Avoimesta suljettuun - mutta saiko keisari silti vaatteensa

Omakuva
(Kuva © J.Pyykkönen)

Suvussamme on aina ollut tarinankertojia. Ilokseni huomasin, että oma vunukkani mahdollisesti jatkaa tätä perinnettä. Jo kuusivuotiaana hän osaa kertoa tarinoita ja joskus hän jopa piirtää niitä. Kuuntelen tarinoita mielelläni, hänen ja muidenkin. Ja kerron myös itse mielelläni tarinoita. Tässä teille yksi ukin kertoma aikuistarina, jonka ainekset ovat ainakin parista sadusta ja liekö jotain todellisuudestakin. Mutta uskomaton se on, kuten tarinat monesti ovat.
---
Muutamia vuosia sitten tässä valtakunnassa sana avoimuus oli hyvä slogan, iskulause, monessa asiassa. Näin oli monessa julkisessa organisaatiossa, niin miksi sitten ei myös kirkoissa ja seurakunnissa. Jossain päin Suomea taidettiin jopa perustaa joitain ryhmiä, joiden nimeen laitettiin tavalla tai toisella sana 'avoin' - avoin ryhmä - kuvaamaan organisaation lisääntyvää tarvetta avautua yhteiskuntaan, tulla avoimemmaksi yhteisöksi. Modernisoitua. Tulla pois keskiajalta - sanottiin. Haluttiin hurskaasti - mutta nyt jälkeenpäin arvioiden myös populistisesti - avointa hallintokulttuuria ja kaiketi hieman muutenkin avoimempaa toimintaa vanhan tilalle. Kaikille ei tosin välttämättä aina kerrottu, missä asioissa, eikä miten, eikä oikeastaan myöskään: miksi.

Avoimuuden nimissä tehtiin jopa jonkinlaisia "vallankeikauksia". Laitettiin näiden avointen ryhmien mielestä vähemmän avoimet tyypit väkisin eläkkeelle tai kilometritehtaalle ja vaihdettiin mieleiset ihmiset remmiin entisten tilalle. Asia ei tainnut silloin mennä ihan riidoitta. Joillekin paikoille kun "piti" kiireessä valita ihmisiä, joilla ei ollut edes paikallisissa omissa vaaleissa kannatusta, osaamisesta nyt puhumattakaan.

Mutta eihän tuo nyt outoa ole ollut. Harvoin tuossa organisaatiossa on koulutusta - etenkään oman alan ja niiden asioiden koulutusta, joiden kanssa touhutaan tai laitetaan vaikka ns. harrastuksen kautta touhuamaan - arvostettu, saati sitten hankittu. Porukkaa asetetaan erilaisiin paimennustehtäviin lähes pystymetsästä ja varsin oudoin perustein ja ajoittain jopa arveluttavin - ihan organisaation perusidean vastaisin - syin. Mutta jos tehtävään asettajalla ei itsellään ole asiaan kuuluvaa koulutusta asioihin, työnjälki näkyy kyllä pian alaisissakin. Niilläkin, joilla koulutusta on. He kun käyttävät tätä muodostunutta valta- ja arvotyhjiötä hyväkseen.

Mutta palatakseni varsinaiseen asiaan - ei siis mennyt kauaa, kun avoimista tuli itsestään suljettuja. Ihmiset alkoivat käyttäytyä ihan samalla tavalla kuin ne, jotka oli vast'ikään syrjäytetty. Hieman niin kuin aikanaan suuren Konstantinuksen aikana, kun kristinusko tuli koko valtakunnan uskoksi. Silloinhan kristityt alkoivat vainota ei-kristittyjä ja pakanoita, kun ennen sitä pakanat vainosivat kristittyjä. Samoin taisi käydä jossain tuolla muillakin suurilla kirkollisilla areenoillakin, jossa muutamassa hetkessä monesta "vanhasta hurskaasta" tuli suvaitsematon uudistusten vastustaja, lähes paarialuokan jäsen, jotka eivät enää kelvanneet mihinkään. Taikka kyllähän he yhteen kelpasivat - veronmaksajiksi, koko lystin kustantajiksi.

Tällaisissa asioissa tuppaa sitten usein käymään niin, kuin yleensä totalitaarisessa järjestelmässä käy: vallan ottivat varsin nopsaan harvat ja valitut, tuon uuden nomenklatuuran, valtaapitävän ryhmän jäsenet. Näinhän se meni suuressa ja mahtavassa naapurissammekin. Hekin saivat siellä kaikki edut toisten kustannuksella: ilmaiset lounaat, matkat ja monet muut muiden kustantamat - naapurissa jopa toisten omistamat - asiat palkkioksi uskollisuudestaan ja lojaalisuudestaan suurelle johtajalle.

Tällaisissa tapauksissa on usein tapana, että organisaatio muuttuu melko pian sellaiseksi, joissa ei suuremmin välitetä mistään jääviyssäännöistä eikä aina oikein laillisuudestakaan. Muista - siis nomenklatuuran ulkopuolisista ihmisista, noista kaiken maksajista - ei välitetä oikeasti tippaakaan. He ovat pelkkää massaa, karjaa, höynäytettäviä.

Asian vääristyneen tilan voi silloin usein todeta muutamien harvalukuisten, mutta onneksi äänekkäiden, mutta samalla toreilla ja turuilla parjattujen toisinajattelijoiden oikeuslaitokselle tekemistä valituksista, joista kaiken lisäksi - ja onneksi - moni todetaan usein aiheellisiksikin.

Siskot ja veljet, lapset, kummin kaimat ja kaikki mahdolliset, jopa samalla tavalla seksuaalisesti käyttäytyvät samoin kuin lipevät hännystelijät otetaan remmiin mukaan. Näitä sitten laitetaan merkittäville paikoille niin koko paikallisessa organisaatiossa kuin laajemmankin yhteisön hallinnossa, siis merkittävää taloudellista ja muuta valtaa käyttäville paikoille. Jotkut heistä saattavat mahdollisesti olla itsenäiseenkin ajatteluun pystyviä, mutta kummiuden tai jonkun muun syyn (sukulaisuuden, kaveruuden, seksuaalisuuden, alisteisen oman tai puolison työsuhteen tms.) kautta "makealla viinillä kastaen" heidät on asian piiriin "vihitty". Mutta vastaavasti jotkut heistä ovat sitten pelkkiä sätkynukkeja, jotka heiluttavat raajojaan pakon edessä tai hölmöyttään ja tietämättömyyttään, kun narusta vedetään.

Surullista. Surullista. Joskus tarinat ovat tosi surullisia. Mutta tässä tarinassa saattaisi olla jollain tavalla hyvääkin, jos tällaisten vallanhamuajien tavoite teoilleen olisi hyvä ja arvokas ja pulppuaisi organisaation omista oikeista perusarvoista ja koko toiminta tähtäisi toiminnan ja organisaation laadun parantamiseen ja sen todelliseen tehostamiseen. Mutta jos tavoite on itsekäs, organisaation tai joskus jopa koko perusideologian arvojen vastainen ja ilmiselvästi johonkin muuhun ratkaisuun tähtäävä, kuin mikä on organisaation perusajatus, se on usein koko organisaatiolle tuhoisaa. Etenkin se on sitä organisaation hiljaisille jäsenille - niille aidoille ja rehellisille ihmisille, jotka kaiken maksavat.

Uskon, että monessa asiassa tällaissa organisaatioissa tullaan hiljalleen sellaiseen pisteeseen, jossa voidaan jo sanoa, että mitta on nyt täynnä. "Nyt riittää," he sanovat. "Hyssyttely saa olla, nyt toimitaan." - "Asioita on katsottava silmiin ja niistä on puhuttava. Oikeilla nimillä."

On toki olemassa keinoja, joilla suunta voidaan oikaista. Ihan laillisia keinoja, vaikka olisi kuinka autoritäärinen ja jähmeä organisaatio tahansa. Avainasia on tässäkin kuten myös valtiollisissa asioissa piakkoin: vapaat vaalit. Vaaleilla jokainen organisaatio voi valita mieleisensä ihmiset edustamaan ryhmää ja käyttämään taloudellista ja hallinnollista valtaa tällaisissa ryhmässä, koska ne ovat ns. julkisia, yleishyödyllisiä, verorahoin ylläpidettyjä. Ja valinnat ovat vääjäämättömästi lähestymässä. Nyt pitää jäsenten vain herätä ajoissa ja nähdä asioiden todellinen tila. Ja myös - mikä oleellisinta - asioista tietävien tulee kertoa laajasti kaikille organisaation jäsenille, missä mennään ja miksi. Rehellisesti, kiertelemättä, asioita hyssyttelemättä. Oikeilla nimillä.

Keskustelua ei saa tyrehdyttää vanhoilla fraaseilla. Väärin toimineiden johtohenkilöiden aseman korkeus, hierarkinen asema ja suojaksi rakennettu pyhyyden tai koskemattomuuden harha, ei saa estää asioiden etenemistä ja oikeuden voittamista. Totuuden esiin tulemista, vaikka se tekisi kipeääkin. Käyttäsin mieluusti tässä sanaa - puhdistus - ellei sitä olisi jo käytetty ja ihmisten tietoisuuteen saatettu toisessa yhteydessä. Asioiden käsittelyn oikea tai väärä ajankohta, sen vaikutukset muuhun ympäristöön, vaikutukset yhteistyötahoihin tai mitkään muutkaan syyt eivät saa estää asioista keskustelemista ja oikeaan ratkaisuun pyrkimistä. Ratkaisun löytymistä - sillä ratkaisu kaikkiin asoihin on olemassa.

Toisinaan tuntuu, kun kuuntelee vuodesta toiseen tarinoita tästä ihmeellisestä mikä-mikä-organisaatiosta, että on kuin eläisimme jossain toisessa todellisuudessa, missä nämä ns. avoimet (itse he käyttävät termiä suvaitsevaiset) ihmiset mystisen kapteeni Koukun avustuksella ovat oikeasti lisänneet todellisia fyysisiä tai henkisiä väliseiniä ihmisten välille - jopa niin, että lähin toisinajatteleva oman organisaation kanssakulkija pannaan sananmukaisesti - henkisesti ja fyysisesti - huoneiden väliin rakennettavan väliseinän taakse, omaan kopperoonsa. Silloin asiat ovat kyllä oikeasti huonolla mallilla.

Jos nämä maan hiljaiset organisaatiossa työtä tekevät ihmiset selviävät jokapäiväisistä töistään vain mielialapillereiden tai muun lääkityksen ja terapian avulla, asiat ovat huonolla mallilla.

Jos organisaatiota ja työnjakoa täytyy muuttaa johtajan toimesta lähes diktatoorisesti niin, että ne, jotka asian osaavat ja ovat asiat ennen tehneet, suunnitelleet ja päättäneet, eivät voi enää päättää edes omista asioistaan, vaan päätöksen tekee asioista usein mitään tietämätön johtajan suosikki, asiat ovat huonolla mallilla.

Jos työntekijät, jotka erilaisten säädösten ja olosuhteiden vuoksi täytyy joka tapauksessa palkata (koska muuten joku nomenklatuurasta joutuisi tekemään tuon raskaan työn), ja jotka eivät kuitenkaan kuulu "eliitin" lähipiiriin, jätetään vaille mitään työnohjausta ja työhön perehdyttämistä jopa niin, että he joutuvat pian eroamaan tehtävistään uuvuttuaan, asiat ovat huonolla mallilla.

Jos koko lafkan ylin esimies ei kykene asioihin puuttumaan, vaan päinvastoin omalla toiminnallaan aiheuttaa lisää ja toistuvasti maailmanlaajuista kalabaliikkia, ajatuksia ja keskustelua, kuuluuko koko organisaatio vai ei maailmanlaajuiseen yhteisöön, asiat ovat todella huonolla mallilla.

Silloin pitää pikaisesti saada muutoksia aikaan. Ja muutoksen tekevät vain ja ainoastaan ne, jotka siinä organisaatiossa ovat ja äänestävät. Eivät tällaiset blogikirjoittelijat ja tarinan iskijät eivätkä edes paikallisestikaan ne, jotka ovat eniten äänessä ja kirjoittelevat omaa propagandaa omissa tiukasti ylhäältä ohjatuissa julkaisuissaan ja mediossaan. Ei, muutoksen tekevat vain ne, jotka vaikenevat, ovat hiljaa, mutta joilla on ääni valinnan hetkellä. Ääni, jota jokaisen tulee käyttää.

Tosin varoituksen sanakin on paikallaan, sillä onhan meillä huonoja esimerkkejäkin tapahtuneista ja vieläpä kovin läheltä. On siis vältettävä samojen virheiden tekemistä. Suuressa naapurissakin tapahtui muutoksia, kun asiat menivät siellä riittävän solmuun. Muutoksia näytti tapahtuvan vallanasiirrossa, mutta todellisuudessa suurin osa vanhasta nomenklatuurasta vallankeikauksen tapahduttua vain käänsi takkinsa nurin. Ja koska he tunsivat organisaation ja tavat sekä käytännöt, muutos ei ollut todellinen, eikä pitkä eikä - ainakaan nyt arvioituna - kestävä. Mutta sielläkin muutokset - oikeat sellaiset - ovat mahdollisia. Ne vain odottavat oikeaa aikaa ja ihmisten, todellisten päätöksen tekijöiden heräämistä. Ihmisten heräämistä näkemään, ettei keisarilla ihan oikeasti ole sielläkään vaatteita, omoforista nyt puhumattakaan.
---
Nyt lienee minullakin aika herätä tästä tarinan kerronnan piikikkään (rentun)ruusun unesta todellisuuteen ja miettiä - näinkö ihan oikeasti unta, vai oliko se sittenkin totta?


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com