27.11.18

KK5 – Piispa pohdinnassa

Kirkolliskokouksen toinen päivä on melkein pulkassa ja kyllä se on ollut oikeastaan koko päivä pohdintaa siitä, kenestä mahdollisesti tehdään uusi piispa, Kuopion ja Karjalan metropoliitta.
Valamon kirkko yövalaistuksessa.
(Kuva (C) Hannu Pyykkönen)
Päivä alkoi sillä, että me sivulliset emme päässeet enää osallistumaan kirkolliskokouksen tarkkailuun ja vain viralliset edustajat sekä sihteeristö istuivat suljettujen ovien takana, kun kirkolliskokous teki oman ehdotuksen piispainkokoukselle piispaehdokkaista.

Kokous ei ollut kovin pitkä, mutta omalla tavallaan se oli yllätyksellinen. Alkuaan tiesimme, että ns. lähes varmoja ehdokkaita on kaksi, KS Joensuun piispa Arseni ja Valamon luostarin igumeni, arkkimandriitta Sergei. Piispa Arseni hoitaa tällä hetkellä Kuopion ja Karjalan hiippakuntapiispan tehtävää väliaikaisesti siihen saakka, kunnes uusi valitaan. Yllätysmomentti oli se, jota jo jossakin aiemmassa blogijutussa uumoilin, ns. musta hevonen – uusi piispaehdokas.
Kaksi ehdokasta on jo selvinnyt työhönottohaastattelusta - arkkimandriitta Andreas ja piispa Arseni ja kolmas on vielä "grillattavana".
(Kuva (C) Hannu Pyykkönen)
Kirkolliskokouksen suljetun täysistunnon jälkeen selvisi, että siellä oli todellakin ehdotettu kolmanneksi ehdokkaaksi uutta ehdokasta, tällä hetkellä Lintulan luostarissa arkkimandriitta Hermanin apuna jumalanpalveluksia toimittava arkkimandriitta Andreas (Larikka). Tieto hänen ehdolle tulostaan otettiin vastaan käytävillä ja etenkin sosiaalisessa mediassa monenlaisin tuntein, koska hänen työhistoriassaan on ollut erilaisia mutkia ja suoria, jotka mitä ilmeisimmin vaikuttivat näiden mielipiteiden muotoutumiseen.

Tämän jälkeen alkoikin sitten ”pelin politiikka”, jonka termin muistaakseni entinen SMP:n perustaja ja monessa mukana ollut värikäs ja sananvalmis poliitikko Veikko Vennamo lienee lanseerannut maailmalle. Lukuisia kysymyksiä ja ihmetyksiä lensi ilmoille ja joku arvelikin, että se – hämmingin aiheuttaminen – lienee ollut tarkoituskin. En tiedä – ehkä.

Tässä sisäsiittoisessa ortodoksisessa mediahuumassa unohtui ehkä osin se, miksi ihmiset ovatkaan täällä – Suomen ortodoksisessa kirkolliskokouksessa linjaamassa hallintoa, taloutta ja siinä ohessa myäs valitsemassa uutta piispaa. Piispan valinta kaappasi vapaan tilan ja pian vaikutti siltä, ettei täällä mitään muuta pohditakaan. ”Tavallisten asioiden” täysistunnot menivät ohi muutamassa minuutissa ja aikaa kului entistä enemmän käytävä- ja kabinettikeskusteluihin. Pitihän siinä joidenkin valiokuntien yrittää hieman työskennelläkin ja saada asioita valmiiksi.

Kirkolliskokouksen jälkeen kokoontui piispainkokous, jossa istui jäävätyn piispa Arseni sijalla eläkkeellä oleva Helsingin entinen metropoliitta Ambrosius. Arkkipiispa Leo ja metropoliitta Elia jatkoivat entiseen malliin jäseninä. Kokous istui hartaasti ja pitkään ja käytävillä levisi huhu, että kokouksen jälkeen saadaan piispojen tekemä ehdokasasettelu – kuinka monta asetetaan ehdolle ja missä järjestyksessä.

Samalla levisi tieto niin sosiaalisen median kuin käytäväkeskustelujen kautta jostain yhtä henkilöä koskevasta juridisesta vai liekö ihan kanonisesta ongelmasta tai ainakin kysymyksestä, joka pitää ensin ratkaista ja vasta sitten voidaan suorittaa ehdollepano. Emme siis saaneet julkisuuteen mitään uutta tietoa, mitä ei olisi jo tiedetty.

Seuraava episodi ajoi jälleen meidät sivulliset ulos kirkolliskokouksesta, kun siellä suoritettiin ehdokkaitten ”grillaus” - työhönottohaastattelu. Jokainen kolmesta ehdokkaasta vietti aikaansa yksitellen kirkolliskokouksen edessä varmaan vajaan tunnin kukin, ja heille esitettiin ilmeisesti kysymyksiä ja mitä sitten esitettiinkään – siitä me sivulliset emme tiedä mitään.

Jälleen odotimme ehdollepanoa, sillä tuon tilaisuuden jälkeen jälleen piispainkokous jatkoi omaa kokoustaan ja kirkolliskokousedustajat vapautettiin valiokuntatyöhön. Näin sitten jatkettiin piispojen kesken välillä syöden, välillä kokoustaen aina iltamyöhään saakka erilaisten asiantuntijoiden hypätessä välillä kuultavina kokouksessa. Jossain kuuden, seitsemän maissa illalla kokous päättyi ja kabinetista tuli pois hiljaisia, ehkä hieman ärtyneiltä vaikuttavia, hieman punottavia piispoja, joilta ei oikein herunut sanaakaan. Sen verran selvisi, ettei päätöstä ole ainakaan annettavaksi julkisuuteen. Mitä se sitten tarkoittaneekaan?

Samaan aikaan käytäväkeskustelut kiihtyivät ja erilaiset salaliittoteoriat alkoivat sinkoilla. Yhden sellaisen mukaan, kun ehdokkaina ovat A, B ja C, yksi heitä on mukana varmistamassa toisen valituksi tulemisen. Kuka tai ainakin kenen pääsemisen tai millä menetelmällä, se vaihteli hieman kertojasta riippuen.

Vaalihan, joka muuten suoritetaan torstaina 29.11.2018 heti kirkossa toimitetun liturgian jälkeen, lienee sellainen, että mikäli ehdokkaita on kolme, kaksi eniten saanutta – ellei joku ole heti saanut yli puolta äänistä – asetetaan vastakkain toisessa äänestyksessä. Mikäli piispankokouksen esittämiä ehdokkaita on vain kaksi – joka sekin on täysin mahdollista ja piispain asia – asia on simppelimpi: eniten ääniä saanut valitaan. Ja tietysti on vielä olemassa sekin mahdollisuus ainakin teoreettisesti, että ehdokkaista olisikin vain yksi, jolloin valinta lienee kovinkin yksinkertainen.

Mutta tuo ”pelin politiikka” ja sen yhteydessä esitetyt erilaiset vaihtoehdot tuntuivat varsin monimutkaisilta ja sanoisinko myös jollain tavalla mielenkiintoisilta. Henkilövaalihan on aina henkilövaali, jossa ehdokkaina on ihmisiä, joista joku pitää ja joku ei. Miten erilaiset henkilöön käyvät odotukset, pelot ja muut krumeluurit kohtaavat ja natsaavat, se ratkaisee lopulta valinnan. Ja kuten joku aika viisaasti sanoikin, että tällainen peli tarjoaa Pyhälle Hengelle oivan paikan vaikuttaa valintaan entistä voimakkaammin.

Huomenna asiat ehkä selviävät jälleen yhden askeleen verran: ketkä sitten ihan oikeasti ovat ehdolla, keistä siis valitaan uusi piispa. Asioiden selvittelyyn on varattu koko aamupäivä ja erään tiedon mukaan julkisuuteen saatetaan uutta tietoa mahdollisesti vasta klo 13 alkavassa kirkolliskokouksen täysistunnossa.

Vielä siis on täysin mahdollista, että kirkolliskokous – jopa piispojen suosiollisella avustuksella – aiheuttaa jonkinmoisen arvokriisin kirkolliskokouksen omalle arvovallalle ja toiminnalle, mikäli kaikista hurjimmat huhut ja arvelut edes jossain määrin toteutuvat. Toivottavasti näin ei käy. Nyt jos milloinkaan toivoo todella, että Pyhä Henki alkaisi vaikuttaa hieman vahvemmin, jotta mekin ihan sivulliset epäuskoiset saisimme edes jonkinlaista uskonvahvistusta tämän kaaoksen keskelle.

Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

1 kommentti:

Miimi kirjoitti...

Olisihan siellä tosiaan tärkeitäkin asioita ollut päätettävänä.