Netti on ihmeellinen oma maailmansa, josta saattaa aina silloin tällöin löytyä hauskoja tai vaikka outojakin asioita itsestään. Kannattaa aina silloin tällöin tsekata, mitä siellä on ja kirjoittaa vaikka aluksi Googleen hakusanaksi oma nimi.
Itse olen ollut netin kanssa tekemisissä jo tosi kauan. En ihan tarkalleen muista, milloin se alkoi, mutta joka tapauksessa siitä on jo kauan, kymmeniä vuosia. Muistan sen, miten se alkoi, mutten muista tarkemmin milloin. Joten materiaalia minusta on nettiin kertynyt kohtuullisesti. Olin silloin nettihommien alkaessa aloittelemassa rehtorin virassa eli mahdollisesti aloitin netissä joskus 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa.
Ensimmäisiä laajempia kokeilujani oli varmaan freenet-sähköposti 1980-luvulla. Hieman myöhemmin perehdyin sattumien kautta aiheeseen enemmän, kun koulussani oli Ville-niminen oppilas. Vikkelä kuin villikissa tai pitäisikö sanoa kuin elohopea. Kerkisi kaikkeen, niin hyvään kuin pahaankin. Mutta älykäs Ville oli, erottautui selvästi jo tuolloin muista monessa asiassa.
Villen isä oli myös omanlaisensa, enemmän sellainen suomalais-italialainen ”Pelle Peloton”, jolta eivät hyvät ideat ja energia näyttäneet loppuvan koskaan. Kuten ei Villeltäkään. Tämä isä, ”Pelle Peloton”, touhusi mm. elektroniikka-alalla ja hieman sittemmin muuallakin mm. ohjelmistoalalla ja keksijänä ja nykyään hän on kaukana ulkomailla, Aasiassa, eläkkeellä ja yhä töissä. Eräänä päivänä hän tuli luokseni ja kysyi, että haluaisimmeko koululle ilmaiseksi tietokoneen, jollaisia silloin ei vielä ollut millään koululla kotikaupungissani. Halusin. Ehdottomasti halusin.
Niinpä seuraavana päivänä Villen isä kantoi koululle ns. lerppukoneen näyttöineen. Siinä oli siis tallennusvälineenä lerppu, eli muistaakseni 5½ tuuman ohut, taipuisa levyke. Koneen merkkiä en muista, mutta arvelen, että se saattoi olla IBM. Mukana oli joitain ohjelmia, tärkeimpänä tietysti ping-pong-tennis ja tekstinkäsittelyohjelma, joka oli alkuun suomalainen Valtion tietokonekeskuksen kehittelemä Teko, myöhemmin sitten WP eli WorldPerfekt, joita ei tietysti ollut tullut koskaan opiskeltua missään, kuten ei tietysti koko tietokoneen käyttöäkään.
Lerpun kapasiteetti oli silloin jotain 160-360 kilotavua, eli todella vähän, mutta ohjelman simppeliyden takia ei enempää tainnut tarvitakaan normaaliin käyttöön. Kaikki alkoi itselläni silloin heti hillittömästä itseopiskelusta, joka törmäsi todella usein tiiliseinään – osaamattomuuteen. Kone meni jumiin, homma ei edennyt – ei sillä tietenkään mitään virallisia asiakirjoja silloin vielä tehty. Kunhan ensin opettelin.
Jumin tullessa menin keskusradion ääreen ja kuulutin: ”Ville heti rehtorin kansliaan” ja Ville tuli, huokaili ja ratkaisi nips-naps ongelman ja homma jatkui, mutta joku jäi jurppimaan itseäni. Pari kertaa Ville pääsi vielä yllättämään, mutta sitten tajusin istua itse koneen ääressä, kun Ville tuli auttamaan ja ohje oli nyt, että kerro minulle, mitä minun pitää tehdä ja mahdollisuuksien mukaan miksi. Näin tietämyksen määrä hiljalleen eteni ja koheni ja opin joka kerta jotain tietokoneista ja kirjoista sitten opettelin lisää. Kiitos kaikesta tuosta Villelle, joka on nykyään tekniikan tohtorin tutkinnon suorittanut ja viimeksi kun kuulin, hän oli Cayman-saarilla töissä.
Jossain vaiheessa saimme koululle jo ensimmäisen oman koneen, taisi olla Nokian Mikro-Mikko ja samassa vaiheessa myös 5½ tuuman lerput vaihtuivat 3½ tuuman korppuihin, joissa kapasiteetti alkoi kasvaa, ensin 360 kilotavua – sitten 720 kt – 1440 kt. Tuntui melkein siltä, että tuollaiselle korpulle mahtui jo koko maailma. Nykyisihän tosin puhutaan muistikapasiteeteissa jo kilotavujen (1000 tavua) jälkeen aina tuhatkertaa suuremmasta ensin megatavusta (1000 kt), sitten gigatavusta (1000 000 000 kt) ja viimein teratavuista (1 000 000 000 000 kt). Paljon on muuttunut.
Mukaan oli jo jossain vaiheessa tarttunut kirjakaupasta Sami Köykän HTML-ohjelmointikirja, joka tuli opeteltua ja siitä katson jollain tavoin alkaneen oman varsinaisen ”nettiurani”, kun ohjelmoin HTML-kielellä ensimmäisiä sivuja nettiin varmaan yhä joskus 1990-luvulla. Eli voisin kai jossain vaiheessa viettää "nettiurani" 30-vuotistaiteilijajuhlaa.
Vuodesta 2005 alkaen – siis keväällä 2020 tulee 15 vuotta täyteen – olen ollut yhtenä ylläpitäjänä Ortodoksi.net sivustolla, joka onkin saavuttanut melkein kaiken, mitä voi, paitsi kirkon hyväksynnän. Mutta se on sitten toisen jutun aihe, jos on. Alkuun sivuilla oli jopa ihan oma hakukonekin, jonka nuorin poikani – nörtti muuten, tietokoneinsinööri, koodari ja tällä hetkellä töissä Italiassa tietokonehommissa – oli itse ohjelmoinut jo ennen Googlen maailman valloitusta. Hänenkin – kuten vanhemman poikani – robottien ja tietokoneiden parissa pöräävän erään mediakeskuksen projektipäällikön – tietokoneura alkoi muuten tuosta samasta Sami Köykän kirjasta, jonka he ahmivat läpi ja menivät sitten melko nopsaan isänsä ohi tiedoissa ja taidoissa sekä ohjelmointikielissä, mutta ovat olleet koko ajan vanhuksen apuna näissä nettihommissa, Vanhin poikani muuten omistaa tuon laajaksi, hieman yli 13 000 artikkelia, liturgisia tekstejä tai muita sivuja käsittävän ortodoksisen tietosivuston, Ortodoksi.net-brändin.
Tällaisissa tunnelmissa etsin ja yllättäen löysin mielenkiintoisia asioita itsestäni netin tummista syvyyksistä. Ne liittyivät – julkisessa virassa kun aikanaan toimin – tietysti myös Ortodoksi.netin lisäksi työtehtäviini ja osin myös oman ammattijärjestöni kuvioihin, sillä toimin parisenkymmentä vuotta luottamusmiehenä ja pääluottamusmiehenä ennen rehtorin pestiäni. Noissa hommissa sain vuosittain todella paljon koulutusta juuri tietokoneisiin ja tiedottamiseen. Myös myöhempi toimintani oman kirkkoni erilaisissa luottamustehtävissä, mm. kirkolliskokousedustajana ja valiokunnan puheenjohtajana, lisäsi nettitiedon määrää minusta.
Koska olen viime vuosina kirjoittanut useita erinimisiä blogeja – ensimmäinen oli hieman vihaisemman ortodoksin ”Nettihoukan harhoja”, sitten taisivat tulla lievästi iloisempi ”Happy 1” ja lopulta maailmoja syleilevä ”Pyykkönen”, sekä reissaamiseni innostamana matkablogi ”H@P matkalla jonnekin” ja eräs mm. omaa sukuani ja vapaavuottani ulkomailla käsittelevä blogi – niistä on jäänyt paljon jälkiä netin "ikuiseen" muistiin. Ensimmänen blogini - silloin ei tosin tunnettu vielä blogi-sanaa - oli vuonna 2000 vuorotteluvapaalla kirjoittamani matkapäiväkirja Sveitsistä ja Kreikasta (joka muuten nyt on siirretty yhteen uudempaan blogiini).
Osa joistain erikoisimmista nettijäljistä löytyi aivan äskettäin eka kertaa ja ne toivat mieleeni monia mukavia muistoja lähihistoriasta ja yllättäen myös ortodoksisuudesta sisäpiirin (ei tosin minun) silmin katsottuna.
Ne on kirjoittanut henkilö, joka aikanaan oppi tuntemaan oman kirkkomme sananmukaisesti ”kantapään kautta” ja sisältä päin. Siksipä, jos jotakuta kiinnostaa kirkkomme hämärä ja osin outokin lähihistoria, sieltä sitä löytyy ja melko suoraan, ehkä jopa ronskisti sanottuna ja kirjoitettuna. Ko. kirjoittaja itse on monisäikeinen, moneen taipuva ja monesta kiinnostunut kulttuuripersoona, toimttaja, johon suhteeni lienee ollut jonkinlainen mulkvist-rakkaus-suhde, joka kaikesta huolimatta sopii mainiosti minullekin.
Tässä on joitain herkkupaloja noista hänen blogeistaan. Tuo hänen käyttämänsä ilmaisu isä Hannu kuuluu tietoisesti hänen pottuiluunsa, joka ei välttämättä kohdistu ihan aina pelkästään minuun. Hän kyllä hyvin tietää, etten ole pappi.
http://www.piavalkonen.fi/blogi/2015-06-233504084
http://www.piavalkonen.fi/blogi/2013-03-1671886788
http://www.piavalkonen.fi/blogi/2014-01-1865629017
Otsikot noissa blogeissa ovat sen verran raflaavia, että jätin ne kaiken varalta tänne laittamatta.
Mikäli jotakuta laajemminkin kiinnostaa vaikkapa kirkkomme tiedotus ja viestintäpolitiikka, joka aika pitkälti jatkuu hengeltään valitettavasti aika lailla samanlaisena, hänen blogijutuistaan löytyy melko herkullisia otoksia 2000-luvun alkuvuosilta. Hänen kirjoittamiaan juttuja on tosin blogissa tuhottomasti ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta kun karsii niistä esille vain uskontoon ja ortodoksisuuteen tai vaikka viestintään liittyvät, oikeatkin saattavat löytyä.
Joten kannattaa siis toisinaan katsoa, mitä netti ja eritoten toiset kirjoittavat sinusta tai minusta. Saatamme yllättyä!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka
Itse olen ollut netin kanssa tekemisissä jo tosi kauan. En ihan tarkalleen muista, milloin se alkoi, mutta joka tapauksessa siitä on jo kauan, kymmeniä vuosia. Muistan sen, miten se alkoi, mutten muista tarkemmin milloin. Joten materiaalia minusta on nettiin kertynyt kohtuullisesti. Olin silloin nettihommien alkaessa aloittelemassa rehtorin virassa eli mahdollisesti aloitin netissä joskus 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa.
Ensimmäisiä laajempia kokeilujani oli varmaan freenet-sähköposti 1980-luvulla. Hieman myöhemmin perehdyin sattumien kautta aiheeseen enemmän, kun koulussani oli Ville-niminen oppilas. Vikkelä kuin villikissa tai pitäisikö sanoa kuin elohopea. Kerkisi kaikkeen, niin hyvään kuin pahaankin. Mutta älykäs Ville oli, erottautui selvästi jo tuolloin muista monessa asiassa.
Villen isä oli myös omanlaisensa, enemmän sellainen suomalais-italialainen ”Pelle Peloton”, jolta eivät hyvät ideat ja energia näyttäneet loppuvan koskaan. Kuten ei Villeltäkään. Tämä isä, ”Pelle Peloton”, touhusi mm. elektroniikka-alalla ja hieman sittemmin muuallakin mm. ohjelmistoalalla ja keksijänä ja nykyään hän on kaukana ulkomailla, Aasiassa, eläkkeellä ja yhä töissä. Eräänä päivänä hän tuli luokseni ja kysyi, että haluaisimmeko koululle ilmaiseksi tietokoneen, jollaisia silloin ei vielä ollut millään koululla kotikaupungissani. Halusin. Ehdottomasti halusin.
Niinpä seuraavana päivänä Villen isä kantoi koululle ns. lerppukoneen näyttöineen. Siinä oli siis tallennusvälineenä lerppu, eli muistaakseni 5½ tuuman ohut, taipuisa levyke. Koneen merkkiä en muista, mutta arvelen, että se saattoi olla IBM. Mukana oli joitain ohjelmia, tärkeimpänä tietysti ping-pong-tennis ja tekstinkäsittelyohjelma, joka oli alkuun suomalainen Valtion tietokonekeskuksen kehittelemä Teko, myöhemmin sitten WP eli WorldPerfekt, joita ei tietysti ollut tullut koskaan opiskeltua missään, kuten ei tietysti koko tietokoneen käyttöäkään.
Lerpun kapasiteetti oli silloin jotain 160-360 kilotavua, eli todella vähän, mutta ohjelman simppeliyden takia ei enempää tainnut tarvitakaan normaaliin käyttöön. Kaikki alkoi itselläni silloin heti hillittömästä itseopiskelusta, joka törmäsi todella usein tiiliseinään – osaamattomuuteen. Kone meni jumiin, homma ei edennyt – ei sillä tietenkään mitään virallisia asiakirjoja silloin vielä tehty. Kunhan ensin opettelin.
Jumin tullessa menin keskusradion ääreen ja kuulutin: ”Ville heti rehtorin kansliaan” ja Ville tuli, huokaili ja ratkaisi nips-naps ongelman ja homma jatkui, mutta joku jäi jurppimaan itseäni. Pari kertaa Ville pääsi vielä yllättämään, mutta sitten tajusin istua itse koneen ääressä, kun Ville tuli auttamaan ja ohje oli nyt, että kerro minulle, mitä minun pitää tehdä ja mahdollisuuksien mukaan miksi. Näin tietämyksen määrä hiljalleen eteni ja koheni ja opin joka kerta jotain tietokoneista ja kirjoista sitten opettelin lisää. Kiitos kaikesta tuosta Villelle, joka on nykyään tekniikan tohtorin tutkinnon suorittanut ja viimeksi kun kuulin, hän oli Cayman-saarilla töissä.
Jossain vaiheessa saimme koululle jo ensimmäisen oman koneen, taisi olla Nokian Mikro-Mikko ja samassa vaiheessa myös 5½ tuuman lerput vaihtuivat 3½ tuuman korppuihin, joissa kapasiteetti alkoi kasvaa, ensin 360 kilotavua – sitten 720 kt – 1440 kt. Tuntui melkein siltä, että tuollaiselle korpulle mahtui jo koko maailma. Nykyisihän tosin puhutaan muistikapasiteeteissa jo kilotavujen (1000 tavua) jälkeen aina tuhatkertaa suuremmasta ensin megatavusta (1000 kt), sitten gigatavusta (1000 000 000 kt) ja viimein teratavuista (1 000 000 000 000 kt). Paljon on muuttunut.
Mukaan oli jo jossain vaiheessa tarttunut kirjakaupasta Sami Köykän HTML-ohjelmointikirja, joka tuli opeteltua ja siitä katson jollain tavoin alkaneen oman varsinaisen ”nettiurani”, kun ohjelmoin HTML-kielellä ensimmäisiä sivuja nettiin varmaan yhä joskus 1990-luvulla. Eli voisin kai jossain vaiheessa viettää "nettiurani" 30-vuotistaiteilijajuhlaa.
Vuodesta 2005 alkaen – siis keväällä 2020 tulee 15 vuotta täyteen – olen ollut yhtenä ylläpitäjänä Ortodoksi.net sivustolla, joka onkin saavuttanut melkein kaiken, mitä voi, paitsi kirkon hyväksynnän. Mutta se on sitten toisen jutun aihe, jos on. Alkuun sivuilla oli jopa ihan oma hakukonekin, jonka nuorin poikani – nörtti muuten, tietokoneinsinööri, koodari ja tällä hetkellä töissä Italiassa tietokonehommissa – oli itse ohjelmoinut jo ennen Googlen maailman valloitusta. Hänenkin – kuten vanhemman poikani – robottien ja tietokoneiden parissa pöräävän erään mediakeskuksen projektipäällikön – tietokoneura alkoi muuten tuosta samasta Sami Köykän kirjasta, jonka he ahmivat läpi ja menivät sitten melko nopsaan isänsä ohi tiedoissa ja taidoissa sekä ohjelmointikielissä, mutta ovat olleet koko ajan vanhuksen apuna näissä nettihommissa, Vanhin poikani muuten omistaa tuon laajaksi, hieman yli 13 000 artikkelia, liturgisia tekstejä tai muita sivuja käsittävän ortodoksisen tietosivuston, Ortodoksi.net-brändin.
Tällaisissa tunnelmissa etsin ja yllättäen löysin mielenkiintoisia asioita itsestäni netin tummista syvyyksistä. Ne liittyivät – julkisessa virassa kun aikanaan toimin – tietysti myös Ortodoksi.netin lisäksi työtehtäviini ja osin myös oman ammattijärjestöni kuvioihin, sillä toimin parisenkymmentä vuotta luottamusmiehenä ja pääluottamusmiehenä ennen rehtorin pestiäni. Noissa hommissa sain vuosittain todella paljon koulutusta juuri tietokoneisiin ja tiedottamiseen. Myös myöhempi toimintani oman kirkkoni erilaisissa luottamustehtävissä, mm. kirkolliskokousedustajana ja valiokunnan puheenjohtajana, lisäsi nettitiedon määrää minusta.
Koska olen viime vuosina kirjoittanut useita erinimisiä blogeja – ensimmäinen oli hieman vihaisemman ortodoksin ”Nettihoukan harhoja”, sitten taisivat tulla lievästi iloisempi ”Happy 1” ja lopulta maailmoja syleilevä ”Pyykkönen”, sekä reissaamiseni innostamana matkablogi ”H@P matkalla jonnekin” ja eräs mm. omaa sukuani ja vapaavuottani ulkomailla käsittelevä blogi – niistä on jäänyt paljon jälkiä netin "ikuiseen" muistiin. Ensimmänen blogini - silloin ei tosin tunnettu vielä blogi-sanaa - oli vuonna 2000 vuorotteluvapaalla kirjoittamani matkapäiväkirja Sveitsistä ja Kreikasta (joka muuten nyt on siirretty yhteen uudempaan blogiini).
Osa joistain erikoisimmista nettijäljistä löytyi aivan äskettäin eka kertaa ja ne toivat mieleeni monia mukavia muistoja lähihistoriasta ja yllättäen myös ortodoksisuudesta sisäpiirin (ei tosin minun) silmin katsottuna.
Ne on kirjoittanut henkilö, joka aikanaan oppi tuntemaan oman kirkkomme sananmukaisesti ”kantapään kautta” ja sisältä päin. Siksipä, jos jotakuta kiinnostaa kirkkomme hämärä ja osin outokin lähihistoria, sieltä sitä löytyy ja melko suoraan, ehkä jopa ronskisti sanottuna ja kirjoitettuna. Ko. kirjoittaja itse on monisäikeinen, moneen taipuva ja monesta kiinnostunut kulttuuripersoona, toimttaja, johon suhteeni lienee ollut jonkinlainen mulkvist-rakkaus-suhde, joka kaikesta huolimatta sopii mainiosti minullekin.
Tässä on joitain herkkupaloja noista hänen blogeistaan. Tuo hänen käyttämänsä ilmaisu isä Hannu kuuluu tietoisesti hänen pottuiluunsa, joka ei välttämättä kohdistu ihan aina pelkästään minuun. Hän kyllä hyvin tietää, etten ole pappi.
http://www.piavalkonen.fi/blogi/2015-06-233504084
http://www.piavalkonen.fi/blogi/2013-03-1671886788
http://www.piavalkonen.fi/blogi/2014-01-1865629017
Otsikot noissa blogeissa ovat sen verran raflaavia, että jätin ne kaiken varalta tänne laittamatta.
Mikäli jotakuta laajemminkin kiinnostaa vaikkapa kirkkomme tiedotus ja viestintäpolitiikka, joka aika pitkälti jatkuu hengeltään valitettavasti aika lailla samanlaisena, hänen blogijutuistaan löytyy melko herkullisia otoksia 2000-luvun alkuvuosilta. Hänen kirjoittamiaan juttuja on tosin blogissa tuhottomasti ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta kun karsii niistä esille vain uskontoon ja ortodoksisuuteen tai vaikka viestintään liittyvät, oikeatkin saattavat löytyä.
Joten kannattaa siis toisinaan katsoa, mitä netti ja eritoten toiset kirjoittavat sinusta tai minusta. Saatamme yllättyä!
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti