Viime aikoina on tuota otsikossa mainittua kaikille meille kuuluvaa vapautta käytetty melko reippaasti. Yhteiskunnassa, kirkossa, politiikassa, melkein missä vain. Sitä ovat käyttäneet niin tavalliset ihmiset kuin erilaisten ammattiryhmien edustajat, kuten nyt vaikka toimittajat, juristiikan professorit ja monet muut erilaiset ns. kaiken-alan-asiantuntijat. Minäkin!
Aiheet mediassa ovat hieman pomppineet sen mukaan mitä maailmassa tapahtuu. Jos jossain ei räjähdä tai tapeta tai kuole ihmisiä, meillä puhutaan noina välipäivinä koko ajan pääministeristä tai jostain muusta hallituksessa olevasta tai kyseisen ihmisen puolueesta tai heidän sukulaisistaan. Ja mikä kaikissa on ollut punaisena lankana: mihinkään ei olla tyytyväisiä, ei etenkään ihmisiin, jotka edes oikeasti tekevät jotain.
Joitain aikoja sitten Sipilä nähtiin kansalaisten keskuudessa maailman pelastajana, kun joku muu oli silloin vallassa. Suosioprosentit olivat korkealla. Niin ja tietysti tuo joku muu vallassa oleva oli ihan p*****stä, taitamaton, itsekeskeinen, omaan pussiin pelaava poliitikko. Kun Stubb ei vielä ollut vallassa, häntä pidettiin nuorena, kielitaitoisena, sosiaaliset taidot omaavana nerona, älykkönä ja tulevan Suomen pelastajana. Hieman kuten Jyrki-Boyta, joka sittemmin karkasi keskemmäksi Eurooppaa pakoon. Kun he sitten aikanaan olivat vallassa, ei kauaa kestänyt, kun heistä tehtiin "uuninpankkopoikien" toimesta lähes politiikan pohjasakkaa.
Poliitikoilla – etenkin oppositiossa olevilla – ei näytä eikä tunnu tällä hetkellä olevan mitään muuta poliittista agendaa, kuin moittia toisia ja haukkua heidän tekojaan. En ole montaakaan kertaa kuullut heidän sanovan omaa ratkaisuaan, miten asia olisi pitänyt oikeasti ratkaista ja saada parempi tulos. Tai jos on joku kuultukin – kuten vaikkapa iki-Väyryseltä – usein ne ovat kyllä ihan aikuisen oikeasti joko ihan huu-haata tai muutoin melko kevyttä tavaraa, mahdottomia aikuisen oikeasti toteuttaa ja panna toimeksi. En silti sano, että hallituksenkaan ratkaisut olisivat olleet paljon parempia, usein melkein samanlaisia tai jopa huonompia, mutta kun ei ole siihen hätään parenpaakaan kompromissia löytynyt, saa toistaiseksi kelvata. He ainakin yrittävät ratkaista asiaa, sen sijaan toiset heittävät koko ajan kapuloita rattaisiin. Siksi useita todellisia ratkaisuja ei ole sitten voitu oikeasti tehdä, koska jotkut tahot laittaisivat heti koko Suomen sekaisin vaikkapa lakkoilemalla, koska omat "saavutetut edut" menisivät.
Itse en kuulu mihinkään puolueeseen enkä ole koskaan kuulunut ja pitää vielä sanoa, etten tule koskaan kuulumaankaan. Olen ollut liiaksi tekemisissä poliitikkojen kanssa, kun vielä olin työelämässä. Niin – ja olin siellä melkein 40 vuotta, se riitti. Tuona aikana näki jollakin tavalla ja omasta näkökulmastaan, mikä on poliitikko. Useimmiten se oli mielestäni todellakin itsekeskeinen, enemmän omaa etua tavoitteleva, kuin oman ryhmän etua tavoitteleva, minusta joskus – tai jopa melko usein – jopa epämiellyttävä henkilö. Tosin oli onneksi poikkeuksiakin, mutta he eivät yleensä päässeet johtopaikoille, mutta olivat niitä, jotka usein pitivät pystyssä koko ”lafkaa”, puolueensa oikeita puurtajia ja idealisteja. Niitä, joita ennen nimitettiin kylän parhaiksi pojiksi tai tyttäriksi ja lähetettiin Eduskuntaan tai mualle päättämään maan tai kunnan asioista.
Nykyisin sinne lähetetään – meidän suosiollisella avustuksella – erilaisia ”turhia julkkiksia” ja muita pyrkyreitä ja ”poliittisia broilereita”, joiden ammatti on ”poliitikko” eikä enää oikein mikään oikea ammatti, kuten ennen. Päättämään – on se sitten Eduskunta tai kunnanvaltuusto – mennään rahalla, ei osaamisella ja poliittisella viisaudella. Ja melko pian heistä tulee sitten oman puolueensa etäispäätteitä, jotka äänestävät ja toimivat siten, kun puolueen johto sanoo. Ei suinkaan niin, kuin olisi oikein maan tai kansalaisten kannalta tai kuten oma järki sen sanoo.
Joten kyllä minulla jotain varmaan jäi kai hapaankoloon poliitikkojen suhteen ja se näkynee kirjoittamisessani. Mutta joka tapauksessa katson tämän nykypolitikoinnin – niin maanlaajuisesti kuin paikallisestikin – kokeneen melkoisen henkisen konkurssin. Sieltä on todella vaikea noiden ”poliittisten broilerien” joukosta löytää se oikea, aito, idealistinen poliitikko, joka sydämestään on kansan, pienen ihmisen asialla. Joskus sellaisia näkee ja sellaisen vaistoaa, mutta usein heille käy, kuten vihreiden entiselle kansanedustajalle, puheenjohtajalle ja ministerille Osmo Soininvaaralle, he kyllästyvät ja jättäytyvät pois, vaikka virtaa olisi vielä ollut.
Maassamme menee taloudellisessa mielessä tosi huonosti. Moni asia on huonoissa kantimissa ja asiat saattavat kaatua milloin tahansa päälle. Silti moni asianosainen organisaatio ei näe eikä tunnusta tulevaa kaaosta. Tällaisia organisaatioita ovat mm. ammattiyhdistykset, jotka yhä elävät jotain aivan muuta vuosisataa kuin missä oikeasti ollaan. Hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa myyjien ammattiliitto, joka aikanaan uhosi, haukkui ja manasi maanrakoon sunnuntaityön ja kauppojen aukiolon vapauttamisen. Miten kävi: sunnuntaitöihin on tarjolla enemmän, kuin myyjiä voidaan kulloinkin töihin ottaa. Herätys ammattiyhdistys! Kenen asiaa te oikein ajoittekaan!
Ihan samanlaisia tarinoita voisi kertoa lähes kaikista ammattijärjestöistä, joista kaiken lisäksi osa on muuttunut joidenkin puolueiden etäpäätteeksi ja ne ajavat enemmän ko. puolueen asiaa kuin oman ammattikuntansa asiaa. Mikäli tällainen meno jatkuu, ennustan, että ns. vapaa yksityinen työttömyyskassa YTK eli ”Loimaan kassa” saa yhä enemmän ja enemmän jäseniä, kun ihmiset eroavat tehottomista, yksipuolisista, puolueellista ja enemmän muiden kuin omaa asiaa ajavista liitoistaan. Näin on alkanut käydä myös monien akateemisten liittojen jäsenten kohdalla, mm. opettajien kohdalla, koska niidenkään ammattikuntien liitot eivät ole päässeet irti aikojen saatossa hartioille kertyneestä painosta, jämähtäneestä vanhanaikaisesta ammattiyhdistyspolitiikasta, jäykistä hallinnollisista kuvioista ja asioiden oikean tilan todellisesta näkökyvyttömyydestään, yhteiskunnallisesta sokeudestaan sekä tietysti ahneudestaan, joka lienee meidän kaikkien helmasynti.
Hieman on toki merkkejä ilmassa, että ainakin joku poliitikko olisi tajunnut nykytilanteen. Luin joku aika sitten yllätyksekseni entisen demarien puoluesihteerin somekirjoituksia, joissa hän mm. mietti, millainenhan Suomi olisikaan, jos ihmiset tsemppaisivat Sipilää samalla tavalla kuin Saara Aaltoa tai lopettaisivat typerän loanheiton kaikessa. Siteeraan tässä vielä lopuksi tuota entisen puoluesihteerin toista sometekstiä, joka minusta on yllättävän osuvaa poliitikon, demarin ja vieläpä Jungnerin tekstiksi:
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Aiheet mediassa ovat hieman pomppineet sen mukaan mitä maailmassa tapahtuu. Jos jossain ei räjähdä tai tapeta tai kuole ihmisiä, meillä puhutaan noina välipäivinä koko ajan pääministeristä tai jostain muusta hallituksessa olevasta tai kyseisen ihmisen puolueesta tai heidän sukulaisistaan. Ja mikä kaikissa on ollut punaisena lankana: mihinkään ei olla tyytyväisiä, ei etenkään ihmisiin, jotka edes oikeasti tekevät jotain.
Joitain aikoja sitten Sipilä nähtiin kansalaisten keskuudessa maailman pelastajana, kun joku muu oli silloin vallassa. Suosioprosentit olivat korkealla. Niin ja tietysti tuo joku muu vallassa oleva oli ihan p*****stä, taitamaton, itsekeskeinen, omaan pussiin pelaava poliitikko. Kun Stubb ei vielä ollut vallassa, häntä pidettiin nuorena, kielitaitoisena, sosiaaliset taidot omaavana nerona, älykkönä ja tulevan Suomen pelastajana. Hieman kuten Jyrki-Boyta, joka sittemmin karkasi keskemmäksi Eurooppaa pakoon. Kun he sitten aikanaan olivat vallassa, ei kauaa kestänyt, kun heistä tehtiin "uuninpankkopoikien" toimesta lähes politiikan pohjasakkaa.
Poliitikoilla – etenkin oppositiossa olevilla – ei näytä eikä tunnu tällä hetkellä olevan mitään muuta poliittista agendaa, kuin moittia toisia ja haukkua heidän tekojaan. En ole montaakaan kertaa kuullut heidän sanovan omaa ratkaisuaan, miten asia olisi pitänyt oikeasti ratkaista ja saada parempi tulos. Tai jos on joku kuultukin – kuten vaikkapa iki-Väyryseltä – usein ne ovat kyllä ihan aikuisen oikeasti joko ihan huu-haata tai muutoin melko kevyttä tavaraa, mahdottomia aikuisen oikeasti toteuttaa ja panna toimeksi. En silti sano, että hallituksenkaan ratkaisut olisivat olleet paljon parempia, usein melkein samanlaisia tai jopa huonompia, mutta kun ei ole siihen hätään parenpaakaan kompromissia löytynyt, saa toistaiseksi kelvata. He ainakin yrittävät ratkaista asiaa, sen sijaan toiset heittävät koko ajan kapuloita rattaisiin. Siksi useita todellisia ratkaisuja ei ole sitten voitu oikeasti tehdä, koska jotkut tahot laittaisivat heti koko Suomen sekaisin vaikkapa lakkoilemalla, koska omat "saavutetut edut" menisivät.
Itse en kuulu mihinkään puolueeseen enkä ole koskaan kuulunut ja pitää vielä sanoa, etten tule koskaan kuulumaankaan. Olen ollut liiaksi tekemisissä poliitikkojen kanssa, kun vielä olin työelämässä. Niin – ja olin siellä melkein 40 vuotta, se riitti. Tuona aikana näki jollakin tavalla ja omasta näkökulmastaan, mikä on poliitikko. Useimmiten se oli mielestäni todellakin itsekeskeinen, enemmän omaa etua tavoitteleva, kuin oman ryhmän etua tavoitteleva, minusta joskus – tai jopa melko usein – jopa epämiellyttävä henkilö. Tosin oli onneksi poikkeuksiakin, mutta he eivät yleensä päässeet johtopaikoille, mutta olivat niitä, jotka usein pitivät pystyssä koko ”lafkaa”, puolueensa oikeita puurtajia ja idealisteja. Niitä, joita ennen nimitettiin kylän parhaiksi pojiksi tai tyttäriksi ja lähetettiin Eduskuntaan tai mualle päättämään maan tai kunnan asioista.
Nykyisin sinne lähetetään – meidän suosiollisella avustuksella – erilaisia ”turhia julkkiksia” ja muita pyrkyreitä ja ”poliittisia broilereita”, joiden ammatti on ”poliitikko” eikä enää oikein mikään oikea ammatti, kuten ennen. Päättämään – on se sitten Eduskunta tai kunnanvaltuusto – mennään rahalla, ei osaamisella ja poliittisella viisaudella. Ja melko pian heistä tulee sitten oman puolueensa etäispäätteitä, jotka äänestävät ja toimivat siten, kun puolueen johto sanoo. Ei suinkaan niin, kuin olisi oikein maan tai kansalaisten kannalta tai kuten oma järki sen sanoo.
Joten kyllä minulla jotain varmaan jäi kai hapaankoloon poliitikkojen suhteen ja se näkynee kirjoittamisessani. Mutta joka tapauksessa katson tämän nykypolitikoinnin – niin maanlaajuisesti kuin paikallisestikin – kokeneen melkoisen henkisen konkurssin. Sieltä on todella vaikea noiden ”poliittisten broilerien” joukosta löytää se oikea, aito, idealistinen poliitikko, joka sydämestään on kansan, pienen ihmisen asialla. Joskus sellaisia näkee ja sellaisen vaistoaa, mutta usein heille käy, kuten vihreiden entiselle kansanedustajalle, puheenjohtajalle ja ministerille Osmo Soininvaaralle, he kyllästyvät ja jättäytyvät pois, vaikka virtaa olisi vielä ollut.
Maassamme menee taloudellisessa mielessä tosi huonosti. Moni asia on huonoissa kantimissa ja asiat saattavat kaatua milloin tahansa päälle. Silti moni asianosainen organisaatio ei näe eikä tunnusta tulevaa kaaosta. Tällaisia organisaatioita ovat mm. ammattiyhdistykset, jotka yhä elävät jotain aivan muuta vuosisataa kuin missä oikeasti ollaan. Hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa myyjien ammattiliitto, joka aikanaan uhosi, haukkui ja manasi maanrakoon sunnuntaityön ja kauppojen aukiolon vapauttamisen. Miten kävi: sunnuntaitöihin on tarjolla enemmän, kuin myyjiä voidaan kulloinkin töihin ottaa. Herätys ammattiyhdistys! Kenen asiaa te oikein ajoittekaan!
Ihan samanlaisia tarinoita voisi kertoa lähes kaikista ammattijärjestöistä, joista kaiken lisäksi osa on muuttunut joidenkin puolueiden etäpäätteeksi ja ne ajavat enemmän ko. puolueen asiaa kuin oman ammattikuntansa asiaa. Mikäli tällainen meno jatkuu, ennustan, että ns. vapaa yksityinen työttömyyskassa YTK eli ”Loimaan kassa” saa yhä enemmän ja enemmän jäseniä, kun ihmiset eroavat tehottomista, yksipuolisista, puolueellista ja enemmän muiden kuin omaa asiaa ajavista liitoistaan. Näin on alkanut käydä myös monien akateemisten liittojen jäsenten kohdalla, mm. opettajien kohdalla, koska niidenkään ammattikuntien liitot eivät ole päässeet irti aikojen saatossa hartioille kertyneestä painosta, jämähtäneestä vanhanaikaisesta ammattiyhdistyspolitiikasta, jäykistä hallinnollisista kuvioista ja asioiden oikean tilan todellisesta näkökyvyttömyydestään, yhteiskunnallisesta sokeudestaan sekä tietysti ahneudestaan, joka lienee meidän kaikkien helmasynti.
Hieman on toki merkkejä ilmassa, että ainakin joku poliitikko olisi tajunnut nykytilanteen. Luin joku aika sitten yllätyksekseni entisen demarien puoluesihteerin somekirjoituksia, joissa hän mm. mietti, millainenhan Suomi olisikaan, jos ihmiset tsemppaisivat Sipilää samalla tavalla kuin Saara Aaltoa tai lopettaisivat typerän loanheiton kaikessa. Siteeraan tässä vielä lopuksi tuota entisen puoluesihteerin toista sometekstiä, joka minusta on yllättävän osuvaa poliitikon, demarin ja vieläpä Jungnerin tekstiksi:
” Mietin tänä iltana Juha Sipilää. Toimittajat vittuilee, kansa buuaa ja gallupit niiaa. Tuo on aivan loistava strategia meiltä suomalaisilta, siis jos me tieten tahtoen haluamme ylimmäksi valtiolliseksi päättäjäksi turhautuneen, ahdistuneen, epäluuloisen ja stressaantuneen pääministerin. Ainakin tämä sujuu meiltä jo rutiinilla. Noiden umpimielisten pääministerien luomisessa me olemme onnistuneet jo monta moninaista kertaa. Aika karun oloisia ovat pääministerimme olleet uransa viimeisinä kuukausina. Varsinkin kun vertaa heitä siihen intoon, joka heistä hehkui kun he uraansa aloittelivat. Mutta mitä ihmeen järkeä tuossa on? Voisi kuvitella että innostunut, luottavainen, tarmokas ja hyväntuulinen pääministeri olisi paljon parempi pääministeri. Voisi tehdä Suomellekin hyvää.” (Mikael Jungnerin Facebook 2.11.2017 klo 22:34)
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti