Olen jo useamman vuoden ajan tavalla jos toisella seurannut ja kertonut Suomen ortodoksisen kirkon korkeimman päättävän elimen, kirkolliskokouksen työskentelystä joko paikan päällä tai muualta.
Kuusi vuotta kerroin tapahtumista itse yhtenä kirkolliskokousedustajana 2000-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä ja siitäkin viimeiset kolme vuotta vielä sivistysvaliokunnan puheenjohtajana. Ihan hyviä näköalapaikkoja tarkkailla, mutta silloinkaan kaikki eivät pitäneet siitä, että kommentoin asioita julkisuudessa. Syytä en tiedä – jotkut kai vetosivat salassapitovelvoitteiseen, jota ei kuitenkaan suurimmaksi osaksi ollut. Vain valiokuntatyöskentely ei ole julkista. Itse epäilin, että nuo jotkut pelkäsivät, että kirkolliskokousedustaja jakaa ja saa liikaa tietoja ja mielipiteitä kentälle / kentältä, seurakuntalaisilta, kirkon jäseniltä ja niiden tietojen valossa sitten vaikeuttaa kokouksen tai kirkon keskushallinnon työntekijöiden työskentelyä. Mene ja tiedä! Eivät nuo samat ”vastustajat” taida edelleenkään pitää "liiasta" tiedottamisesta, mutta onneksi jotkut sitä vastoin pitivät ja pitävät ilmeisesti yhä.
Nyttemmin olen kertonut näkemyksiä ja näkemiäni noista myöhemmistä, oman edustajakausien jälkeisistä (2013 ->) kokouksista ihan tällaisena tavallisena, hieman kirkolliskokouskokemusta omaavana ja kenties asioita ainakin ajoittain kriittisestikin katsovana eläkeläisinä. Siitäkään ei tosin aina pidetä. Kumma kyllä.
Kaksi pitkää useampivuotista kautta kirkolliskokouksessa opettivat jonkin verran sen ”sielunelämää” ja kokouksen vaikeaa ja monimutkaista mekanismia. Aloittaessani noita hommia kokouskäytännöissä tapahtui juuri suuri muutos ja kokous alkoi joillain tavoin noudattaa mm. eduskunnan työskentelytapoja lähetekeskusteluineen, valiokuntatyöskentelyineen ja useine saman asian ”käsittelyrumbineen” eri istunnoissa. Alkuun se ei oikein sujunut, vaikea sanoa sujuuko oikeastaan vieläkään. Melko kankea asioiden käsittelymuoto pienelle kirkolle, jonka hallinnon pääperiaatteisiin ei oikeastaan koskaan ole kuulunut niinkään demokraattisuus kuin mieluumminkin synodaalisuus.
Mutta noin se nykyisin menee, sujuu se tai ei. Itselleni muodostui noiden muutamien vuosien aikana kirkolliskokouksessa istuessani kuitenkin kuva ”tietynlaisesta” tarkoituksellisesta sujumattomuudesta, osan edustajien melkoisesta asioista tietämättömyydestä ja aivan mahdottomasta kankeudesta, jotka joillain tavoin auttoivat kenties tuota synodaalisuuttakin, mutta se – päätöksenteko tai jopa -tekijät – eivät silti aina kohdistuneet siihen oikeaan ja asian kannalta tarkoituksenmukaiseen osaan ortodoksista kirkkoa, jolle se ehkä synodaalisuuden perusteella olisi pitänyt kohdistua ja joka oikeasti olisi hyödyttänyt kirkkoa.
Marraskuun 2018 lopulla on taas tulossa uusi kirkolliskokous, kuten aina marraskuun lopussa. Aiemmin kokous kokoontui muistaakseni kolmen vuoden välein eräänlaisena kumileimasimena keskustelemaan ja päättämään asioista osin etu- ja osin jälkikäteen, nykyisin vuosittain ja tarvittaessa nopeamminkin ja tiheämminkin, jos asiat sitä vaativat. Toistaiseksi eivät ole ilmeisesti suuremmin vaatineet.
Tunnelma alkaa kuitenkin selvästi tiivistyä: huhut hörräävät ja tarinat lentelevät. Jos kaiken sen uskoisi, mitä maailmalta kuulee, olisi varmaan mielenkiintoinen kokous tulossa. Mutta mikä on sitten totta ja mikä tarkoituksellista disinformaatiota, tarkoitettu vain sekoittamaan asioita, mene ja tiedä.
Se, onko kokouksen rooli muuttunut vanhasta kumileimasimesta johonkin päin, onkin sitten oma kysymyksensä, jota varmaan tulen tänä vuonna erityisesti seuraamaan. Hieman epäilyttää ennakkotietojen valossa, että varmaankin jälleen jotain ennakoimatonta häikkää ilmenee. Miten, missä asioissa ja missä laajuudessa – en tiedä vielä? Kuten en sitäkään, tuleeko tuollainen asioiden käsittely viemään kirkolliskokouksen ns. arvovaltaa ja merkitystä yhä alemmaksi, huonommaksi kirkon jäsenten silmissä. Sekin nähtäneen tarkemmin piakkoin. Tosin juuri kuulin eräältä asoita seuraavalta väittämän, ettei se enää paljon alemmaksi voine mennä. Toivottavasti sanoja oli väärässä.
Kokouksen etukäteen mielenkiintoisimmiksi asioiksi noussevat hallinnonuudistus eli seurakuntarajojen tarkistaminen ja seurakuntien yhdistäminen suuremmiksi yksiköiksi ja tietysti uuden metropoliitan valinta nimeltään ihka uuteen Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan. Kummankin asian tiimoilta on tyypilliseen ortodoksiseen tapaan kuplinut pinnan alla ja näemme myöhemmin, millaista kaasuuntumista kuplat ovat aiheuttaneet: onko tulos hyvän hajusta vai haisevaa. Mielenkiitoiseksi tuon kuplinnan tekee tietysti sekin, että vain todella pieni osa kirkolliskokouksen jäsenistä on edes tietoinen koko kuplinnasta, ja mahdollisissa junttakokouksissa käsitellyistä asioista, niistä tietää vielä pienenpi ryhmä. Ja mikä ”mukavinta” – jos näin todella on – kuplinnan aiheuttajat lienevät jälleen alueelta, jolla ei oikeastaan ole paljoakaan tekemistä asian kohteena olevan alueen pastoraalisiin asioihin. Kysymys lienee enemmän ”ihmisen sopivuudesta” pienen klikin nykyisiin ja etenkin jatkotarpeisiin vaikkapa aikanaan vääjäämättä tulevaa arkkipiispan valintaa ajatellen. Katsotaan nyt, onko näin vai maalailenko turhaan pöpöjä seinille jaetun disinformaation perusteella.
Yritän kirjoitella näitä pohdintojani – joita muuten ainakin omasta mielestäni osuvasi nimitin yhdessä vanhassa blogissa jupinoiksi – tällä kertaa lyhyemmin ja mahdollisesti useammin. Näin saatan jopa minäkin – vanha mies – jaksaa tämän urakan loppuun. Edessä kun on tällä kertaa ilmeisesti normaalia pidempi kokous ja mitä ilmeisimmin jälleen melkoista ”suhmurointia” niin etukäteen, ennen kokousta, kuin sitten kokouksessakin. Mutta katsotaan, mitä ”pääsen” kokemaan ja näkemään ja miten siitä osaan ja voin – tai jopa saan – kertoa muille, teille.
Tarkoitus on kirjoitella näitä jupinoita (sic!) sen verran kuin jaksan ennen kokousta ja kokouksen aikana ja mahdolliseti joku jälkeenkin ja niiden välissä kuvata videota joko suorana netti-tv-lähetyksinä tai sitten nauhoitettuina. Kaiken tämä joudumme tekemään omin avuin ja ilman suurempaa ulkopuolista tukea varsin pienellä ja iäkkäällä "henkilökunnalla", omilla välineillä ja ilman minkäänlaista budjettia. Suurin tukemme tässäkin on jälleen Valamon luostari ja luostarin igumeni, arkkimandriitta Sergei, joka suhtautuu myönteisesti tällaiseen "diakoniatyöhömme" ja lupakin alustavasti on jo saatu niin häneltä kuin kirkolliskokouksen puheenjohtajaltakin tulla kokoukseen ja kuvata siellä, kuten aikaisempinakin vuosina. Perästä kuuluu – katsotaan tällä kertaa hyvää vai haisevaa!
Jos haluat seurata näitä jupinoita ja katsella videoita suorina tai ”väärinä” eli nauhoitteina, lienee parasta liittyä pikaisesti jo nyt pariin Facebookin-ryhmään, joissa nuo molemmat onnistuvat: toisessa keskustelu ja toisessa katselu. Ohjeet liittymiselle löytynevät Facebookista, joten ei enää mainosteta niitä täällä. Tervetuloa kuitenkin mukaan!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
 |
| Vuoden 2017 kirkolliskokous (sama kuin tänä vuonna) ryhmäkuvassa. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Nyttemmin olen kertonut näkemyksiä ja näkemiäni noista myöhemmistä, oman edustajakausien jälkeisistä (2013 ->) kokouksista ihan tällaisena tavallisena, hieman kirkolliskokouskokemusta omaavana ja kenties asioita ainakin ajoittain kriittisestikin katsovana eläkeläisinä. Siitäkään ei tosin aina pidetä. Kumma kyllä.
Kaksi pitkää useampivuotista kautta kirkolliskokouksessa opettivat jonkin verran sen ”sielunelämää” ja kokouksen vaikeaa ja monimutkaista mekanismia. Aloittaessani noita hommia kokouskäytännöissä tapahtui juuri suuri muutos ja kokous alkoi joillain tavoin noudattaa mm. eduskunnan työskentelytapoja lähetekeskusteluineen, valiokuntatyöskentelyineen ja useine saman asian ”käsittelyrumbineen” eri istunnoissa. Alkuun se ei oikein sujunut, vaikea sanoa sujuuko oikeastaan vieläkään. Melko kankea asioiden käsittelymuoto pienelle kirkolle, jonka hallinnon pääperiaatteisiin ei oikeastaan koskaan ole kuulunut niinkään demokraattisuus kuin mieluumminkin synodaalisuus.
Mutta noin se nykyisin menee, sujuu se tai ei. Itselleni muodostui noiden muutamien vuosien aikana kirkolliskokouksessa istuessani kuitenkin kuva ”tietynlaisesta” tarkoituksellisesta sujumattomuudesta, osan edustajien melkoisesta asioista tietämättömyydestä ja aivan mahdottomasta kankeudesta, jotka joillain tavoin auttoivat kenties tuota synodaalisuuttakin, mutta se – päätöksenteko tai jopa -tekijät – eivät silti aina kohdistuneet siihen oikeaan ja asian kannalta tarkoituksenmukaiseen osaan ortodoksista kirkkoa, jolle se ehkä synodaalisuuden perusteella olisi pitänyt kohdistua ja joka oikeasti olisi hyödyttänyt kirkkoa.
Marraskuun 2018 lopulla on taas tulossa uusi kirkolliskokous, kuten aina marraskuun lopussa. Aiemmin kokous kokoontui muistaakseni kolmen vuoden välein eräänlaisena kumileimasimena keskustelemaan ja päättämään asioista osin etu- ja osin jälkikäteen, nykyisin vuosittain ja tarvittaessa nopeamminkin ja tiheämminkin, jos asiat sitä vaativat. Toistaiseksi eivät ole ilmeisesti suuremmin vaatineet.
Tunnelma alkaa kuitenkin selvästi tiivistyä: huhut hörräävät ja tarinat lentelevät. Jos kaiken sen uskoisi, mitä maailmalta kuulee, olisi varmaan mielenkiintoinen kokous tulossa. Mutta mikä on sitten totta ja mikä tarkoituksellista disinformaatiota, tarkoitettu vain sekoittamaan asioita, mene ja tiedä.
Se, onko kokouksen rooli muuttunut vanhasta kumileimasimesta johonkin päin, onkin sitten oma kysymyksensä, jota varmaan tulen tänä vuonna erityisesti seuraamaan. Hieman epäilyttää ennakkotietojen valossa, että varmaankin jälleen jotain ennakoimatonta häikkää ilmenee. Miten, missä asioissa ja missä laajuudessa – en tiedä vielä? Kuten en sitäkään, tuleeko tuollainen asioiden käsittely viemään kirkolliskokouksen ns. arvovaltaa ja merkitystä yhä alemmaksi, huonommaksi kirkon jäsenten silmissä. Sekin nähtäneen tarkemmin piakkoin. Tosin juuri kuulin eräältä asoita seuraavalta väittämän, ettei se enää paljon alemmaksi voine mennä. Toivottavasti sanoja oli väärässä.
Kokouksen etukäteen mielenkiintoisimmiksi asioiksi noussevat hallinnonuudistus eli seurakuntarajojen tarkistaminen ja seurakuntien yhdistäminen suuremmiksi yksiköiksi ja tietysti uuden metropoliitan valinta nimeltään ihka uuteen Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan. Kummankin asian tiimoilta on tyypilliseen ortodoksiseen tapaan kuplinut pinnan alla ja näemme myöhemmin, millaista kaasuuntumista kuplat ovat aiheuttaneet: onko tulos hyvän hajusta vai haisevaa. Mielenkiitoiseksi tuon kuplinnan tekee tietysti sekin, että vain todella pieni osa kirkolliskokouksen jäsenistä on edes tietoinen koko kuplinnasta, ja mahdollisissa junttakokouksissa käsitellyistä asioista, niistä tietää vielä pienenpi ryhmä. Ja mikä ”mukavinta” – jos näin todella on – kuplinnan aiheuttajat lienevät jälleen alueelta, jolla ei oikeastaan ole paljoakaan tekemistä asian kohteena olevan alueen pastoraalisiin asioihin. Kysymys lienee enemmän ”ihmisen sopivuudesta” pienen klikin nykyisiin ja etenkin jatkotarpeisiin vaikkapa aikanaan vääjäämättä tulevaa arkkipiispan valintaa ajatellen. Katsotaan nyt, onko näin vai maalailenko turhaan pöpöjä seinille jaetun disinformaation perusteella.
Yritän kirjoitella näitä pohdintojani – joita muuten ainakin omasta mielestäni osuvasi nimitin yhdessä vanhassa blogissa jupinoiksi – tällä kertaa lyhyemmin ja mahdollisesti useammin. Näin saatan jopa minäkin – vanha mies – jaksaa tämän urakan loppuun. Edessä kun on tällä kertaa ilmeisesti normaalia pidempi kokous ja mitä ilmeisimmin jälleen melkoista ”suhmurointia” niin etukäteen, ennen kokousta, kuin sitten kokouksessakin. Mutta katsotaan, mitä ”pääsen” kokemaan ja näkemään ja miten siitä osaan ja voin – tai jopa saan – kertoa muille, teille.
Tarkoitus on kirjoitella näitä jupinoita (sic!) sen verran kuin jaksan ennen kokousta ja kokouksen aikana ja mahdolliseti joku jälkeenkin ja niiden välissä kuvata videota joko suorana netti-tv-lähetyksinä tai sitten nauhoitettuina. Kaiken tämä joudumme tekemään omin avuin ja ilman suurempaa ulkopuolista tukea varsin pienellä ja iäkkäällä "henkilökunnalla", omilla välineillä ja ilman minkäänlaista budjettia. Suurin tukemme tässäkin on jälleen Valamon luostari ja luostarin igumeni, arkkimandriitta Sergei, joka suhtautuu myönteisesti tällaiseen "diakoniatyöhömme" ja lupakin alustavasti on jo saatu niin häneltä kuin kirkolliskokouksen puheenjohtajaltakin tulla kokoukseen ja kuvata siellä, kuten aikaisempinakin vuosina. Perästä kuuluu – katsotaan tällä kertaa hyvää vai haisevaa!
 |
| Vuoden 2018 kirkolliskokous pidetään Valamossa kuten edellinenkin vuoden 2017 kokous. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti