Pitkäperjantaina 2020 Mikkelin sairaalassa.
Olihan yö. Aamulla heräsin märässä sängyssä pyjama märkänä. Onneksi pääsin suihkuun, kun tuo uusi vierellä kulkeva helposti ohjailtava vastaan sanomaton seuralaiseni, tippateline, ei ollut sillä hetkellä käytössä. Kuume heittelee, ensin sitä on kohtuullisesti, enää jonkin verran päälle 38, sitten se taas laskee lääkkeen ansiosta.
Käytän silmälappua ja korvatulppia täällä nukkuessani, hyvä, että ovat mukana. Viereisessä sängyssä sairasteleva pääsee tänään kotiin. Hyvä niin, antaa toivoa, että täältä pääsee poiskin. Ja on siinä sellainen inhimillinenkin piirre mukana – tuossa toteamuksessani – kun hän on melko seniilin oloinen ja koettelee kovin myös hoitajia.
Tänään oli eka lääkärikierros ja osaavan oloinen nuori lääkäri oli sitä mieltä, että siirretään ison operaation päivämäärää eteenpäin. Varmaan hyvä tehdä niin monestakin syystä. Samalla selvisi, että saatan jopa päästä kotiin huomenna, Pääsiäisen aattona, Suurena lauantaina. Katsotaan nyt, asettuuko tämä kuumeen sahaaminen.
Labratulokset ovat olleet maallikkoa mykistäviä, mutta hengissä olen silti. Ja vahva usko on siihenkin, ettei täältä sairaana lähetetä kotiin. On mahdollista, että huomenna loppuu suonensisäisen antibiootin antaminen ja se saattaa tarkoittaa kotiin lähtöä ja samalla minulle varsin konkreettista symboloivaa tapahtumaa pääsiäisen ylösnousemuksesta.
Muutenhan olo on tällaiselle laiskansutjakalle vanhalle ukolle, kuin majailisi luksushotellissa. Tällä hetkellä minulla on siis oma huone sairaalan upouudessa, varsin modernissa osassa, sänkynä sähkösänky, ruokahuolto pelaa mainiosti, syötävää ja juotavaa tulee viisi kertaa päivässä, läppäristäni voin kuunnella hyvää musiikkia. Nyt listan kärjessä on Phil Coulterin ”Take me home” (https://youtu.be/4lZZ5ef3Vh8), jonka voi tietysti ymmärtää monellakin tavalla, mutta elämänhalua en toki ole kadottanut. Luulenpa vain että päinvastoin.
Olen ollut suuresti liikuttunut ystävieni ja fb-kavereitteni myötäelämisestä. Viestejä, kyselyjä ja esirukouslupauksia on tullut ystäviltäni ympäri maailman Romaniasta, Kreikasta, Kanadasta, Armeniasta ja puhumattakaan sitten Suomesta, josta niitä on todellakin tullut niin paljon, että niitä lukiessani todellakin on tullut jostain syystä silmät kosteiksi. Asian ”vakavuutta” on vielä lisännyt se seikka, että olen jo muutenkin itkuherkkä ja viimeaikaiset tapahtumat ovat vain lisänneet tuota herkkyyttä.
Alan hiljalleen tajuta, miten vaarallisen tilanteen äärellä olin sairastumiseni kanssa ja – Luojalle kiitos – että hakeuduin hoitoon ajoissa, enkä kuten tyypillinen suomalainen mies. Hieman kai suhtautumiseeni vaikutti tämä koronatilanne, joten jotain hyvää siitäkin.
Olen ihan varma – omaan kokemukseeni perustuen – että maailma ei ole samanlainen koronan jälkeen. Kunpa nyt vaan erilaiset tahot osaisivat ”hyödyntää” tilanteen oikein ja ottaa asiasta opiksi. Sellaisia, joita tämä mm. koskee, ovat esimerkiksi kirkot ja koulut. Kirkot siinä mielessä, että ne lienevät lyhyessä ajassa saaneet lukuisia uusia ystäviä striimausten avulla. Ja on siinä sekin mielenkiintoinen asia, että oikeasti kuitenkaan monikaan esimerkiksi ns. ”tavallinen ortodoksi” ei useinkaan ole osallistunut kaikkiin kauniisiin ja erilaisiin Suuren viikon palveluksiin, mutta nyt siihen on tarjoutunut mahdollisuus – ja vieläpä voi valita jonkun sellaisen kirkon, jossa ei ole koskaan käynyt.
Hieman hirvittää ajatus, kuinka jotkut vähemmistöryhmien – vaikkapa ortodoksisen uskonnon opettajat – kouluissa kautta maan, mutta erityisesti haja-asutusalueilla selviävät jatkosta. Itse antaisin saman lääkkeen, jota tarjoilin kaikille opettajille jo 15-20 vuotta sitten: kiinnostu tietotekniikasta ja tietokoneiden käytöstä opetuksessa, hanki koulutusta siihen, jos se puutteellista ja toimi niin, kuin nyky-yhteiskunta itseasiassa edellyttää ja odottaa.
Tämä koronaepisodi tulee monella tapaa muuttamaan monen ammatin rutiineja ja se on varmaan suurelta osalta hyvä. Mutta aina on pelkona sekin, että tilannetta ja muutosta käytetään pelkästään säästöjä tuomaan. Siksi minun mielestäni monen ammattilaisen kannattaa nyt pysähtyä ja miettiä, mitä isona tekisi.
Minä mietin vain kotiin pääsyä oheisen vaikuttavan Phil Coulterin upean toisen koskettavan laulun kera samalla kuitenkin hieman itkua tihuuttaen, sitkeää isääni, jolta varmaan olen perinyt oman sitkeän luontoni, tuli ikävä: https://youtu.be/GQnhDBiTjvg
Hannu
nettihoukka
Olihan yö. Aamulla heräsin märässä sängyssä pyjama märkänä. Onneksi pääsin suihkuun, kun tuo uusi vierellä kulkeva helposti ohjailtava vastaan sanomaton seuralaiseni, tippateline, ei ollut sillä hetkellä käytössä. Kuume heittelee, ensin sitä on kohtuullisesti, enää jonkin verran päälle 38, sitten se taas laskee lääkkeen ansiosta.
Käytän silmälappua ja korvatulppia täällä nukkuessani, hyvä, että ovat mukana. Viereisessä sängyssä sairasteleva pääsee tänään kotiin. Hyvä niin, antaa toivoa, että täältä pääsee poiskin. Ja on siinä sellainen inhimillinenkin piirre mukana – tuossa toteamuksessani – kun hän on melko seniilin oloinen ja koettelee kovin myös hoitajia.
Tänään oli eka lääkärikierros ja osaavan oloinen nuori lääkäri oli sitä mieltä, että siirretään ison operaation päivämäärää eteenpäin. Varmaan hyvä tehdä niin monestakin syystä. Samalla selvisi, että saatan jopa päästä kotiin huomenna, Pääsiäisen aattona, Suurena lauantaina. Katsotaan nyt, asettuuko tämä kuumeen sahaaminen.
Labratulokset ovat olleet maallikkoa mykistäviä, mutta hengissä olen silti. Ja vahva usko on siihenkin, ettei täältä sairaana lähetetä kotiin. On mahdollista, että huomenna loppuu suonensisäisen antibiootin antaminen ja se saattaa tarkoittaa kotiin lähtöä ja samalla minulle varsin konkreettista symboloivaa tapahtumaa pääsiäisen ylösnousemuksesta.
Muutenhan olo on tällaiselle laiskansutjakalle vanhalle ukolle, kuin majailisi luksushotellissa. Tällä hetkellä minulla on siis oma huone sairaalan upouudessa, varsin modernissa osassa, sänkynä sähkösänky, ruokahuolto pelaa mainiosti, syötävää ja juotavaa tulee viisi kertaa päivässä, läppäristäni voin kuunnella hyvää musiikkia. Nyt listan kärjessä on Phil Coulterin ”Take me home” (https://youtu.be/4lZZ5ef3Vh8), jonka voi tietysti ymmärtää monellakin tavalla, mutta elämänhalua en toki ole kadottanut. Luulenpa vain että päinvastoin.
Olen ollut suuresti liikuttunut ystävieni ja fb-kavereitteni myötäelämisestä. Viestejä, kyselyjä ja esirukouslupauksia on tullut ystäviltäni ympäri maailman Romaniasta, Kreikasta, Kanadasta, Armeniasta ja puhumattakaan sitten Suomesta, josta niitä on todellakin tullut niin paljon, että niitä lukiessani todellakin on tullut jostain syystä silmät kosteiksi. Asian ”vakavuutta” on vielä lisännyt se seikka, että olen jo muutenkin itkuherkkä ja viimeaikaiset tapahtumat ovat vain lisänneet tuota herkkyyttä.
Alan hiljalleen tajuta, miten vaarallisen tilanteen äärellä olin sairastumiseni kanssa ja – Luojalle kiitos – että hakeuduin hoitoon ajoissa, enkä kuten tyypillinen suomalainen mies. Hieman kai suhtautumiseeni vaikutti tämä koronatilanne, joten jotain hyvää siitäkin.
Olen ihan varma – omaan kokemukseeni perustuen – että maailma ei ole samanlainen koronan jälkeen. Kunpa nyt vaan erilaiset tahot osaisivat ”hyödyntää” tilanteen oikein ja ottaa asiasta opiksi. Sellaisia, joita tämä mm. koskee, ovat esimerkiksi kirkot ja koulut. Kirkot siinä mielessä, että ne lienevät lyhyessä ajassa saaneet lukuisia uusia ystäviä striimausten avulla. Ja on siinä sekin mielenkiintoinen asia, että oikeasti kuitenkaan monikaan esimerkiksi ns. ”tavallinen ortodoksi” ei useinkaan ole osallistunut kaikkiin kauniisiin ja erilaisiin Suuren viikon palveluksiin, mutta nyt siihen on tarjoutunut mahdollisuus – ja vieläpä voi valita jonkun sellaisen kirkon, jossa ei ole koskaan käynyt.
Hieman hirvittää ajatus, kuinka jotkut vähemmistöryhmien – vaikkapa ortodoksisen uskonnon opettajat – kouluissa kautta maan, mutta erityisesti haja-asutusalueilla selviävät jatkosta. Itse antaisin saman lääkkeen, jota tarjoilin kaikille opettajille jo 15-20 vuotta sitten: kiinnostu tietotekniikasta ja tietokoneiden käytöstä opetuksessa, hanki koulutusta siihen, jos se puutteellista ja toimi niin, kuin nyky-yhteiskunta itseasiassa edellyttää ja odottaa.
Tämä koronaepisodi tulee monella tapaa muuttamaan monen ammatin rutiineja ja se on varmaan suurelta osalta hyvä. Mutta aina on pelkona sekin, että tilannetta ja muutosta käytetään pelkästään säästöjä tuomaan. Siksi minun mielestäni monen ammattilaisen kannattaa nyt pysähtyä ja miettiä, mitä isona tekisi.
Minä mietin vain kotiin pääsyä oheisen vaikuttavan Phil Coulterin upean toisen koskettavan laulun kera samalla kuitenkin hieman itkua tihuuttaen, sitkeää isääni, jolta varmaan olen perinyt oman sitkeän luontoni, tuli ikävä: https://youtu.be/GQnhDBiTjvg
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti