Moderni moderaattori osaa asiansa
Tässä männä viikolla hieman harmittelin erästä asiaa, jossa todella hyvä idea on osin vesittynyt ehkä hieman huonolla toteutuksella. Samalla pitää hieman selitellä omasta puolestani, että kirjoitan tätä kuitenkin nyt tilanteessa, jossa en enää ole seurannut tuon idean (sivuston) toteuttamista kovinkaan ahkerasti eli jotain on tietysti voitu tehdä toisin, paremmin, mutta en vain ole sitä jostain syystä huomannut.
Kyse on Facebookissa olevasta oman paikkakuntani historiasta ja etenkin lähihistoriasta, kertovasta ryhmäsivustosta. Sen perustaminen oli todella mainio idea ja tuli selvästi tarpeeseen. Ihmisillä on tarve tietää omassa lähihistoriassa tapahtuneista asioista, tai missä ovatkaan nyt vanhat kaverit ja muista samanlaisista asioista tyyliin ”muistatko, kun ...”.
Edustan myös vahvasti sitä katsantokantaa, että tunteakseen itsensä tulee tuntea oma historiansa. Aihe lienee kaiken kaikkiaan melko trendikäs nykyään, kun katselee ympärilleen, missä löytyy vaikka erilaisia tosi-tv-ohjelmia, joissa haetaan kadonnutta isää tai äitiä tai haikaillaan menneiden aikojen ja tapojen perään.
Sosiaalinen mediakin on oivallinen tapa tutustua sellaiseen, mitä ei itse tunne hyvin. Sieltä löytyy suuri määrä erilaisia harrastuksiin tai muihin omiin kiinnostuksen kohteisiin keskittyneitä sivuja. Sieltä ja netistä yleensä saa paljon tietoa tarvittaessa ja osatessaan käyttää niitä välineitä, tietoa saa vaikka omasta suvustaan. Sillä saralla haittana vain on, että kirjallisten tietojen (kirjojen, artikkelien) lisäksi on vaikeaa saada oikeaa tietoa vaikkapa vanhojen valokuvien esittämistä henkilöistä, sukulaisista, naapureista, kylänmiehistä, kun asioista oikeasti tietävät ovat usein jo joko manan maille menneitä tai niin vanhoja, ettei heitä netin äärestä löydä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää vaikkapa juuri tuollaiset alussa mainitsemani oman paikkakunnan lähihistoriaa käsittelevät sosiaalisen median ryhmät.
Hieman ronskisti yleistäen: syntyy helposti melkomoista ”sutta ja sekundaa” kun kaksi ryhmää, ”ne, jotka eivät osaa” ja ”ne, jotka eivät ymmärrä”, kohtaavat somessa kolmannen ryhmän – varsinkin, jos sellaisia kolmasryhmäläisiä on moderoinnissa- eli ”ne, jotka eivät välitä”.
Siksi on äärettömän tärkeää kiinnittää huomiota oman ryhmän arvoihin moderoinnissa, mistä saa puhua, mistä ei, mikä on hyväksyttävää, mikä ei. Kaikestahan saa puhua, mutta ... Kyse ei ole sensuurista tai keskustelun rajoittamisesta, kyse on ryhmän arvoista ja niiden kunnioittamisesta ja noudattamisesta. Arvoista, joiden pitää olla sopusoinnussa oman ryhmän ajatus- tai aatemaailman kanssa. Tänä päivänä useat tunnistavat jo vihapuheen ja tuntui hyvältä, kun toinen paikallinen ryhmä, ns. oman paikkakunnan puskaradioryhmä Fb:ssa, ilmoitti kuvaavansa kaiken kuvakaappauksina vihapuheeksi kokemansa ja antavan kuvat tarvittaessa viranomaisten käyttöön, jos asia niin vaatii. Tuollainen on oivallista ja suoraselkäistä, hyvää toimintaa.
On aika vaikea tai oikeastaan mahdoton moderoida tällaisia ryhmiä siinä tapauksessa, että ryhmät ovat täysin avoimia kaikille keskustelijoille, mikä tietysti olisi ihanne. Se ei vain nykyisessä some-sairastuneessa yhteiskunnassamme enää onnistu. Keskustelukulttuuri on netin myötä muuttunut oudoksi, osin jopa oikeasti sairaaksi ja samaan aikaan yhteiskunnassamme vaikuttava ihmisten huonovointisuus, mielenterveys-, taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat paisuneet yli rajojensa ja se vaikuttaa ja näkyy vahvasti myös sosiaalisessa mediassa.
Mutta nyt olen kirjoittanut jo tätä juttua puolentoista arkin verran, joten on aika lopetella tämä juttu. Mutta ei hätää, jatkan samasta aiheesta seuraavassa blogijutussani jonkun ajan, ehkä viikon parin päästä tässä samassa osoitteessa. Joten ”nähdään” viimeistään silloin.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka
Tässä männä viikolla hieman harmittelin erästä asiaa, jossa todella hyvä idea on osin vesittynyt ehkä hieman huonolla toteutuksella. Samalla pitää hieman selitellä omasta puolestani, että kirjoitan tätä kuitenkin nyt tilanteessa, jossa en enää ole seurannut tuon idean (sivuston) toteuttamista kovinkaan ahkerasti eli jotain on tietysti voitu tehdä toisin, paremmin, mutta en vain ole sitä jostain syystä huomannut.
Kyse on Facebookissa olevasta oman paikkakuntani historiasta ja etenkin lähihistoriasta, kertovasta ryhmäsivustosta. Sen perustaminen oli todella mainio idea ja tuli selvästi tarpeeseen. Ihmisillä on tarve tietää omassa lähihistoriassa tapahtuneista asioista, tai missä ovatkaan nyt vanhat kaverit ja muista samanlaisista asioista tyyliin ”muistatko, kun ...”.
"Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." (Kenrl. Adolf Ehrnrooth)Itse olen ollut kauan kiinnostunut historiasta, niin omasta, suvun kuin vaikka niiden paikkakuntien historiasta, jossa itse tai sukuni on asunut. Olen jopa oman poikani kanssa tehnyt kirjan, joka kertoo eräästä lähihistoriallisesta rakennuksesta omalla paikkakunnallani. Mutta siitä lisää myöhemmin toisessa blogijutussa.
Edustan myös vahvasti sitä katsantokantaa, että tunteakseen itsensä tulee tuntea oma historiansa. Aihe lienee kaiken kaikkiaan melko trendikäs nykyään, kun katselee ympärilleen, missä löytyy vaikka erilaisia tosi-tv-ohjelmia, joissa haetaan kadonnutta isää tai äitiä tai haikaillaan menneiden aikojen ja tapojen perään.
Sosiaalinen mediakin on oivallinen tapa tutustua sellaiseen, mitä ei itse tunne hyvin. Sieltä löytyy suuri määrä erilaisia harrastuksiin tai muihin omiin kiinnostuksen kohteisiin keskittyneitä sivuja. Sieltä ja netistä yleensä saa paljon tietoa tarvittaessa ja osatessaan käyttää niitä välineitä, tietoa saa vaikka omasta suvustaan. Sillä saralla haittana vain on, että kirjallisten tietojen (kirjojen, artikkelien) lisäksi on vaikeaa saada oikeaa tietoa vaikkapa vanhojen valokuvien esittämistä henkilöistä, sukulaisista, naapureista, kylänmiehistä, kun asioista oikeasti tietävät ovat usein jo joko manan maille menneitä tai niin vanhoja, ettei heitä netin äärestä löydä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää vaikkapa juuri tuollaiset alussa mainitsemani oman paikkakunnan lähihistoriaa käsittelevät sosiaalisen median ryhmät.
Historia on ohjekirja tulevaisuuteen. Jos ei tiedä, miten ja mistä tähän hetkeen on tultu, on vaikeaa ymmärtää tätä päivää ja tulevaisuutta. (Tuntematon ajattelija)Mutta on myös tärkeää osata tehdä tuota työtä, sivustojen, ryhmien moderointia, ylläpitämistä, oikealla tavalla. Tavalla, joka sopii nykyiseen menoon, nykyajan arvoihin, lakeihin ja säädöksiin ja hyviin käytöstapoihin. Puhun itse tästä asiasta siksi, että olen tehnyt sitä nyt jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Alkuun erilaisissa netin foorumeissa, joita nimitetiin silloin vain keskusteluryhmiksi, sittemmin nykyaikaisissa somen, sosiaalisen median keskusteluryhmissä mm. Facebookissa ja Twitterissä ja vähän muuallakin.
Hieman ronskisti yleistäen: syntyy helposti melkomoista ”sutta ja sekundaa” kun kaksi ryhmää, ”ne, jotka eivät osaa” ja ”ne, jotka eivät ymmärrä”, kohtaavat somessa kolmannen ryhmän – varsinkin, jos sellaisia kolmasryhmäläisiä on moderoinnissa- eli ”ne, jotka eivät välitä”.
Siksi on äärettömän tärkeää kiinnittää huomiota oman ryhmän arvoihin moderoinnissa, mistä saa puhua, mistä ei, mikä on hyväksyttävää, mikä ei. Kaikestahan saa puhua, mutta ... Kyse ei ole sensuurista tai keskustelun rajoittamisesta, kyse on ryhmän arvoista ja niiden kunnioittamisesta ja noudattamisesta. Arvoista, joiden pitää olla sopusoinnussa oman ryhmän ajatus- tai aatemaailman kanssa. Tänä päivänä useat tunnistavat jo vihapuheen ja tuntui hyvältä, kun toinen paikallinen ryhmä, ns. oman paikkakunnan puskaradioryhmä Fb:ssa, ilmoitti kuvaavansa kaiken kuvakaappauksina vihapuheeksi kokemansa ja antavan kuvat tarvittaessa viranomaisten käyttöön, jos asia niin vaatii. Tuollainen on oivallista ja suoraselkäistä, hyvää toimintaa.
Mielipide ei ole sama kuin tieto. (ministeri ja maaherra Pirkko Työläjärvi)Itse olen oppinut paljon erilaisista sosiaalisen median ryhmistä. Omalla kohdalla on vielä sekin, että aihepiiri omissa keskusteluissa on se toinen niistä äärimmäisen vaikeista. Toinen on politiikka ja se, joka on mukana omissa ryhmissäni, on: uskonto, tässä tapauksessa vielä ylimääräisiä väristyksiä aiheuttava ortodoksinen uskonto.
Uskonto on oopiumia kansalle. (Karl Marx)Politiikassa ja uskonasioissa löytyy aina ääripäät, melko kaukana toisistaan olevat ja yleensä toisiaan ymmärtämättömät. Omissa ryhmissä vaikeuskerrointa lisää vielä, että kyseessä on sodanjälkeisenä aikana paremmin toisen ninisenä tunnetuksi tullut uskonto. Se tunnetaan kansan keskuudessa ns. ryssänuskontona.
Ja oopiumi saa ihmisen sekaisin. (Tuntematon ajattelija)
On aika vaikea tai oikeastaan mahdoton moderoida tällaisia ryhmiä siinä tapauksessa, että ryhmät ovat täysin avoimia kaikille keskustelijoille, mikä tietysti olisi ihanne. Se ei vain nykyisessä some-sairastuneessa yhteiskunnassamme enää onnistu. Keskustelukulttuuri on netin myötä muuttunut oudoksi, osin jopa oikeasti sairaaksi ja samaan aikaan yhteiskunnassamme vaikuttava ihmisten huonovointisuus, mielenterveys-, taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat paisuneet yli rajojensa ja se vaikuttaa ja näkyy vahvasti myös sosiaalisessa mediassa.
Mutta nyt olen kirjoittanut jo tätä juttua puolentoista arkin verran, joten on aika lopetella tämä juttu. Mutta ei hätää, jatkan samasta aiheesta seuraavassa blogijutussani jonkun ajan, ehkä viikon parin päästä tässä samassa osoitteessa. Joten ”nähdään” viimeistään silloin.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti