Maailmanlaajuisessa ortodoksisessa yhteisössä elämme mielenkiintoisia aikoja. Parin, kolmen päivän päästä myös Suomen ortodoksiset piispat matkustavat Konstantinopoliin, nykyiseen Istanbuliin, missä on ekumeenisen patriarkaatin laaja kaikkien piispojen synaksis, eli kokoontuminen.
Asialistalla lienee omien patriarkaatin sisäisten asioiden lisäksi varsin mielenkiintoinen maailmanlaajuinen ortodoksinen kysymys: saako Ukrainan ortodoksinen kirkko autokefalian, täyden itsenäisyyden ja jos saa, millainen on mahdollisen tuon tulevan uuden paikalliskirkon kokoonpano. Ukrainassa kun vaikuttaa ainakin kolme erillistä ortodoksista kirkkoa ja sen lisäksi ns. itäistä riittiä noudattava kreikkalaiskatolinen eli uniaattikirkko Rooman kirkon alaisuudessa ja tietysti läntistä riittiä noudattava roomalaiskatolinen kirkkokin, joilla ei tosin liene suurtakaan roolia tässä asiassa. Keitä mahdolliseen uuteen paikalliskirkkoon kuuluu ja ketkä jäävät sen ulkopuolelle?
Asian primus motorina lienee toiminut nykyinen Ukrainan presidentti Petro Poroshenko, joka erilaisilla toimilla mm. ortodoksisen kirkonkin piirissä, yrittää kaikin tavoin vähentää venäläisten läsnäoloa ja vaikutusvaltaa Ukrainassa. Taustalla on tietysti vahvasti kaikki tapahtumat niin Krimillä (Krimin valtaus) kuin Itä-Ukrainassa (sisällisota, jossa venäläiset joukot ovat vahvasti mukana).
Äskettäin Ukrainassa vietettiin maan itsenäisyyspäivää, jonka tilaisuuksiin ja etenkin erääseen merkittävään kirkolliseen tilaisuuteen Kiovan ortodoksiseen Pyhän Sofian katedraaliin, oli kutsuttu kaikkien maassa toimivien uskonnollisten kirkkojen edustajat. Mukana olivat ortodokseista niin maan suurimman kirkon Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) päämies, metropoliitta Onufri(os) seurueineen, kuin myös hänen eräänlainen kilpakumppaninsa tai joskus häntä on pidetty kirkollisessa retoriikassa luopiona ja jopa vihollisena, aikanaan Moskovan patriarkaatista eronnut ja oman patriarkaatin perustanut, Kiovan patriarkaatin (UOK-KP) päämies, patriarkka Filaret, seurueineen. Mukana oli myös kolmannen ortodoksisen kirkon, niistä pienimmän Ukrainan autokefalisen ortodoksisen kirkon (UAOK) edustajat. Vain Venäjän alainen kirkko on ns. kanoninen, muita kahta pidetään enemmän tai vähemmän skismaattisina.
Maailmalle levitettiin tämän vuotisen (2018) itsenäisyyspäivän eräässä tilaisuudessa kuvattua materiaalia, jossa mm. kilpakumppanit Onufrios ja Filaret antoivat ns. rauhansuudelman ja syleilivät toisiaan, mitä pidettiin todella poikkeuksellisena ja merkkinä mahdollisesti jostakin tulevasta. Propagandaa vai ei - se nähtäneen pian.
Tilaisuuteen presidentin toimesta myös kutsuttu Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos ei ollut paikalla, ja hän vetosi muihin aikataulukiireisiinsä ja jäi pois tilaisuudesta. Hänen poissaolonsa tilaisuuksista oli varmaan enemmän valtioviisautta kuin ehkä todellista aikataulukiirettä. Hän on jollain tasolla luvannut olla puuttumatta Venäjän ja Ukrainan välisiin konflikteihin, mutta samalla hän kuitenkin perää historiallista toimivaltaansa Ukrainan kirkkoon, mikä perustuu kanoneihin ja kauas historiaan, jo aikaan ennen Venäjän kirkon olemassaoloa, mikä syntymä sekään ei tainnut olla aikanaan ihan kivuton ja kaikkien kanonien, kirkon säädösten, mukainen.
Viime viikkoina ja kuukausina kumpikin taho: Konstantinopolin ja Moskovan patriarkaatit ovat lobanneet kantojaan vahvasti. Mm. Venäjän kirkon ”kakkosmies”, ulkosuhteita hoitavan osaston päällikkö, Volokolamskin metropoliitta Hilarion on pendelöinyt paikalliskirkoissa niin Serbiassa, Romaniassa, Bulgariassa, Albaniassa, Kyproksella, Puolassa ja missä kaikissa lienee käynyt joko itse tai edustajiensa välityksellä pehmittämässä maaperää mahdollisille muutoksille ja kertomassa Venäjän kirkon kannan asioihin, mutta ilmeisesti myös ”haistelemassa” ilmaa.
Muutokset ovat vahvasti ”riippuneet ilmassa” koko ajan. Meille asioista mitään tietämättömille on väkisin tullut käsitys siitä, että Konstantinopolin patriarkaatti närkästyi suuresti siitä, että Venäjän kirkko jollain tavalla sabotoi tai ainakin esti, alkuun melko sopuisasti suunnitellut, Kreetalla ns. Suuren ja Pyhän synodin kokoontumisessa tehdyt päätökset ja jopa osallistumisenkin ko. synodiin.
Konstantinopoli on mitä ilmeisimmin toiminut enemmän piilossa julkisuudelta – kun samaan aikaan Venäjä on pärisyttänyt tapaamisistaan kovastikin ”viidakkorumpua”. Samalla on monilla ns. ”asiantuntevilla tahoilla” uumoiltu, että Konstantinopoli ”menee maaliin” maksoi, mitä maksoi. Vaikka se aiheuttaisi uuden ja vaikean skisman eli kirkollisen eripuran paikalliskirkkojen välillä tai ainakin Venäjän ja Konstantinopolin välillä.
Vaikuttaa siltä, että Venäjälläkin on huomattu asia ja huolestuttu siitä. Mene ja tiedä! Ukrainan poistuminen Venäjän kirkon ”muonavahvuudesta” on suuri leikkaus sen kirkkoruumiiseen. Patriarkaatista poistuu sitä kautta miljoonia jäseniä. Huolestuneisuudesta ainakin mielestäni kertoo sekin, että Venäjän kirkon päämies, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill, vierailee 31.8.2018 Konstantinopolissa. Ei ihan tavallista sekään.
Samaan aikaan vierailun kanssa tai päivä myöhemmin, siellä alkaa myös Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin laaja, kaikkien piispojen synaksis, kokous, jonka asialistalla on varmasti myös tämä asia, vaikka se ei siitä päätäkään. Myös Suomen kaikki kolme toimessa olevaa piispaa, arkkipiispa Leo, Metropoliitta Elia ja piispa Arseni, matkustavat Konstantinopoliin, ja heillä on pian asiasta hyvää sisäpiiritietoa. Saa nähdä, kuulemmeko mekin jotain siitä, vaiko yhä vain spekuloimme, mitä asiasta lopulta päättävä Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin oma Pyhä synodi siitä mahdollisesti syyskuun puolenvälin aikoihin tai - kuten on nyt jo uumoiltu - vasta lokakuussa päättää. Asioita on lykätty ja lykkäämisen jälkeenkin lykätty ja mm. presidentti Poroshenkon aiemmin esittämät päivämäärät itsenäisyyden julistamisesta ovat moneen kertaan paukkuneet ja saattavat paukkua edelleenkin. Lähipäivät sen kertovat.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Asialistalla lienee omien patriarkaatin sisäisten asioiden lisäksi varsin mielenkiintoinen maailmanlaajuinen ortodoksinen kysymys: saako Ukrainan ortodoksinen kirkko autokefalian, täyden itsenäisyyden ja jos saa, millainen on mahdollisen tuon tulevan uuden paikalliskirkon kokoonpano. Ukrainassa kun vaikuttaa ainakin kolme erillistä ortodoksista kirkkoa ja sen lisäksi ns. itäistä riittiä noudattava kreikkalaiskatolinen eli uniaattikirkko Rooman kirkon alaisuudessa ja tietysti läntistä riittiä noudattava roomalaiskatolinen kirkkokin, joilla ei tosin liene suurtakaan roolia tässä asiassa. Keitä mahdolliseen uuteen paikalliskirkkoon kuuluu ja ketkä jäävät sen ulkopuolelle?
Asian primus motorina lienee toiminut nykyinen Ukrainan presidentti Petro Poroshenko, joka erilaisilla toimilla mm. ortodoksisen kirkonkin piirissä, yrittää kaikin tavoin vähentää venäläisten läsnäoloa ja vaikutusvaltaa Ukrainassa. Taustalla on tietysti vahvasti kaikki tapahtumat niin Krimillä (Krimin valtaus) kuin Itä-Ukrainassa (sisällisota, jossa venäläiset joukot ovat vahvasti mukana).
Äskettäin Ukrainassa vietettiin maan itsenäisyyspäivää, jonka tilaisuuksiin ja etenkin erääseen merkittävään kirkolliseen tilaisuuteen Kiovan ortodoksiseen Pyhän Sofian katedraaliin, oli kutsuttu kaikkien maassa toimivien uskonnollisten kirkkojen edustajat. Mukana olivat ortodokseista niin maan suurimman kirkon Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) päämies, metropoliitta Onufri(os) seurueineen, kuin myös hänen eräänlainen kilpakumppaninsa tai joskus häntä on pidetty kirkollisessa retoriikassa luopiona ja jopa vihollisena, aikanaan Moskovan patriarkaatista eronnut ja oman patriarkaatin perustanut, Kiovan patriarkaatin (UOK-KP) päämies, patriarkka Filaret, seurueineen. Mukana oli myös kolmannen ortodoksisen kirkon, niistä pienimmän Ukrainan autokefalisen ortodoksisen kirkon (UAOK) edustajat. Vain Venäjän alainen kirkko on ns. kanoninen, muita kahta pidetään enemmän tai vähemmän skismaattisina.
Maailmalle levitettiin tämän vuotisen (2018) itsenäisyyspäivän eräässä tilaisuudessa kuvattua materiaalia, jossa mm. kilpakumppanit Onufrios ja Filaret antoivat ns. rauhansuudelman ja syleilivät toisiaan, mitä pidettiin todella poikkeuksellisena ja merkkinä mahdollisesti jostakin tulevasta. Propagandaa vai ei - se nähtäneen pian.
Tilaisuuteen presidentin toimesta myös kutsuttu Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos ei ollut paikalla, ja hän vetosi muihin aikataulukiireisiinsä ja jäi pois tilaisuudesta. Hänen poissaolonsa tilaisuuksista oli varmaan enemmän valtioviisautta kuin ehkä todellista aikataulukiirettä. Hän on jollain tasolla luvannut olla puuttumatta Venäjän ja Ukrainan välisiin konflikteihin, mutta samalla hän kuitenkin perää historiallista toimivaltaansa Ukrainan kirkkoon, mikä perustuu kanoneihin ja kauas historiaan, jo aikaan ennen Venäjän kirkon olemassaoloa, mikä syntymä sekään ei tainnut olla aikanaan ihan kivuton ja kaikkien kanonien, kirkon säädösten, mukainen.
Viime viikkoina ja kuukausina kumpikin taho: Konstantinopolin ja Moskovan patriarkaatit ovat lobanneet kantojaan vahvasti. Mm. Venäjän kirkon ”kakkosmies”, ulkosuhteita hoitavan osaston päällikkö, Volokolamskin metropoliitta Hilarion on pendelöinyt paikalliskirkoissa niin Serbiassa, Romaniassa, Bulgariassa, Albaniassa, Kyproksella, Puolassa ja missä kaikissa lienee käynyt joko itse tai edustajiensa välityksellä pehmittämässä maaperää mahdollisille muutoksille ja kertomassa Venäjän kirkon kannan asioihin, mutta ilmeisesti myös ”haistelemassa” ilmaa.
Muutokset ovat vahvasti ”riippuneet ilmassa” koko ajan. Meille asioista mitään tietämättömille on väkisin tullut käsitys siitä, että Konstantinopolin patriarkaatti närkästyi suuresti siitä, että Venäjän kirkko jollain tavalla sabotoi tai ainakin esti, alkuun melko sopuisasti suunnitellut, Kreetalla ns. Suuren ja Pyhän synodin kokoontumisessa tehdyt päätökset ja jopa osallistumisenkin ko. synodiin.
Konstantinopoli on mitä ilmeisimmin toiminut enemmän piilossa julkisuudelta – kun samaan aikaan Venäjä on pärisyttänyt tapaamisistaan kovastikin ”viidakkorumpua”. Samalla on monilla ns. ”asiantuntevilla tahoilla” uumoiltu, että Konstantinopoli ”menee maaliin” maksoi, mitä maksoi. Vaikka se aiheuttaisi uuden ja vaikean skisman eli kirkollisen eripuran paikalliskirkkojen välillä tai ainakin Venäjän ja Konstantinopolin välillä.
Vaikuttaa siltä, että Venäjälläkin on huomattu asia ja huolestuttu siitä. Mene ja tiedä! Ukrainan poistuminen Venäjän kirkon ”muonavahvuudesta” on suuri leikkaus sen kirkkoruumiiseen. Patriarkaatista poistuu sitä kautta miljoonia jäseniä. Huolestuneisuudesta ainakin mielestäni kertoo sekin, että Venäjän kirkon päämies, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill, vierailee 31.8.2018 Konstantinopolissa. Ei ihan tavallista sekään.
Samaan aikaan vierailun kanssa tai päivä myöhemmin, siellä alkaa myös Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin laaja, kaikkien piispojen synaksis, kokous, jonka asialistalla on varmasti myös tämä asia, vaikka se ei siitä päätäkään. Myös Suomen kaikki kolme toimessa olevaa piispaa, arkkipiispa Leo, Metropoliitta Elia ja piispa Arseni, matkustavat Konstantinopoliin, ja heillä on pian asiasta hyvää sisäpiiritietoa. Saa nähdä, kuulemmeko mekin jotain siitä, vaiko yhä vain spekuloimme, mitä asiasta lopulta päättävä Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin oma Pyhä synodi siitä mahdollisesti syyskuun puolenvälin aikoihin tai - kuten on nyt jo uumoiltu - vasta lokakuussa päättää. Asioita on lykätty ja lykkäämisen jälkeenkin lykätty ja mm. presidentti Poroshenkon aiemmin esittämät päivämäärät itsenäisyyden julistamisesta ovat moneen kertaan paukkuneet ja saattavat paukkua edelleenkin. Lähipäivät sen kertovat.
nettihoukka@gmail.com