12.2.10

Vanhuus ja väsymys

Kyllä sillä asenteella ja motivaatiolla on melkoinen vaikutus. Kun alan hiljalleen antaa periksi ajatukselle, että kyllä tästä jäädään kohta eläkkeelle, niin eikö vain se kelmi vanhuus vyöry toisesta laidasta sijalle. Kaikesta puuhastelusta tulee väsyttävämpää ja raskaampaa.

Viime viikot ovat tosin olleet myös rankkoja työviikkoja, joissa viikonvaihdelepo on jäänyt usein vähiin. Yksi viikonvaihde meni EDUCA-messuilla ja kohta perään - ei tosin viikonvaihde, mutta kaksi päivää kuitenkin reissussa - Rantasalmella. Tämä viikonvaihde kaverin synttäreitä juhlien ja sunnuntaina pitäisi sitten juhlien päälle jaksaa olla mukana nuorten ISON-tapahtumassa. Samaan aikaan sattuneet sairastelut, kaiken maailman kolotukset ja joutavat vaivat vain sitten lisäävät väsymyksen tuntua.

Viikonlopun tullessa on valmiiksi niin väsyksissä, ettei tarvitse miettiä mitähän tekisi. Vastaus on varma: lepään ja nukun. Nytkin perjantai-iltana klo 22 jälkeen kirjoittelen tätä ja olen jo ennättänyt ottaa tunnin torkut klo 18-19. Ja yhä nukuttaa. Saa nähdä teenkö kuten monena muuna iltana: päätän, etten jaksakaan katsoa elokuvaa TV:stä vaan painun nukkumaan.

Samalla katselen ympärilleni kotona ja näen siellä joka paikassa "tekemättömiä töitä", jotka pitäisi saada kuntoon, korjattua, siivottua jne. Milloinkahan nekin ehtii tekemään, kun olen eläkkeellekin jo ajatellut niin monta reissua, ettei kotona ehdi olla. Tai sitten ei haluakaan olla juuri noiden tekemättömien töiden vuoksi.

Ei kommentteja: