1.5.10

Viimeinen työviikko

Viimeinen työviikko häämöttää jo nurkan takana. Edellinen olikin melko työntäyteinen. Normaalien töiden ohessa piti koko ajan siivota ja tyhjentää kaappeja ja minähän tunnetusti "pidän" siivoamisesta.

Edelliselle viikolle sattui myös Vapun aattojuhlinta, mikä koulussa on perinteisesti ollut karnevaalia ja pukeutumista. Minullakin oli asuna sopimuksen mukainen merirosvoasu, joka aiheutti hilpeyttä kaikissa. Mietinkin, josko pitäisin sitä koko seuraavan viikon.

Joitain yllättäviä vierailujakin sattui tuolle edelliselle viikolle. Yritys lähteä töistä mahdollisimman vähin äänin ei ehkä sitten onnistukaan. Siitä alkaa nyt olla muitakin merkkejä. Tänään pitää (vai olisiko verbi saan) lähteä johonkin, josta en tätä kirjoittaessani yhtään tiedä. Jonkinlaiset läksiäiset nekin ovat, vaikka varusteluettelo, jonka mukaan pitää ottaa monenlaista rompetta mukaan, hieman hirvittää.

Ensi viikolla, viimeisellä työviikolla on vielä jokin iltafiesta edessä ja lauantaina sitten yhdistetty läksiäis- ja synttärijuhla. Mukavaa on tietysti se, että arkkipiispa Leo pääsee tulemaan ja sekin, että lähes kaikki kutsutut ilmoittautuivat, mutta samalla hieman hirvittää, miten me mahdumme sinne kuitenkin kohtuullisen pieneen juhlatilaan. Mutta katsotaan sitten!

Juhlien jälkeen alkaa uuden elämän uudenlainen "arki", joka kuitenkin tässä tapauksessa on melkoista juhlaa, kun saan melko pian lähteä matkalle lämpimään. Luulen olevani silloin matkan alkaessa loman tarpeessa ja kysymykseen, mitä haluan tehdä Italiassa ekaviikolla, vastasin, että riittää, kun välillä pysähdymme maistelemaan hyviä italialaisia rypäletuotteita ja katselemaan kauniita, hyvän näköisiä italiattaria. Katsotaan sitten, josko seuraavalla viikolla pääsisi jo toimintaan.

Ei kommentteja: