parantua tästäkin täysin.
Operaatiokin viivähtää mielessäni aina aika ajoin ja se on saanut aikaiseksi sen, että vihdoin viimein olen saanut valmiiksi hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen – kaiken varalta. Nyt se on ollut siltäkin osin helpompaa, kun tosiaankin olen joutunut istumaan tietokoneen ääressä. Noiden kahden paperin tekeminen on muuten mielestäni melko lailla tärkeää meille jokaiselle. Netistä löytyvät hyvät ohjeet niiden tekemiseen ja asiakirjat pitää todistaa kahden esteettömän todistajan, aivan kuten testamentinkin. Kannattaa siis pohtia niiden tekeminen siinä vaiheessa, kun itse vielä osaa ja voi. Sitten, kun ei voi ja jos ne ovat tekemättä, ongelmia tulee aika paljon monissa käytännön asioissa.
Tällaisessa tämä karanteeni sujuu. Telkkaria en edelleenkään katsele paljoakaan enempää, koska sieltä tulee tolkuttoman paljon melkoista roskaa, jonka roska-arvo näkyy – kumma kyllä – nyt vielä selvemmin kuin ennen. Välillä tulee pohdittua, mikä noissa ohjelmissa ihan oikeasti ihmisiä kiinnostaa, kun itse en kestä katsella niitä edes minuuttia, kun pitää jo vaihtaa kanavaa tai sulkea koko toosa.
Mutta onneksi ainakin vielä olen keksinyt jotain pientä askaretta ajankuluksi. Edessä tosin on vielä ainakin noin parin kuukauden eristys ellei pitempikin, joten mietittävää tulee kyllä jatkossakin olemaan. Niin – ja se talvisodasta palannut sotilas, mitä hän tekikään toiseksi – no tietysti otti sukset jalastaan.
Hannu
nettihoukka
Muutenkin tänään ajattelin paljon tätä karanteenissa oloa. Mielessä kävi sellainenkin ajatus, että nyt aika moni meistä karanteenilaisista saattaa jopa ymmärtää, mitä voisi tarkoittaa olla vankilassa, posessa. Neljän seinän sisässä, josta et saa mennä ulos kuin korkeintaan kävelylle pihamaalle.
Luin jokin aika sitten netistä Hurriganesin rumpalin ja ”nimimiehen”, Remu Aaltosen, haastattelun. Hänellähän muistaakseni on elämänsä varrelta myös kokemuksia posesta "reippaan" nuoruutensa ajoilta. Hän sanoi tähän tilanteeseen oivallisesti, kun kysyttiin, miltä tällainen karanteeni hänestä tuntuu. Hän oli siihen oikein tyytyväinen ja lisäsi vielä: ”Ja kaiken lisäksi minulla on omat avaimetkin.”
Niin on minullakin, mutta silti ulos ei oikein osaa mennä. Silloin tällöin kävelen hieman ja joskus ulkoilutan Kiaa – autoani. Mutta siihen se jää. Mieli tekisi ajella pitemmällekin, käydä vaikka katsomassa vunukoita, mutta kun ei oikein saa, niin ei sitten saa.
Onhan tästä karanteenista monenlaista hyötyäkin – ainakin noin taloudellisesti. Rahaa ei kulu polttoaineeseen ja kauppareissukin netissä on huomattavasti kurinalaisempi kuin kävellä pitkin kaikenlaisten houkutusten täyttämiä hyllyjä marketissa. Näin säästyy kummasti rahaa, vaikka jossain määrin ne säästöt menevät sitten vekkokaupan toimitusmaksuun. Läppärini pankkiohjelma kertoo minulle aina siellä vieraillessani, kuinka paljon olen vinguttanut pankkikorttia, käteistähän en käytä oikeastaan ollenkaan. Tässä kuussa, kun olemme melkein kuun lopussa, rahaa on kulunut yksi kolmasosa normaalista kuukaudesta, joten säästöä todella syntyy. En tosin vielä tiedä, mitä sillä teksin.
Säästöä syntyy varmaan monellakin muulla tavalla. Ei pahemmin tule hurviteltua erilaisissa riennoissa ja kotonakin eivät vaatteetkaan kulu, kun suuren ajan siellä olosta tulee oltua pyjamassa tai jopa ihan kalsareissa. Mitäpä sitä herrastelemaan, kun ei kuitenkaan ketään tule vierailulle, lukuun ottamatta verkkokaupan kuskia, joka noin kerran viikossa kantaa kassit ovelle. Ja videopuheluissa voi aina laittaa vaikka paidan päällensä.
Kyllähän minäkin olen jo mielessäni pohtinut monta kertaa, mitä teen ensimmäiseksi, kun karanteeni poistuu ja muutenkin olen tulevan ison operaation jälkeen liikuntakykyinen. Vanha vitsi kertoo talvisodasta palaavasta sotilaasta, kun hän palasi hiihtäen korvessa olevalle kotitilalleen vaimonsa luo. Vitsissä kysyttiin arvoituksellisesti, mitä sotilas teki toiseksi? Ei siis ekaksi. No, vastaa siihen jutun lopussa, jos et tiedä.
Kyllä tämä karanteeni monella tapaa rapauttaa ihmisiä. Minulla tilannetta pahentaa vielä jo muutaman päivän kestänyt noidannuoli, joka on rampauttanut lisää elämääni. Alkuun kävelin pitkin seiniä vessaankin ja myöhemmin otin käyttöön kyynärsauvat, joiden opettelua on syytä tässä jo hiljalleen opetella.
Tuo pahuksen kipeä selkä ei oikein anna tehdä mitään sellaista, mitä olin hieman edes ajatellut. Tekemiset ovat jääneet melko yksipuolisiksi ja suuntautuneet juuri siihen, josta olisin halunnut pitkälti vähentää toimintaani ja osin jopa lopetella – tietokoneen ääressä istumiseen. Mutta minkäs mahdat, kun muu ei oikein onnistu.
Nyt pääsen jo toki kävelemään ilman keppejä ja seinää, vaikka pieni kivun tunne selässä silloin tällöin tuntuukin. Parempaan olen menossa selvästi ja onneksi on aikaa ennen operaatiota parantua tästäkin täysin.
Operaatiokin viivähtää mielessäni aina aika ajoin ja se on saanut aikaiseksi sen, että vihdoin viimein olen saanut valmiiksi hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen – kaiken varalta. Nyt se on ollut siltäkin osin helpompaa, kun tosiaankin olen joutunut istumaan tietokoneen ääressä. Noiden kahden paperin tekeminen on muuten mielestäni melko lailla tärkeää meille jokaiselle. Netistä löytyvät hyvät ohjeet niiden tekemiseen ja asiakirjat pitää todistaa kahden esteettömän todistajan, aivan kuten testamentinkin. Kannattaa siis pohtia niiden tekeminen siinä vaiheessa, kun itse vielä osaa ja voi. Sitten, kun ei voi ja jos ne ovat tekemättä, ongelmia tulee aika paljon monissa käytännön asioissa.
Tällaisessa tämä karanteeni sujuu. Telkkaria en edelleenkään katsele paljoakaan enempää, koska sieltä tulee tolkuttoman paljon melkoista roskaa, jonka roska-arvo näkyy – kumma kyllä – nyt vielä selvemmin kuin ennen. Välillä tulee pohdittua, mikä noissa ohjelmissa ihan oikeasti ihmisiä kiinnostaa, kun itse en kestä katsella niitä edes minuuttia, kun pitää jo vaihtaa kanavaa tai sulkea koko toosa.
Mutta onneksi ainakin vielä olen keksinyt jotain pientä askaretta ajankuluksi. Edessä tosin on vielä ainakin noin parin kuukauden eristys ellei pitempikin, joten mietittävää tulee kyllä jatkossakin olemaan. Niin – ja se talvisodasta palannut sotilas, mitä hän tekikään toiseksi – no tietysti otti sukset jalastaan.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti