Noita sanoja on varmaan moni ihminen käyttänyt myös viime päivinä selittäessään mustaa valkoiseksi tai valkoista mustaksi. Siinä mielessä tuon psykologin ja kirjailijan, ilmeisesti myös luterilaisen papin pojan, Jussi Valtosen kirja osui oikeaan aikaan ja paikkaan ajankohtaisuudellaan. Mutta oli siinä varmaan myös sisällöllä osuutensa tuon palkinnon saamiseen.
Samaan aikaan riehuttiin muualla Suomessa. Itsenäni ei rahtuakaan kiinnostanut tuo Eduskunnassa tapahtunut äänestys spn-avioliiton puolesta tai vastaan. Minua ei asia millään lailla kosketa, ei hyvässä eikä pahassa. Tiettyyn rajaan asti minusta on melko samantekevää, onko joku sukupuoliselta suuntautumiseltaan vaikka mitä. Minua ei kiinnosta se, mitä hän tai he tekevät makuuhuoneessa tai jossain muualla, kunhan eivät tule tämän asian tuputtamisen kanssa liian lähelle.
Tuputtamista ja pakkosyöttöä en siedä. Mutta sitäkin olen viime päivinä erilaisten - osin jopa noiden puheena olleidenkin ja molempiin ryhmiin kuuluvien ihmisten taholta saanut - ihan muissa yllättävissä ympyröissä - jopa Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksessa.
Viime kokous Valamon luostarissa jää historian lehdille kummallisena kokouksena. Yhden suuren, itsevaltiaasti käyttäytyvän ja voiman tuntoa uhoavan, mutta samalla hymyilevän hiippakunnan edustajat melko varmasti valitsivat toiselle hiippakunnalle johtajan. Valitsivat, osin nyt tehtäväänsä valitun henkilön kavereiden masinoimana, ja kuten kulunut sanonta kuuluu, "korkeampien voimien" myötävaikutuksella.
Ortodoksinen kirkolliskokous on ihmeellinen sekoitus länsimaista demokratiaa ja ortodoksista hierarkiaa. Siellä ei välttämättä toimi tietyt ns. normaaleihin kokouksiin liittyvät lainalaisuudet, vaan kokouksen päätös saattaa usein olla yllätys monelle, myös kokousedustajalle itselleen. Tässä nyt nähdyssä ja koetussa tapauksessa ainakin erään pohjoisen hiippakunnan jäsenille. Mutta se ei ollut yllätys kuitenkaan yhden toisen eteläisen hiippakunnan jäsenille, jotka olivat asian mitä ilmeisimmin aikaisemmissa jossain masinoiduissa tilaisuuksissa ja suljettujen ovien takana junttakokouksissa jo ennakkoon päättäneet. Siltä nyt ainakin vahvasti näytti ja tuntui. Mikä on sitten totuus, sitä voimme vain arvailla.
Kun pohdin tuota proseduuria, mietin ihan vakavissani, miten oikeasti saadaan kaikki tietyn alueen edustajat äänestämään halutulla ja ennakolta määrätyllä tavalla. Se vaatii jo monenlaisia taitoja ja etenkin ortodoksisen kirkon piirissä tuiki tavallista ja monesti väärinkäytettyä hierarkiaa, jossa ainakin "alemmat" noudattavat "ylemmän" antamia ohjeita, olivat ne sitten oikeita tai vääriä. Itse kuvittelin aikaisempien kokemuksieni perusteella, että kyllä siellä joukossa joku fiksukin oli, joka osaa / haluaa / voi ajatella omilla aivoilla. Mutta nyt kysyn vakavissani itseltäni: oliko? Tällaiselta tämä tilanne minusta ainakin nyt tuntuu. Kun asiaan sitten liittyy noita kaveruuksia ja muita houkutuksia, palkitsemisia, epämääräisiä suhteita ja mene ja tiedä vaikka painostamistakin, voi olla, että fiksujenkin hämääminen onnistui. Tosin herääminen myöhemmin karuun todellisuuteen, saattaa olla kamala ja tuskainen.
En ole aikoihin saanut tällaista palauteryöppyä, kun nyt sain aiheeseen liittyvistä kirjoituksistani. Mukavaa - etenkin tällaisessa harmittavassa asiassa - oli se, että palaute on ollut kokonaan positiivista. Toinen yllättävä piirre palautteen saamisessa on ollut, että sitä on tullut myös sellaisilta ihmisiltä, joilta en olisi ikinä palautetta odottanut. Mutta tämä kertonee asian vaikuttavuudesta ja se aiheuttamaa shokkitunteesta melko monessa ihmisessä. Mutta se kertoo varmasti myös jostain vakavammasta. Jakaantuuko kirkkomme nyt jonkin kirkkoon ja uskontoon kuulumattoman asian vuoksi kahtia? Kantavatko asian tai prosessin liikkeelle panneet voimat vastuunsa kaikesta tulevaisuudessa tapahtuvasta?
Monenlaisia sanoja on vilahdellut asian käsittelyn ja päätöksenteon yhteydessä. Vastuuttomuus, putinismi (jossa toisinaan Putinin tilalla taisi olla joku toinen nimi), suosiminen ja monenlaiset muutkin määritelmät, joita ei tänne voi missään nimessä kirjoittaa. Moni täysin tietämätön valinnan tehnyt on nyt ilmeisen tyytyväinen, kun ei kaikkea tiedä. Johtajaksi saatiin toinen samaan muottiin valettu kuin yksi valitsijoista, valitulla tosin on poikkeavasti edes hieman ortodoksista teologista koulutusta - ehkä kuitenkin vain hieman - kun valitsijoita ohjanneella ei tiettävästi ole mitään ortodoksista koulutusta takanaan. Mutta onhan tuo toinenkin selvinnyt ortodoksisen kirkon hengellisenä johtajana, miksi ei selviäisi toinenkin samassa tilanteessa. Mutta arvatenkin vaikeaa tulee olemaan. Pelkona saattaa tosin olla "Suomen luterilaistuneen ortodoksisen kirkon" hallitsematon leviäminen ja pahimpana kauhuskenaariona tuo jo edellä mainittu kirkon jakaantuminen.
Pahat kielet väittävät, että tämä offensiivi oli vai esimakua, eräänlainen preliminääri, siitä, mitä tulee kohta tapahtumaan. Kaksi hengellistä johtajaa jää varmasti eläkkeellä piakkoin - milloin, sitä ei kukaan tiedä. Toinen heistä johtaa suurta kiinteistömassaa Etelä-Suomessa ja tuota tehtävää hoitamaan jatkossa ei todellakaan kelvannut kuka vain. Ei ainakaan sellainen, joka jossain vaiheessa olisi edennyt kirkollisen hierarkian seuraavalle askelmalle juuri suuren eteläisen kaupungin hiippakunnan johtajaksi.
Nyt tehdyllä ratkaisulla varmistettiin ehkä tuokin ongelma. Mutta tässä tilanteessa on jotain yhteistä Itä-Ukrainan kaaoksen kanssa. Siellä venäläinen hallinto laski vapaaksi ja vapaasti riehumaan alueella vastuuttomat separatistit, joita ei enää kukaan - venäläisetkään - osaa pitää aisoissa, eivätkä hallitse. Oleellista on sielläkin "kasakkakaveruus" (ei siis kasukka-), rikastuminen toisten kustannuksella, välinpitämättömyys toisista, jotka maksavat kaiken, jne. Hieman samat efektit saattavat olla nyt näissäkin asioissa pian nähtävissä ja edessämme. Vanha suomalainen sananlasku kuvaa mielestäni hyvin ja erikoisesi tähän tilanteeseen osuvasti syntynyttä tilannetta: "Kun annat pirulle pikkurillin, se vie koko käden!"
nettihoukka@gmail.com