Kirkolliskokous alkoi maanantaina 26.11.2018. Johan sitä tässä vanha mies on odottanutkin, ajatuksella, mitenkähän siitä selviän fyysisesti. Yllätyksekseni minua koetellaan muuten tässä kuviossa myös psyykkisesti.
Kuten aiemmin kirjoitin, kirkolliskokouksen työtahti on lähes tappava. Tunnen melkein sääliä edustajia kohtaan, kun he ryntäilevät täysistunnosta valiokuntiin ja taas täysistuntoon ja välillä pitäisi syödäkin ja hörpätä kahvit. Aikaisesta aamusta iltamyöhään.
Mutta kyllähän se nuoremmilta sujuu, tällaiselta vanhalta ei enää sujuisi, enkä muuten edes haluaisi mennä tuohon oravanpyörään enää. Mutta liekö maine rankoista kokouksista kaikunut seurakuntiin, kun kokousedustajina on paljon sellaisia, jotka – kuten edustaja Veikko Halonen eräässä haastattelussa mainitsi – ainoina sanoinaan kokousväelle sanovat joka päivä muutaman kerran täysistuntojen alussa: paikalla. Heille kokous on osin helppoakin, kävellä vain paikasta toiseen ja kuunnella, kun toiset puhuvat ja itse saa palkaksi kokouspalkkion ja matkakulujen lisäksi hienon kangaskassin ja kirkkokalenterin. Mutta ei se taida olla edustajien varsinainen ja ainoa tehtävä kirkolliskokouksessa.
Hieman helpotti itseäni, kun Veikko tuon asian toi esille haastattelussa, koska itse ajattelin aina joskus hieman saman suuntaisesti ja luulin olevani ainoa ajattelija. Toivottavasti tulevan kevään 2019 kirkolliskokousvaalissa tehdään jämäkämpiä ratkaisuja ja ”kauneuspilkku” poistuu.
Noiden ratkaisujen tekeminen on kuitenkin vaalijärjestelmän monimutkaisuuden vuoksia vaikeaa, ellei ihan mahdotonta meille vaalikarjalle. Vaaliin ei pääse kuka vain ehdokkaaksi tai jos pääseekin, aika vaikea on edetä, ellei ole seurakunnan tukea ehdokkuudelle. Ensin valitaan ehdokkaat tekemällä vaaliliittoja ja sitten ehdokkaat ovat vaalissa, jossa kirkolliskokousedustajat valitaan – yllätys, yllätys, - tietyn alueen seurakuntien neuvostojen (vai oliko se valtuustojen) valitsemien valitsijamiesten ja -naisten toimesta.
Olen muutaman kerran ollut noissa kekkereissä ja sanon suoraan, että sieltä on minun mielestäni tuntemani demokratia kaukana. Mutta siitä joskus toisen kerran enemmän.
Blogijuttuni otsikossa viittaan tiedottamiseen, jota jollain tavalla olen itsekin Valamossa tekemässä. En suinkaan tunge sinne ihan omasta halustani (jota ei oikeasti tässä tapauksessa taida enää edes ollakaan), vaan minut on viime vuosina, luovuttuani itse edustajuudesta, pyydetty ensin kuvaamaan ja sitten striimaamaan kokouksen kulkua.
Pyyntö ei suinkaan ole tullut kirkon viralliselta organisaatiolta, koska siellä oma tiedottaja hoitaa hommat. Minun pyyntöni takana on kirkolliskokousta lähellä oleva ortodoksinen taho, Valamon luostari, joka tarjoaa minulla mahdollisuuden tehdä tätä tiedottamista. Luvan tekemisiini olen aina myös pyytänyt ja saanut arkkipiispalta.
Jo useampana vuonna omat tekemiseni ovat olleet jonkinlaisella törmäyskurssilla kirkon tiedottamisen kanssa. Mahdollisesti minut koetaan kilpailijaksi ja ainakin aiemmin, tuottamani tiedotusmateriaali – lähinnä videot ja myöhemmin LIVE-striimaukset – ovat yleensä olleet ainakin jollakin tavalla ilmeisesti mielenkiintoisempia, vähemmän kapulakielistä ja enemmän maanläheistä, joista on myös tykätty kohtuullisen paljon.
Jo viime vuonna minut yritettiin karkottaa kuvaamasta kokousta, mutta arkkipiispa totesi, että lupa on myönnetty ja Pyykkönen kuvaa. Samaa ilmapiiriä oli tänäkin vuonna. Virallisen organisaation taholta ilmoitettiin, että olen väärässä paikassa kuvaamassa. Olin muuten ihan samassa, missä olen aina ennenkin kuvannut. Minua kehotettiin siirtymään taaemmaksi. En siirtynyt, sillä olin jo rakentanut työpisteen siihen rensseleineen, johtoineen ja kaikkine välineineen. Pöytää en enää saanut itselleni kuten ennen, vain pelkän tuolin, jonka jouduin itse hakemaan. Tätä on siis kirkon – tai ainakin nyt joidenkin sen organisaation jäsenten – suhtautuminen vapaaseen tiedonvälitykseen, avoimeen tiedottamiseen.
Kyllähän nuo torjujat saavat varmaan piakkoin voiton, sillä vanhenen, turhaannun – aivan kuten Veikko kertoi omalta kohdaltaan tuossa haastattelussa – ja sitten jään vain pois näistäkin hommista. Uusia ei taida olla tulossa, vaikka kirkko joku aika sitten etsi ihan ilmoituksella vapaaehtoisia tiedotuksen apulaisia tai joitain sellaisia. En kuitenkaan ilmoittautunut. En tiedä, millainen jono lienee kirkon oven takana. Saattavat tosin hämmästyä sitten lopputulosta.
Kirkko on aloittanut myös striimausken, mikä on hyvä asia ja kirkon käytössä on kaikki kokouksen tuottama materiaali, jota se ei sitten kuitenkaan modernina sähköisen tiedottamisen aikakautena jaa meille muille. Nytkin kokouksessa oli minun lisäksi yksi muukin tällainen vapaan ortodoksisen tiedottamisen pioneeri, Simeonin ja Hannan Ari. Kyllä kaikki, mitä kokouksesta on tiedotettavaa, täytyy meidän hankkia itse tai kuten kerran, kun sitä kysyimme, saimme vastauksen: Lukekaa kirkon nettisivuilta.
Kaiken kaikkiaan kokouskäytäntöihin – onpa kyseessä sitten varsinainen kokous ja siellä toimiminen tai vaikka tämä tiedottaminen – pitää tulla muutoksia. Ei tällainen ole ns. avointa tiedottamista, se on salailua ja mustasukkaista tai jotain muuta häijyilyä. Syy saattaa tietysti löytyä meistäkin, mutta silti – kyseessä on verovaroin toimiva organisaatio, johon salalilun ilmapiiri ei kuulu. Taitaa tosin mennä tovi, ennen kuin joku saa siihen muutoksen.
Toinen muutos pitää tulla edustajien toimintaan. Ei riitä, että kuullessaan kritiikkiä omasta passiivisesta toiminnasta, joku sanoo, että minä kyllä puhun ja toimin valiokunnissa. Ihme olisi, jos ei näin tekisi, mutta uskon siitäkin asiasta kokemukseni perusteella hieman toisin. Kyllä edustajan pitää toimia niin, että toiminta näkyy ja toivottavasti myös tuntuu.
Tämän päivä kokouksessa puhui kourallinen ihmisiä ehkä kolmesta, neljästä seurakunnasta, suurin osa samasta seurakunnasta. Hyvä näin, mutta muidenkin pitää tormistautua. Kun yksi näihin edellisiin puhujiin verrattuna aivan toisesta suunnasta tullut edustaja, jota ihan selvästi oli omassa seurakunnassa briifattu ja ohjeistettu puhumaan, astui estraadille, oli lähellä, ettei hänen annettu puhua, kun kuulemma puhui aidan seipäistä, kun olisi pitänyt puhua aidasta. Sai kuitenkin puhua joidenkin vinosti hymyillessä, että tuollaista puhuu. Huh, että nousi verenpaine. Asia oli aktuelli tuossa seurakunnassa ja kirkolliskokousedustaja toi – aivan kuten pitääkin – kokoukselle tiedoksi seurakunnan huolen. Sitä varten hän on siellä.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
P.S. Jos muuten haluat lukea tuon Halosen Veikon haastattelun se onnistuu, jos sinulla on Facebook-profiili ja liityt sillä (oikealla nimelläsi ja vastaamalla yhteen kysymykseen) Facebookissa olevaan LIVE-stream-sivustoon. Siellä se on ja ryhmä löytyy osoitteesta: Ortodoksi.net LIVE.
H@P
 |
| Vuoden 2018 kirkolliskokousedustajat ja toimitsijoita ryhmäkuvassa Valamon kirkossa. (Kuva (C) Hannu Pyykkönen) |
Mutta kyllähän se nuoremmilta sujuu, tällaiselta vanhalta ei enää sujuisi, enkä muuten edes haluaisi mennä tuohon oravanpyörään enää. Mutta liekö maine rankoista kokouksista kaikunut seurakuntiin, kun kokousedustajina on paljon sellaisia, jotka – kuten edustaja Veikko Halonen eräässä haastattelussa mainitsi – ainoina sanoinaan kokousväelle sanovat joka päivä muutaman kerran täysistuntojen alussa: paikalla. Heille kokous on osin helppoakin, kävellä vain paikasta toiseen ja kuunnella, kun toiset puhuvat ja itse saa palkaksi kokouspalkkion ja matkakulujen lisäksi hienon kangaskassin ja kirkkokalenterin. Mutta ei se taida olla edustajien varsinainen ja ainoa tehtävä kirkolliskokouksessa.
Hieman helpotti itseäni, kun Veikko tuon asian toi esille haastattelussa, koska itse ajattelin aina joskus hieman saman suuntaisesti ja luulin olevani ainoa ajattelija. Toivottavasti tulevan kevään 2019 kirkolliskokousvaalissa tehdään jämäkämpiä ratkaisuja ja ”kauneuspilkku” poistuu.
 |
| Kirkolliskokous on Valamon kultturikeskuksessa. (Kuva (C) Hannu Pyykkönen) |
Olen muutaman kerran ollut noissa kekkereissä ja sanon suoraan, että sieltä on minun mielestäni tuntemani demokratia kaukana. Mutta siitä joskus toisen kerran enemmän.
Blogijuttuni otsikossa viittaan tiedottamiseen, jota jollain tavalla olen itsekin Valamossa tekemässä. En suinkaan tunge sinne ihan omasta halustani (jota ei oikeasti tässä tapauksessa taida enää edes ollakaan), vaan minut on viime vuosina, luovuttuani itse edustajuudesta, pyydetty ensin kuvaamaan ja sitten striimaamaan kokouksen kulkua.
Pyyntö ei suinkaan ole tullut kirkon viralliselta organisaatiolta, koska siellä oma tiedottaja hoitaa hommat. Minun pyyntöni takana on kirkolliskokousta lähellä oleva ortodoksinen taho, Valamon luostari, joka tarjoaa minulla mahdollisuuden tehdä tätä tiedottamista. Luvan tekemisiini olen aina myös pyytänyt ja saanut arkkipiispalta.
 |
| Kokouksen jumalanpalvelukset pidetään Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkossa. (Kuva (C) Hannu Pyykkönen) |
Jo viime vuonna minut yritettiin karkottaa kuvaamasta kokousta, mutta arkkipiispa totesi, että lupa on myönnetty ja Pyykkönen kuvaa. Samaa ilmapiiriä oli tänäkin vuonna. Virallisen organisaation taholta ilmoitettiin, että olen väärässä paikassa kuvaamassa. Olin muuten ihan samassa, missä olen aina ennenkin kuvannut. Minua kehotettiin siirtymään taaemmaksi. En siirtynyt, sillä olin jo rakentanut työpisteen siihen rensseleineen, johtoineen ja kaikkine välineineen. Pöytää en enää saanut itselleni kuten ennen, vain pelkän tuolin, jonka jouduin itse hakemaan. Tätä on siis kirkon – tai ainakin nyt joidenkin sen organisaation jäsenten – suhtautuminen vapaaseen tiedonvälitykseen, avoimeen tiedottamiseen.
Kyllähän nuo torjujat saavat varmaan piakkoin voiton, sillä vanhenen, turhaannun – aivan kuten Veikko kertoi omalta kohdaltaan tuossa haastattelussa – ja sitten jään vain pois näistäkin hommista. Uusia ei taida olla tulossa, vaikka kirkko joku aika sitten etsi ihan ilmoituksella vapaaehtoisia tiedotuksen apulaisia tai joitain sellaisia. En kuitenkaan ilmoittautunut. En tiedä, millainen jono lienee kirkon oven takana. Saattavat tosin hämmästyä sitten lopputulosta.
Kirkko on aloittanut myös striimausken, mikä on hyvä asia ja kirkon käytössä on kaikki kokouksen tuottama materiaali, jota se ei sitten kuitenkaan modernina sähköisen tiedottamisen aikakautena jaa meille muille. Nytkin kokouksessa oli minun lisäksi yksi muukin tällainen vapaan ortodoksisen tiedottamisen pioneeri, Simeonin ja Hannan Ari. Kyllä kaikki, mitä kokouksesta on tiedotettavaa, täytyy meidän hankkia itse tai kuten kerran, kun sitä kysyimme, saimme vastauksen: Lukekaa kirkon nettisivuilta.
Kaiken kaikkiaan kokouskäytäntöihin – onpa kyseessä sitten varsinainen kokous ja siellä toimiminen tai vaikka tämä tiedottaminen – pitää tulla muutoksia. Ei tällainen ole ns. avointa tiedottamista, se on salailua ja mustasukkaista tai jotain muuta häijyilyä. Syy saattaa tietysti löytyä meistäkin, mutta silti – kyseessä on verovaroin toimiva organisaatio, johon salalilun ilmapiiri ei kuulu. Taitaa tosin mennä tovi, ennen kuin joku saa siihen muutoksen.
Toinen muutos pitää tulla edustajien toimintaan. Ei riitä, että kuullessaan kritiikkiä omasta passiivisesta toiminnasta, joku sanoo, että minä kyllä puhun ja toimin valiokunnissa. Ihme olisi, jos ei näin tekisi, mutta uskon siitäkin asiasta kokemukseni perusteella hieman toisin. Kyllä edustajan pitää toimia niin, että toiminta näkyy ja toivottavasti myös tuntuu.
Tämän päivä kokouksessa puhui kourallinen ihmisiä ehkä kolmesta, neljästä seurakunnasta, suurin osa samasta seurakunnasta. Hyvä näin, mutta muidenkin pitää tormistautua. Kun yksi näihin edellisiin puhujiin verrattuna aivan toisesta suunnasta tullut edustaja, jota ihan selvästi oli omassa seurakunnassa briifattu ja ohjeistettu puhumaan, astui estraadille, oli lähellä, ettei hänen annettu puhua, kun kuulemma puhui aidan seipäistä, kun olisi pitänyt puhua aidasta. Sai kuitenkin puhua joidenkin vinosti hymyillessä, että tuollaista puhuu. Huh, että nousi verenpaine. Asia oli aktuelli tuossa seurakunnassa ja kirkolliskokousedustaja toi – aivan kuten pitääkin – kokoukselle tiedoksi seurakunnan huolen. Sitä varten hän on siellä.
nettihoukka@gmail.com
1 kommentti:
Tämä hyvä. Voimia jaksamiseen.
Lähetä kommentti