Läksiäisten ja lyhyen valmistelun jälkeen aloitin lomailun, jolta ei sitten ole enää paluuta töihin. Lensin ensi töikseni Tampereelta Bergamoon, jossa minua odotti kuukausi aikaisemmin matkalle lähtenyt matkapoppoo matkailuautoni kanssa.
Italian Bergamosta matka jatkui alemmaksi Italiaan: Ravennaan ja sieltä San Marinoon, joka oli kääntöpiste. Paluu alkoi Riministä ylös Venetsiaan, sieltä Itävaltaan ja pieni koukkaus Hitlerin kesämökille Kotkanpesään. Itävallasta jatkoimme Tsekkiin ja siellä tuttuun Prahaan ja edelleen Tsekin (tai Böömin) paratiisiin, josta saimme myös edullisesti kristallia.
Tsekistä ajoimme jälleen Saksaan, jossa vierailimme "trooppisessa ihmemaassa" Tropical Islandsissa ja Berliinissä monen muun kohteen lisäksi.
Päivällä ajoimme aina noin 150 - 250 km ja sitten pysähdyimme katselemaan paikkoja, joista osa oli valittu etukäteen, osa improvisoitiin. Yöpyminen tapahtui suurimmaksi osaksi leirintäalueilla autossani, mutta käytimme myös ilmaisia teiden levähdyspaikkoja hyväksemme. Mukanamme oli myös kaikille polkupyörät, joilla joissain paikoissa oli mukava tehdä tutustumisretkiä.
Fantastinen (osaltani) noin kuukauden kestänyt matka päätyi Rostockin ja ro-ro-aluksella ajetun Itämeren "risteilyn" kautta Helsinkiin ja sieltä Mikkeliin. Täytyy sanoa, että kotona ollessani oli pää tyhjennetty työajatuksista, jopa niin hyvin, että en ensin osannut ajaa oikein kotiin kaupungilta, kun piti muistella, missä sitä oikein asunkaan.
Nyt vielä muutama sovittu tapaaminen ja vierailu ja sitten alkaa täysin vapaa ajanjakso, jolloin voin tehdä, mitä haluan ja jaksan ja viitsin. Saa nähdä, miltä se oikeastaan tuntuu.
10.5.10
Luopumisia
Nyt sitten alkoi erilaisista asioista luopuminen. Ensimmäinen konkreettinen luopuminen oli, kun annoin työmatkapuhelimeni uudelle 1.8.2010 aloittavalle rehtorille. Hän voi jo hieman etukäteen vastailla tuleviin työpuheluihin.
Itse olen puhelimen osalta enää yhden kännyn mies, kun minulla on käytössäni vain oma salainen 0400-numeroni.
Viime hetkellä sain tehtyä muitakin riippumaan ja tekemättä jääneitä asioitani - kuten veroilmoituksen teko - nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla nousta koneeseen ja lentää Italiaan. Jee. Perästä sitten kuuluun.
Itse olen puhelimen osalta enää yhden kännyn mies, kun minulla on käytössäni vain oma salainen 0400-numeroni.
Viime hetkellä sain tehtyä muitakin riippumaan ja tekemättä jääneitä asioitani - kuten veroilmoituksen teko - nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla nousta koneeseen ja lentää Italiaan. Jee. Perästä sitten kuuluun.
9.5.10
Läksiäisiä, läksiäisiä
Perjantain ja lauantain 7. -8.5. olen viettänyt erilaisia läksiäisiä. Perjantaina molempien koulujen oppilaat, henkilökunta ja muutamia huoltajiakin oli kokoontunut Päämajakoulun juhlasaliin, jonne minut talutti kädestä pitäen - ja vähintään yhtä paljon jännittäen, kuin minäkin - pieni tokaluokkalainen Emma.
Sali täpötäynnä minulle esitettiin toinen toistaa hienompia esityksiä, jotka nostivat tunteet pintaan. Teatterin vanhemmista oli koottu esiintyjäryhmä, joka lauloi, lapset lauloivat, katseltiin kuvia työtaipaleelta ja nyyhkittiin. Oli hellyttävää saada pienen ekaluokkalaisen kortti, joka toivotti minulle: Onnea eläkeele!
Lauantaina oli sitten eräänlaiset viralliset läksiäiset, jotka olin itse junaillut koulun ulkopuolelle. Ne pidettiin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiloissa siten, että aloitimme klo 18 lyhyellä kiitosrukouspalveluksella kirkossa arkkipiispa Leon johdolla. Pappeina toimivat hyvä ystäväni Kuopion kirkkoherra - nyt tosin eläkkeelle jäävä - rovasti Mikko Kärki ja Mikkelin kirkkoherra, isä Johannes Hätinen, diakonina toimi arkkipiispan teologinen sihteeri, ylidiakoni Jyrki Härkönen. Kuorokin oli omasta takaa, kun vieraissani oli muutama kuorolainen eri puolilta Suomea.
Palvelus sujui kauniisti ja yllätyksenä lopussa sain vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin arkkipiispalta ja kirkkoherralta kauniiden sanojen kera.
Varsinainen juhla pidettiin seurakuntasalissa, jossa Ilkat Lappi ja Vesterinen olivat loihtineet kauniin ympäristön ja maittavat ruuat meidän kaikkien nautittavaksemme ja syötäväksemme. Ruuat saivat suuresti kehuja ja viinikin maittoi ja noin 80 hengen vierasjoukko porisi iloisesti koko illan, niin että viimeiset vieraat lähtivät varsin myöhään, taisi olla lähempänä klo 23:a.
Tilaisuudessa - huolimatta siitä, että olin toivonut puheetonta juhlaa - pidettiin silti muutama puhe ja kuunneltiin kaunis laulu: Yesterday, koulun henkilökunnan laulamana. Kerroin vieraille, että lahjarahastoksi avaamani oppilaille tarkoitettu stipenditili oli kertynyt mukavasti vieraiden lahjoituksista ja siellä alkoi olla rahaa jaettavaksi ainakin seuraaviksi 20 vuodeksi.
Monesta suusta kuuli sanonnan, että juhla oli minun näköiseni - näin oli tarkoituskin, mutta juhlasta tekivät silti juhlan vieraat ja tosi taitavat Ilkat apureineen. Vaikka seuraava yö ja unet jäivät lyhyiksi, olo oli aamullakin vielä jokseenkin euforinen. Ainoastaan tietoisuus Pohjois-Italian lentokenttien sulkemisesta tuhkapilven vuoksi hieman huolestutti, mutta aikaa on vielä kaksi päivää, joten jospa se siitä ...
Nyt olen lähes eläkemies, päätöstä en vielä ole saanut, mutta töihinkään en enää palaa. Outo tunne, joka on sekoitus iloa, surua, naurua, itkua, kaihoa, riemua ja ehkä myös ripaus kauhua. Toivottavasti pääsen Italiaan ja matkalle, jota olin suunnitellut. Sen näen kohta ja sitten tuleekin ehkä pitempi tauko, ennen kuin jälleen tänne kirjoitan.
Kiitoksia vielä kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille!
Sali täpötäynnä minulle esitettiin toinen toistaa hienompia esityksiä, jotka nostivat tunteet pintaan. Teatterin vanhemmista oli koottu esiintyjäryhmä, joka lauloi, lapset lauloivat, katseltiin kuvia työtaipaleelta ja nyyhkittiin. Oli hellyttävää saada pienen ekaluokkalaisen kortti, joka toivotti minulle: Onnea eläkeele!
Lauantaina oli sitten eräänlaiset viralliset läksiäiset, jotka olin itse junaillut koulun ulkopuolelle. Ne pidettiin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiloissa siten, että aloitimme klo 18 lyhyellä kiitosrukouspalveluksella kirkossa arkkipiispa Leon johdolla. Pappeina toimivat hyvä ystäväni Kuopion kirkkoherra - nyt tosin eläkkeelle jäävä - rovasti Mikko Kärki ja Mikkelin kirkkoherra, isä Johannes Hätinen, diakonina toimi arkkipiispan teologinen sihteeri, ylidiakoni Jyrki Härkönen. Kuorokin oli omasta takaa, kun vieraissani oli muutama kuorolainen eri puolilta Suomea.
Palvelus sujui kauniisti ja yllätyksenä lopussa sain vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin arkkipiispalta ja kirkkoherralta kauniiden sanojen kera.
Varsinainen juhla pidettiin seurakuntasalissa, jossa Ilkat Lappi ja Vesterinen olivat loihtineet kauniin ympäristön ja maittavat ruuat meidän kaikkien nautittavaksemme ja syötäväksemme. Ruuat saivat suuresti kehuja ja viinikin maittoi ja noin 80 hengen vierasjoukko porisi iloisesti koko illan, niin että viimeiset vieraat lähtivät varsin myöhään, taisi olla lähempänä klo 23:a.
Tilaisuudessa - huolimatta siitä, että olin toivonut puheetonta juhlaa - pidettiin silti muutama puhe ja kuunneltiin kaunis laulu: Yesterday, koulun henkilökunnan laulamana. Kerroin vieraille, että lahjarahastoksi avaamani oppilaille tarkoitettu stipenditili oli kertynyt mukavasti vieraiden lahjoituksista ja siellä alkoi olla rahaa jaettavaksi ainakin seuraaviksi 20 vuodeksi.
Monesta suusta kuuli sanonnan, että juhla oli minun näköiseni - näin oli tarkoituskin, mutta juhlasta tekivät silti juhlan vieraat ja tosi taitavat Ilkat apureineen. Vaikka seuraava yö ja unet jäivät lyhyiksi, olo oli aamullakin vielä jokseenkin euforinen. Ainoastaan tietoisuus Pohjois-Italian lentokenttien sulkemisesta tuhkapilven vuoksi hieman huolestutti, mutta aikaa on vielä kaksi päivää, joten jospa se siitä ...
Nyt olen lähes eläkemies, päätöstä en vielä ole saanut, mutta töihinkään en enää palaa. Outo tunne, joka on sekoitus iloa, surua, naurua, itkua, kaihoa, riemua ja ehkä myös ripaus kauhua. Toivottavasti pääsen Italiaan ja matkalle, jota olin suunnitellut. Sen näen kohta ja sitten tuleekin ehkä pitempi tauko, ennen kuin jälleen tänne kirjoitan.
Kiitoksia vielä kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille!
5.5.10
NPK-jäähyväiset
Joitakin vuosia sitten erään jäsenen toimesta silloinen NPK - Nuorten Poikain Klubi - hänen sanojensa mukaan lakkautettiin. Asia herätti silloin suurta närää, mutta eilinen ilta jälleen todisti, ettei NPK ole lakannut, vaan voi ihan hyvin.
Ystävämme Teuvo oli järjestänyt Lahnajärven mökillään, jonka saunassa on muuten Etelä-Savon mukavimmat saunanlauteet ja Etelä-Savon paras kertalämmitteinen pönttöuuni, läksiäisbileet ja aikakauden muutosbileet a la Teuvo. Saunottiin, syötiin, muisteltiin, jaettiin lahjoja ja oltiin haikealla mielellä, mutta iloisia myös. Perusporukka oli koolla, vanhimmat noin 80 v, nuorimmat hieman minua nuorempia. Perinteinen Marskin ryyppykin muuten otettiin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ja haikeana siitä, että yksi aikakausi meidän elämässämme oli nyt ehkä päättynyt.
Mukaani sain omistuskirjoituksin varustetun, kehystetyn valokuvan vuonna 1989 Kiutakönkäälle Kuusamoon tekemältämme NPK-retkeltä. Paljon oli HAP:n parta harmaantunut 21 vuodessa.
Mielenkiintoisia viestejä olen saanut muitakin viime päivinä. Muun muassa oppilaiden vanhemmilta, joilta on tullut yllättävää ja todella myönteistä palautetta työstäni. Se on lämmittänyt kovasti.
Mutta nyt on vain kaksi päivää töitä - sitten lauantaina läksiäiset - ja sitten ei enää koskaan koulutyöpäiviä. Jee!
Ystävämme Teuvo oli järjestänyt Lahnajärven mökillään, jonka saunassa on muuten Etelä-Savon mukavimmat saunanlauteet ja Etelä-Savon paras kertalämmitteinen pönttöuuni, läksiäisbileet ja aikakauden muutosbileet a la Teuvo. Saunottiin, syötiin, muisteltiin, jaettiin lahjoja ja oltiin haikealla mielellä, mutta iloisia myös. Perusporukka oli koolla, vanhimmat noin 80 v, nuorimmat hieman minua nuorempia. Perinteinen Marskin ryyppykin muuten otettiin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ja haikeana siitä, että yksi aikakausi meidän elämässämme oli nyt ehkä päättynyt.
Mukaani sain omistuskirjoituksin varustetun, kehystetyn valokuvan vuonna 1989 Kiutakönkäälle Kuusamoon tekemältämme NPK-retkeltä. Paljon oli HAP:n parta harmaantunut 21 vuodessa.
Mielenkiintoisia viestejä olen saanut muitakin viime päivinä. Muun muassa oppilaiden vanhemmilta, joilta on tullut yllättävää ja todella myönteistä palautetta työstäni. Se on lämmittänyt kovasti.
Mutta nyt on vain kaksi päivää töitä - sitten lauantaina läksiäiset - ja sitten ei enää koskaan koulutyöpäiviä. Jee!
2.5.10
Paloautolla "ekäkepolttareihin"
No nyt on sitten koettu paloautolla-ajelukin, kun viehättävä naisryhmä tuli lauantai-iltana hakemaan minut eräänlaisiin "eläkepolttareihin", tällaista modernia termiä käyttääkseni. Kyllä siinä riitti naapurin mummoilla ja papoilla ihmettelemistä, mutta hyvä, kun heidänkin elämässä jotain tapahtuu.
Pientä vihiä olin asiasta saanut, kun minua pyydettiin olemaan kotona lauantai-iltapäivällä ja pakkaamaan mukaani monenlaisia tarve-esineitä sinapista työjärjestyksiin. Mukana piti olla sen lisäksi vielä kumpparit ja uikkaritkin ja paljon muuta - hmm ...
No paloauto vei hilpeän ryhmän Anttolaan, jossa sitten varsinainen eläkkeelle "kastaminen" tapahtui maittavan kreikkalaisen ruuan ja juomien kera ja etenkin hyvässä seurassa. Jos nauru pidentää ikää, sitä tuli tuollaiset 100 vuotta lisää tuolla retkellä.
Erään mukana olleen ryhmän jäsenen kotona tarjottu herkullinen menu piti sisällään muun muassa κολοκύθια γεμιστά με ρύζι κε κύμα eli gemistaa, todella maittavastisti laitettuina sekä suusulavan mureaa lammasta, πρόβατα ψητό, kalaa oivallisella kastikkeella, tsatsikia, oliiveja ja tietysti alkuun horiatiki, χωριάτικη σαλάτα. Varoitusten saattamina olivat tosin jättäneet pois pihkanmakuisen valkoviinin, ρετσίνα, retsinan, mutta muuten juomatkin täydensivät maukasta ateriaa loistavasti. Taisi olla sukulaispoika P leidien tietolähteenä, sen verran hyvin oli asiat tiedetty ja jälkkäriksikin saimme oikeaa kreikkalaista frappea, φραππέ.
Olipa todella hauska ilta ja taisi se aika myöhälle vierähtää, kun tilataksilla suhautimme Anttolasta Mikkeliin kellon käydessä neljää. Mutta näiden leidien kanssa en koskaan ole päässyt kotiin tällaisista iltariennoista ennen kolmea (aamulla).
Kyllähän tällaiset hauskat illat jättävät lähtöön myös sen kaihoisan sävyn, kun kohta elämä on yhtä tasaista baanaa, mutta jospa joskus voisi aina näin repäistä. Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille, teitte illasta todella mieleen painuvan.
Pientä vihiä olin asiasta saanut, kun minua pyydettiin olemaan kotona lauantai-iltapäivällä ja pakkaamaan mukaani monenlaisia tarve-esineitä sinapista työjärjestyksiin. Mukana piti olla sen lisäksi vielä kumpparit ja uikkaritkin ja paljon muuta - hmm ...
No paloauto vei hilpeän ryhmän Anttolaan, jossa sitten varsinainen eläkkeelle "kastaminen" tapahtui maittavan kreikkalaisen ruuan ja juomien kera ja etenkin hyvässä seurassa. Jos nauru pidentää ikää, sitä tuli tuollaiset 100 vuotta lisää tuolla retkellä.
Erään mukana olleen ryhmän jäsenen kotona tarjottu herkullinen menu piti sisällään muun muassa κολοκύθια γεμιστά με ρύζι κε κύμα eli gemistaa, todella maittavastisti laitettuina sekä suusulavan mureaa lammasta, πρόβατα ψητό, kalaa oivallisella kastikkeella, tsatsikia, oliiveja ja tietysti alkuun horiatiki, χωριάτικη σαλάτα. Varoitusten saattamina olivat tosin jättäneet pois pihkanmakuisen valkoviinin, ρετσίνα, retsinan, mutta muuten juomatkin täydensivät maukasta ateriaa loistavasti. Taisi olla sukulaispoika P leidien tietolähteenä, sen verran hyvin oli asiat tiedetty ja jälkkäriksikin saimme oikeaa kreikkalaista frappea, φραππέ.
Olipa todella hauska ilta ja taisi se aika myöhälle vierähtää, kun tilataksilla suhautimme Anttolasta Mikkeliin kellon käydessä neljää. Mutta näiden leidien kanssa en koskaan ole päässyt kotiin tällaisista iltariennoista ennen kolmea (aamulla).
Kyllähän tällaiset hauskat illat jättävät lähtöön myös sen kaihoisan sävyn, kun kohta elämä on yhtä tasaista baanaa, mutta jospa joskus voisi aina näin repäistä. Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille, teitte illasta todella mieleen painuvan.
1.5.10
Viimeinen työviikko
Viimeinen työviikko häämöttää jo nurkan takana. Edellinen olikin melko työntäyteinen. Normaalien töiden ohessa piti koko ajan siivota ja tyhjentää kaappeja ja minähän tunnetusti "pidän" siivoamisesta.
Edelliselle viikolle sattui myös Vapun aattojuhlinta, mikä koulussa on perinteisesti ollut karnevaalia ja pukeutumista. Minullakin oli asuna sopimuksen mukainen merirosvoasu, joka aiheutti hilpeyttä kaikissa. Mietinkin, josko pitäisin sitä koko seuraavan viikon.
Joitain yllättäviä vierailujakin sattui tuolle edelliselle viikolle. Yritys lähteä töistä mahdollisimman vähin äänin ei ehkä sitten onnistukaan. Siitä alkaa nyt olla muitakin merkkejä. Tänään pitää (vai olisiko verbi saan) lähteä johonkin, josta en tätä kirjoittaessani yhtään tiedä. Jonkinlaiset läksiäiset nekin ovat, vaikka varusteluettelo, jonka mukaan pitää ottaa monenlaista rompetta mukaan, hieman hirvittää.
Ensi viikolla, viimeisellä työviikolla on vielä jokin iltafiesta edessä ja lauantaina sitten yhdistetty läksiäis- ja synttärijuhla. Mukavaa on tietysti se, että arkkipiispa Leo pääsee tulemaan ja sekin, että lähes kaikki kutsutut ilmoittautuivat, mutta samalla hieman hirvittää, miten me mahdumme sinne kuitenkin kohtuullisen pieneen juhlatilaan. Mutta katsotaan sitten!
Juhlien jälkeen alkaa uuden elämän uudenlainen "arki", joka kuitenkin tässä tapauksessa on melkoista juhlaa, kun saan melko pian lähteä matkalle lämpimään. Luulen olevani silloin matkan alkaessa loman tarpeessa ja kysymykseen, mitä haluan tehdä Italiassa ekaviikolla, vastasin, että riittää, kun välillä pysähdymme maistelemaan hyviä italialaisia rypäletuotteita ja katselemaan kauniita, hyvän näköisiä italiattaria. Katsotaan sitten, josko seuraavalla viikolla pääsisi jo toimintaan.
Edelliselle viikolle sattui myös Vapun aattojuhlinta, mikä koulussa on perinteisesti ollut karnevaalia ja pukeutumista. Minullakin oli asuna sopimuksen mukainen merirosvoasu, joka aiheutti hilpeyttä kaikissa. Mietinkin, josko pitäisin sitä koko seuraavan viikon.
Joitain yllättäviä vierailujakin sattui tuolle edelliselle viikolle. Yritys lähteä töistä mahdollisimman vähin äänin ei ehkä sitten onnistukaan. Siitä alkaa nyt olla muitakin merkkejä. Tänään pitää (vai olisiko verbi saan) lähteä johonkin, josta en tätä kirjoittaessani yhtään tiedä. Jonkinlaiset läksiäiset nekin ovat, vaikka varusteluettelo, jonka mukaan pitää ottaa monenlaista rompetta mukaan, hieman hirvittää.
Ensi viikolla, viimeisellä työviikolla on vielä jokin iltafiesta edessä ja lauantaina sitten yhdistetty läksiäis- ja synttärijuhla. Mukavaa on tietysti se, että arkkipiispa Leo pääsee tulemaan ja sekin, että lähes kaikki kutsutut ilmoittautuivat, mutta samalla hieman hirvittää, miten me mahdumme sinne kuitenkin kohtuullisen pieneen juhlatilaan. Mutta katsotaan sitten!
Juhlien jälkeen alkaa uuden elämän uudenlainen "arki", joka kuitenkin tässä tapauksessa on melkoista juhlaa, kun saan melko pian lähteä matkalle lämpimään. Luulen olevani silloin matkan alkaessa loman tarpeessa ja kysymykseen, mitä haluan tehdä Italiassa ekaviikolla, vastasin, että riittää, kun välillä pysähdymme maistelemaan hyviä italialaisia rypäletuotteita ja katselemaan kauniita, hyvän näköisiä italiattaria. Katsotaan sitten, josko seuraavalla viikolla pääsisi jo toimintaan.
17.4.10
No - nyt se on varmasti totta
Niin - olihan se jo lehdessäkin. Joten lienee parasta uskoa - minun itsenikin. Paikalliselle lehdelle ei riittänyt se, että olisi kertonut uusien valinnasta, vaan uutiseksi riitti sekin, että entiset lähtevät eläkkeelle. Näin se kai sitten on! (Kuva muuten suurenee sitä hiirellä klikkaamalla.)Asiaa on nyt maisteltu työyhteisössä vajaa viikko ja se tuntuu vieläkin hieman hankalalta asialta joillekin. Voi vain arvella, miksi. Itse en ryhdy asiaa ainakaan täällä arvailemaan, mutta oman mielipiteeni asiasta olen sanonut: olen tyytyväinen valintaan.
Samaan aikaan pohdiskelen kuumeisesti, kuinka käy lentomatkani Italiaan noin kolmen viikon päästä. Vieläkö Eyjafjöll puskee tuhkaa kidastaan, alkaako vieressä oleva Katla rykiä sitä lisää vai miten tässä nyt oikein käy? Ainakaan nyt en pääsisi lähtemään lentämällä, enkä ole muita kulkuvälineitä vielä edes harkinnut. Mutta antaa nyt ajan kulua ja katsotaan asiaa sitten lähempänä H-hetkeä.
Hieman polttelee päästä lähtemään, mutta tuo tuhkaepisodi sitä kyllä omalta osaltaan myös hillitsee. Ei ole maailman tärkein asia päästä lähtemään nyt, voin toki mennä sinne myöhemminkin. Mutta ...
Kutsut läksiäisiin lähtivät pääosin viime viikolla ja saa nyt nähdä, kuinka moni läksiäisiini haluaa tulla. Toivottavasti ainakin oleellisimmat ja toivottavasti myös riittävästi, vaikka pienemmät juhlat kyllä tulisivat halvemmaksi.
Kaupungin oman läksiäislahjan olen jo saanut ostaa. Ostin sen siksi jo hieman "ennen aikojaan", että IP saattoi minua lomallaan siihen perehdyttää. Mikä se on, sen kerron myöhemmin. Muita läksiäis- tai kuusikymppislahjoja en sitten haluakaan ja olen esittänyt, että lahjojen ja kukkien sijasta ne, jotka minua haluavat muistaa, laittaisivat pienen summan Päämajakoulun oppilaille perustettuun uuteen stipendirahastoon. Kaikki sinne tulevat rahat menevät oppilaille, en kustanna juhliani noilla rahoilla tai mitenkään muutenkaan käytä noita rahoja itse - päinvastoin - laitan stipendirahastoon rahaa itsekin pesämunaksi. Tilitieto tässä kaikille vielä varalta:
Nordea, Mikkeli tilinr. 109935-289321
14.4.10
Helpotusta, iloa ja surua
Tiistaina 13.4.2010 julkaistiin viimein tieto uudesta rehtorista. Monella oli ennakko-odotuksia ja luulen, että niitten osalta tapahtui yllätys, kun valinta osui nykyiseen Kalevankankaan yläkoulun rehtoriin, Heikki Väätäiseen. Hakijoita oli 11 ja moni muukin heistä olisi ollut hyvä valinta. Itse olen oikein tyytyväinen, kun jatkajana on kokenut rehtori, joka osaa hommansa ja on ammattilainen.
Viime päivinä olen saanut muutenkin erilaisia ihania uutisia niin, että jalat pyrkivät irtaantumaan maasta vielä viime hetkellä. Mutta koetan kestää näissä maisemissa ja maan pinnalla vielä noin 3-4 viikkoa ja sitten ne saavat irrota. Lienenkö jo kertonut, että varasin pelkän menolipun Italiaan, paluusta ei ollut puhetta.
Kummasti sain "ylimääräistä" aikaa, kun eilen hajosi työtietokoneeni kovalevy ja masiina vietiin huoltoon. Tästä syystä olen siivonnut ensi kertaa jälleen TODELLA pitkästä aikaa työhuonettani ja koulusihteeri on ollut ihmeissään. Hän on napsinut harvinaisesta ilmiöstä kuvia ja esitellyt huonettani kaikille vierailijoille maailman kahdeksantena ihmeenä. Kieltämättä huone alkaa vaikuttaa viehättävältä, mutta silti en ajatellut jäädä sinne sovittua pitempään. Hieman mietityttää, oliko koneen hajoaminen harkittu tai tahallinen teko, jotta saisin aikaa siivoamiseen!
Näistä ylimääräistä koneista ajattelin luopua mahdollisimman pian. Toukokuun alkupäivinä luovun kokonaan o44-työmatkapuhelimestani ja siirryn käyttämään yksinomaan omaa 0400-numeroani. Jos siis yhteystiedoissani on sinulla tuo 044-numero, poista se ja vaihda tilalle uusi. Kysy, jos et sitä tiedä, sillä oma siviilinumeroni ei ole julkinen eikä sitä löydy luetteloista.
Eilisen ihanan tiedon lisäksi tunteita on nostattanut pintaan myös ikävä, kun minulle rakkaita ihmisiä on nyt kaukana ja pitkän aikaa. Mutta onneksi tapaan heidät kuitenkin "lähiaikoina". Tällainen ero tekee toisaalta hyvääkin, kun sen osaa ottaa oikein.
Ilon keskellä on usein myös suru, niin nytkin. Kuulin pari päivää sitten, että eräs varsin läheinen työtoverini, Rauni, oli kuollut ankaran sairauden murtamana. Kun vasta äsken oli hautaamassa Airaa, tällainen heti perään tullut uusi suru-uutinen tuntuu pahalta. Mutta tämäkin kuuluu elämään.
Viime päivinä olen saanut muutenkin erilaisia ihania uutisia niin, että jalat pyrkivät irtaantumaan maasta vielä viime hetkellä. Mutta koetan kestää näissä maisemissa ja maan pinnalla vielä noin 3-4 viikkoa ja sitten ne saavat irrota. Lienenkö jo kertonut, että varasin pelkän menolipun Italiaan, paluusta ei ollut puhetta.
Kummasti sain "ylimääräistä" aikaa, kun eilen hajosi työtietokoneeni kovalevy ja masiina vietiin huoltoon. Tästä syystä olen siivonnut ensi kertaa jälleen TODELLA pitkästä aikaa työhuonettani ja koulusihteeri on ollut ihmeissään. Hän on napsinut harvinaisesta ilmiöstä kuvia ja esitellyt huonettani kaikille vierailijoille maailman kahdeksantena ihmeenä. Kieltämättä huone alkaa vaikuttaa viehättävältä, mutta silti en ajatellut jäädä sinne sovittua pitempään. Hieman mietityttää, oliko koneen hajoaminen harkittu tai tahallinen teko, jotta saisin aikaa siivoamiseen!
Näistä ylimääräistä koneista ajattelin luopua mahdollisimman pian. Toukokuun alkupäivinä luovun kokonaan o44-työmatkapuhelimestani ja siirryn käyttämään yksinomaan omaa 0400-numeroani. Jos siis yhteystiedoissani on sinulla tuo 044-numero, poista se ja vaihda tilalle uusi. Kysy, jos et sitä tiedä, sillä oma siviilinumeroni ei ole julkinen eikä sitä löydy luetteloista.
Eilisen ihanan tiedon lisäksi tunteita on nostattanut pintaan myös ikävä, kun minulle rakkaita ihmisiä on nyt kaukana ja pitkän aikaa. Mutta onneksi tapaan heidät kuitenkin "lähiaikoina". Tällainen ero tekee toisaalta hyvääkin, kun sen osaa ottaa oikein.
Ilon keskellä on usein myös suru, niin nytkin. Kuulin pari päivää sitten, että eräs varsin läheinen työtoverini, Rauni, oli kuollut ankaran sairauden murtamana. Kun vasta äsken oli hautaamassa Airaa, tällainen heti perään tullut uusi suru-uutinen tuntuu pahalta. Mutta tämäkin kuuluu elämään.
11.4.10
Iskeekö paniikki?
Pääsiäispyhät ja reilu lomaviikko ovat kohta ohi. Maanantaina viimeistä kertaa loman jälkeen töihin. Töitä on virallisesti vielä paljonkin, mutta todellisuudessa vain neljä viikkoa. Pientä paniikinpokasta olen aistivinani itsessäni. Miksi?
No - kaiken muun ohella minun pitää pakata kaikki se tavara, mitä tarvitsen toukokuussa ja mitä en voi kantaa mukanani, matkailuautoon. Se lähtee Eurooppaan tiistaina - ylihuomenna. Onko kaikki vaatteet, kengät, lääkkeet, hygieniatarvikkeet mukana - toivottavasti. Jos ei, suurimman osan saanee jostain sieltäkin.
Sitten pitäisi siivota työhuone ja sen kaikki kaapit. Huh! Se hirvittää. Siellä on kahdenkymmenen vuoden työpaperit, jotka kaiketi suurimmaksi osaksi joutaa roskiin, mutta läpi ne kaikki pitää käydä. Toki siivoamiseen kuuluu muutakin, työmatkapuhelimesta luopuminen ja muita byrokraattisia toimia. Hieman ihan todella hirvittää, mutta tehtävä se on.
Kuka on seuraava rehtori. Se on kuulemma jo päätetty, mutta minulle sitä ei ole vielä kerrottu. Mielenkiintoista! Joka tapauksessa hänelle luovutan hommani ja sitten helpottaa. Perjantaina sain postissa päätöksen, että minulle on myönnetty ero työstäni 1.9.2010 alkaen. Joten se siitä!
No - kaiken muun ohella minun pitää pakata kaikki se tavara, mitä tarvitsen toukokuussa ja mitä en voi kantaa mukanani, matkailuautoon. Se lähtee Eurooppaan tiistaina - ylihuomenna. Onko kaikki vaatteet, kengät, lääkkeet, hygieniatarvikkeet mukana - toivottavasti. Jos ei, suurimman osan saanee jostain sieltäkin.
Sitten pitäisi siivota työhuone ja sen kaikki kaapit. Huh! Se hirvittää. Siellä on kahdenkymmenen vuoden työpaperit, jotka kaiketi suurimmaksi osaksi joutaa roskiin, mutta läpi ne kaikki pitää käydä. Toki siivoamiseen kuuluu muutakin, työmatkapuhelimesta luopuminen ja muita byrokraattisia toimia. Hieman ihan todella hirvittää, mutta tehtävä se on.
Kuka on seuraava rehtori. Se on kuulemma jo päätetty, mutta minulle sitä ei ole vielä kerrottu. Mielenkiintoista! Joka tapauksessa hänelle luovutan hommani ja sitten helpottaa. Perjantaina sain postissa päätöksen, että minulle on myönnetty ero työstäni 1.9.2010 alkaen. Joten se siitä!
27.3.10
Irtisanoutuminen
Nyt se on tehty! Noin kovin proosallisesti voin todeta minäkin tehneeni yhden merkittävän asian näin pääsiäisen alla. Nimittäin ilmeisesti ensimmäisen kerran elämässäni irtisanouduin työstäni rehtorina syyskuun alusta 2010 alkaen. Olen kyllä kerran eläessäni vaihtanut työpaikkaa - taisi olla vuonna 1975 - mutta silloin irtisanoutuminen hoitui niin, että uuteen paikkaan valittu uusi työnantajani - Mikkelin kaupunki - lähetti valinnasta tiedon vanhalle työnantajalleni - Kiteen kunnalle.
Kaikesta huolimatta tuon irtisanomisen tekeminen oli jotenkin henkisesti kova paikka. Se kuvastaa kuitenkin jonkin asian loppumista, päättymistä ja se on omalla tavallaan lopullista. Se on kulminaatio uudelle elämälle, joka toivottavasti on mukava ja helpompi kuin edellinen.
Samalla täytin eläkkeenhakupaperit - se oli jo helpompaa. Mutta kuitenkin koko ajan ajattelin, näinkö se nyt on, tässäkö se sitten on - koko 40 vuotta työtä. Siinä se oli. Ja hyvä näin, nyt on aika levähtää ja antaa aikaa monelle muulle, joilta se on jäänyt pois tai vähemmälle noina 40 vuotena. Hyvä on antaa aikaa myös itselleni - aikaa ja ajatuksia.
Irtisanoutumisen kunniaksi vietän muutaman vapaapäivän viikonlopun yhteydessä. Kun minulla on töitä 24 h 7 päivänä viikossa, saan pitää ns. lauantaiksi osuneita työpäiviä vapaana ja niistä nautin nyt. Pääsiäiseen liittyy vielä noin viikon mittainen vuosilomajakso, joten levätä tässä nyt voi ennen eläkkeelle lähtöäkin. ;-)
Kaikesta huolimatta tuon irtisanomisen tekeminen oli jotenkin henkisesti kova paikka. Se kuvastaa kuitenkin jonkin asian loppumista, päättymistä ja se on omalla tavallaan lopullista. Se on kulminaatio uudelle elämälle, joka toivottavasti on mukava ja helpompi kuin edellinen.
Samalla täytin eläkkeenhakupaperit - se oli jo helpompaa. Mutta kuitenkin koko ajan ajattelin, näinkö se nyt on, tässäkö se sitten on - koko 40 vuotta työtä. Siinä se oli. Ja hyvä näin, nyt on aika levähtää ja antaa aikaa monelle muulle, joilta se on jäänyt pois tai vähemmälle noina 40 vuotena. Hyvä on antaa aikaa myös itselleni - aikaa ja ajatuksia.
Irtisanoutumisen kunniaksi vietän muutaman vapaapäivän viikonlopun yhteydessä. Kun minulla on töitä 24 h 7 päivänä viikossa, saan pitää ns. lauantaiksi osuneita työpäiviä vapaana ja niistä nautin nyt. Pääsiäiseen liittyy vielä noin viikon mittainen vuosilomajakso, joten levätä tässä nyt voi ennen eläkkeelle lähtöäkin. ;-)
10.3.10
Suunnitelmat tarkentuvat
Hiljalleen alkaa tämä kevään aikataulutus selvitä. Lomaa on pitämättä vielä joulun ja hiihtoloman jälkeen ennen eläkkeelle siirtymistä kaikkiaan 82 arkipäivää eli noin 4 kuukautta. Sen lisäksi 3 vapaapäivää ylimääräisten lauantaitöiden vuoksi. Kevättä rytmittää vielä sekin, että toukokuussa on oltava töissä vähintään 6 päivää, jotta saan lomat ns. paremman taulukon mukaan.
Eilen hahmottui jo "eteläänlennon" aikataulukin melko tarkasti. Näyttäisi siltä, että pidänkin pääsiäisen aikaan suunniteltua lyhyemmän loman vain noin reilun viikon ja lisään lomaa toukokuulle, jotta voin silloin mahdollisimman pian lentää Bergamoon - lähelle Milanoa. Siitä se sitten alkaa ensin lomailu ja myöhemmin syksyn alkaessa eläke.
Kaikki tällainen suunnitelu ja asioiden valmistelu virkistää kummasti mielialaa. Olo on monella tapaa kevyt ja mieli iloinen.
Eilen hahmottui jo "eteläänlennon" aikataulukin melko tarkasti. Näyttäisi siltä, että pidänkin pääsiäisen aikaan suunniteltua lyhyemmän loman vain noin reilun viikon ja lisään lomaa toukokuulle, jotta voin silloin mahdollisimman pian lentää Bergamoon - lähelle Milanoa. Siitä se sitten alkaa ensin lomailu ja myöhemmin syksyn alkaessa eläke.
Kaikki tällainen suunnitelu ja asioiden valmistelu virkistää kummasti mielialaa. Olo on monella tapaa kevyt ja mieli iloinen.
28.2.10
Lomaa pukkaa
Jippii! Vapaus alkaa enemmänkin kuin häämöttää. Perjantai-iltana aloitin reilun viikon talvilomailun. Lomaan oli pieni shokkialku, kun P&S&J kävivät saunomassa ja pikku-J ennätti laittaa kaikki paikat uuteen malliin. No ei hätiä - jätin ne siihen odottamaan seuraavaa vierailua.
Loma tekee hyvää. En ole perjantai-illan jälkeen vielä (nyt siis sunnuntai-iltapäivä) vaihtanut pyjamaa pois, vaan viihdyn siinä yhä oikein hyvin. S tosin yritti pakottaa ulos, lupasin viedä roskapussin aamutakissa. Herättyäni aamulla, katsoin kolmannen erän Suomi-Slovakia -ottelusta ja painuin takaisin vällyn alle. Vau! Nukuin puoli yhteen.
Nyt taas (klo hieman yli 15) mietin, josko ottaisin päikkärit. Ilmeisesti olen aika väsynyt ja unen tarve on ollut melkoinen. Mutta nyt sitä on mahdollista korjata. Tänään en aio tehdä mitään suurempaa, ainoastaan nukkua ja laiskotella. Maanantaista en vielä tiedä. Aamulla ainakin on labrareissu tiedossa kymmenen jälkeen, joten ulos on lähdettävä.
Lomaviikon jälkeen on kolme viikkoa töitä ja sitten on taas lomaa kaksi viikkoa. Pääsiäinen sattuu siihen keskelle ja pitää vielä miettiä, mitä tuolloin tekisin. Laiskottelu ehkä jo riittääkin.
Tuon pääsiäisloman jälkeen onkin sitten lähes viimeinen jakso töitä, jos ei lasketa niitä muutamaa päivää, jotka siivoan pöytää läksiäisten jälkeen. Joten aika vähissä ovat työt. Vapaa vai liekö se vain tunne vapaan tulosta alkaa jo tuntua koko ruumissa ja sielussa. Tunnelma on ainakin vielä riemuisa.
Taidanpa kuiten ottaa nyt ne päikkärit!
Loma tekee hyvää. En ole perjantai-illan jälkeen vielä (nyt siis sunnuntai-iltapäivä) vaihtanut pyjamaa pois, vaan viihdyn siinä yhä oikein hyvin. S tosin yritti pakottaa ulos, lupasin viedä roskapussin aamutakissa. Herättyäni aamulla, katsoin kolmannen erän Suomi-Slovakia -ottelusta ja painuin takaisin vällyn alle. Vau! Nukuin puoli yhteen.
Nyt taas (klo hieman yli 15) mietin, josko ottaisin päikkärit. Ilmeisesti olen aika väsynyt ja unen tarve on ollut melkoinen. Mutta nyt sitä on mahdollista korjata. Tänään en aio tehdä mitään suurempaa, ainoastaan nukkua ja laiskotella. Maanantaista en vielä tiedä. Aamulla ainakin on labrareissu tiedossa kymmenen jälkeen, joten ulos on lähdettävä.
Lomaviikon jälkeen on kolme viikkoa töitä ja sitten on taas lomaa kaksi viikkoa. Pääsiäinen sattuu siihen keskelle ja pitää vielä miettiä, mitä tuolloin tekisin. Laiskottelu ehkä jo riittääkin.
Tuon pääsiäisloman jälkeen onkin sitten lähes viimeinen jakso töitä, jos ei lasketa niitä muutamaa päivää, jotka siivoan pöytää läksiäisten jälkeen. Joten aika vähissä ovat työt. Vapaa vai liekö se vain tunne vapaan tulosta alkaa jo tuntua koko ruumissa ja sielussa. Tunnelma on ainakin vielä riemuisa.
Taidanpa kuiten ottaa nyt ne päikkärit!
12.2.10
Vanhuus ja väsymys
Kyllä sillä asenteella ja motivaatiolla on melkoinen vaikutus. Kun alan hiljalleen antaa periksi ajatukselle, että kyllä tästä jäädään kohta eläkkeelle, niin eikö vain se kelmi vanhuus vyöry toisesta laidasta sijalle. Kaikesta puuhastelusta tulee väsyttävämpää ja raskaampaa.
Viime viikot ovat tosin olleet myös rankkoja työviikkoja, joissa viikonvaihdelepo on jäänyt usein vähiin. Yksi viikonvaihde meni EDUCA-messuilla ja kohta perään - ei tosin viikonvaihde, mutta kaksi päivää kuitenkin reissussa - Rantasalmella. Tämä viikonvaihde kaverin synttäreitä juhlien ja sunnuntaina pitäisi sitten juhlien päälle jaksaa olla mukana nuorten ISON-tapahtumassa. Samaan aikaan sattuneet sairastelut, kaiken maailman kolotukset ja joutavat vaivat vain sitten lisäävät väsymyksen tuntua.
Viikonlopun tullessa on valmiiksi niin väsyksissä, ettei tarvitse miettiä mitähän tekisi. Vastaus on varma: lepään ja nukun. Nytkin perjantai-iltana klo 22 jälkeen kirjoittelen tätä ja olen jo ennättänyt ottaa tunnin torkut klo 18-19. Ja yhä nukuttaa. Saa nähdä teenkö kuten monena muuna iltana: päätän, etten jaksakaan katsoa elokuvaa TV:stä vaan painun nukkumaan.
Samalla katselen ympärilleni kotona ja näen siellä joka paikassa "tekemättömiä töitä", jotka pitäisi saada kuntoon, korjattua, siivottua jne. Milloinkahan nekin ehtii tekemään, kun olen eläkkeellekin jo ajatellut niin monta reissua, ettei kotona ehdi olla. Tai sitten ei haluakaan olla juuri noiden tekemättömien töiden vuoksi.
Viime viikot ovat tosin olleet myös rankkoja työviikkoja, joissa viikonvaihdelepo on jäänyt usein vähiin. Yksi viikonvaihde meni EDUCA-messuilla ja kohta perään - ei tosin viikonvaihde, mutta kaksi päivää kuitenkin reissussa - Rantasalmella. Tämä viikonvaihde kaverin synttäreitä juhlien ja sunnuntaina pitäisi sitten juhlien päälle jaksaa olla mukana nuorten ISON-tapahtumassa. Samaan aikaan sattuneet sairastelut, kaiken maailman kolotukset ja joutavat vaivat vain sitten lisäävät väsymyksen tuntua.
Viikonlopun tullessa on valmiiksi niin väsyksissä, ettei tarvitse miettiä mitähän tekisi. Vastaus on varma: lepään ja nukun. Nytkin perjantai-iltana klo 22 jälkeen kirjoittelen tätä ja olen jo ennättänyt ottaa tunnin torkut klo 18-19. Ja yhä nukuttaa. Saa nähdä teenkö kuten monena muuna iltana: päätän, etten jaksakaan katsoa elokuvaa TV:stä vaan painun nukkumaan.
Samalla katselen ympärilleni kotona ja näen siellä joka paikassa "tekemättömiä töitä", jotka pitäisi saada kuntoon, korjattua, siivottua jne. Milloinkahan nekin ehtii tekemään, kun olen eläkkeellekin jo ajatellut niin monta reissua, ettei kotona ehdi olla. Tai sitten ei haluakaan olla juuri noiden tekemättömien töiden vuoksi.
9.2.10
Viimeiset "pakkaspäivät"
No nyt ovat sitten ohi viimeiset "reksien pakkaspäivät", jokavuotiset Mikkelin rehtoreiden talvipäivät. Tällä kertaa olimme suurella joukolla Rantasalmella Järvi-Suomen Sydämessä, mielenkiintoisessa lomakeskuksessa, jossa omistajalla on ollut melkoisia visioita toteutettavaan. Kivistä, ikivanhoista juurakoista ja hirsistä oli rakennettu Saimaan rannalle melkoinen lomakeskus, joka hakee vertaistaan.
Rehtoritkin olivat paikalla lähes kaikki. Päivien aiheet vaihtelivat yhteistoiminnallisesta muutosjohtamisesta aina sosiaalisiin medioihin osana yleissivistystä. Johtamista käsitellyt rutinoitunut konsultti ei minua suuresti innostanut. Ajoittain tuntui, että tuollaisia matkasaarnaajia olen nähnyt jo riittävästi. Mitään oleellista uutta hän ei mielestäni osannut tuoda esille, mutta kääri luennosta varmaan hyvät rahat laittamalla meidät keskustelemaan keskenämme "pariporinoissa", moderneissa turpakäräjissä.
Sosiaalinen media sen sijaan kiinnosti kovastikin. Jos kaikki suunnitelmat ja haaveet toteutuvat, on meillä odotettavissa kouluissakin mielenkiintoiset ajat. Vai mitä sanot 3D-kopiokoneista ja kyberoppilaista tai ajatuksen välityksellä toimivasta komunikaatiosta. Kaikista näistä ja monista muista ihmeellisyyksiä meille kerrottiin, vaikka suuri osa läsnäolleista ei käytä vielä edes bolgeja, Facebookista tai Twitteristä nyt puhumattakaan. Komeat ja kalliit kännykät ja läppärit kylläkin lähes kaikilla kuitenkin on! Ihan eria asia sitten tosin on, osaavatko kaikki käyttää niiden kaikkia ominaisuuksia. Mutta mukana ne piti olla ainakin näytillä.
No tällainen sekalainen sakki on pian jätettävä. Mukana on yksi kollega, joka jää eläkkeelle samoihin aikoihin kuin minä. Vaikea sanoa, tuleeko heitä kaikkia ikävä, kun en oikein koskaan ole tuohon porukkaan tuntunut kuuluvani ihan kokonaan. Varmaan monesta syystä. Ehkä päällimmäisenä on kuitenkin ikäero ja iän mukanaan tuomat erot arvoissa ja ammatillisessa itsetunnossa. Osaa tulen kuitenkin varmasti kaipaamaan kovastikin.
Tuohon samaan asiaan - arvomaailman erilaisuuteen - olen törmännyt viime aikoina ajatuksissani liian usein. Harmittaa. Mutta palaan asiaan ehkä vielä, jotta voisin purkaa senkin pois mielestäni.
1.2.10
Tää on viimeinen ...
Taisin aloittaa jo noin vuosi sitten nämä: "Tää on viimeinen se ja se" -tarinani, kun ilmoitin jo vuoden 2009 kevätjuhlassa, että tämä on minun viimeinen kevätjuhlani. Suunta jatkui joulujuhlassa, joka oli viimeinen yhteinen koko koulun juhlani.
En silloin varmaan vielä tiedostanut, että nämä sanomiset olivat todennäköisesti jonkinlaista "surutyötä" pitkän työrupeaman päätteeksi. Näin ilmeisesti vakuutin itselleni, että eläkkeelle tästä lähdetään. Miksi ihmeessä vakuuttelin, kun sinne joka tapauksessa on niin mukava lähteä?
Ehkäpä siihen työuraan (hieno sana) kuitenkin liittyy paljon muistoja, ihmisiä ja tapahtumia, joita siis ilmeisesti kaipaan - sanonpa sitten nyt mitä vain. Samanlaista haikeutta oli ilmeisesti ilmassa viime viikonvaihteessa, kun olin Helsingissä EDUCA-messuilla. Tapasin siellä lukuisia ihmisiä työurani varrelta, joita en varmaan enää koskaan tapaa kuin sattumalta.
Olen kuitenkin viettänyt melko värikkään työuran niin opettajana kuin etenkin järjestöihmisenä Akavan ja OAJ:n kuvioissa - pääluottamusmiehenä ja valtuutettuna ja monena muuna järjestöjyränä pitkälti toistakymmentä vuotta. Luopuminen noista tehtävistä aikanaan oli helppoa, mutta tietty haikeus näihin eroihin näyttää kuitenkin nyt liittyvän, vaikken enää tosikuvioihin kaipaakaan. Siltä ajalta tuli monia mukavia tuttavuuksia ja jopa ystäviä.
Nyt on "hyvästelty" näissä tapaamisissa jo rehtorit (valtakunnallisesti) ja järjestökaverit, joitain muita seuraa melko nopealla aikataululla. Viikon päästä on viimeinen "rehtoreiden pakkaspäivät", kaksipäiväinen koulutustilaisuus, joka saattaa olla tilaisuus sanoa "hei, hei" mikkeliläisille rehtoreille noin yleisellä tasolla. Kaverit ovat sitten erikseen ja siihen palataan vielä.
En silloin varmaan vielä tiedostanut, että nämä sanomiset olivat todennäköisesti jonkinlaista "surutyötä" pitkän työrupeaman päätteeksi. Näin ilmeisesti vakuutin itselleni, että eläkkeelle tästä lähdetään. Miksi ihmeessä vakuuttelin, kun sinne joka tapauksessa on niin mukava lähteä?
Ehkäpä siihen työuraan (hieno sana) kuitenkin liittyy paljon muistoja, ihmisiä ja tapahtumia, joita siis ilmeisesti kaipaan - sanonpa sitten nyt mitä vain. Samanlaista haikeutta oli ilmeisesti ilmassa viime viikonvaihteessa, kun olin Helsingissä EDUCA-messuilla. Tapasin siellä lukuisia ihmisiä työurani varrelta, joita en varmaan enää koskaan tapaa kuin sattumalta.
Olen kuitenkin viettänyt melko värikkään työuran niin opettajana kuin etenkin järjestöihmisenä Akavan ja OAJ:n kuvioissa - pääluottamusmiehenä ja valtuutettuna ja monena muuna järjestöjyränä pitkälti toistakymmentä vuotta. Luopuminen noista tehtävistä aikanaan oli helppoa, mutta tietty haikeus näihin eroihin näyttää kuitenkin nyt liittyvän, vaikken enää tosikuvioihin kaipaakaan. Siltä ajalta tuli monia mukavia tuttavuuksia ja jopa ystäviä.
Nyt on "hyvästelty" näissä tapaamisissa jo rehtorit (valtakunnallisesti) ja järjestökaverit, joitain muita seuraa melko nopealla aikataululla. Viikon päästä on viimeinen "rehtoreiden pakkaspäivät", kaksipäiväinen koulutustilaisuus, joka saattaa olla tilaisuus sanoa "hei, hei" mikkeliläisille rehtoreille noin yleisellä tasolla. Kaverit ovat sitten erikseen ja siihen palataan vielä.
28.1.10
Tunnelmasta toiseen
Kovin oli erilaiset tunnelmat hautajaisviikonlopun jälkeen maanantaina 25.1. Jyväskylässä, kun sain olla mukana ystäväni ja kollegani Vesan tohtorinväitöstilaisuudessa. Väitöskirjan aihe on 'Perusopetuksen rehtori opettajien osaamisen johtajana'. Kts. väitöskirja tuosta linkistä, jos haluat lukea 352 sivua tieteellistä pedagogista tekstiä:
-> väitöskirja
Joitain samoja ihmisiä oli molemmissa tilaisuuksissa perjantaina ja maanantaina, mutta puheet olivat toisia.
Tämäkin tilaisuus lomittuu mielenkiintoisesti eläköitymiseeni. Olen itse usein ajatellut jatko-opintojen mahdollisuutta - tosin en omalta alaltani - ja aina ne vain ovat jäneet. Taitavat jäädä kokonaan, sillä en ajatellut enää tehdä niitä eläkkeelläkään. Lienen opiskeluni KOULUSSA opiskellut, nyt on opiskelun paikka ELÄMÄSSÄ, sillä siellä riittää opiskeltavaa loppuun saakka.
Vesan väitöstilaisuus oli mielenkiintoinen ja opettava. Vastaväittelijä Vaasan yliopiston professori Riitta Viitala oli miellyttävä, asiallinen ja osasi viedä tilaisuutta mukavalla tavalla finaaliin saakka. Illalla karonkassa tunnelman lämpimyys säilyi ja kantoi koko tilaisuuden.
Parhaat onnitteluni uudelle kasvatustieteiden tohtorille!
-> väitöskirja
Joitain samoja ihmisiä oli molemmissa tilaisuuksissa perjantaina ja maanantaina, mutta puheet olivat toisia.
Tämäkin tilaisuus lomittuu mielenkiintoisesti eläköitymiseeni. Olen itse usein ajatellut jatko-opintojen mahdollisuutta - tosin en omalta alaltani - ja aina ne vain ovat jäneet. Taitavat jäädä kokonaan, sillä en ajatellut enää tehdä niitä eläkkeelläkään. Lienen opiskeluni KOULUSSA opiskellut, nyt on opiskelun paikka ELÄMÄSSÄ, sillä siellä riittää opiskeltavaa loppuun saakka.
Vesan väitöstilaisuus oli mielenkiintoinen ja opettava. Vastaväittelijä Vaasan yliopiston professori Riitta Viitala oli miellyttävä, asiallinen ja osasi viedä tilaisuutta mukavalla tavalla finaaliin saakka. Illalla karonkassa tunnelman lämpimyys säilyi ja kantoi koko tilaisuuden.
Parhaat onnitteluni uudelle kasvatustieteiden tohtorille!
23.1.10
Hautajaisissa
Airan hautajaiset olivat perjantaina 22.1.-10. Vaikuttava hetki minulle, kohta eläkkeelle siirtyvälle. Muistutus siitä, että tuleva eläkeaikakin on rajallinen.
Samalla hautajaiset pysäyttivät minut. Koko viikko on ollut pää kolmantena jalkana juoksemista, todella kiireistä aikaa, johon on liittynyt monia vaikeitakin työasioita. Siksi pysähtyminen ja hiljentyminen hautajaisissa oli hyvä muistutus omastakin rajallisuudestani.
Vierustoverini muistotilaisuudessa, kollega, yläkoulun rehtori, mietti mitähän ihmiset puhuvat hänen hautajaisissaan muistotilaisuudessa. Todella mielenkiintoinen pohdiskeluaihe!
Airan hautajaiset järjestivät hänen ystävänsä, eivät siis hänen lähisukuunsa kuuluvat. Niissä oli selvästi havaittavissa tunnelma, että työ ja todelliset ystävät merkitsivät Airalle paljon. Työ ja ehkä ystävätkin olivat jonkinlainen sukulaisten korvike. Siksi hautajaisissakin puhuttiin paljon työ-Airasta ei niinkään siviili-Airasta.
Mitähän ihmiset ihan tosiaan puhuvat aikanaan minunkin hautajaisissani. Onko heillä mielessä - kuten Airan kohdalla: hän oli oikeudenmukaiseen ratkaisuun pyrkivä, ahkera, tunnollinen ja mitä kaikkea sitä sanottiinkaan. Vai olinkohan minä ... ???
Hautajaisissa laulettiin Mikkelin tuomiokirkossa siunaustilaisuudessa virsi 338, josta yksi kohta sai minut ajatuksiin ja pohtimaan omaa elämääni:
"Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen."
Kyyneleet nousivat silmiini tuota laulaessani. Kuuntelepa tuo virsi:
-> virsi 338
ja kyynelehidi sinäkin. Erityisesti tuo kohta "päivä vain ja hetki kerrallansa" satutti kovin sillä hetkellä.
Rohkenin lausua - normaaleista tavoistani poiketen - muistotilaisuudessa muutaman sanan Airan ja oman elämäni kohtaamispisteistä. Vaikka usein olimme joissain työasioissa aidan vastakkaisilla puolilla, hän hallintopäällikkönä ja minä silloin pääluottamusmiehenä, pysyimme koko ajan jonkinlaisina ystävinä, jotka aina tavatessamme puhuimme mahdollisuuksien mukaan muista asioista kuin työstä tai ainakin puhuttiin muista kuin noista hankalista asioista. Meitä yhdisti matkailu: Airan suosikkimaa oli Turkki, minun koko Eurooppa. Keskustelimme usein kokemuksistamme. Emme siis puhuneet silloin työstä. Miksi sitten hautajaisissa puhuimme työorientoituneesta Airasta?
Tässä oli jälleen yksi esimerkki siitä, että emme todellakaan aina tunne toisiamme, vaikka toinen olisi läheinen työtoverimme. Airastakin tuli esille sellaisia herkkiä puolia, joita monet meistä eivät todellakaan tienneet. Taitaa olla samoin meidän monen kohdalla. Ainakin itse olen pitänyt suurimman osan "siviiliasioistani" poissa keskusteluista työpaikallani. Työpaikkani ihmiset eivät siis todellakaan tiedä, kuka tai millainen minä ihan oikeasti olen. En kadu tuota, päinvastoin. Olen tyytyväinen, että minulla on oma siviilielämä ja oma erillinen työelämä ja ne ovat ihan erilaisia. Näin siviilielämäni - ainakin omasta mielestäni - on ollut parempi ja omanlaiseni ja jopa onnellisempi, jonne olen voinut monesti hankalasta ja ongelmia täynnä olevasta työelämästä siirtyä lepäämään.
Tällaiset hetket ja pohdiskelut ovat hyviä hetkiä tällaiselle pian eläkkeelle siirtyvälle, vaikka niihin aina liittyy tietysti surua ja kaipausta. Nytkin moni muisteltava vanha asia jo sinänsä toi kaihoisia kyyneleitä silmiini, puhumattakaan, että ne vielä liittyivät ihmiseen, joka ei enää ole kanssamme täällä maailmassa.
Kiitos Aira yhteistä hetkistä, yhteisestä taipaleesta, johon liittyi monenlaisia tunteita. Et hautajaisissakaan jättänyt minua kylmäksi, vaan ihan todella surin hyvän työtoverin ja ystävän kuolemaa.
Samalla hautajaiset pysäyttivät minut. Koko viikko on ollut pää kolmantena jalkana juoksemista, todella kiireistä aikaa, johon on liittynyt monia vaikeitakin työasioita. Siksi pysähtyminen ja hiljentyminen hautajaisissa oli hyvä muistutus omastakin rajallisuudestani.
Vierustoverini muistotilaisuudessa, kollega, yläkoulun rehtori, mietti mitähän ihmiset puhuvat hänen hautajaisissaan muistotilaisuudessa. Todella mielenkiintoinen pohdiskeluaihe!
Airan hautajaiset järjestivät hänen ystävänsä, eivät siis hänen lähisukuunsa kuuluvat. Niissä oli selvästi havaittavissa tunnelma, että työ ja todelliset ystävät merkitsivät Airalle paljon. Työ ja ehkä ystävätkin olivat jonkinlainen sukulaisten korvike. Siksi hautajaisissakin puhuttiin paljon työ-Airasta ei niinkään siviili-Airasta.
Mitähän ihmiset ihan tosiaan puhuvat aikanaan minunkin hautajaisissani. Onko heillä mielessä - kuten Airan kohdalla: hän oli oikeudenmukaiseen ratkaisuun pyrkivä, ahkera, tunnollinen ja mitä kaikkea sitä sanottiinkaan. Vai olinkohan minä ... ???
Hautajaisissa laulettiin Mikkelin tuomiokirkossa siunaustilaisuudessa virsi 338, josta yksi kohta sai minut ajatuksiin ja pohtimaan omaa elämääni:
"Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen."
Kyyneleet nousivat silmiini tuota laulaessani. Kuuntelepa tuo virsi:
-> virsi 338
ja kyynelehidi sinäkin. Erityisesti tuo kohta "päivä vain ja hetki kerrallansa" satutti kovin sillä hetkellä.
Rohkenin lausua - normaaleista tavoistani poiketen - muistotilaisuudessa muutaman sanan Airan ja oman elämäni kohtaamispisteistä. Vaikka usein olimme joissain työasioissa aidan vastakkaisilla puolilla, hän hallintopäällikkönä ja minä silloin pääluottamusmiehenä, pysyimme koko ajan jonkinlaisina ystävinä, jotka aina tavatessamme puhuimme mahdollisuuksien mukaan muista asioista kuin työstä tai ainakin puhuttiin muista kuin noista hankalista asioista. Meitä yhdisti matkailu: Airan suosikkimaa oli Turkki, minun koko Eurooppa. Keskustelimme usein kokemuksistamme. Emme siis puhuneet silloin työstä. Miksi sitten hautajaisissa puhuimme työorientoituneesta Airasta?
Tässä oli jälleen yksi esimerkki siitä, että emme todellakaan aina tunne toisiamme, vaikka toinen olisi läheinen työtoverimme. Airastakin tuli esille sellaisia herkkiä puolia, joita monet meistä eivät todellakaan tienneet. Taitaa olla samoin meidän monen kohdalla. Ainakin itse olen pitänyt suurimman osan "siviiliasioistani" poissa keskusteluista työpaikallani. Työpaikkani ihmiset eivät siis todellakaan tiedä, kuka tai millainen minä ihan oikeasti olen. En kadu tuota, päinvastoin. Olen tyytyväinen, että minulla on oma siviilielämä ja oma erillinen työelämä ja ne ovat ihan erilaisia. Näin siviilielämäni - ainakin omasta mielestäni - on ollut parempi ja omanlaiseni ja jopa onnellisempi, jonne olen voinut monesti hankalasta ja ongelmia täynnä olevasta työelämästä siirtyä lepäämään.
Tällaiset hetket ja pohdiskelut ovat hyviä hetkiä tällaiselle pian eläkkeelle siirtyvälle, vaikka niihin aina liittyy tietysti surua ja kaipausta. Nytkin moni muisteltava vanha asia jo sinänsä toi kaihoisia kyyneleitä silmiini, puhumattakaan, että ne vielä liittyivät ihmiseen, joka ei enää ole kanssamme täällä maailmassa.
Kiitos Aira yhteistä hetkistä, yhteisestä taipaleesta, johon liittyi monenlaisia tunteita. Et hautajaisissakaan jättänyt minua kylmäksi, vaan ihan todella surin hyvän työtoverin ja ystävän kuolemaa.
15.1.10
Eläkkeellä tapahtuu muutakin kuin kivaa
Tässä noin kuukausi sitten työpaikallani oli noin sata sotaveteraania ja heidän puolisojaan vieraanamme. Tervetulopuheenvuorossani toivotin heidät tervetulleeksi ja mainitsin itse jääväni lähikuukausina myös eläkkeelle. Heiltä tuli välittömäsi vilpitön ja humoristinen kutsu: "Tervetuloa tähän ryhmään, josta kukaan ei selviä hengissä!"
Tänään sain tuta tuon sanonnan merkityksen konkreettisesti, kun eräs tuttuni ilmoitti minulle eläkkeellä olleen, vanhan "kiistakumppanini" kuolemasta. Tämä ihminen oli työssä ollessaan usein tekemisessä kanssani monenlaisissa asioissa, mukavissa ja vähemmän mukavissa, kiistoissa ja juhlissakin. Hän oli yksi minun esimiehistäni. Vaikka ajoittain otimme yhteen mitä rankimmin, se aina oli vain sanallista, eikä koskaan kohdistunut henkilöön.
Toistemme kunnioittaminen kasvoi varmaankin tästä. Minä olin vilpittömästi omaa mieltäni ja hän vastaavasti omaa. Sitten asioita vain soviteltiin ja saatiin joko hyvä tai siedettävä ratkaisu. Eikä tuohon kiistaan enää tarvinnut palata, ei edes seuraavassa kiistassa. Se aloitettiin aina alusta.
Hänen jäätyä muutama vuosi sitten eläkkeelle, tapasimme usein kaupungilla ja saatoimme istahtaa kahvikupin ääreen keskustelemaan nykyisen työn kiireistä ja vanhoista "hyvistä ajoista" ja siinä sivussa ehkä hieman taidettiin juoruta nykyisistä työkavereistani ja esimiehistäni. Eikä jäljellä ollut pienen pientäkään hippua entisistä työkiistoista tai muista sellaisista. Ne olivat työtä, ei muuta, ja niille voitiin nyt nauraa usein herskyvästi.
Hän oli työssään ja elämässään järjestelmällinen. Vaikka hänellä ei ollut lähisukulaisia, hän huolehti ystäviensä välityksellä sairastamisensa järjestelyt ja sen aikana myös tulevat hautajaisjärjestelyt itse. Jopa yhteen ruokaan hän antoi oman reseptinsä, ja nyt sitä ruokaa syödään hänen hautajaisissaan.
Minua lämmitti suuresti kutsu saapua hänen hautajaisiinsa, samoin kuin pyyntö tulla myös arkunkantajaksi. Se kertoo lämpimällä tavalla tästä mielenkiintoisesta ja toisiamme kunnioittavasta suhteestamme.
Ikuinen muisto Sinulle, Aira!
Tänään sain tuta tuon sanonnan merkityksen konkreettisesti, kun eräs tuttuni ilmoitti minulle eläkkeellä olleen, vanhan "kiistakumppanini" kuolemasta. Tämä ihminen oli työssä ollessaan usein tekemisessä kanssani monenlaisissa asioissa, mukavissa ja vähemmän mukavissa, kiistoissa ja juhlissakin. Hän oli yksi minun esimiehistäni. Vaikka ajoittain otimme yhteen mitä rankimmin, se aina oli vain sanallista, eikä koskaan kohdistunut henkilöön.
Toistemme kunnioittaminen kasvoi varmaankin tästä. Minä olin vilpittömästi omaa mieltäni ja hän vastaavasti omaa. Sitten asioita vain soviteltiin ja saatiin joko hyvä tai siedettävä ratkaisu. Eikä tuohon kiistaan enää tarvinnut palata, ei edes seuraavassa kiistassa. Se aloitettiin aina alusta.
Hänen jäätyä muutama vuosi sitten eläkkeelle, tapasimme usein kaupungilla ja saatoimme istahtaa kahvikupin ääreen keskustelemaan nykyisen työn kiireistä ja vanhoista "hyvistä ajoista" ja siinä sivussa ehkä hieman taidettiin juoruta nykyisistä työkavereistani ja esimiehistäni. Eikä jäljellä ollut pienen pientäkään hippua entisistä työkiistoista tai muista sellaisista. Ne olivat työtä, ei muuta, ja niille voitiin nyt nauraa usein herskyvästi.
Hän oli työssään ja elämässään järjestelmällinen. Vaikka hänellä ei ollut lähisukulaisia, hän huolehti ystäviensä välityksellä sairastamisensa järjestelyt ja sen aikana myös tulevat hautajaisjärjestelyt itse. Jopa yhteen ruokaan hän antoi oman reseptinsä, ja nyt sitä ruokaa syödään hänen hautajaisissaan.
Minua lämmitti suuresti kutsu saapua hänen hautajaisiinsa, samoin kuin pyyntö tulla myös arkunkantajaksi. Se kertoo lämpimällä tavalla tästä mielenkiintoisesta ja toisiamme kunnioittavasta suhteestamme.
Ikuinen muisto Sinulle, Aira!
11.1.10
Eläköitymissuunnitelmasta
Olen vuosien saatossa saattanut useita työkavereita eläkkeelle. Aika moni heistä oli noita "vanhan kansan kutsumusopettajia", joita tänä päivänä kaipaan, aikanaan nuorena uudistusmielisenä intoilijana oli tunnelma ajoittain toisenlainenkin. Nyt oman eläkeajan lähestyessä, huomaan pohtivani heidän selviytymistään eläkkeellä. Se selvästikin vaihtelee. Osa on tosi onnellinen, osalla saattaa olla vaikeampaa - tiedä häntä. Entäs oma selviäminen?
Aloin pohtia omaa eläköitymissuunnitelmaa jo vuosi pari sitten. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voisin ja mitä haluaisin tehdä. Omat rajoituksensa tulee omasta fysiikasta, sairauksista ja jaksamisesta. Mukana kulkee vielä varmasti oma laiskuuskin, joka taatusti määrittelee monta asiaa.
Selvästikin halusin ja haluan yhä matkustella. Minkä verran, sen määrittelee jaksaminen ja terveys. Laitoin tuon ajatuksen kuitenkin päällimmäiseksi, kun sitten ryhdyin pohtimaan: mitä ja miten. Hieman asiaa sotki tasan vuosi sattunut tapahtuma: minusta tuli ukki ensimmäistä kertaa. Lapsenlapsellani on ollut kummallinen vaikutus näihin asioihin ja suunnitelmiini.
Joka tapauksessa ensimmäinen konkreettinen eläköitymiseen selvästikin liittynyt toimi oli oman firman perustaminen, siis ihan vain oman toiminimen perustaminen. Sainpa virnuilla tutuille, että menettäessäni hienon rehtori-tittelini saan tilalle heti toimitusjohtaja-tittelin. Tuon toiminimen puitteissa teen samoja kirjoitus- ja valokuvaushommia, joita olen tehnyt jo vuosia. Nyt vain hieman erilaisessa "shapluunassa" ja pienemmällä veroprosentilla.
Toinen tosi konkreettinen toimi oli vuoden 2009 elokuussa hankkimani kohtuullisen iso, kuudelle hengelle rekisteröity matkailuauto, jolla voin noita edellä mainitsemiani matkojakin tehdä yksin ja joukolla.
Nämä kaksi voi sopivasti yhdistää niin, että ensimmäisellä hankin varoja toiseen toimeen. Eli teen juttuja ja kuvaan, jotta voin sitten taas matkustella.
Muutakin noihin eläköitymissuunnitelmiin saattaa toki vielä sisältyä, mutta ne eivät vielä ole kristallisoituneet sellaisiksi, että niitä voisi tänne laittaa. Mutta joidenkin tuttujen eläkeläisten näkeminen innostaa yhä tiiviimpään suunnitteluun. Nurkan takana näet vaanivat tylsistyminen, viina, sairaudet ja monet muut ongelmat, joita en välttämättä itselleni halua.
Aloin pohtia omaa eläköitymissuunnitelmaa jo vuosi pari sitten. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voisin ja mitä haluaisin tehdä. Omat rajoituksensa tulee omasta fysiikasta, sairauksista ja jaksamisesta. Mukana kulkee vielä varmasti oma laiskuuskin, joka taatusti määrittelee monta asiaa.
Selvästikin halusin ja haluan yhä matkustella. Minkä verran, sen määrittelee jaksaminen ja terveys. Laitoin tuon ajatuksen kuitenkin päällimmäiseksi, kun sitten ryhdyin pohtimaan: mitä ja miten. Hieman asiaa sotki tasan vuosi sattunut tapahtuma: minusta tuli ukki ensimmäistä kertaa. Lapsenlapsellani on ollut kummallinen vaikutus näihin asioihin ja suunnitelmiini.
Joka tapauksessa ensimmäinen konkreettinen eläköitymiseen selvästikin liittynyt toimi oli oman firman perustaminen, siis ihan vain oman toiminimen perustaminen. Sainpa virnuilla tutuille, että menettäessäni hienon rehtori-tittelini saan tilalle heti toimitusjohtaja-tittelin. Tuon toiminimen puitteissa teen samoja kirjoitus- ja valokuvaushommia, joita olen tehnyt jo vuosia. Nyt vain hieman erilaisessa "shapluunassa" ja pienemmällä veroprosentilla.
Toinen tosi konkreettinen toimi oli vuoden 2009 elokuussa hankkimani kohtuullisen iso, kuudelle hengelle rekisteröity matkailuauto, jolla voin noita edellä mainitsemiani matkojakin tehdä yksin ja joukolla.
Nämä kaksi voi sopivasti yhdistää niin, että ensimmäisellä hankin varoja toiseen toimeen. Eli teen juttuja ja kuvaan, jotta voin sitten taas matkustella.
Muutakin noihin eläköitymissuunnitelmiin saattaa toki vielä sisältyä, mutta ne eivät vielä ole kristallisoituneet sellaisiksi, että niitä voisi tänne laittaa. Mutta joidenkin tuttujen eläkeläisten näkeminen innostaa yhä tiiviimpään suunnitteluun. Nurkan takana näet vaanivat tylsistyminen, viina, sairaudet ja monet muut ongelmat, joita en välttämättä itselleni halua.
9.1.10
Monenlaista iloa
Sanoilla on ihmeellinen voima. Nyt kun tiedän jääväni eläkkeelle ja tiedän melko tarkastikin, milloin, se on helpottava tieto. Kyllä on ollut askel kepeä ja mieli aurinkoinen. Siivoaminenkin - josta en todellakaan pidä - sujui laulellen. Asiaa auttoi tietysti se, että aurinko paistoi. Yhtään ei haitannut, että ulkona oli pakkasta noin -20 astetta.
Omat lapseni ovat järjestelleet omia asioitaan niin, että niillä on joitain - ilmeisen suuriakin - merkityksiä omille eläkesuunnitelmilleni ainakin heti alkuun, mutta nämä pohdiskelut tuntuvat hyviltä. Katsotaan, miten edetään ja niistäkin voit lukea täältä myöhemmin.
Sen ainakin olen heti huomannut, että eläkkeelle jääminen pitää suunnitella. Tyhjän päälle jääminen on huono homma. Jos et tiedä, mitä eläkkeellä teet, saattaa käydä huonosti. On tietysti normaalia ajatella, että alkuun vain nukun ja laiskottelen, mutta entäs sen jälkeen!
Itselleni eläkkeelle jääminen noin 40 työvuoden jälkeen on helpottava ja iloinen asia. Vaikka pidin johonkin asti työstäni paljon, en sinne suuremmin kaipaa. Liian moni asia on nykyajan kiireissä muuttunut ja stressi kasvanut ajoittain sietämättömäksi. Ihmisten arvot ja monet muutkin yhteisölliset asiat ovat muuttuneet ja iän myötä ne ovat tulleet nuorempien kanssa niin erilaisiksi, että on jopa helpottavaa jäädä tuolta kannalta katsoen eläkkeelle. Samoin saattavat ajatella varmaankin myös nuo "vastapoolin" ihmiset.
Ammatillisessakin mielessä tunnen itseni hieman erilaiseksi. Minulle on aina ollut tärkein tekijä koulutyössä LAPSI ja hänen parhaansa, hänen etunsa. Nyt monella opettajalla tuokin asia on liian usein hakusessa. Saattaa olla monta muuta asiaa, jotka työssäkin menevät lapsen ohi. Vaikka oman kodin verhot tai muu sisustaminen. Vapaa-aika on sitten erikseen, silloin voi tehdä ja ajatella toki noitakin, mutta nyt puhun opetustyöstä ja työajasta.
Eilen oli lasenlapseni 1-vuotis synttärit. Iloisella isännällä oli pieniä lapsen äidin mammatuttuja lapsineen synttäreillä ja vilskettä riitti. Sitä oli ihanaa katsella noin 30 min, jonka jälkeen oli varsin rauhoittavaa palata takaisin työpaikalle. Kyllä Luoja on suunnitellut nämä lisääntymisasiatkin oikein: ei kuuskymppisen kuulu enää olla isä - on mukava olla ajoittain lapsenlapsen luona vieraileva hassu ukki. Lipponen ei tainnut tuota asiaa tietää!
Omat lapseni ovat järjestelleet omia asioitaan niin, että niillä on joitain - ilmeisen suuriakin - merkityksiä omille eläkesuunnitelmilleni ainakin heti alkuun, mutta nämä pohdiskelut tuntuvat hyviltä. Katsotaan, miten edetään ja niistäkin voit lukea täältä myöhemmin.
Sen ainakin olen heti huomannut, että eläkkeelle jääminen pitää suunnitella. Tyhjän päälle jääminen on huono homma. Jos et tiedä, mitä eläkkeellä teet, saattaa käydä huonosti. On tietysti normaalia ajatella, että alkuun vain nukun ja laiskottelen, mutta entäs sen jälkeen!
Itselleni eläkkeelle jääminen noin 40 työvuoden jälkeen on helpottava ja iloinen asia. Vaikka pidin johonkin asti työstäni paljon, en sinne suuremmin kaipaa. Liian moni asia on nykyajan kiireissä muuttunut ja stressi kasvanut ajoittain sietämättömäksi. Ihmisten arvot ja monet muutkin yhteisölliset asiat ovat muuttuneet ja iän myötä ne ovat tulleet nuorempien kanssa niin erilaisiksi, että on jopa helpottavaa jäädä tuolta kannalta katsoen eläkkeelle. Samoin saattavat ajatella varmaankin myös nuo "vastapoolin" ihmiset.
Ammatillisessakin mielessä tunnen itseni hieman erilaiseksi. Minulle on aina ollut tärkein tekijä koulutyössä LAPSI ja hänen parhaansa, hänen etunsa. Nyt monella opettajalla tuokin asia on liian usein hakusessa. Saattaa olla monta muuta asiaa, jotka työssäkin menevät lapsen ohi. Vaikka oman kodin verhot tai muu sisustaminen. Vapaa-aika on sitten erikseen, silloin voi tehdä ja ajatella toki noitakin, mutta nyt puhun opetustyöstä ja työajasta.
Eilen oli lasenlapseni 1-vuotis synttärit. Iloisella isännällä oli pieniä lapsen äidin mammatuttuja lapsineen synttäreillä ja vilskettä riitti. Sitä oli ihanaa katsella noin 30 min, jonka jälkeen oli varsin rauhoittavaa palata takaisin työpaikalle. Kyllä Luoja on suunnitellut nämä lisääntymisasiatkin oikein: ei kuuskymppisen kuulu enää olla isä - on mukava olla ajoittain lapsenlapsen luona vieraileva hassu ukki. Lipponen ei tainnut tuota asiaa tietää!
7.1.10
Päivämäärät selkeytyvät
Virkani julistettiin sisäiseen hakuun 5.1.2010 lähetetyllä sähköpostiviestillä. Samaan aikaan on auki kaksi alakoulun rehtorin paikkaa, Päämajaan ja Urpolaan. Urpolan uuden rehtorin pesti alkaa jo 1.7. alkaen, Päämajan vasta 1.9.2010 alkaen, tosin 1.8. alkaen sijaisuutena. Sen jälkeen saadaankin odotella kauan seuraavaa avoimeksi tulevaa rehtorin virkaa, sillä muut rehtorit ovat vielä melko nuoria. Siksikin paikat mahdollisesti kiinnostavat montaa.
Eli tämän mukaan siis jään eläkkeelle syyskuun alusta 2010. Jippii! Lomia on plakkarissa reilusti ja ne pidän pois osin keväällä ja loput kesällä, joten viimeisen todellisen työpäivän päivämäärä on vielä avoin.
Kyselijöitäkin on ollut virkani täytöstä, tosin kaikki oli ennen tuota virallista viestiä. Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Takaraja ilmoittautumiselle virkaan on 22.1.2010. Mielenkiintoista!
Eli tämän mukaan siis jään eläkkeelle syyskuun alusta 2010. Jippii! Lomia on plakkarissa reilusti ja ne pidän pois osin keväällä ja loput kesällä, joten viimeisen todellisen työpäivän päivämäärä on vielä avoin.
Kyselijöitäkin on ollut virkani täytöstä, tosin kaikki oli ennen tuota virallista viestiä. Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Takaraja ilmoittautumiselle virkaan on 22.1.2010. Mielenkiintoista!
5.1.10
Eläkkeelle siirtyminen häämöttää jo taivaanrannassa
No niin - nyt alkaa jo näkyä oikea eläkeelle siirtymispäivä. Se on ollut hieman hakusessa, koska minulla on melkoisesti lomia pitämättä - noin 4½ kuukautta - ja niiden pitämisestä piti tehdä suunnitelma ja sopimua.
Olen kuitenkin antanut jo suullisesti lupauksen, että virkani voidaan laittaa auki yhdessä toisen samanlaisen viran kanssa jo tässä keväällä, mahdollisesti jopa jo alkuvuonna.
Mikä tuo päivä sitten on, jääköön vielä salaisuudeksi ja katsotaan miten tämä asia tästä kehittyy.
Ajattelin laittaa tänne blogiin ajatuksia, jotka tulevat esille ennen eläkettä, viimeisinä työkuukausina. Katsotaan, onnistunko siinä.
Oma eläköitymissuunnitelma on kuitenkin tehty ajatustasolla ja olen myös hieman jo varustautunut eläkkeelle siirtymiseen. Paikalleni en aio jäädä, jos vain Luoja suo terveitä päiviä vielä riittävästi. Mitä se tarkoittaa, siitä voi varmaan sitten aikanaan lukea täältä.
Päiväkampaa en ole hankkinut, enkä taida ehkä hankkiakaan. Tarkoitus olisi siirtyä eläkkeelle mahdollisimman sujuvasti, ilman suurempia seremonioita. Katsotaan, onnistunko siinäkin.
Tässä nyt alkuun ajatuksiani, kun satuin löytämään tämän vanhan blogini ja sen uudelleen nyt aktivoin.
Hannu
Olen kuitenkin antanut jo suullisesti lupauksen, että virkani voidaan laittaa auki yhdessä toisen samanlaisen viran kanssa jo tässä keväällä, mahdollisesti jopa jo alkuvuonna.
Mikä tuo päivä sitten on, jääköön vielä salaisuudeksi ja katsotaan miten tämä asia tästä kehittyy.
Ajattelin laittaa tänne blogiin ajatuksia, jotka tulevat esille ennen eläkettä, viimeisinä työkuukausina. Katsotaan, onnistunko siinä.
Oma eläköitymissuunnitelma on kuitenkin tehty ajatustasolla ja olen myös hieman jo varustautunut eläkkeelle siirtymiseen. Paikalleni en aio jäädä, jos vain Luoja suo terveitä päiviä vielä riittävästi. Mitä se tarkoittaa, siitä voi varmaan sitten aikanaan lukea täältä.
Päiväkampaa en ole hankkinut, enkä taida ehkä hankkiakaan. Tarkoitus olisi siirtyä eläkkeelle mahdollisimman sujuvasti, ilman suurempia seremonioita. Katsotaan, onnistunko siinäkin.
Tässä nyt alkuun ajatuksiani, kun satuin löytämään tämän vanhan blogini ja sen uudelleen nyt aktivoin.
Hannu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)