Hyvää joulupaastoa sinulle!

Jouluikoni
(Kuva: Verifield)

Pieniä ajatuksia kohtaamisista verkossa ja elämässä

Nykypäivän nettikeskustelut ovat muuttuneet monella tavalla monimutkaisiksi ja joskus melko väsyttäviksi. Syitä on varmasti monia, mutta yksi niistä on ehkä se, että verkkoon on tullut yhä enemmän meitä tavallisia suomalaisia ihmisiä kaikkine arjen kokemuksineen: suruinemme, murheinemme, iloinemme ja riemuinemme. Osa meistä voi hyvin, osa ei, ja jokainen kantaa sellaista omaa elämänhistoriaa, jota me muut emme aina näe. Ja ehkä juuri siksi keskusteluissa näkyy niin monenlaisia tunteita ja sävyjä.

Kaikkialle lonkeronsa levittävä Internet tarjoaa meille oivallisen paikan purkaa tunteitamme – tavalla, joka voi joskus olla hyvä, joskus ei niin hyvä. Toisinaan joku saattaa kirjoittaa ihan muusta kuin omasta olostaan, ja samalla rivien väliin voi silti kätkeytyä viesti, jota me muut emme osaa heti tunnistaa. Saatamme reagoida väärin. Kaikilla ei ole taitoa tai voimia etsiä taustalla olevaa asiaan lisätietoja tai ymmärtää, mihin tilanteeseen kirjoittaja oikeastaan viittaa.

Olen joskus miettinyt, että netistä on tullut eräänlainen korvike mielenterveyspalveluille, silloin kun ihmisellä ei ole mahdollisuutta saada tai joskus edes halua etsiä apua muuten. Se on inhimillistä, mutta ei millään tavalla ihanteellista. Netti ei voi olla kenenkään hoitaja eikä terapeutti. Kun ihminen ei tule kuulluksi omassa elämässään, hän hakee paikkaa, jossa voisi edes vähän purkaa sisintään.

Me, jotka liikumme verkossa – tai elämässä yleensä – olemme kuitenkin yhä samoja ihmisiä kaikkine omine vahvuuksinemme ja heikkouksinemme. Kenties me samalla täällä liihotellessamme voisimme itse tehdä jotakin, edes pienen pienen teon, jolla maailma ympärillä muuttuu hieman valoisammaksi. Sitä kannattaisi varmasti aina joskus miettiä.

Olen omalla kohdallani oppinut vasta eläkepäivillä jotakin, minkä olisin toivonut oppivani paljon aikaisemmin: kehumaan ja kiittämään ihmisiä. Kiitän myyjää, parturia, lääkäriä, hoitajaa – ketä tahansa, joka palvelee minua tai auttaa asioissani, ja pyrin tekemään sen myös vilpittömästi ja koko sydämestä.

Ja miten monta kertaa olenkaan nähnyt, miten pienikin kiitos muuttaa hetken. Ihminen lähtee tilanteesta hymyillen, ehkä jopa aavistuksen onnellisempana. Se ei maksa minulle mitään, mutta antaa paljon toiselle. Niin, ja kyllä se antaa hyvän olon minullekin.

Miksi minun piti odottaa eläkkeelle asti oppiakseni näin yksinkertaisen asian? En tiedä. Ehkä elämä on ollut täynnä kiirettä, huolia, perhettä, työtä ja velvollisuuksia. Niin se on meillä monilla. Mutta kiitoksen antamiseen ei tarvita paljoa. Eikä sen tarvitse odottaa eläkeikää.

Kannattaisi joskus vain pysähtyä ihan vain hetkeksi. Katsoa toista ihmistä silmiin ja sanoa: Kiitos. 

Leikkasit hyvin hiukseni. Annoit minulle hyvää palvelua. Olen nyt paremmalla mielellä, kun kerroit, että asia on näin. Oli ilo tavata asiantunteva ihminen. Tai ihan vain: Hyvää päivänjatkoa sinulle, oli mukava tavata.

Jospa nämä sanat ja teot jotakin opettaisivat meille kullekin, että pienikin hyvä sana voi olla toiselle ihmeellisen suuri lahja. Sillä jokainen sana, joka tuo toiselle valoa, on pieni siemen hyvää maailmassa

Hyvää joulupaastonaikaa
ja hyvää päivää sinullekin.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com