Jäi muutama päivä väliin näissä kirjoitteluissa, kun oli hieman hankala olla. Kohtuullinen räkätauti yhdistettynä astmaan ei ole mukava yhdistelmä. Lisäksi pakollisilla reissuilla kaupassa ja apteekissa käyminen on kuin ruttotautisena kulkisi kaupungilla. Moni katsoo vinosti.
Olen päivitellyt näitä tapoja ja aikoja ja todennut, ettei maailma enää ole koronan jälkeen entisellään. Moni asia on muuttunut, moni hyvään suuntaan, mutta varmasti toisinkin on. Lähimmäisenrakkaus on heilahdellut kumpaankin ääripäähän, suureen filantropiaan toisessa päässä ja inhottavaan itsekkyyteen toisessa päässä.
Filantropia on näkynyt naapuriapuna, toisen auttamisena siinä, missä on voinut. Itsekkyys vaikkapa Levillä bilettämisessä tai maalle paossa mistään – tai sanoisinko toisista – välittämättä. Itsekkyys on näkynyt myös jonkin verran ihmisten kohonneessa sietokyvyn puutteessa, joka on ilmennyt eräänlaisena koronakyylä-ilmiönä. On kytätty toisten toimia ja oltu heti tuomitsemassa niitä, tietämättä mitään, miksi joku toimi niin kuin toimi.
Jonkinlainen ikärasismi samalla paistoi noiden kommenttien rivien välistä, kun meitä vanhoja yritettiin omaan parhaaseemme vedoten saada nurkkiin makoilemaan. Espanjassa se taisi mennä aavistuksen vielä pitemmälle. Kun vanhat saatiin nurkkiin, heidät unohdettiin sinne kuolemaan.
Kun syyllistä koko revohkaan ei oikein saatu muualta konkretisoitua, vanhukset olivat helppo kohde. Nehän riskiryhmäläisinä levittävät kaupungilla köpötellessään tauteja – huh! Sairastuvat sitten ja vievät terveiltä ja tuottavilta sairaalapaikkoja.
Itse olen pysytellyt sisällä ja käynyt ulkona asioilla kaupassa ja apteekissa vain, kun on ollut pakko. Apteekista piti hakea lääkettä, sillä olen ollut ihan oikeasti kipeänä – en koronassa, mutta räkätaudissa – ja astmaatikolle se on ollut melko kamalaa. Silti olen saanut moitteita siitäkin, että kävin lääkettä lähiapteekista. Vaikka tein sen kaikkia suojaussääntöjä noudattaen ja varoen. Farmaseuttekin oli pleksin takana.
Joka tapauksessa kiitos rakkaan ystäväni, sain lääkettä ja se näyttäisi auttavan. Samalla olen saanut uutta vahvempaa astmalääkettä ja olo saattaa tässä olla ihan tosissaan kohenemassa. Ruokaa on vielä riittäväsi ja olen päättänyt, että sen täydentämisessä käytän ruokakaupan verkkopalvelua.
Puuhaa on ollut vielä riittävästi. Olen tehnyt joitain ihmisiä ja siinä ohessa itseänikin helpottavia päivityksiä ylläpitämälleni sivustolle Facebookiin ja Instagramiin ja saadun palautteen perusteella onnistunut siinä kohtuullisesti. Hieman alkaa kuitenkin hyytyminen lähestyä kaikessa toiminnassa, kun jonkinlainen apatian poikanen vaanii taustalla ja odottaa koko ajan päälle käymistään. Pienillä ulkoilukävelyillä yritän sitä estää ja ainakin vunukalta saamani sähköposti on ollut myös apuna ja hoitona asiassa. Saivat minulta kaikki äskettäin kuolleen Asterixien piirtäjän tekemät ja Suomessa julkaistut Asterixit ja siinä ohessa vielä kaikki Tintit ja vähän muutakin luettavaa karanteeniinsa.
Iloinen olen omien lähimmäisteni hyvästä ruumiillisesta kuin henkisestä tilasta. Osaavat nuoret kestävät paremmin ja osaavat suunnata aktiivisuuttaan oikein perheeseen ja yhdessäoloon, toistensa hoitamiseen. Sama ei varmasti ole ihan kaikkialla ja uskon, että saamme vielä kauan koronan jälkeen korjata melkoista satoa ihmisten perhe-elämän kivikoissa ja karikoissa tapahtuneissa kompuroinneissa.
Mutta toivo elää. Kyllä tämä joskus loppuu. Itse olen hylännyt kaikki kevään ja kesän suunnitelmat ja teen sitten uudet, kun on niiden aika ja se on mahdollista. Hurjasti tämä korona on tämän hetkistä elämääni muuttanut, mutta en liene ainoa.
Hannu
nettihoukka
Olen päivitellyt näitä tapoja ja aikoja ja todennut, ettei maailma enää ole koronan jälkeen entisellään. Moni asia on muuttunut, moni hyvään suuntaan, mutta varmasti toisinkin on. Lähimmäisenrakkaus on heilahdellut kumpaankin ääripäähän, suureen filantropiaan toisessa päässä ja inhottavaan itsekkyyteen toisessa päässä.
Filantropia on näkynyt naapuriapuna, toisen auttamisena siinä, missä on voinut. Itsekkyys vaikkapa Levillä bilettämisessä tai maalle paossa mistään – tai sanoisinko toisista – välittämättä. Itsekkyys on näkynyt myös jonkin verran ihmisten kohonneessa sietokyvyn puutteessa, joka on ilmennyt eräänlaisena koronakyylä-ilmiönä. On kytätty toisten toimia ja oltu heti tuomitsemassa niitä, tietämättä mitään, miksi joku toimi niin kuin toimi.
Jonkinlainen ikärasismi samalla paistoi noiden kommenttien rivien välistä, kun meitä vanhoja yritettiin omaan parhaaseemme vedoten saada nurkkiin makoilemaan. Espanjassa se taisi mennä aavistuksen vielä pitemmälle. Kun vanhat saatiin nurkkiin, heidät unohdettiin sinne kuolemaan.
Kun syyllistä koko revohkaan ei oikein saatu muualta konkretisoitua, vanhukset olivat helppo kohde. Nehän riskiryhmäläisinä levittävät kaupungilla köpötellessään tauteja – huh! Sairastuvat sitten ja vievät terveiltä ja tuottavilta sairaalapaikkoja.
Itse olen pysytellyt sisällä ja käynyt ulkona asioilla kaupassa ja apteekissa vain, kun on ollut pakko. Apteekista piti hakea lääkettä, sillä olen ollut ihan oikeasti kipeänä – en koronassa, mutta räkätaudissa – ja astmaatikolle se on ollut melko kamalaa. Silti olen saanut moitteita siitäkin, että kävin lääkettä lähiapteekista. Vaikka tein sen kaikkia suojaussääntöjä noudattaen ja varoen. Farmaseuttekin oli pleksin takana.
Joka tapauksessa kiitos rakkaan ystäväni, sain lääkettä ja se näyttäisi auttavan. Samalla olen saanut uutta vahvempaa astmalääkettä ja olo saattaa tässä olla ihan tosissaan kohenemassa. Ruokaa on vielä riittäväsi ja olen päättänyt, että sen täydentämisessä käytän ruokakaupan verkkopalvelua.
Puuhaa on ollut vielä riittävästi. Olen tehnyt joitain ihmisiä ja siinä ohessa itseänikin helpottavia päivityksiä ylläpitämälleni sivustolle Facebookiin ja Instagramiin ja saadun palautteen perusteella onnistunut siinä kohtuullisesti. Hieman alkaa kuitenkin hyytyminen lähestyä kaikessa toiminnassa, kun jonkinlainen apatian poikanen vaanii taustalla ja odottaa koko ajan päälle käymistään. Pienillä ulkoilukävelyillä yritän sitä estää ja ainakin vunukalta saamani sähköposti on ollut myös apuna ja hoitona asiassa. Saivat minulta kaikki äskettäin kuolleen Asterixien piirtäjän tekemät ja Suomessa julkaistut Asterixit ja siinä ohessa vielä kaikki Tintit ja vähän muutakin luettavaa karanteeniinsa.
Iloinen olen omien lähimmäisteni hyvästä ruumiillisesta kuin henkisestä tilasta. Osaavat nuoret kestävät paremmin ja osaavat suunnata aktiivisuuttaan oikein perheeseen ja yhdessäoloon, toistensa hoitamiseen. Sama ei varmasti ole ihan kaikkialla ja uskon, että saamme vielä kauan koronan jälkeen korjata melkoista satoa ihmisten perhe-elämän kivikoissa ja karikoissa tapahtuneissa kompuroinneissa.
Mutta toivo elää. Kyllä tämä joskus loppuu. Itse olen hylännyt kaikki kevään ja kesän suunnitelmat ja teen sitten uudet, kun on niiden aika ja se on mahdollista. Hurjasti tämä korona on tämän hetkistä elämääni muuttanut, mutta en liene ainoa.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti