 |
| Kuvan otsikko voisi olla: "Vaarallinen karhu liikkuu kylän raitilla" |
Verkkojournalismi elää huomiosta. Klikki tuottaa rahaa, lukijoita, näkyvyytä, ja otsikko on syötti. Jokainen “järkyttävä” ja “koskettava” lupaus on pieni kaupallinen ansa: avaa sivu, niin ehkä saat tietää enemmän. Väärä oletus.
Yhä useammin lukija ei saa tietää mitään. Otsikko herättää kiinnostuksen – ja tappaa sen brutaalilla tavalla saman tien.
Ilmiötä kutsutaan nimellä "curiosity gap", tiedonaukko, joka jätetään tarkoituksella avoimeksi. Otsikko ei kerro, mitä tapahtui, vaan vain, että jotain tapahtui. Lukija houkutellaan täyttämään aukko omalla mielikuvituksellaan. Kun hän lopulta klikkaa, hän huomaa, ettei siellä ollutkaan mitään täytettävää.
“Suru-uutinen perheestä”
Oikeasti: koira kuollut. Otsikko näyttää traagiselta, mutta artikkeli saattaa kertoa lopulta jonkun somettajan lemmikistä. Tunne on aito, mutta yhteys lukijaan täysin keinotekoinen. Empatiaa myydään halvalla.
Sama rakenne toistuu otsikoissa kuten “Yleinen vaiva voi viedä sairaalaan” – ja paljastuu, että kyllä, kyllä ... jos sitä ei hoida vuosiin. Kiitos tästä ”mullistavasta uutisesta”.
“Vertti Mahtonen kuollut”
– Kuka helskutun Vertti? Tämä on oma lajinsa. Kuolemalla pelataan, koska tiedetään sen toimivan. Henkilö voi olla sohvaperuna, entinen tositeevee-osallistuja tai joku, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, liekö toimittajakaan. Otsikon voima perustuu kuoleman dramaattisuuteen, mutta sisältö ei kanna. Silloin kuolema muuttuu markkinointikeinoksi – ja mikään ei ole enää surullista, vain väsyttävää.
Tämä on journalismille hengenvaarallista. Ei siksi, että se tappaisi ihmisiä, vaan siksi, että se tappaa merkityksen – ja pian koko julkaisun. Ainakaan minä en lue enää sellaista.
“Uusi käänne jutussa”
Oikeasti – se joka ei käännä mitään. “Uusi käänne” on kuin valmiiksi painettu tarra, joka liimataan mihin tahansa: rikokseen, säähän, politiikkaan. Todellisuudessa “käänne” on usein vain mitätön lisälausunto, kuva tai sosiaalisen median päivitys – eli ei yhtään mitään uutta. Mutta se antaa oikeutuksen julkaista saman jutun uudelleen uutena. Kun muuta ei ole, otsikko pelastaa päivän – hetkeksi.
“Tuttu lääke tekee sairaudet melkein olemattomiksi”
Terveysotsikot ovat klikkiotsikoiden raskassarjalaisia. Ne pelaavat toivolla ja pelolla: “Tämä tuttu lääke tekee sairaudet lähes olemattomiksi”, “Et usko mitä tapahtui, kun hän lopetti kahvin.”
Ongelma ei ole aihe, vaan tapa. Kun kaikki on joko ihmelääke tai hengenvaarallista, mikään ei ole enää uskottavaa. Lopulta lukija väsyy. Hän ei klikkaa enää mitään. Ja silloin media on saavuttanut nollapisteensä – täydellisen merkityksettömyyden.
Kun kaikki on tärkeää, mikään ei enää ole
Klikkiotsikko on kuin huuto pimeässä: “Katso tänne!” Mutta jos huutoja on liikaa, kukaan ei enää kuuntele. Jos joku huutaa “Varo karhua”, sille vain nauretaan.
Journalismin uskottavuus ei romahda yhdessä yössä, vaan lukuisilla pienellä “järkyttävällä käänteellä”, jotka eivät johda mihinkään. Kun lähes jokainen otsikko lupaa liikaa, lukija oppii, ettei mihinkään kannata uskoa. Se on kuin laimentaisi kahvia kerta toisensa jälkeen – lopulta siinä ei ole makua eikä energiaa.
"Kansa raivoaa"
Tai
ehkä ei. Usein se “kansa” on vain yksi toimittaja, joka
keksii, että “kansa raivoaa” kuulostaa paremmalta kuin että
“pari vähäpätöistä kommenttia somessa”. Yleisöä ei enää
ole – on vain algoritmi, joka näyttää juuri ne pari tulista
kommenttia, joiden avulla otsikko saa kipinää.
Näin
syntyy illuusio raivosta, jossa yksittäinen mielipide paisutetaan
kansanliikkeeksi. Mutta kun lukija huomaa, ettei kukaan oikeasti
raivoa, hän alkaa epäillä myös muita juttuja.
Jos “kansa”
on valetta, ehkä kaikki muukin on.
Hyytävät kelit uhkaavat Suomea
Mutta
ulkona on –13 astetta – siis juuri sitä, mitä marraskuussa
Suomessa usein tavallisesti on. Ei myrskyä, ei hätätilaa, vain
alkutalvi. Silti otsikot kiljuvat “hyytävistä keleistä”,
"melkein jääkaudesta", kuin vuodenaikojen normaali kierto
olisi katastrofi.
Sääuutinen on klikkiotsikon pehmein
muoto: vaaraton ja helposti toistettava. Se ei loukkaa ketään,
mutta ei myöskään kerro mitään.
“Hyytävät kelit”,
“ennätyspakkaset”, “poikkeuksellinen talvi” – ja lopulta
puhutaan tavallisesta suomalaisesta säästä. Kun normaali muuttuu
otsikossa poikkeukseksi, katoaa todellisuuden mittakaava. Silloin ei
enää tiedä, onko oikeasti kylmä – vai vain toimittaja on
palellut otsikon sisällä.
Aito viesti vs. median tarina
On tärkeää erottaa aito viesti – todellinen suru, sairaus, ihmisen tarina, aito todellisuus – mediakulutuksen tarinasta, jossa se kaikki typistyy houkuttimeksi. Aito viesti kertoo, mitä tapahtui ja miksi se koskettaa. Klikkitarina kertoo vain, että jotain tapahtui, ja käyttää sitä syöttinä.
Aidosta otsikosta välittyy vihje asiasta itsestään, ei sumuinen lupaus. Hyvä otsikko voi olla kiinnostava ilman että se on valheellinen. Siinä kulkee mielestäni selkeä raja journalismin ja klikkibisneksen välillä.
Ei kiinnosta
Klikkiotsikot eivät ole vain ärsyttäviä. Ne ovat sisällöllisesti huonoja ja joskus jopa olemuksellisesti vaarallisia. Ne syövät lukijan kiinnostusta, ja lopulta koko julkaisu lakkaa kiinnostamasta ketään. Kun kaikki on “järkyttävää”, mikään ei enää järkytä. Ja se, jos mikä, on oikeasti surullinen uutinen.
Mitä toimittaja voisi tehdä toisin
Klikkiotsikoiden houkutus on ymmärrettävä: kilpailu on armotonta, ja huomio on valuuttaa. Mutta journalistin työ ei lopu siihen, että joku klikkaa. Sen pitäisi alkaa vasta silloin.
Mitähän
asialle voisi tehdä? Median päätoimittajien olisi syytä puuttua
asiaan, ellei sitten ko. median ”taustarahoittaja” tee tätä
mahdottomaksi – kuten vaikkapa noissa iltapäivälehdissä. Kaiken
pitää kannattaa ja tuoda firmaan rahaa. Silti muutama
yksinkertainen periaate voisi pelastaa paljon:
Vaikkapa
se, että muistasi aina: "Otsikko
kertoo, ei vihjaa"
Lukijaa
ei tarvitse johdattaa harhaan. Hyvä otsikko paljastaa uutisen
ytimen, mutta jättää tilaa kiinnostukselle. Sen pitää juuri
herättää oikeanlainen, aito kiinnostus lukea uutinen.
Olisi
myös ihan hyvä, jos "sisältö
lunastaisi lupauksen".
Jos
otsikko herättää suuria tunteita, sisällön pitää olla sen
arvoinen. Jos ei ole, parempi madaltaa otsikkoa kuin lukijan
luottamusta.
Toimittajan olisi hyvä muistaa sekin,
"ettei tee
ihmisistä välineitä". Kuolema,
sairaus ja suru eivät ole sisällön polttoainetta. Ne ovat
todellisia asioita, jotka ansaitsevat kunnioituksen. Niiden käyttö
klikkiotsikoissa kertoo mauttomuudesta ja huonosta mausta.
Ja
ehkä vielä: "Pidä
laatu houkutuksena".
Hyvä
journalismi voi olla – tai oikeammin – pitää olla kiinnostavaa
ilman halpoja temppuja. Kun sisältö on vahvaa, otsikko voi olla
rehellinen.
Klikki voi myydä hetken, mutta rehellisyys rakentaa yleisön, joka palaa takaisin. Ja lopulta se on ainoa “käänne”, joka todella merkitsee. Kaikessa mediassa!
Hannu
Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti