Luostarielämästä on sanottu, että se on rinnakkainen elämänmuoto avioelämälle. Kummassakin elämämuodossa on samantapaisia ongelmia ja vaikeuksia, jos lie erilaisiakin. Kummassakin elämänmuodossa kilvoitellaan. Halusitpa sitä tai et.
Samalla muuten huomaan tässä kirjoittaessani erkautuneeni jo hieman otsikon aiheesta, mutta palaan siihen kyllä vielä jollain tavalla lähemmin. Nyt yritän arvailla, miksi minun mielestäni ihmiset menevät luostariin ja miksi he joskus lähtevät sieltä pois.
Nykyaika on monella tapaa ihan toisenlainen verrattuna entisaikaan. Myös silloin, kun pohditaan tätä luostariin menemistä, vaikka monesta tuntuu, että aika on pysähtynyt luostarissa ja sinne meneminen on paluuta vanhaan. Joka tapauksessa entisajan luostari ja niiden asukkaat olivat monellakin tapaa erilaisessa tilanteessa vaikkapa nykyteknologian tuotteen, internetin, sähköpostien, kännyköiden tai vaikka yhteiskuntajärjestyksen ja monen muun vastaavan asian vuoksi. Samoin luostarin muuttuminen entisistä omavaraisista maatalousluostareista nykyisiksi matkailusta tai muista moderneista asioista elantonsa saaviksi luostareiksi on ollut laajaa ja osin rajujakin muutoksia mukanaan tuovaa varsinkin ns. läntisissä maissa. Joka tapauksessa tämä pohdiskeluni on hieman vaikeaa ja se saattaa jopa ontua, mutta teen sen kuitenkin.
Kirjoitan näitä arvailujani niillä kokemuksilla, jotka minulla on luostareista – niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Olen vieraillut lyhempiä ja pitempia aikoja useiden maiden luostareissa, tutustunut hieman siellä asuviin ja lukenut paljon luostareista kertovaa kirjallisuutta. Silti en voi sanoa tietäväni asiasta riittävästi. Tietäneekö siitä oikeasti kukaan ulkopuolinen, jollainen minäkin olen.
Mutta koko asian arvailun voisi kai jälleen aloittaa vaikka noista Valamon nunnista, joiden luostariin – tässä tapauksessa vieläpä miesluostariin – joutuminen johtui mitä ilmeisimmin pakkotilanteesta, josta ei oikein ollut muunlaista helppoa ulospääsyä. Ja kun asia sitten eteni ja jatkui vuosia, tilanne varmaan vakiintui. Siitä tuli pysyvä olotila, jota varmaan kummaksuttiin ja joka pisti sitten saada jollakin tapaa vakiinnutettua ja ”virallistettua”, sillä olihan se kai joidenkin mielestä kummallista, että miesluostarissa asui naisia.
Luulen osan "Valamon nunnista" lähteneen joka tapauksessa pois luostarista jonnekin muualle töihin sopivan tilaisuuden tullen tai muuten menemällä vaikka naimisiin jonkin maailmassa elävän kanssa. Ne, jotka eivät syystä tai toisesta lähteneet tai edes voineet lähteä, ratkaisivat ehkä asian vihkiytymällä nunniksi. Ei niinkään olemassa oleviin naisluostareihin, vaan esimerkiksi ns. salanunniksi. Siitä, kuka tai kenen toimesta tai määräyksestä mahdolliset vihkimykset tehtiin, minulla ei ole mitään tarkkaa tietoa. Oletettavasti ne tehtiin rippi-isien toimesta. Mutta uskoisin, että luostarin johdolla on pitänyt olla ainakin jonkinlainen tieto asiasta. Monesti paras tietolähde olisi ollut varmaan tällaisen nunnan oma rippi-isä, joka ei kuitenkaan voinut tätäkään tietoa edelleen jakaa kenellekään.
Eräästä tällaisesta ns. salanunnasta ole joskus kirjoittanut toisessa blogissani, sillä mm. Venäjän keisarinnan hovineiti Anna Virubova oli salanunna. (kts. http://hapinmatkat.blogspot.com/2017/10/155-anna-virubova-keisarinnan-hovineiti.html)
Mitä noille Valamon nunnille sitten myöhemmin tapahtui - se vähän, mitä minä asiasta tiedän – tulee esille myöhemmin seuraavassa tai seuraavissa blogijutuissani.
Palaan vielä noihin luostariin menosyihin. Tuollaisen vapaaehtoisen (maatalon pojan meneminen ”töihin” luostariin) tai pakollisen (Valamon nunnat) luostariin menemisen lisäksi syitä luostarielämän valitsemiseen on varmasti monia. Tärkein – näin ainakin haluan uskoa – on mielestäni kutsumus. Ihmisellä on suuri tarve mennä lähemmäksi Jumalaa tavalla tai toisella ja yhdeksi tavaksi on katsottu luostarielämää, josta muuten on joskus käytetty myös sanontaa: enkelielämä. Sanotaan myös, että luostareiden tärkein tehtävä on rukoilla koko maailman puolesta.
Tuo kutsumus ja siihen liittyvä muut syyt ovat niin moninaisia ja varmasti laajoja, etten uskalla niitä ryhtyä suuremmin arvailemaan. Uskonnollisen, kristillisen kutsumuksen lisäksi on varmasti suuri määrä ns. maallisempia syitä. Periprotestanttinen ns. äkillinen uskoontuleminen ei ole koskaan kuulunut – edes tällaisissa yhteyksissä – ortodoksiseen sanastoon. Mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö jonkinlainen oman uskonkäsityksen syveneminen olisi mahdollista myös ortodoksille. Asiasta ei vain yleensä tehdä suurempaa "numeroa" ympärille huutelemalla.
Usein maailmassa arvaillaan – kuten minäkin nyt teen – noita luostariin menenmisen perimmäisiä syitä ja liian usein päädytään siihen, että ihmisellä on ollut joku kriisi tai muu suurempi muutos elämässään, joka on johtanut sitten siihen, että hän on hakeutunut luostariin. Näinkin varmaan toki voi joskus olla. Mitä nuo kriisit tai muutokset sitten ovat, niitä lienee useita: avioliitto- tai perhekriiseja, taloudellisia kriisejä, identiteettikriisejä jopa terveydellisiä kriisejä. Joistain kertomuksista ja jopa kirjallisuudesta on löytynyt esimerkkejä puolison kuolemasta, onnettomuudesta pelastautumisia ja muista vastaavista tapahtumista, jotka ovat johtaneet lupaukseen mennä luostariin.
Onpa myös kuultu kertomuksia joistain varsin erikoisista syistä luostariin menolle: luostarin oma terveydenhoito on ollut kenties parempaa, kuin se, mihin itsellä olisi ollut varaa ja mahdollisuuksia. Näin on saatu vaikkapa hampaat hoidettua tai nivelet korjattua luostarin laskuun ja matkaa on sitten voitu jatkaa maailmassa terveempänä. Onnellisuustakuu ei siltikää ole taattu, varsinkaan jos luostarista poislähtö noiden "korjausten" jälkeen tapahtuu vaikkapa parisuhdetta etsien.
Aina ei varmasti tarvita tuollaisia syitä. Jälleen voi sanoa, että kutsumus saattaa ylittää ja ohittaa nuokin syyt.
Yksi silloin tällöin julkisuudessakin näkyvä arvaus luostariin menolle on vaikkapa nais- tai miesviha, mitä se sitten aina kenenkin sanastossa tarkoittaneekaan. Yksi ilmenemismuoto on jo aiemmin täällä kertomani luostarin johtajan käyttäytyminen, jossa hän ei syönyt naisen tekemää ruokaa. Kukaan ei varmaan tiedä asian tarkempaa syytä kuin hän itse, jos hänkään. Oliko se naisvihaa vai periaatteiden kunnioittamista, tiedä häntä sitten!
Toinen myös melko usein julkisuudessa kuultu syy luotarivaihtoehdolle on seksuaalinen poikkeavuus tavanomaisesta mies-nainen-suhteesta, ja mies-mies- tai nainen-nainen-suhteiden etsiminen luostarista. Aihe lienee sen verran herkkä, ettei minunkaan ole syytä arvailla asiaa sen enempää, kuin todeta, että erilaisten kertomusten ja itse näkemäni valossa tuokin syy luostariin menolle lienee yllättävän yleinen.
Vastaavasti jos miettii syitä luostarista poislähtöön, ne löytynevät tavalla tai toisella noista samoista syistä. Pettymyksistä alkuperäiseen lähtösyyhyn ja kenties useimmiten siihen, että itse huomaa, ettei luostari olekaan sellainen paikka, joka olisi tälle etsijälle se oikea. Usein syynä on ollut myös huomio siitä, ettei se askeettinen, kurinalainen ja toisinaan jopa fyysisesti raskas elämä luostarissa olekaan sen helpompaa, varsinkaan, jos ei ole sinut itsensä kanssa. Melko usein lähdön syynä – varsinkin nykyisenä modernina aikana – on toinen ihminen ja kuviteltu tai todellinen rakastuminen. Luostarista on yllättävän usein lähdetty parisuhteen perään, joista joku on jopa joskus päätynyt avioliittoonkin, mutta valitettavan usein myös uuteen pettymykseen.
Myös sellainen tilanne, jossa luostariin hakeutuva ei ehkä ole ollut mielenterveyden tai yleensäkään oman elämän hallinnan osalta parhaassa kunnossa, johtanee usein ongelmiin ja luostarista poislähtöön.
Blogitarinani on edennyt nyt jo kolmeen osatarinaan. Varsinainen aihe ”Valamon nunnat” on kierrellyt ja kaarrellut tekstissä siellä täällä. Jospa kertoisin siitä vielä hieman seuraavassa ja toivottavasti viimeisessä eli neljännessä osassa.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
P.S. Mikäli sinulla on jotain lisätietoja tai kuvia aiheesta, kerro niistä ihmeessä minullekin, lähettämällä viesti tai kuva allekirjoituksen ohessa olevaan sähköpostiosoitteeseen tai kommentoimalla tätä blogia tämän sivun alaosassa.
HAP
Viimeinen osa:
"Keitä he olivat"
on ilmestynyt. Pääset lukemaan sitä tuossa yllä olevasta värillisestä linkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti