Hilippa, tätini Aleksandra ja ukkini Aleksanteri (Hannu Pyykkösen kotialbumista) |
Kaikki tämä "vakoojahössötys" alkoi alkuvuodesta 2024, kun aivan yllättäen minuun otti sähköpostitse yhteyttä eräs suomalainen tietokirjailija, entinen parin suurehkon julkaisun eläkkeellä oleva päätoimittaja ja mm. YLEllä MOT-ohjelmaa toimittanut Martti Backman, ja tiedusteli seuraavaa vakoiluun liittyvää tietokirjaansa valmistellessaan joitain tietoja tokaserkustani, Filip Pyykösestä (1900-1973), joka kuitenkin meidän suvun keskuudessa tunnettiin karjalaisella nimellään Hilippa.
Tämä Hilippa oli ukkini veljen, eli toisen vanhemman Filipin, Filip Feodorinpoika Pyykösen (1841-1904) täydellinen nimikaima eli laajaan kauppiassukuumme kuuluvan ”Ukko-Hipin” pojanpoika. Ukko-Hippi oli perustanut kaupan silloisen Ilomantsin kunnan Öllölän kylään. Kylään, joka sitten myöhemmin kuului Tuupovaaran kuntaan ja nykyisin se kuuluu Joensuun kaupunkiin.
Meille pojille isämme kertomissa sukutarinoissa Ukko-Hippi esiintyy rikkaana, lähes koko Öllölän kylän omistamana kauppiaana, joka eli melko suureellisesti, jopa jossain määrin pröystäilevästi. Hän oli ilmeisen varakas ja kävi ajoittain ostamassa tavaroita laivalla Pietarista asti. Noista kauppareissuista kuulemieni tarinoiden mukaan minulle on jäänyt se tuntuma, että hänellä oli rahaa, mutta sitä myös meni melko runsaasti. Usein ilmeisesti myös kaikenlaiseen ”humputukseen”.
Jonkinlaisen kuvan vauraudesta saattaisi saada vaikkapa siitä, että Ukko-Hipin kotitalo, jonka yhteydessä oli myös kauppa, muutettiin sitten paljon myöhemmin Tuupovaaran kunnalliskodiksi. Se oli siis riittävän iso rakennus tuollaiseenkin tarkoitukseen.
Tästä kaikesta olen sitten jälkeenpäin päätellyt – kun asiaa en ihan oikeasti tiedä – että Hilipan taloudellinen elämäntilanne oli joka tapauksessa melko mukava. Varsin todennäköistä on myöskin se, kun rahaa oli, hänet koulutettiin hyvin ja hän pystyi myös paljon matkustelemaan.
Myöhemmin, kun tällaiselle elämäntyyliille tuli melko totaalinen loppu varmaankin runsaan ja suunnittelemattoman rahan käytön vuoksi, mutta mitä ilmeisimmin taustalla oli myös muita syitä. Ne voisi tällaisessa epätietoisuuden tilassa kuitata kenties sanomalla, että syyllisiä olivat ilmeisesti myös kateelliset kilpailijat. Useat suvun hallussa olleet maatilat menivät jossain vaiheessa isäni serkun Ukko-Hipin pojan Feodorin aikaan myyntiin ja jopa pakkolunastuksella halpaan hintaan kilpailijoille ja taloudellinen tilanne muuttui ilmeisesti oleellisesti.
Hilipan elämäntilanteeseen – ainakaan näiden tietojeni valossa, jotka minulla ovat – ei liene liene ollut kovin suurta vaikutusta. Hänelle jäi jotain omaisuutta ja älykkäänä osaajana ja ilmeisesti jo omillaan elävänä hän osasi toimia kenties oikein ja – mitä ilmeisimmin – pärjäsi elämässään.
Jonkinlainen seikkailijan elämä häntä kuitenkin todennäköisesti kovinkin kiinnosti, sillä jo lukioikäisenä hän hakeutui aktiivisesti joihinkin tuonaikaisiin seikkailuihin. Mahdollisesti hän ei päässyt Suomen itsenäistymisen aikoihin Saksaan lähtevien joukkoon jääkärärikoulutukseen liian nuorena, joten hän korvasi tuon menetyksen menemällä 19-vuotiaana Viroon vapaaehtoiseksi taistelijaksi Pohjan Poikien ryhmään taistelemaan Viron puolesta.
1934 Suomen silloinen jo aiemmin itsenäisyyden alkutaipaleilla perustettu valtiollinen poliisi, EK, Etsivä keskuspoliisi, kuuli Hilippaa todistajana ns. Hella Vuolijoen jutussa. Silloin hän mainitsi EK:n raportissa ”kuuluneensa aikoinaan Pohjan Poikain rykmenttiin ja silloin taistelleen Eestin puolesta, mutta ennen kaikkea on Karjala aina erikoisesti ollut hänen sydäntään lähellä.” Hän kertoi EK:n raportin mukaan olevansa silloinkin myös mitä suuremmassa määrin perillä Neuvosto-Karjalan oloista, asukkaista, taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta.
Hella Wuolijoki, yleisradion pääjohtaja 1944-49 (Kuva: YLEn arkistosta) |
Hän oli 30-luvulla kirjoitellut ennen oman, metsästykseen liittyvän kirjansa ”Suurta riistaa ja pientä” julkaisemista (1938), samanmoisia artikkeleita Karjalasta ja metsästyksestä keskusmetsäseura Tapion lehteen. Hella Vuolijoki oli näistä kirjoituksista kovasti kiinnostunut ja EK:n raportin mukaan hankkinut eräältä Tapion johtajalta, fil.tohtori Tantulta tiedon näiden kertomusten kirjoittajasta, ja oli sittemmin kutsunut Hilipan luokseen. Tämä tapahtui Hilipan kertoman mukaan vuosina 1932-33 ja Vuolijoki oli jatkanut kutsuja edelleen useita kertoja ja ollut kovin kiinnostunut Hilipan kirjoituksista. Kenties muuastakin.
Hilippa ei kuitenkaan lähtenyt mukaan mahdolliseen Vuolijoen ”vakoojarinkiin”, vaan alkoikin – aivan päinvastoin – vakoilla Vuolijoen tekemisiä ja raportoida niistä mahdollisesti EK:n lisäksi oman kertomansa mukaan myös Yleisesikunnan valvontatoimistolle, jonka palveluksessa hän ilmoitti EK:lle olleensa aina ajoittain. EK:n Hella Vuolijoen tapauksesta 1934 tekemän kuulusteluraportin mukaan Hilippa oli todennut – kuten hän itse sen sanoi – "saman minkä monet muutkin", nimittäin, että ”Hella Vuolijoki ei ollut ainoastaan kirkas bolsevikki, vaan myöskin mitä kylmin ja häikäilemättömän henkilö, jonka itsekkyyttä on vaikea uskoa”.
EK:n raportissa H. Penttilän määräämä haastattelija kirjoittaa, että Hilippa kertoi puhuneensa Hella Vuolijoen kanssa usein Neuvosto-Karjalan asioista. Raportin mukaan Hilippa mainittuaan kerran Vuolijoelle bolsevikkien tuhoavan Karjalan siirtämällä sinne 300 000 isovenäläistä, oli Hella Vuolijoki joutunut aivan vimmoihinsa ja väittänyt, että se ei voinut olla totta, koska itse Gylling oli hänelle monessa keskustelussa syksyllä 1932 erikoisesti sanonut keräävänsä Neuvosto-Karjalaan suomensukuisia kansoja ja siirrettyjen olevan ns. tverinkarjalaisia.
Hilippa kertoi haastattelijalle panneensa merkille Hella Vuolijoen luona käydessään sen, että hänellä oli paitsi julkisia päivittäisiä kanssakäymisiä Neuvosto-Venäjän lähetystön kanssa, myöskin mitä kiintein suhde lähetystön tiedustelutoiminnan johtajaan, joka käyttää Hella Vuolijokea jonkinlaisena auktoriteettina tiedustelijoita värvätessä ynnä muussa vakoilutoiminnassa.
Sanomalehdissä julkaistu kuva vakoojista Martin ja Jacobson. |
”Etsivän Keskuspoliisin päästyä Pentikäisen jäljille, johtivat langat hänen lähimpiin apureihinsa, kahteen suomalaiseen henkilöön. Toisen asunnosta Helsingin ulkopuolelta löydettiin varsin raskauttavia todistuskappaleita, mm. erinäisiä muistiinpanoja ja valokuvia, jotka Pentikäinen oli hankkinut vakoilutarkoituksessa, mutta jotka jostakin syystä olivat jääneet vielä Suomeen. Molemmat edellämainitut henkilöt joutuivat poliisin käsiin ja nyt alettiin seurata lankoja eteenpäin. Kohta voitiinkin varmuudella todeta, että Pentikäinen on ollut näitten henkilöitten välityksellä suhteissa amerikkalaiseen Jacobsoniin.”Tekstissä – ja myös Hilipan kertomuksessa EK:n raportissa mainittua Yleisesikunnan luutnantti Viljo Pentikäinen oli oletettavasti tuon ajan maineikkain neuvostovakooja Suomessa, joka kuitenkin pääsi pakenemaan Neuvostoliittoon juuri ennen pidätystään ja jäi tuomitsematta Suomessa. Mikä oli Hilipan osuus tai edes yhteys noihin vakoojiin, se ei selviä EK:n raportista.
Hakkapeliitta -lenden vuoden 1933 nr. 45 sivu 9 |
Näihin tapauksiin kaiketi jotenkin viitaten Hilippa arveli Hella Vuolijoen jopa ryhtyneen osittain johonkin Neuvosto-Venäjää vahingoittavaan tekoon vain siksi, että Hilipan mielestä hän oli niin äärettömän häikäilemätön ihminen tai sitten hänellä oli jotain muita tuntemattomia motiiveja teolleen.
EK:n raportista selviää myös että Hilippa kertoi Hella Vuolijoen lopettaneen tuttavuuden erään EK:ssa käymisensa jälkeen, eikä hänelle oikein ollut selvinnyt, mistä Vuolijoki oli saanut tietonsa noista käynneistä.
Siis melko erikoista elämää Hilippa oli siis noihin aikoihin viettänyt. Paljon on jäänyt piilooon ainakin suvulle, eikä tuon ajan asioita ole millään tavalla suvun – ainakaan minun sukuhaarani – tiedossa. Ja meille sittemmin kerrottiin ilmeisesti paljon sellaista, mikä ei ollenkaan pitänyt paikkaansa. Mutta ei tässä vielä kaikki se erikoisuus, mikä EK:n papereista selviää. Lisää on tulossa, kunhan saan eräitä muita asiaa täydentäviä asiakirjoja käsiini ja vastauksia tiedusteluihini. Joten palataan taas kohta asiaan.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com