Olen riskiryhmään kuuluvana noin seitsenkymppisenä valtion määräämässä karanteenissa, vaikka oikeasti lienen ollut jo jonkinlaisessa omaehtoisessa karanteenissa pitemmän aikaa. Se tosin ei ole ollut niin tiukka, kuin nyt edellytetään, mutta kuitenkin. Syy tuohon karanteeniin on leikkauksen odottaminen: en halua sairastua pahasti ennen leikkausta.
Noin viikko sitten alkoi kuitenkin erilainen jakso. Olin joutunut juoksentelemaan sairaalassa ja hammaslääkärissä erilaisissa kokeissa ja laitteissa ja hoitajilla monena päivänä. Vaikka aina palattuani sieltä – tai oikeammin aina palattuani kaupungilta tai asioiltani kodin ulkopuolelta – pesin huolella käteni saippualla, se ei nyt vain riittänyt ja sain räkätaudin, joka alkoi vaikuttaa lauantai-iltana, ja astmaatikko kun olen, hengitys kävi kovin ahtaaksi ja olo hankalaksi.
Perjantaina ehdin vielä tavata varmaan pitkään aikaan viimeisen vierailijankin, maskipäisen oman vanhimman poikani, jonka kanssa saimme sovittua monia asioita tulevastakin. Sitten alkoikin jo se tiukempi karanteeni. Sinä aikana en ole tavannut montakaan ihmistä kotini ulkopuolella, ehkä pari, kolme pikaiselta ja ilman lähikosketusta.
En siis sairasta koronavirusta, en ole sille mitä ilmeisimmin altistunut, koska räkätautini alkaa hiljalleen tehokkaampien astmalääkkeiden auttaessa helpottaa ja olo parantua. Varmistin asian kuitenkin myös soitolla terveydenhuoltoon ja sain vahvistuksen ajatuksilleni.
Elämää on suuresti helpottanut, että olen saanut nukuttua melko hyvät yöunet. Eilen tuli valvottua myöhempään, mutta edellisenä yönä nukuin lähes 10 tuntia. Muutoinkin elämä sujuu kotona hyvin. Ruokaa ja juomaa on riittävästi, enkä ole viime aikoina tarvinnut vessapaperiakaan ostaa, entiset puolitoista pakettia ovat riittäneet. Enemmän sitäkin tosin on tarvinnut tuo yläpää kuin alapää. Mahtaa tuon paperihamstrauksen jälkeen monessa perheessä olla melkoinen vessapaperikrapula.
Yksinäisyys ei ole vaivannut ainakaan vielä. Jos jotain tuntemuksia olisikin tuntunut, puhelin on aina auki – tosin klo 23 – 07 se on aina äänettömällä automaattisesti. Silloin yritän nukkua.
Ulos on tehnyt mieli, mutta tuo räkätauti ja hieman heikko olo ovat olleet esteenä. Olen hoitanut tautia lääkkeillä ja nenäsarvella huuhdellen ja valkosipulia nauttien ja hiljalleen todellakin helpottaa. Niinpä ajattelin käydä piakkoin kaikesta huolimatta hieman ulkoilemassa raittiissa ilmassa.
Melko vähän on ollut mitään negatiivisia mielialatuntemuksiakaan – vielä. Tietysti harmitti tuo räkätauti, mutta niitähän nyt on melkein joka vuosi, parhaimpina kaksikin. Hieman on takaraivoon hiipinyt kuitenkin jokin kummallinen ja samalla hieman epämääräinen motivaation puute, joka ilmenee omissa normaaleissa harrasteissani ja puuhissani jollain tavoin. Samoin siihen liittyvää lievää ärtymystä on ollut ehkä hieman havaittavissa. En tiedä, ovatko muut sen havainneet minussa.
Mutta elämä jatkuu. Omat aikataulut ovat pitkälle tulevaisuuteen aivan hukassa, mutta eipä se paljoa muita haittaa kuin minua. Harmittaa tietysti kesä, jolloin ajattelin vielä matkustella, kun siihen kerran vielä pystyn. Mutta minun on silti melko helppo sopeutua moiseen, kun sitä on tullut opeteltua jo seitsemänkymmenisen vuotta, jona aikana on nähnyt ja kokenut kaikenlaista ja paljon.
Kyllä tästäkin selvitään.
Hannu
nettihoukka
Noin viikko sitten alkoi kuitenkin erilainen jakso. Olin joutunut juoksentelemaan sairaalassa ja hammaslääkärissä erilaisissa kokeissa ja laitteissa ja hoitajilla monena päivänä. Vaikka aina palattuani sieltä – tai oikeammin aina palattuani kaupungilta tai asioiltani kodin ulkopuolelta – pesin huolella käteni saippualla, se ei nyt vain riittänyt ja sain räkätaudin, joka alkoi vaikuttaa lauantai-iltana, ja astmaatikko kun olen, hengitys kävi kovin ahtaaksi ja olo hankalaksi.
Perjantaina ehdin vielä tavata varmaan pitkään aikaan viimeisen vierailijankin, maskipäisen oman vanhimman poikani, jonka kanssa saimme sovittua monia asioita tulevastakin. Sitten alkoikin jo se tiukempi karanteeni. Sinä aikana en ole tavannut montakaan ihmistä kotini ulkopuolella, ehkä pari, kolme pikaiselta ja ilman lähikosketusta.
En siis sairasta koronavirusta, en ole sille mitä ilmeisimmin altistunut, koska räkätautini alkaa hiljalleen tehokkaampien astmalääkkeiden auttaessa helpottaa ja olo parantua. Varmistin asian kuitenkin myös soitolla terveydenhuoltoon ja sain vahvistuksen ajatuksilleni.
Elämää on suuresti helpottanut, että olen saanut nukuttua melko hyvät yöunet. Eilen tuli valvottua myöhempään, mutta edellisenä yönä nukuin lähes 10 tuntia. Muutoinkin elämä sujuu kotona hyvin. Ruokaa ja juomaa on riittävästi, enkä ole viime aikoina tarvinnut vessapaperiakaan ostaa, entiset puolitoista pakettia ovat riittäneet. Enemmän sitäkin tosin on tarvinnut tuo yläpää kuin alapää. Mahtaa tuon paperihamstrauksen jälkeen monessa perheessä olla melkoinen vessapaperikrapula.
Yksinäisyys ei ole vaivannut ainakaan vielä. Jos jotain tuntemuksia olisikin tuntunut, puhelin on aina auki – tosin klo 23 – 07 se on aina äänettömällä automaattisesti. Silloin yritän nukkua.
Ulos on tehnyt mieli, mutta tuo räkätauti ja hieman heikko olo ovat olleet esteenä. Olen hoitanut tautia lääkkeillä ja nenäsarvella huuhdellen ja valkosipulia nauttien ja hiljalleen todellakin helpottaa. Niinpä ajattelin käydä piakkoin kaikesta huolimatta hieman ulkoilemassa raittiissa ilmassa.
Melko vähän on ollut mitään negatiivisia mielialatuntemuksiakaan – vielä. Tietysti harmitti tuo räkätauti, mutta niitähän nyt on melkein joka vuosi, parhaimpina kaksikin. Hieman on takaraivoon hiipinyt kuitenkin jokin kummallinen ja samalla hieman epämääräinen motivaation puute, joka ilmenee omissa normaaleissa harrasteissani ja puuhissani jollain tavoin. Samoin siihen liittyvää lievää ärtymystä on ollut ehkä hieman havaittavissa. En tiedä, ovatko muut sen havainneet minussa.
Mutta elämä jatkuu. Omat aikataulut ovat pitkälle tulevaisuuteen aivan hukassa, mutta eipä se paljoa muita haittaa kuin minua. Harmittaa tietysti kesä, jolloin ajattelin vielä matkustella, kun siihen kerran vielä pystyn. Mutta minun on silti melko helppo sopeutua moiseen, kun sitä on tullut opeteltua jo seitsemänkymmenisen vuotta, jona aikana on nähnyt ja kokenut kaikenlaista ja paljon.
Kyllä tästäkin selvitään.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti