(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jouluaaton aattona, keskiviikkona 23.12.2020 saimme suruviestin: Heinäveden Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin sisaristoon kuulunut nunna, äiti Kristoduli, oli kuollut uuvuttavan sairauden jälkeen. Hän oli ja on yhä yksi tunnetuimmista ortodoksisista kirjailijoista Suomessa ja hänen lukuisat teoksensa ovat olleet suosittuja monien – myös muiden kuin ortodoksien – keskuudessa.
Itse opin tuntemaan äiti Kristodulin melko erikoisella tavalla kaksikymmentä vuotta sitten. Elin silloin Kreikassa, missä kotinani oli useiden kuukausien ajan Moni Pendeli (Μονή Πεντέλη), Ateenan lähistöllä Maratonin ja Thermopylain maisemissa Palio Pendelin kylässä sijaitseva Pendelin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen luostari. Tein sieltä aina silloin tällöin retkiä eri puolille Kreikkaa ja eräällä tällaisella retkellä tapasin yllättäen äiti Kristodulin.
No – yllättäen ja yllättäen – yllättäen hänelle, mutta ei niinkään minulle, sillä tiesin hänen silloin asuvan Kreikassa Meteoran luostarin lähistöllä Trikalassa sijaitsevassa Vitouman (Ιερά Μονή Κοίμησης Θεοτόκου Βυτουμά) luostarissa, jonne ajoin häntä tapaamaan vanhimman veljeni Vesan kanssa yhtään hänelle asiasta ilmoittamatta.
Koputtelimme syyskusisena aamupäivänä vuonna 2000 luostarin porttia ja oven pieni luukku avautui ja sen takana oli kreikkalainen nunna, joka ei osannut yhtään englantia ja minun kreikankielentaitoni oli siinä vaiheessa vielä melko vähäinen. Sain kuitenkin selvitettyä, ketä haemme ja sekin selvisi, ettei hän juuri nyt ole paikalla, mutta - δύο ώρες – kahden tunnin kuluttua hän olisi taas luostarissa.
Palasimme mutkaista ja ainakin silloin melko huonokuntoista tietä takaisin alas Trikalaan ja kävimme syömässä pienessä paikallisessa tavernassa. Palattuamme takaisin luostariin ja koputeltuamme taas portilla, avaamaan tulikin nyt hämmästynyt äiti Kristoduli, joka kuitenkin iloitsi saadessaan vieraita kaukaa kotimaastaan.
Pääsimme sisälle ja joimme kreikkalaiset kahvit ja tutustuimme toisiimme. Meillä oli paljon yhteisiä ystäviä ja tuttuja ja juttu luisti mukavasti – luulen, että äiti Kristodulikin piti siitä, että sai pitkästä aikaa puhua suomea.
Kahvittelun jälkeen äiti Kristoduli vei meidät privaatille tutustumiskierrokselle luostariin ja kävimme monissa hänelle rakkaissa paikoissa – haudoilla, kappelikäytössä olleessa luolassa, kirkossa, jne. Palasimme vielä kahvihuoneeseen ja selvitimme hänelle tarkemmin, mihin ja miksi olemme matkalla.
Minulla oli mukanani suosituskirje silloiselta arkkipiispaltamme, Johannekselta, jossa kerrottiin matkani syy – tein erilaisia tutkimuksia mm. martyyyri-ikoneista Kreikassa ja halusin tutustua Meteoraan ja nähdä sen ikoneja. Luettuaan suosituskirjeen, äiti Kristoduli sanoi, että hänkin voisi antaa pienen kirjeen mukaamme ja voimme näyttää sitäkin pyrkiessämme sisälle Meteoran luostareihin.
Oletettavasti tuo käsin pienelle paperilapulle kirjoitettu kirje on jossain vielä tallella, samoin kuin suosituskirjekin – en tällaisia yleensä tyylilleni uskollisena hävitä. Muistan hyvin, kun sitten pyrkiessämme Metoran luostareihin sisälle – joskus oli pitkiä jonoja, jotka saimme ohittaa, joskus luostarin ovi oli kokonaan suljettu ja piti koputella – kaikki ovet avautuivat ja pääsimme sisälle, vaikkei olisi ollut esimerkiksi yleinen ns. vierailupäivä. Veljeäni hämmästytti erityisesti se, että äiti Kristodulilta saamamme pieni kirjelappu näytti olevan ”vahvempaa tavaraa” kuin tuo toinen, yleisempi suosituskirje.
Monta kertaa veljeni kyselikin sitten luostareissa ja jälkeenpäinkin, miten minä oikein tein tuon melkolailla onnistuneen ja paljon tietoa antavan visiitin. No – yksi suuri syy siihen oli varmasti äiti Kristodulin kirje, joka avasi ovia siksi, että hänet tunnettiin siellä hyvin ja häntä arvostettiin suuresti.
Yhteistyömme jatkui sitten pienen tauon jälkeen silloin tällöin tavattuamme taas hänen vieraillessaan Suomessa, mutta vuoden 2011 jälkeen sitten useammin, kun hän melko erikoisten vaiheiden jälkeen – voisi kai sanoa – joutui palaamaan Suomeen, missä hän asettui asumaan Heinävedelle Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostariin.
Jo Kreikassa aloitettu laaja kirjallinen työ jatkui Suomessakin. Kreikan ajalle ajoittuu useita suosittuja ortodoksisia teoksia ja merkittävin niistä lienee kuitenkin siellä suomeksi käännetty Filokalia, jonka sittemmin toinen suomalainen ortodoksinen kulttuuripersoona, Irinja Nikkanen toimitti suomeksi viidessä osassa vuosina 1981-2003. Tämä teossarja on varmasti yhä yksi upeimmista ortodoksisista suomennetuista teoksista. Se voidaan nähdä tiivistelmäksi idän kirkon luostaripyhien vuosisataisesta hengellisestä, askeettisesta ja hesykastisesta kokemuksesta.
Myös minun yhteistyöni jatkui äiti Kristodulin kanssa muutamissa asioissa lähinnä poikieni kanssa perustamamme Ortodoksi.netin, suomalaisen ortodoksisen tietosivuston saralla. Hän kirjoitti sivustolle joitain artikkeleita ja yhdessä vaiheessa julkaisin sivustolla myös hänen kirjoittamiaan blogitekstejä ”Äiti Kristodulin blogissa”. Saimme julkaista myös jonkun hänen teksteihinsä perustuvan opetusvideonkin muiden ohessa Ortodoksi.netissä.
Äiti Kristodulin luomisvoima oli valtava ja työn jälki – kirjat – upeita ortodoksisia teoksia, joiden kautta on lukuisa joukko ihmisiä – niin ortodokseja kuin muunkin uskoisia – saanut valtavasti lohtua, tietoa ja varmuutta elämäänsä. Onneksi saimme häneltä niinkin paljon kirjoja, joiden hehku ei sammu, vaikka kirjoittaja meni – kuten eräs hänet paremmin tunteva sanoi Ortodoksi.netin fb-sivuston viestissään osuvasti – jouluksi kotiin, minne hän elämässään ja elämäntavoillaan tähtäsi koko ajan. Tämän tuttunsa mukaan äiti Kristoduli jo varhain nuoruudessaan tiesi, että Jumalan valtakunta on ainoa tärkeä asia maailmassa.
Saata oi Kristus sinun palvelijasi, äiti Kristodulin, sielu lepoon, pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua, eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.
Hannu Pyykkönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti