4.11.25

Tuoko huomenna ehtoollisen kotiin pappi vai Wolt!

 

Ilmestyskirja 22:13

Rehellisyyden nimissä on ehkä syytä aloittaa tämä blogijuttu tunnustuksella: en ehkä tiedä tästä aiheesta riittävästi. En ole pappi enkä oikein teknologiagurukaan, vaan entinen hallinnon- ja opetusalan ammattilainen, toki jonkin verran myös ortodoksista teologiaa opiskellut. Samalla tietysti ammattiini kuuluvana riesana olen: aina oikeassa oleva, mutta onneksi samalla ikuinen ihmettelijä, joka yrittää ymmärtää, mitä ympärillämme maailmassa tapahtuu. Etenkin, kun digitaalinen maailma alkaa ihan oikeasti hivuttautua myös hengellisen ja pastoraalisen työn puolelle.

Tämä teksti syntyi, kun kuulin, että eräs ystäväni oli osallistunut juuri äsken asiaa käsittelevään konferenssiin. Itse olin vanhimman poikani kanssa hieman samanlaisia asioita käsittelevässä konferenssissa Ateenassa muutama vuosi sitten. Olen viime päivinä lukenut noita vanhoja ja aivan uusia aihetta käsitteleviä konferenssimateriaaleja, joiden vaikeusaste vaihtelee “haastavasta” aina “miksi nämä kreikkalaiset sanat eivät lopu koskaan” -tasolle, ja myönnän, että monessa kohtaa olen tässäkin asiassa hieman kuin koululuokan takapenkissä kuminpaloja viivottimella opettajaa kohti ammuskeleva kuriton poika.

Samalla olen kuitenkin aidosti innostunut teknologiasta ja digitaalisuudesta, mikä tekee tilanteesta vielä ehkä monimutkaisemman, koska olen siis opiskellut myös jonkin verran ortodoksista teologiaakin. Kun into ja tietämättömyys, ja kuitenkin asian vakavuuteen nähden vajavaiset teologian opinnot kohtaavat, lopputulos voi joskus olla oivallus, joskus sekasotku — ehkä tässä tekstissä molempia. Yhdistelen asioita, jotka eivät välttämättä kuulu yhteen, ja esitän mielipiteitä, joista en ehkä ymmärrä ihan kaikkea. Mutta toisaalta — miksi antaa sen estää kirjoittamista ja kertomasta vilpitöntä mielipidettäni? Kerron sen siis kaikesta huolimatta. Kerron tuon edellä olevankin ihan vain varmistaakseni, että kritisoijillanikin olisi jotain oikeata asiapohjaa mahdolliselle tulevalle kritiikillekin.


Kun teknologia kohtaa sielunhoidon

Nyt jo melko pitkälle mennyt 
terveydenhuollon digitalisoituminen avaa epäilemättä uusia mahdollisuuksia, mutta tuo mukanaan myös monimutkaisia kysymyksiä – etenkin jos ja kun sitä tai sen kaltaista toimintaa aletaan joskus soveltaa erilaisessa hengellisessä ja pastoraalisessa hoidossa. Terveydenhuollon etävastaanotot, mobiilisovellukset ja digitaaliset seurantajärjestelmät tuovat varmasti helpotusta ja tukea niille, jotka ovat sairauden, eristäytymisen tai pitkien välimatkojen vuoksi kaukana terveyskeskuksista, sairaaloista tai muista hoitoyksiköistä. Mutta mitenkäs näissä "uskonasioissa"!

Miten siis “homma toimii”, kun kyse on pastoraalisesta työstä ja seurakuntayhteisöstä? Jo pelkkä ajatus tällaisesta sovelluksesta muuttaa sitä tuttua ja turvallista ajattelun perustaa, jolle pastoraalinen kohtaaminen on perinteisesti rakentunut — henkilökohtaiseen, rukoukselliseen läsnäoloon, ihmisten kohtaamiseen.

Tutkiskelin parhaan kykyni mukaan aihetta käsitelleen konferenssin uusimpiakin materiaaleja, ja täytyy myöntää, että en sanan varsinaisessa merkityksessä välillä “tullut hullua hurskaammaksi”. Usein olin — edelleen sananmukaisesti — “sormi suussa”. Jos tästä
koostamastani tekstistä löytyy jotakin edes hieman uskottavan oloista, siitä on kiittäminen (tai syyttäminen) konferenssin aineistoa, ei ehkä yksin allekirjoittanutta.


Läsnäolon teologia digitaalisessa maailmassa

Ortodoksinen kirkko ymmärtää ihmisen syvästi ruumiillisena ja yhteisöllisenä olentona. Jumalan kuva ihmisessä ilmenee paitsi hänen hengessään myös hänen ruumiissaan — siinä, että ihminen voi kohdata toisen ihmisen kasvotusten, kuunnella ja kantaa toisen ihmisen taakkaa, kipua tai rukousta. Tämä on viittaus apostoliseen kehotukseen:

"Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain ." (Gal.6:2)

Tämän vuoksi pastoraalinen kohtaaminen on aina enemmän kuin arkista keskustelua: se on ainakin ortodoksisessa kirkossa ripin kautta sakramentaalinen todellisuus, jossa Pyhä Henki toimii.

Digitaalinen ympäristö asettaa tämän perinteen eteen uuden kysymyksen: voiko pastoraalinen läsnäolo toteutua tietokoneen tai älypuhelimen ruudun välityksellä? Vastaus ei takuulla ole yksinkertainen. Vaikka fyysinen kosketus ja yhteinen tila eivät ole korvattavissa, digitaalinen viestintä voi silti olla jollakin tavalla korvaavaa rukoilevaa läsnäoloa etäisyyden keskellä — silloin, kun se tapahtuu rakkaudessa ja totuudessa. Kirkko ei siis sulje 
— tai siis sen ei pitäisi sulkea  pois teknologiaa, vaan etsiä sen oikeaa käyttöä.


Pastoraalinen hoito terveydenhuollon digitalisaation keskellä

Terveydenhuollossa käytettävä teknologia on ennen kaikkea väline parantamiseen ja hoitoon: sen avulla mitataan, seurataan ja viestitään potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä. Pastoraalisessa näkökulmassa teknologia voisi toimia myös yhteydenpidon ja hengellisen tuen välineenä — esimerkiksi silloin, kun pappi tai seurakunnan työntekijä ei voi olla fyysisesti paikalla.

Silti digitalisaatio haastaa kysymään, mikä on pastoraalisen hoidon ydin. Jos se on kuuntelua, rukousta ja läsnäoloa, miten nämä voidaan välittää teknologian kautta? Miten säilyttää ihmisen arvo ja hänen sielunsa kunnioitus maailmassa, jossa hoiva siirtyy algoritmien ja ruutujen väliin?

Nämä kysymykset ovat yhä ajankohtaisempia, kun kirkko pyrkii — tai ainakin sen pitäisi pyrkiä — olemaan rinnalla myös modernissa hoitoympäristössä.


Teknologian eettiset ja teologiset kysymykset

Digitaalinen teknologia tuo väistämättä mukanaan eettisiä ja teologisia haasteita. Kuka kantaa vastuun silloin, kun hengellinen keskustelu tapahtuu verkossa? Voidaanko yksityisyyttä ja sielunhoidon luottamuksellisuutta taata?

Entä missä kulkee raja inhimillisen ja teknologisen välissä — kuinka pitkälle kirkko, pappi tai diakoniatyöntekijä voi luottaa teknologian välineisiin ilman, että kohtaaminen muuttuu kylmän välineelliseksi ja menettää pyhyytensä?

Ortodoksisen teologian näkökulmasta teknologia on itsessään neutraali väline, mutta ihminen ei ole. Siksi juuri ihmisen sydämen tila ratkaisee, onko teknologian käyttö kirkollisesti oikeaa. Kummankin osapuolen sydämen 
 niin papin kuin seurakuntalaisen. Kun digitaaliset välineet alistetaan kirkon ja uskon palvelukseen — eivät siis hallitsemaan niitä — ne voivat jopa palvella pelastuksen taloutta (ekonomiaa).


Kirkko digitaalisessa hoivayhteiskunnassa

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos ja monet muut nykyhierarkit ovat toistuvasti korostaneet, että kirkon tehtävä ei ole vastustaa teknologiaa, vaan inhimillistää se.

Kirkon sanoma voi toimia myös digitaalisen maailman vastavoimana: kutsuna hiljaisuuteen, rukoukseen ja todelliseen kohtaamiseen — myös siellä, missä teknologia on läsnä. Pastoraalinen hoito digitaalisessa ympäristössä edellyttää työntekijöiltä vankkaa perinteistä teologista koulutusta, mutta myös teknologista osaamista ja ehkä myös jotain muutakin 
 vaikkapa psykologista  koulutusta, herkkyyttä ja tietoisuutta siitä, että mikään laite ei kuitenkaan kokonaan voi korvata rukouksellista läsnäoloa — mutta se voi tukea sitä jollakin tavoin.

Ehkä digitaalinen aika ei sittenkään ole uhka, vaan uusi kirkon ja seurakuntien työkenttä, jossa kirkko voi toteuttaa rakkauden työtänsä. Kristus ja Kirkko eivät ole sidottu aikaan eikä aina paikkaankaan, ja niin myös Hänen Kirkkonsa voi kohdata ihmisen siellä, missä hän tänään elää — myös digitaalisessa maailmassa.

Rukouksellinen jälkisana – yhteyden salaisuudesta

Ortodoksinen pyhä Maksimos Tunnustaja muistuttaa, että “rakkaus on Jumalan liikettä ihmistä kohti ja ihmisen liike Jumalaa kohti.” Ehkä myös digitaalinen maailma voi olla osa tätä liikettä 
 jos vain muistamme, kuka on liikkeen alfa ja omega  Α & Ω  alku ja päämäärä.

Lopulta mikään tekniikka ei kanna meitä, ellei se kanna meitä kohti Jumalaa. Siksi on syytä rukoilla, että jokainen yhteys – myös digitaalinen 
 olisi pieni ikkuna Hänen rauhaansa.
---
“Herra, opeta meitä olemaan läsnä myös siellä, missä silmät eivät kohtaa ja kädet eivät kosketa. Että jokainen sana, jokainen viesti ja jokainen rukous välittäisi Sinun rakkauttasi, myös silloin, kun välissä on ruutu eikä kirkon ikoniseinä.”


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja: