Tiistaina 13.4.2010 julkaistiin viimein tieto uudesta rehtorista. Monella oli ennakko-odotuksia ja luulen, että niitten osalta tapahtui yllätys, kun valinta osui nykyiseen Kalevankankaan yläkoulun rehtoriin, Heikki Väätäiseen. Hakijoita oli 11 ja moni muukin heistä olisi ollut hyvä valinta. Itse olen oikein tyytyväinen, kun jatkajana on kokenut rehtori, joka osaa hommansa ja on ammattilainen.
Viime päivinä olen saanut muutenkin erilaisia ihania uutisia niin, että jalat pyrkivät irtaantumaan maasta vielä viime hetkellä. Mutta koetan kestää näissä maisemissa ja maan pinnalla vielä noin 3-4 viikkoa ja sitten ne saavat irrota. Lienenkö jo kertonut, että varasin pelkän menolipun Italiaan, paluusta ei ollut puhetta.
Kummasti sain "ylimääräistä" aikaa, kun eilen hajosi työtietokoneeni kovalevy ja masiina vietiin huoltoon. Tästä syystä olen siivonnut ensi kertaa jälleen TODELLA pitkästä aikaa työhuonettani ja koulusihteeri on ollut ihmeissään. Hän on napsinut harvinaisesta ilmiöstä kuvia ja esitellyt huonettani kaikille vierailijoille maailman kahdeksantena ihmeenä. Kieltämättä huone alkaa vaikuttaa viehättävältä, mutta silti en ajatellut jäädä sinne sovittua pitempään. Hieman mietityttää, oliko koneen hajoaminen harkittu tai tahallinen teko, jotta saisin aikaa siivoamiseen!
Näistä ylimääräistä koneista ajattelin luopua mahdollisimman pian. Toukokuun alkupäivinä luovun kokonaan o44-työmatkapuhelimestani ja siirryn käyttämään yksinomaan omaa 0400-numeroani. Jos siis yhteystiedoissani on sinulla tuo 044-numero, poista se ja vaihda tilalle uusi. Kysy, jos et sitä tiedä, sillä oma siviilinumeroni ei ole julkinen eikä sitä löydy luetteloista.
Eilisen ihanan tiedon lisäksi tunteita on nostattanut pintaan myös ikävä, kun minulle rakkaita ihmisiä on nyt kaukana ja pitkän aikaa. Mutta onneksi tapaan heidät kuitenkin "lähiaikoina". Tällainen ero tekee toisaalta hyvääkin, kun sen osaa ottaa oikein.
Ilon keskellä on usein myös suru, niin nytkin. Kuulin pari päivää sitten, että eräs varsin läheinen työtoverini, Rauni, oli kuollut ankaran sairauden murtamana. Kun vasta äsken oli hautaamassa Airaa, tällainen heti perään tullut uusi suru-uutinen tuntuu pahalta. Mutta tämäkin kuuluu elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti