9.3.15

Ensitreffit alttarissa

Olipa mielenkiintoinen - vai pitäisiköhän ennemminkin sanoa kummallinen - viikko, Suuren paaston kolmas paastoviikko, joka sijoittuu pitkän ja joskus jopa uuvuttavan, mutta myös hengellisesti antavan, pääsiäistä edeltävän paaston puoliväliin. Silti en osaa sanoa, onko näiden mielenkiintoisten tapahtuneiden syynä tuo paasto vai aivan joku muu, paljon maallisempi syy. Veikkaisin tuota jälkimmäistä.

Kaikki alkoi yllättävästä tiedosta, joka levisi "puskaradiossa" läpi maan kulovalkean tavoin: toisuskoinen naispiispa oli mennyt ortodoksisen piispan pyynnöstä ortodoksisen kirkon kaikkein pyhimpään, alttariin, jonne - ainakin minulle opetetun tiedon mukaan - naisella ei monestikaan ole asiaa. Ei etenkään toisuskoisella naispapilla.

Varsinainen kohuasia on jo moneen kertaan käsitelty niin somessa kuin joissain lehdissäkin ulkomaita myöten, joten en palaa enää siihen, vaan pohdin nyt kuohuntaa sen ympärillä sellaisena, kuin sen itse täältä kauempaa - periferiasta - olen nähnyt. En ollut paikalla, kun kaikki tapahtui ja olen siis vain kerrottujen ja muualta luettujen ns.toisenkäden tietojen varassa.

Mutta suunnilleen seuraavastihan tuo prosessi eteni:

Kun tieto tapahtuneesta oli saavuttanut minutkin ja postiini ja puhelimeeni alkoi tulvia kysymyksiä ja kannanottoja asian tiimoilta, mietin, pitäisikö tuo asia ottaa esille jotenkin julkaisemillamme ortodoksisilla sivuilla. Pikaisen harkinnan jälkeen kerroin aluksi vain noista tulleista kysymyksistä ja siitä, ettei meillä ole kompetenssia vastata noihin kysymyksiin. Näin tieto asiasta samalla tosin lähti varmaan liikkeelle ja alkoi elää omaa elämäänsä. Sivuja kun lukee melko suuri joukko ihmisiä.

Seuraavaksi - kun asiaa oli pienissä piireissä huhuina keskusteltu - laitoin asiasta "uutismaisen tiedotteen" ko. sivuille, jossa kerroin noista kysymyksistä ja siitä, mikä kysymystulvan oli aiheuttanut. Samalla tuossakin "tiedotteessa" kerrottiin, ettei julkaisemamme sivuston taholta voida vastata kysymyksiin, vaan asian käsittely kuuluu mm. piispainkokoukselle tai patriarkalle.

Samalla asian yhteydessä tuotiin esille joitain vallitsevia ortodoksisia käytäntöjä, jotka määrittelevät asian käsittelyä virallisissa puitteissa ja samalla tuotiin esille huoli kirkon jäsenten hämmennyksestä ja sen aiheuttamasta jonkinlaisesta hajaannuksestakin. Tiedotteessa ei suuremmin ollut omia mielipiteitä, vaan lähinnä tapahtuneiden toteamista ja perusteita, miksi asia mahdollisesti aiheuttaa keskustelua.

Koska laineet kävivät kovina ja asia paisui paisumistaan ainakin somessa käydyn keskustelun perusteella, seuraavana päivänä julkaistiin toinen samankaltainen uutisluontoinen tiedote ko. asiasta, jossa lähinnä kerrottiin asian aiheuttamasta hämmennyksestä kirkkokansan parissa ja siteerattiin somessa käytyjä keskusteluja ja mielipiteitä - siis lähinnä muiden mielipiteitä.

Samalla asiasta annettiin uudestaan joitain tietoja ortodoksisesta käytännöistä mm. jumalanpalveluksissa ja alttariin menemisissä ja todettiin tapahtuneen olevan ristiriidassa noiden uskontokirjoista koulussa opittujen asioiden kanssa. Myös ihmeteltiin, etteikö asianosaisilla ollut omaa akateemisissa oppilaitoksissa opittua tietoa asian tiimoilta niin, että tällainen olisi jätetty tekemättä ja vältytty hirvittävältä kalabakiikilta kirkkokansan ja kirkon jäsenten kontra asian hyväksyvien kesken.

Pitkälti tuo toinen tiedote asiasta oli tapahtuneiden kertomista ja toteamista sovitettuna siihen tietoon, joka useimmilla ortodokseilla on kyseisestä käyttäytymisestä kirkossa yleensä.

Kumpikin uutisluonteinen tiedote aiheutti oman kalabakiikinsa ja kirjoittajaa - tässä tapauksessa minua - syytettiin vääränlaisesta uutisoinnista, asioiden värittämisestä ja epäasiallisesta ja ammattitaidottomasta tiedottamisesta - tai voisiko asian kuitata sanomalla ainakin "yrityksestä sammuttaa tulipalo väärällä tavalla" - siis "väärin sammutettu" - kuten jossain muualla kuin tässä asiassa sanottiin hämmentävän asiantilan toteamiseksi.

Tuollainen suhtautuminen loppui sitten lyhyeen, kun arkkipiispa julkaisi tiedotteensa. Kiitos siitä. Jämerää ja poikkeuksellisen nopeaa toimintaa kirkon tiedotuksen osalta. Moni näkikin nyt, että olimmekin puhuneet totta. Totuus oli vain karvasta joillekin.

Sitten alkoikin mielenkiintoinen vaihe. Joukoittain muita kuin ortodokseja tunki ortodoksiselle somen keskustelupalstalle ja soppa alkoi kiehua oikein voimalla yli. Muunuskoiset neuvoivat niin somessa kuin muunuskoisten medioissa, miten ortodoksien tulisi elää, toimia ja reagoida tässä asiassa. Pitkälti annettu ohjeistus perustui oman kirkon meille vieraaseen oppiin ja käytäntöihin ja siihen, ettei samalla ortodoksista oppia ja uskoa tunnettu oikein nimeksikään. Samaan kattilaan heitettiin niin sukupuolten välinen tasa-arvo, feminismi, demokratia ja monet muut ortodoksiseen kirkkoon kuulumattomat asiat ja niiden avulla yritettiin kaataa asia sitä vastustavan "konservatiivisen ja fundamentalistisen" pienen marginaalisen ryhmän niskaan. Ryhmän, joka ei edusta vastustajien mielestä laajempaa ortodoksista näkemystä. Syyllistää heidät, kun ovat noin suvaitsemattomia ja vanhanaikaisia ja koska "he imevät vaikutteita konservatiivisista kreikkalaisista ja venäläisistä luostareista", kuten toisuskoisten media väitti. Hah!

Ortodoksisissa keskustelijoissa oli onneksi mukana myös sellaisia, jotka pystyivät tuomaan asian selkeästi ja analyyttisesti esille ja perustelemaan väitteensä, ettei tapahtunut ollut oikein ortodoksiselta kannalta katsottuna. Tosin muitakin mielipiteitä - omituisiakin ja varsin epäortodoksisia - tuli sieltäkin - siis ortodoksiselta - taholta. Uhattiin mm. eroamisella kirkosta, joka ortodoksisesti ajateltuna on varsin epämiellyttävää toisesta kansankirkostamme olevaa heijastumaa ja viimeaikaisten kirkkokeskustelujen hysteriaa. Onneksi mukana oli myös ns. tavallista ortodoksista kirkkokansaa, jolle oma kirkko ja siihen kuuluminen on tärkeä asia ja he toivat sen esille hyvällä tavalla.

Keskustelu jumittui kuitenkin ajoittain melkoiseksi eipäs-juupas-väittelyksi ja välillä sekin sai sellaisia piirteitä, että toisinaan tunki ajatukseen väkisin tunne: onko tämäkin provokaatiota, kuten mahdollisesti koko alkuperäinen tapahtumakin oli. Noin "pers'tuntumalta" tehdyn "pseudoempiirisen" tutkimuksen mukaan vastustajat ko. somekeskustelussa olivat pääasiassa tai ainakin suureksi osaksi toisen kansankirkkomme jäseniä tai äskettäin sieltä poistuneita ja mahdollisesti toiseen kirkkoon liittyneitä. Samoin selvästi keskustelujen "taustapiruna" oli ajatus, että aika moni keskustelussa tapahtuneen hyväksyvä liittyi jotenkin myös aikaisemmin julkisuudessa käytyyn keskusteluun mm. sukupuolineutraalista avioliitosta ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksista mm. vaikkapa kirkolliseen avioliittoon tai adoptioon.

Pitää kuitenkin sanoa, etten syyllistä kaikkia liittyneitä, että kyllä joukossa oli asiaan varsin ortodoksisesti suhtautuvia kirkkoon  liittyneitäkin, jotka toivat asian esille upeasti usein myös rakentavassa ja hyvässä hengessä. Eivät kaikki repineet "pelihousujaan", vaan ymmärsivät, miksi ihmiset olivat huolissaan asiasta ja suhtautuvat asiaan "ortodoksisten lasien" läpi katsoen, ei vanhaan turvautuen.


Vastaavasti asian (siis tuon alttari-invaasion) tuominneet edustivat joiltain osin sitä samaa ihmisryhmää, joka tuomitsi myös tuo edellä mainitun toisen keskusteluaiheen ortodoksisuuteen ja yleensä kristilliseen uskoon sopimattomana.

Viimeisimpänä vaiheena asiassa on ilmennyt jälleen uusia käänteitä. Mm. polttopisteessä olevan alueen johtavan papiston taholta on nostettu julkisesti - ihan pyhässä liturgiassa - esille aikaisemmat vastaavat "synnit" ja syytetty toista "pata kattilaa soimaa" -tyyliin. Lainaan tässä ulkomuistista tuohon suhtautumiseen reagoineen, asioita lähellä olevan tahon sometekstiä, jolla tätä asiaa (toisen syyttelyä) myös ihmeteltiin: "jos jää kiinni rattijuopumuksesta, sen voi aina selitellä sillä, että muutkin kylällä ajelevat humalassa".

Asian tekee mielenkiintoiseksi se tieto (mikäli sen nyt on sitten ihan totta), että asia tuotiin esille julkisessa jumalanpalveluksessa koko kirkkokansalle. Siis eräällä tavalla kiihotettiin kirkkokansaa omaa (tosin naapurihiippakunnan) esipaimenta vastaan - näin minä sen näen. Samalla asian tekee - sanoisinko mielenkiintoiseksi - se, että sanojalla on itsellään melko suora yhteys monella tasolla - esimies ~ alainen-suhteen, lähisukulaisen työpaikan, jne. kautta - nyt viimeksi perinteitä vastaan toimineeseen - siis kansanomaisesti sanottuna töpikseneeseen - esipaimeneen. Joten ainakin minä olisin kyllä tuossa tilanteessa vaiennut ihan jääviyssyistä, vaikka olisi vaikenemisen syyksi varmaan riittänyt asian kanoninen, juridinen ja teologinen absurdisuuskin.

Muutoinkin keskustelussa on jälleen nostettu esille tyypillisiä kortteja, joilla keskustelua yritetään vaientaa: on paastoaika ja ei ole sopivaa keskustella tällaisesta, piispaa ei saa arvostella vaan häntä pitää joka tilanteessa kunnioittaa esipaimenena. Niin ja tietysti se tyypillisin temppu: syyllinen etsitään jostain muusta, kuin asian kanssa varsinaisesti töpeksineestä. Nyt näyttäsi ilmeisesti tuon johtavan papin osalta syyttävän sormen osittavan someen ja siellä käytyyn keskusteluun tai ainakin siis niihin, jotka sen keskustelun aloittivat ja asiasta kertoivat julkisuuteen. Siis minuun, meihin.

Samalla hän ihmeellisesti - ainakin minun mielestäni - lietsoo somessa keskustelua hyydyttävää ja tarkoitushakuista hysteriaa siitä, että ihmisiä eroaa tämän asian johdosta ja kehottaa (jälleen siksi) selvittämään asian omassa piirissä. Samalla on vastapuoli (asian tuominnut ryhmä) tuonut esille tapauksia, joiden mukaan tapahtunut ei ollutkaan ainutlaatuista tuon nyt väärin toimineen esipaimenen osalta. Hän oli toiminut samankaltaisesti jo aikaisemminkin niin tässä kuin eräissä muissa hieman erilaisissa, mutta samalla kyseenalaisissa asioissa, joita myös ihmeteltiin.

Moni asia silti edelleen ihmetyttää. Toimiiko papisto oikeasti kirkossa niin, etteivät he tiedä, kuka palvelusta johtaa ja "hengen vallassa" sanovat, mitä mieleen tulee? Vai onko palvelus aina esipaimenen johtama toimitus, jossa hän ja liturgiset ohjekirjat yksinomaan määräävät, mitä sanotaan ja milloin? Näin minä olen luullut.

Hämmentävintä on - ainakin sattuneesta syystä juuri minusta - että keskustelun epäkohdista ja tapahtuneista mahdollisista rikkeistä avanneita ja ns. avoimeen tiedottamiseen pyrkiviä kirkon jäseniä tuomitaan niiden taholta, jotka tuota samaa avoimuutta ovat monessa muussa asiassa peräänkuuluttaneet toisaalla - varsin merkittävillä hallinnollisisilla paikoilla. Mutta tietoisuus tästäkin asiasta kertookin sitten aivan jostain muusta, mikä lienee "mörkönä" näiden asioiden taustalla ja joka saa sitten olla vaikka uuden tarinan aihe.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

2 kommenttia:

Risto Nordell kirjoitti...

Kuulin i Markun puheen. Siinä rauhoiteltiin hyvin kauniisti ja lempeästi tilannetta ja kutsuttiin seurakuntalaisia paaston ytimeen. Koin puheen äärimmäisen sovittelevana ja rakkaudellisena. Netissä julkaistunut väitteet kiihottamisesta yms.ovat täysin käsittämättömiä. Tulipaloja on helppo sytyttää mutta vaikea sammuttaa.

Markku Salminen kirjoitti...

Minä kiittelin puheessani Uspenskissa asiallista ja rakentavaa piispankokouksen päätöstä 1986, josta ei noussut ongelmia kenenkään urakehitykselle. Siis pidin sitä hyvänä asiana: jos se on jonkun mielestä kiihottamista, niin en aio tukinnasta alkaa taistelemaan: totuus ei pala tulessakaan.
Viittasin puheessani paastoaikaan ja Efraim Syyrialaisen paastorukouksen henkeen. Mielestäni se kuuluu pappien ja piispojenkin tehtäviin. En uhkaillut kirkosta eroamisilla, vaan kerroin että minun tietojeni mukaan niin on jo nimenomaan käydyn keskustelun takia tapahtunut. Kiittelin Uspenskin kasvavaa yhteisöä enkä ottanut kantaa siihen toimiko esipaimeni oikein. Kannan ottaminen olisi ollut ristiriidassa puheen muun sisällön kanssa.

En rohkene odottaa korjausta, mutta toivon kommenttini jäävän näkyviin, koska niin monet ovat pyytäneet minua lähettämään palautten sinne minne se kuuluu.

Voimia paaston loppukaikaan ja valoisaa edessä olevaa ylösnousemusjuhlaa toivottaen
Markku Salminen
kirkkoherra, rovasti
Helsingin ortodoksinen seurakunta