Julkisuudessa ja etenkin mediassa törmää usein kirkkoa koskeviin erilaisiin termeihin, esimerkiksi suomalainen kirkko, Suomen kirkko tai kirkko Suomessa, joilla useimmiten tarkoitetaan vain toista Suomen valtiollisista kirkoista. Sitä, johon enemmistö noin 75 % kansasta kuuluu. Samalla tietysti unohdetaan, että tuo toinen osa eli 25 %, joka ei kyseiseen kirkkoon kuulu, leimataan tuolla samalla leimalla. Tuossa neljänneksessä tosin sitten on melko sekalaista porukkaa ja osa myös sellaisia, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon.
Joskus tuolla nimellä - vaikkapa kirkko Suomessa - saattaa olla tarkoitushakuinen merkitys: näin halutaan häivyttää nimestä sen alkuperä ja saada ihmiset liittymään tai ainakin tutustumaan siihen laajemmin. Usein kyse saattaa myös mahdollisesti olla tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä vähemmistökirkkoa kohtaan.
Mutta voi se toki olla muutakin. Muistan jokunen aika sitten, kun julkisuudessa keskusteltiin erään kirkon Internet-sivuista ja taisipa samalla puhe olla myös kirkon logosta, joista silloin puuttui kokonaan risti - kristinuskon ja kirkon tärkein symboli. Mitähän silläkin haluttiin viestittää?
Joskus se saattaa olla yksi tapa yrittää laajentaa omaa "reviiriään" toistenkin tontille: kun nimestä jätetään omaan kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön liittyvä osa pois. Sinne saattaa eksyä mukaan toimintaan muitakin, muihin kirkkoihin kuuluvia. Näin saattaa tapahtua varsinkin silloin, jos tällainen kirkollinen tai uskonnollisen yhteisön toiminta liittyy jotenkin ko. ihmisen omaan elinpiiriin ja on lähempänä hänen kotiaan tai asuinpaikkaansa. Jos vaikka omalta paikkakunnalta puuttuu oma kirkkorakennus.
Kuitenkin tosiasia on, että Suomessa ensinnäkin on useita kirkkoja. Kolme pääsuuntausta: ortodoksinen, (roomalais)katolinen ja protestanttinen kirkko, joista tuota jälkimmäistä Suomessa kutsutaan yleensä suurimman protestanttisen ryhmän mukaan luterilaiseksi kirkoksi.
Ortodoksisuus tuli muinaisen Suomen alueelle noin 900-1000-luvuilla idästä Bysantista Venäjän kautta ja roomalaiskatolinen kirkko hieman myöhemmin lännestä Ruotsin kautta. Protestantismi taas syntyi muutama sata vuotta myöhemmin roomalaiskatolisuudesta.
Toinen tosiasia, joka usein tässä yhteydessä ns. ekumenian nimissä unohdetaan, että kyseiset kirkot edustavat kuitenkin jokainen toisiinsa verrattuna monelta osin varsin erilaisia oppeja. Jos ne niputetaan samaan nippuun ja sanotaan samalla, kuten vaikka väreistä, että kaikki värit ovat samanlaisia: sininen, punainen ja keltainen. Näinhän ei sielläkään ole, värit ovat erilaisia. Niin ovat kirkotkin. Oppinsa osalta. Jumala on onneksi yhteinen.
Sanoista 'kirkko', 'pappi', 'uskonto' ja moni muu samaan aihepiirin kuuluva sana on maassamme useissa medioissa laitettu tarkoittamaan juuri luterilaisen kirkon kyseistä asiaa. Kun joku menee kirkkoon, hän menee luterilaiseen kirkkoon. Kun joku puhuu papista, hän tarkoittaa yleensä luterilaista pappia. Kovin luonnollista, mutta sitä se ei aina ole noille vähemmistön ihmisille. Etenkään, jos hänellä on oma ja vahva vaikka ortodoksinen tai vaikka roomalaiskatolinen uskonnollinen identiteettinsä.
Kun itse olin koulussa nuorena poikana, ortodoksisuus oli silloin - heti Neuvostoliiton kanssa käytyjen sotien jälkeen - hieman "huonossa huudossa". Kovin helposti minustakin, täysin suomalaisesta nuoresta pojasta, tehtiin venäläinen tai kuten moni silloin sanoi, ryssä, käyttäen tuota nimitystä alunperin ruotsinkielestä tullutta nimitystä (rysk) haukkumanimenä.
Ensi alkuun en ymmärtänyt, miksi minua noin nimiteltiin. Sitten, kun ymmärsin, aloin purnata sitä vastaan. Ja lopputulema oli, että tuo seikka lienee ollut yksi niistä monista kokemistani asioista (vääryyksistä), jotka loivat ja vahvistivat lopulta omaa ortodoksista identiteettiäni sellaiseksi, kun se nykyään on. Joten ehkä omalla kohdallani olen voinut kääntää huonot asiat voitokseni. Tiedä häntä!
Osaa tuon ajan ihmisistä tuollainen nimittely vaivasi ja he vaihtoivat kirkkokuntansa sellaiseksi, jota ei silloin haukuttu. Joillakin vaihtamiseen oli pelkästään "sosiaalisia syitä" ja heikkoa itsetuntoa. Oli outoa olla työpaikan, kylän, tms. ainoa outo - "ryssänkirkkolainen", ortodoksi. Jotkut ovat tosin nyt vanhoilla päivillään katuneet asiaa ja palanneet takaisin omaan kirkkoonsa.
Nykyaikana uskonnon merkitys on monella yhteiskunnallisella alueella heikentynyt. Yksi sellainen on media, josta nykyisin löytyy harvasta toimittajia, joiden ns. yleissivistys uskonnollisissa asioissa, kristillinen lukutaito, riittää siihen, että he osaisivat tehdä oikeellisia artikkeleja aiheesta. Kuinka usein puristelenkaan nyrkkejäni lukiessani tällaisten toimittajien tekemää tekstiä vaikkapa juuri omasta kirkostani, jonka mitä ilmeisimmin näistä parhaiten tunnen.
Jos pelkästään nimitys "ortodoksikirkko" saa minulla niskakarvat pystyyn. Jos noin saa ja voi sanoa ja kirjoittaa, voiko silloin kirjoittaa myös "luterikirkko" tai "katolikirkko". Kyseisestä sanasta ei puutu kuin kolme kirjainta, että se olisi täysin oikein - ortodoksiNEN kirkko. Ei luulisi olevan vaikeaa kirjoittaa noita kolmea kirjainta, mutta ei näin vain aina tapahdu.
Toinen asia, monien asioiden joukosta, jonka voisi nostaa esille tässä "väärinymmärryksessä" on vaikkapa jumalanpalvelustemme nimet: liturgia eli tavallinen ortodoksinen päiväjumalanpalvelus, jossa jaetaan aina ehtoollinen, nimetään usein messuksi; tai ehtoopalvelus, jossa ei jaeta ehtoollista ja joka usein on lyhyt palvelus illalla, ehtoolla, nimetään usein ehtoollispalvelukseksi.
Ortodoksisessa kirkossa ei ole messua, sellainen löytyy esimerkiksi roomalaiskatolisesta kirkosta, jota jotkut myös pahansuovasti "paavinkirkoksi" nimittävät. Eikä ortodoksista liturgiaakaan nimitetä ehtoollispalvelukseksi ehtoopalveluksesta nyt puhumattakaan.
Terminologia ortodoksiseen kirkkoon on tullut Venäjän kautta muinaisesta Bysantin valtakunnasta. Edelleenkään meillä ei ole useille kirkollisille termeille, mm. liturgisille vaatteille, suomalaisia nimiä. Puhutaan epitrakiilista (papin asuun kuuluva osa) tai vaikkapa sakkoksesta (piispan asu) tai felonista (papin asu), jotka eivät suurimmalle osalle kansaa kerro mitään. Vastaavasti joillekin vaatteille on annettu suomalaisia nimiä kuten vaikkapa paalitsa eli polvivaate, joka taas ei suurimmalle osalle ortodokseja kerro mitään, koska he tuntevat sen epogonaationa. Kovin mutkikasta.
Tuossa lienee syy siihen, miksi liturgia-nimitystä eivät kaikki ei-ortodoksit tunne tai eivät ainakaan käytä. Useat ortodoksiet tavalliset termitkin on "luterilaistettu". Tunnetuimpana niistä on varmaan 'saarna', joka oikeasti pitäisi olla ortodoksisittain 'opetuspuhe'. Liturgia on luterilaisittain, mutta myös ortodoksisittain vain 'jumalanpalvelus', joka se toki onkin, mutta ortodokseilla on lukuisia muitakin jumalanpalveluksia eri tilanteisiin: vigilia, ehtoopalvelus, panihida, hetket, parastaasi ja monia muita, joissa on sitten erilaisia osia kuten vaikkapa proskomidi, ektenia, heksapsalmit ja kerubiveisu.
Useimmiten nämä termit ovat ortodoksisen kirkon ulkopuolisille vieraita ja tuntemattomia, koska ne ovat monesti myös sitä ortodokseille itselleen. Etenkin, jos ihminen on liittynyt kirkkoon ilman hyvää katekumeeniopetusta ja muutenkin perehtynyt oppiin vain pintapuolisesti. Tullut kirkkoon mystiikan, ikonien ja kirkkolaulun imussa.
Mutta on valitettavasti sanottava, että kyllä me ortodoksitkin osaamme "luterilaistaa" itseämme ja kirkkoamme. Joskus vielä näkee pappeja, joilla on "sokeripala" leuan alla tai papistoon kuuluvia kulkemassa puku päällä violetissa paidassa ja kaularisti piilossa ja tietysti tuo sokeripalakin sieltä löytyy. Taitaapa jollakin papistoon kuuluvalla olla sormessaan ihan paavilta saatu sinettisormuskin. Ja entäpä se papiston parta, joka on perinteinen ortodoksisen papin "tunnusmerkki". Se ei ilmeisesti kasva kaikille!
Joten ei syy väärinymmärryksiin ole yksin omaan kirjoittajissa ja sanojissa. Syytä on myös meissä itsessämme ja väärissä "luterilaistuneissa" tavoissamme sekä käytettävissä oudoissa termeissä ja niiden vieraskielisissä muodoissa.
Mutta, mitä tulee kirjoitettuun tekstiin, jos on ammattitoimittaja ja tekee työtään hankkimallaan ammattitaidolla, tällaisetkin virheet on helppo korjata. Joko kysymällä asia jutun teon yhteydessä selväksi tai antamalla valmis teksti luettavaksi jollekin, joka tuntee terminologian tai sitten vain välttää käyttämästä sanoja, joita ei ymmärrä. Tai etsimällä selityksen netistä. Sieltä löytyy ainakin yksi hyvä ortodoksinen tietosivusto - ja ihan suomeksi vielä.
Muutama vuosi sitten Mikkelin Visulahdessa vihittiin käyttöön tšasouna eli ortodoksinen rukoushuone, pieni kappeli. Paikallisessa lehdessä kirjoitettiin, että piispa kävi vihkimässä Visulahteen "tasosaunan". Jokin aika sitten Suomen "Nääsvillessä", Tampereella, kutsuttiin yleisöä kuuntelemaan konserttiin ortodoksista "pannihildaa". Että näin!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Joskus tuolla nimellä - vaikkapa kirkko Suomessa - saattaa olla tarkoitushakuinen merkitys: näin halutaan häivyttää nimestä sen alkuperä ja saada ihmiset liittymään tai ainakin tutustumaan siihen laajemmin. Usein kyse saattaa myös mahdollisesti olla tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä vähemmistökirkkoa kohtaan.
Mutta voi se toki olla muutakin. Muistan jokunen aika sitten, kun julkisuudessa keskusteltiin erään kirkon Internet-sivuista ja taisipa samalla puhe olla myös kirkon logosta, joista silloin puuttui kokonaan risti - kristinuskon ja kirkon tärkein symboli. Mitähän silläkin haluttiin viestittää?
Joskus se saattaa olla yksi tapa yrittää laajentaa omaa "reviiriään" toistenkin tontille: kun nimestä jätetään omaan kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön liittyvä osa pois. Sinne saattaa eksyä mukaan toimintaan muitakin, muihin kirkkoihin kuuluvia. Näin saattaa tapahtua varsinkin silloin, jos tällainen kirkollinen tai uskonnollisen yhteisön toiminta liittyy jotenkin ko. ihmisen omaan elinpiiriin ja on lähempänä hänen kotiaan tai asuinpaikkaansa. Jos vaikka omalta paikkakunnalta puuttuu oma kirkkorakennus.
Kuitenkin tosiasia on, että Suomessa ensinnäkin on useita kirkkoja. Kolme pääsuuntausta: ortodoksinen, (roomalais)katolinen ja protestanttinen kirkko, joista tuota jälkimmäistä Suomessa kutsutaan yleensä suurimman protestanttisen ryhmän mukaan luterilaiseksi kirkoksi.
Ortodoksisuus tuli muinaisen Suomen alueelle noin 900-1000-luvuilla idästä Bysantista Venäjän kautta ja roomalaiskatolinen kirkko hieman myöhemmin lännestä Ruotsin kautta. Protestantismi taas syntyi muutama sata vuotta myöhemmin roomalaiskatolisuudesta.
Toinen tosiasia, joka usein tässä yhteydessä ns. ekumenian nimissä unohdetaan, että kyseiset kirkot edustavat kuitenkin jokainen toisiinsa verrattuna monelta osin varsin erilaisia oppeja. Jos ne niputetaan samaan nippuun ja sanotaan samalla, kuten vaikka väreistä, että kaikki värit ovat samanlaisia: sininen, punainen ja keltainen. Näinhän ei sielläkään ole, värit ovat erilaisia. Niin ovat kirkotkin. Oppinsa osalta. Jumala on onneksi yhteinen.
Sanoista 'kirkko', 'pappi', 'uskonto' ja moni muu samaan aihepiirin kuuluva sana on maassamme useissa medioissa laitettu tarkoittamaan juuri luterilaisen kirkon kyseistä asiaa. Kun joku menee kirkkoon, hän menee luterilaiseen kirkkoon. Kun joku puhuu papista, hän tarkoittaa yleensä luterilaista pappia. Kovin luonnollista, mutta sitä se ei aina ole noille vähemmistön ihmisille. Etenkään, jos hänellä on oma ja vahva vaikka ortodoksinen tai vaikka roomalaiskatolinen uskonnollinen identiteettinsä.
Kun itse olin koulussa nuorena poikana, ortodoksisuus oli silloin - heti Neuvostoliiton kanssa käytyjen sotien jälkeen - hieman "huonossa huudossa". Kovin helposti minustakin, täysin suomalaisesta nuoresta pojasta, tehtiin venäläinen tai kuten moni silloin sanoi, ryssä, käyttäen tuota nimitystä alunperin ruotsinkielestä tullutta nimitystä (rysk) haukkumanimenä.
Ensi alkuun en ymmärtänyt, miksi minua noin nimiteltiin. Sitten, kun ymmärsin, aloin purnata sitä vastaan. Ja lopputulema oli, että tuo seikka lienee ollut yksi niistä monista kokemistani asioista (vääryyksistä), jotka loivat ja vahvistivat lopulta omaa ortodoksista identiteettiäni sellaiseksi, kun se nykyään on. Joten ehkä omalla kohdallani olen voinut kääntää huonot asiat voitokseni. Tiedä häntä!
Osaa tuon ajan ihmisistä tuollainen nimittely vaivasi ja he vaihtoivat kirkkokuntansa sellaiseksi, jota ei silloin haukuttu. Joillakin vaihtamiseen oli pelkästään "sosiaalisia syitä" ja heikkoa itsetuntoa. Oli outoa olla työpaikan, kylän, tms. ainoa outo - "ryssänkirkkolainen", ortodoksi. Jotkut ovat tosin nyt vanhoilla päivillään katuneet asiaa ja palanneet takaisin omaan kirkkoonsa.
Nykyaikana uskonnon merkitys on monella yhteiskunnallisella alueella heikentynyt. Yksi sellainen on media, josta nykyisin löytyy harvasta toimittajia, joiden ns. yleissivistys uskonnollisissa asioissa, kristillinen lukutaito, riittää siihen, että he osaisivat tehdä oikeellisia artikkeleja aiheesta. Kuinka usein puristelenkaan nyrkkejäni lukiessani tällaisten toimittajien tekemää tekstiä vaikkapa juuri omasta kirkostani, jonka mitä ilmeisimmin näistä parhaiten tunnen.
Jos pelkästään nimitys "ortodoksikirkko" saa minulla niskakarvat pystyyn. Jos noin saa ja voi sanoa ja kirjoittaa, voiko silloin kirjoittaa myös "luterikirkko" tai "katolikirkko". Kyseisestä sanasta ei puutu kuin kolme kirjainta, että se olisi täysin oikein - ortodoksiNEN kirkko. Ei luulisi olevan vaikeaa kirjoittaa noita kolmea kirjainta, mutta ei näin vain aina tapahdu.
Toinen asia, monien asioiden joukosta, jonka voisi nostaa esille tässä "väärinymmärryksessä" on vaikkapa jumalanpalvelustemme nimet: liturgia eli tavallinen ortodoksinen päiväjumalanpalvelus, jossa jaetaan aina ehtoollinen, nimetään usein messuksi; tai ehtoopalvelus, jossa ei jaeta ehtoollista ja joka usein on lyhyt palvelus illalla, ehtoolla, nimetään usein ehtoollispalvelukseksi.
Ortodoksisessa kirkossa ei ole messua, sellainen löytyy esimerkiksi roomalaiskatolisesta kirkosta, jota jotkut myös pahansuovasti "paavinkirkoksi" nimittävät. Eikä ortodoksista liturgiaakaan nimitetä ehtoollispalvelukseksi ehtoopalveluksesta nyt puhumattakaan.
Terminologia ortodoksiseen kirkkoon on tullut Venäjän kautta muinaisesta Bysantin valtakunnasta. Edelleenkään meillä ei ole useille kirkollisille termeille, mm. liturgisille vaatteille, suomalaisia nimiä. Puhutaan epitrakiilista (papin asuun kuuluva osa) tai vaikkapa sakkoksesta (piispan asu) tai felonista (papin asu), jotka eivät suurimmalle osalle kansaa kerro mitään. Vastaavasti joillekin vaatteille on annettu suomalaisia nimiä kuten vaikkapa paalitsa eli polvivaate, joka taas ei suurimmalle osalle ortodokseja kerro mitään, koska he tuntevat sen epogonaationa. Kovin mutkikasta.
Tuossa lienee syy siihen, miksi liturgia-nimitystä eivät kaikki ei-ortodoksit tunne tai eivät ainakaan käytä. Useat ortodoksiet tavalliset termitkin on "luterilaistettu". Tunnetuimpana niistä on varmaan 'saarna', joka oikeasti pitäisi olla ortodoksisittain 'opetuspuhe'. Liturgia on luterilaisittain, mutta myös ortodoksisittain vain 'jumalanpalvelus', joka se toki onkin, mutta ortodokseilla on lukuisia muitakin jumalanpalveluksia eri tilanteisiin: vigilia, ehtoopalvelus, panihida, hetket, parastaasi ja monia muita, joissa on sitten erilaisia osia kuten vaikkapa proskomidi, ektenia, heksapsalmit ja kerubiveisu.
Useimmiten nämä termit ovat ortodoksisen kirkon ulkopuolisille vieraita ja tuntemattomia, koska ne ovat monesti myös sitä ortodokseille itselleen. Etenkin, jos ihminen on liittynyt kirkkoon ilman hyvää katekumeeniopetusta ja muutenkin perehtynyt oppiin vain pintapuolisesti. Tullut kirkkoon mystiikan, ikonien ja kirkkolaulun imussa.
Mutta on valitettavasti sanottava, että kyllä me ortodoksitkin osaamme "luterilaistaa" itseämme ja kirkkoamme. Joskus vielä näkee pappeja, joilla on "sokeripala" leuan alla tai papistoon kuuluvia kulkemassa puku päällä violetissa paidassa ja kaularisti piilossa ja tietysti tuo sokeripalakin sieltä löytyy. Taitaapa jollakin papistoon kuuluvalla olla sormessaan ihan paavilta saatu sinettisormuskin. Ja entäpä se papiston parta, joka on perinteinen ortodoksisen papin "tunnusmerkki". Se ei ilmeisesti kasva kaikille!
Joten ei syy väärinymmärryksiin ole yksin omaan kirjoittajissa ja sanojissa. Syytä on myös meissä itsessämme ja väärissä "luterilaistuneissa" tavoissamme sekä käytettävissä oudoissa termeissä ja niiden vieraskielisissä muodoissa.
Mutta, mitä tulee kirjoitettuun tekstiin, jos on ammattitoimittaja ja tekee työtään hankkimallaan ammattitaidolla, tällaisetkin virheet on helppo korjata. Joko kysymällä asia jutun teon yhteydessä selväksi tai antamalla valmis teksti luettavaksi jollekin, joka tuntee terminologian tai sitten vain välttää käyttämästä sanoja, joita ei ymmärrä. Tai etsimällä selityksen netistä. Sieltä löytyy ainakin yksi hyvä ortodoksinen tietosivusto - ja ihan suomeksi vielä.
Muutama vuosi sitten Mikkelin Visulahdessa vihittiin käyttöön tšasouna eli ortodoksinen rukoushuone, pieni kappeli. Paikallisessa lehdessä kirjoitettiin, että piispa kävi vihkimässä Visulahteen "tasosaunan". Jokin aika sitten Suomen "Nääsvillessä", Tampereella, kutsuttiin yleisöä kuuntelemaan konserttiin ortodoksista "pannihildaa". Että näin!
nettihoukka@gmail.com