 |
| (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Muutamia vuosia sitten ihmettelin suuresti erään oman kirkkoni nuorisojärjestön toimia hieman samantapaisissa asioissa. Noin ”hieman liiotellen” tämä pääasiassa kesäisin erilaisia leirejä järjestävä järjestö oli melkein kriisin partaalla, kun sen työntekijätkin halusivat lomailla juuri samoihin aikoihin, kuin olisi ollut noita leirejä. En tiedä, onko asia juuri noin, mutta näin asia liikkui maailmalla ihmisten puheissa.
Nyt Kotimaasta lukemassani uutisessa Kirkon akateemiset, Diakoniatyöntekijöiden Liitto ja Kirkon Nuorisotyöntekijöiden liitto vaati kirkolta työajan soveltamista myös hengellisen työn viranhaltijoihin. Jälleen ”hieman liiotellen” voisi kai sanoa, että heidän mukaansa tuota työtä pitäisi hoitaa kahdeksasta neljään eli virka-aikana.
Sikäli kun olen ymmärtänyt tällaisia ovat molemmissa kansallisissa kirkoissamme (luterilaisessa ja ortodoksisessa) uskonnollisia toimituksia tekevät viran- tai toimenhaltijat sekä ainakin luterilaisessa kirkossa välittömästi opetus-, kasvatus-, julistus-, lähetys- ja diakoniatyötä tekevät viranhaltijat. Hengellisen työn työsopimussuhteisiin työntekijöihin sovelletaan työaikaa.
Tuo vaatimuspaperi oli tietynlaista ammattiyhdistyksellistä jargonia, jossa vaadittiin niin työntekijöiden oikeutta päättää asioistaan kuin vedottiin työelämän muutoksiin Suomessa.
Tietysti kaiken takana on raha. Vaatimuspaperissa vakuutetaan, että hengellisen työn viranhaltijat saavat alimitoitettua työaikakorvausta juhlapyhistä, niitä edeltävästä ajasta ja leirityöstä. He eivät ilmeisesti alalle hakeutuessaan ole olleet tietoisia siitä, mihin työhön he pyrkivät. Aivan kuten ortodoksisessa kirkossa ne papit, jotka huutavat ihmisoikeuksiensa perään mennessään uudelleen naimisiin edellisen vaimon kuoltoa tai eron jälkeen ja menettäessään pappeutensa.
Liiton mukaan perustelut, joilla evankelis-luterilaisen kirkon hengellinen työ on jätetty työaikalain ulkopuolelle, ovat vanhentuneet. EU:n työaikadirektiivistä lailla ja työaikalaista asetuksella poikkeaminen edellyttää sitä, että toiminnan erityispiirteiden vuoksi työaikaa ei mitata ja/tai jos työntekijät voivat päättää siitä itse.
En ihan tarkkaan tiedä, mitä tuolla oikeastaan tarkoitetaan, vai tarkoitetaanko sillä sitä, että hautajaisille, kasteelle ja muille toimituksille sekä vaikkapa sielunhoidollisille keskusteluille on varattava tietty aika, ja that’s it. Vai tarkoittaisikohan se sitä, että joku selviää vaikkapa tuollaisesta sieluhoidollisesta keskustelusta vartissa, joku ”lörpöttelee kaksi tuntia” vain saadakseen paremman palkan erilaisina lisineen. En tiedä, mutta oudolta tuntuu.
Kirkon liittojen mukaan työelämä on muuttunut myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Liitot näkevät työajan viranhaltijan työsuojeluna. 57 % seurakuntatyötä tekevistä työntekijöistä kokee työnsä henkisesti raskaaksi. Seurakuntien hengellisessä työssä työajat painottuvat viikonloppuihin ja iltoihin, mutta kuitenkaan hengellisen työn viranhaltijoilla ei ole arkipyhälyhennyksiä eikä sunnuntaikorvauksia. Siis rahaa, rahaa, rahaa, kuten ABBA aikoinaan lauloi:
"I work all night, I work all day, to pay the bills I have to pay. Ain't it sad and still there never seems to be a single penny left for me. That's too bad. In my dreams I have a plan."
Olen ollut toisinaan havaitsevani, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Oman ortodoksisen kirkkonikin työntekijät kuuluvat ilmeisesti valtaosin ammattiliittoon. Joten lieköhän meilläkin odotettavissa jotain samaa. Joitain merkkejä olin vaistoaviani somessa, kun siellä keskusteltiin erään seurakunnan puolipäiväisenä auki julistetusta toimesta. Mietittiin, pärjääköhän puolipäiväisenä, tuleekohan tuollaisesta tapa. Ja taidettiinpa jossain keskustella siitäkin, kun joskus haaveiltiin kirkolliskokouksessa kirkonkin piirissä tulevien niukkojen resurssien käyttämisestä tehokkaasti, niin että olisi otettava käyttöön kirkolle soveltuva malli panos-tuotos-ajattelusta. Mitä sitten nuo panokset ja tuotokset olisivat olleetkaan!
Olen vuosien saatossa seurannut oman kirkkomme työntekijöiden työskentelyä, osaa jopa varsin läheltäkin. Minulla olisi siitä paljonkin kriittistä sanottavaa, mutta pitäydyn nyt kuitenkin suuremmasta kritiikistä, kun siellä on paljon tuttuja ja kavereita, enkä halua suututtaa heitä tämän enempää. Mutta arvelen, että ei ole kovinkaan kaukana, kun kirkonkin piirissä siirrytään johonkin työajan seurantajärjestelmään. Seurakunnan kannalta on toki järkevämpää, jos pappi vierailee vaikkapa vanhusten tai muiden keskustelua tarvitsevien luona, kuin istuu yhtenään Esson baarissa. Niin - ja niitä yhä harvenevia jumalanpalveluksiahan ei kai teologisessa mielessä pidetä pelkästään ihmisten vuoksi?
Varmaan on totta, että työajat ovat moniin muihin ammatteihin verrattuna outoja, sunnuntai- ja viikonlopputöitä on jatkuvasti ja vapaapäivät eivät satu sunnuntaiksi. Mutta oletettavaa on, että henkilö alalle hakeutuessaan on tiennyt ja hyväksynyt asian. Kaukana ovat ne kaksoistyötä tekevät opettaja-sisävesilaivurit, jotka olivat kesällä lomilla opettajan hommista ja talvella ei voinut työskennellä laivurina, kun järvet olivat jäässä, siksi piti pitää lomaa noista hommista.
Samoin lienee melko hankala mitata työntekijän työaikaa työntekijän itse mitaten. Silloin kävisi kuten eräässä seurakunnassa, jossa työntekijälle ei tullut paikallista lehteä kotiin ja hän haki sen päivittäin kotoa käsin kirkolta ja merkkasi – ainakin mielessään – hakumatkat ja lehden lukemisenkin työajaksi. Perehtyi seurakunnan alueeseen ja siellä tapahtuvaan toimintaan.
Liittojen mielestä työn kuormittavuudessa on huomattavia kausivaihtelusta johtuvia eroja. Juhlapyhät ja niitä edeltävä aika muodostavat hengellisen työn viranhaltijoille erityistä kuormitusta samoin kuin leirityö. Liitot katsovat, että evankelis-luterilaisen kirkon hengellistä työtä tekeviä viranhaltijoita koskeva työaikasääntely tulee saattaa yhdenvertaiselle tasolle kirkon muun henkilökunnan kanssa työaikalain uudistamisprosessissa. Nyt noin 6 300 evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijaa on työaikalain ja kirkon työaika-asetuksen johdosta epätasa-arvoisessa asemassa muihin työntekijöihin nähden.
Mitäpä jos tuo työ ulkoistettaisiin niin, että seurakunnat ostaisivat papeilta ja muilta hengellisen työntekijöiltä keikkaluontoisesti työsuorituksia. Olisikohan sellainen parempi järjestelmä, vaikka tuntitaksaa nostettaisiin samalla kohtuulliselle tasolle. Lienee monessa seurakunnssa kohta miettimisen paikka.
Niin – mitenkäs sitten kävikään tuon alussa mainitun nuorisojärjestön. Monenlaista tapahtui. Järjestön omistama ja ylläpitämä leirikeskus lähes raunioitui – ainakin rappeutui melko huonoon kuntoon, kun myös kiinteistöosaaminen puuttui. Leirejä ei siksi enää haluttu pitää siellä, missä se olisi ollut halvinta. Mutta lomien vuoksi ei ollut aina työntekijöitäkään ja piti palkata ulkopuolisia. Siksi leirikeskus myytiin pois. Onneksi kirkkoa rakastaville vapaaehtoisille. Mutta järjestön työntekijöissäkin tapahtui tiettyä muutosta, enää ei tarvittu tietynlaisia osaajia, riitti, kun osasi istua toimistossa tietokoneen ääressä ja suunnitella jotakin. Ei tarvinnut kulkea kentällä nuoria tapaamassa. Tai ainakin siltä se näytti ja luulen, että moni ”entisten nuorten sävellahjalainen” ihmettelee minun ohella nykymenoa, mutta niinhän me vanhat tehdään kai muutenkin.
nettihoukka@gmail.com
Kts. www.akiliitot.fi: AKI, Dtl, KNT: Työaikalakia noudatettava myös uskonnollisessa työssä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti