Olemme viime päivinä voiteet seurata mediassa monenlaista ja monentasoista kriisiviestintää. Tällaisen massiivisen uhan alla, minkä koronavirus on aiheuttanut, on ollut mielenkiitoista seurata ihan tällaisena mistään oikeasti tietämättömänä maallikkoan, kriisiviestinnä tapoja ja tehoa. Kuulunhan kuitenkin sen kohderyhmään.
Korkeimmalla tuossa viestinnässä on valtakunnallinen hallituksen antamat ohjeet ja neuvot sekä tehdyt päätökset. Samalla tavalla on mentäessä organisaatiossa alaspäin. Vastuu viestinnästä myös kriisitilanteessa lankeaa kunnille ja muille laitoksille ja organisaatiolle.
Kunnat ja muut organisaatiot pohtivat hallituksen päätöksiä ja niiden vaikutuksia omassa organisaatiossaan ja tiedottavat sitten siitä mahdollisimman pian. Tuossa on ollut selvästi aika suuri hajonta kriisitiedottamisen laadun ja määrän suhteen kunnissa ja organisaatioissa.
Välillä näytti, että osa organisaatioista ei ottanut asiaa ollenkaan todesta ja unohti autuaasti sen, että tehokas kriisiviestintä on oleellinen osa kriisinhallintaa. Viime vuosina monen organisaation passiivisesta kriisitiedottamisesta on muun muassa Internetin ja viestintämonopolien murtumisen myötä siirrytty aitoon, monisuuntaiseen viestintään. Mutta ei valitettavasti kaikkialla. Tai jos sitten on – kriisin kohdatessa paniikkiratkaisuin.
Kriisiviestintä, jos mikä, vaatii tiukkaa osaamista ja asiaan paneutumista. Jos normaalin tiedottamisen tyyli on ollut sitä, että laitetaan melko vähäpätöisiä viestejä vain arkisin klo 8 – 16, homma ei takuulla toimi kaikissa orgaanisaatioissa. Mm. kirkot ja uskonnolliset yhteistöt elävät kiihkeintä tiedottamisen aikaa juuri viikonloppuna.
Myöskin järkevä ja tarkoituksenmkainen viestintään ja tiedottamiseen liittyvä tehtävien jako niin, ettei kaiken tiedottamisen tarvitse mennä yhden ihmisen kautta ja hänen hyväksymänään, ei toimi enää etenkään kriiseissä.
Mielenkiitoista on nähdä, miten tämä koronakriisi opettaa organisaatioita. Osataanko sen jälkeen paremmin ja laajemmin käyttää digitaalista viestintää normaaliaikoinakin, vai jääkö se vain harvojen huviksi.
Moni organisaatio yllätettiin ”housut kintussa”. Tällaisia löytynee mm. kouluista, joissa vanhat opettajat eivä kivin eikä kirvein suostu ottamaan käyttöön tietokoneita. Tai jos ottavat, taito on sitä, mitä on, kun asiaa koskevaan koulutukseen ei ole haluttu mennä.
Myös kirkoilla on ollut ongelmia. Aina oikeassa olevat piispat eivät ole suostuneet uskomaan tilanteen vakavuutta, kuin vasta kalkkiviivojen jälkeen, jolloin on osin myöhäistä tehdä täysin ”oikeita” päätöksia ”oikeista asioista”.
Maamme suurempi kansakirkko lienee varustautunt hieman paremmin tilanteeseen, mutta itselläni on suuret epäilykset toisesta kansankirkosta ja sen kriisitiedottamisen toimivuudesta. Kesti meko kauan, ennekuin ensimmäinen alueellinen rauhoitteleva paimenkirje julkaistiin. Tätä kirjoittaessani, kun kirkot menevät kiinni, en vielä ole nähnyt muita, vaikka asioista tuli päätöksiä jo eilen. Syytä moiseen en tiedä. Kunhan vain arvailen.
En ole kenenkään nähnyt käyttävän viestinnässa laajemmin sanaa kirkon ”kriisisuunnitelma”. Kai sellainen on ja voisihan tuota tietoa jakaa toki tällaisessa poikkeustilanteessa hieman nopeammin ja laajemmin. Mutta kuten alussa sanoi – olen vain maallikko – joka toimii annettujen ohjeiden mukaan tai ahdistuu, kun niitä ei tule.
Mutta ettei meni pelkäksi itkuksi koko blogijuttu, kehun yhtä tahoa, jonka kriisitiedottaminen ja ihmisten – tässä tapauksea vielä lasten ja nuorten – lohduttaminen on kohdallaan ja oikeassa mediassa kohderyhmä huomioiden. Kiitos hyvästä kriisitiedottamisesta ONL eli Ortodoksisten nuorten liitto.
Hannu
nettihoukka
Korkeimmalla tuossa viestinnässä on valtakunnallinen hallituksen antamat ohjeet ja neuvot sekä tehdyt päätökset. Samalla tavalla on mentäessä organisaatiossa alaspäin. Vastuu viestinnästä myös kriisitilanteessa lankeaa kunnille ja muille laitoksille ja organisaatiolle.
Kunnat ja muut organisaatiot pohtivat hallituksen päätöksiä ja niiden vaikutuksia omassa organisaatiossaan ja tiedottavat sitten siitä mahdollisimman pian. Tuossa on ollut selvästi aika suuri hajonta kriisitiedottamisen laadun ja määrän suhteen kunnissa ja organisaatioissa.
Välillä näytti, että osa organisaatioista ei ottanut asiaa ollenkaan todesta ja unohti autuaasti sen, että tehokas kriisiviestintä on oleellinen osa kriisinhallintaa. Viime vuosina monen organisaation passiivisesta kriisitiedottamisesta on muun muassa Internetin ja viestintämonopolien murtumisen myötä siirrytty aitoon, monisuuntaiseen viestintään. Mutta ei valitettavasti kaikkialla. Tai jos sitten on – kriisin kohdatessa paniikkiratkaisuin.
Kriisiviestintä, jos mikä, vaatii tiukkaa osaamista ja asiaan paneutumista. Jos normaalin tiedottamisen tyyli on ollut sitä, että laitetaan melko vähäpätöisiä viestejä vain arkisin klo 8 – 16, homma ei takuulla toimi kaikissa orgaanisaatioissa. Mm. kirkot ja uskonnolliset yhteistöt elävät kiihkeintä tiedottamisen aikaa juuri viikonloppuna.
Myöskin järkevä ja tarkoituksenmkainen viestintään ja tiedottamiseen liittyvä tehtävien jako niin, ettei kaiken tiedottamisen tarvitse mennä yhden ihmisen kautta ja hänen hyväksymänään, ei toimi enää etenkään kriiseissä.
Mielenkiitoista on nähdä, miten tämä koronakriisi opettaa organisaatioita. Osataanko sen jälkeen paremmin ja laajemmin käyttää digitaalista viestintää normaaliaikoinakin, vai jääkö se vain harvojen huviksi.
Moni organisaatio yllätettiin ”housut kintussa”. Tällaisia löytynee mm. kouluista, joissa vanhat opettajat eivä kivin eikä kirvein suostu ottamaan käyttöön tietokoneita. Tai jos ottavat, taito on sitä, mitä on, kun asiaa koskevaan koulutukseen ei ole haluttu mennä.
Myös kirkoilla on ollut ongelmia. Aina oikeassa olevat piispat eivät ole suostuneet uskomaan tilanteen vakavuutta, kuin vasta kalkkiviivojen jälkeen, jolloin on osin myöhäistä tehdä täysin ”oikeita” päätöksia ”oikeista asioista”.
Maamme suurempi kansakirkko lienee varustautunt hieman paremmin tilanteeseen, mutta itselläni on suuret epäilykset toisesta kansankirkosta ja sen kriisitiedottamisen toimivuudesta. Kesti meko kauan, ennekuin ensimmäinen alueellinen rauhoitteleva paimenkirje julkaistiin. Tätä kirjoittaessani, kun kirkot menevät kiinni, en vielä ole nähnyt muita, vaikka asioista tuli päätöksiä jo eilen. Syytä moiseen en tiedä. Kunhan vain arvailen.
En ole kenenkään nähnyt käyttävän viestinnässa laajemmin sanaa kirkon ”kriisisuunnitelma”. Kai sellainen on ja voisihan tuota tietoa jakaa toki tällaisessa poikkeustilanteessa hieman nopeammin ja laajemmin. Mutta kuten alussa sanoi – olen vain maallikko – joka toimii annettujen ohjeiden mukaan tai ahdistuu, kun niitä ei tule.
Mutta ettei meni pelkäksi itkuksi koko blogijuttu, kehun yhtä tahoa, jonka kriisitiedottaminen ja ihmisten – tässä tapauksea vielä lasten ja nuorten – lohduttaminen on kohdallaan ja oikeassa mediassa kohderyhmä huomioiden. Kiitos hyvästä kriisitiedottamisesta ONL eli Ortodoksisten nuorten liitto.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti