18.3.15

Koraania vai läskisoosia

Viime aikoina on keskustelu paljon Koraanin lukemisesta suomalaisessa radiossa. YLE ilmoitti jokin aika sitten, että YLE Radio 1-kanavalla aletaan lukea tämä muslimien pyhä kirja, Koraani suomeksi kannesta kanteen. Ilmoitus kirvoitti melko nopsaan monenlaisia mielipiteitä.

Mielipiteet jakaantuivat perinteisesti noin kolmeen pääryhmään: niihin, jotka vastustivat, niihin, jotka hyväksyivät ja niihin, jotka vaikenivat. Ketkä mistäkin syystä.

Mielenkiintoiseksi asian tietysti tekee sekin tosiasia, että Suomi yhä (ilmeisesti) on kristitty maa ja vieläpä melko protestanttinen - umpiluterilainen. Tällaisia vähemmistöläisiä - kuten vaikkapa minä ortodoksina - ei ole paljoa. Hieman vähemmistöjen lukumäärä tai ainakin prosentuaalinen osuus on noussut, kun maahan on muuttanut jos jonkinlaista uskontokuntaa edustavia maahanmuuttajia ja samaan aikaan toisesta päästä putkea porukkaa lappaa ulos luterilaisesta kirkosta. Mutta silti: maa on yhä mielestäni melko luterilainen.

Olen elänyt tässä luterilaisessa enemmistön valtakulttuurissa nyt jo reilusti yli 60 vuotta. Osan aikaa minua on haukuttu, nykyisin vähemmän - siis uskonnon vuoksi. Muista syistä - joista tosin joku liittyy nykyisin uskontoonkin, muttei ilmeisesti vakaumukseeni - toki haukkuja tulee yhä - hyvä ettei päivittäin. Mutta nyt syyt ovat - kuten sanoin - hieman toisia.

Muistan, kun lapsena - siihen aikaan meillä oli Suomessa käytössä ns. rinnakkaiskoulujärjestelmä - minä olin oppikoulussa Joensuussa. Maineikkaassa Joensuun lyseossa, joka ilmeisesti jonkin muotoisena kouluna on olemassa yhä. Silloin se oli perinteinen poikalyseo, entinen klassillinen lyseo. Joensuussakin - vaikka se itäsuomalaisena kaupunkina on melko ortodoksista aluetta - saimme osamme ortodokseihin kohdistuneesta ryssävihasta. Myös koulussa.

Koulussa oli mm. eräs ruotsinkielen opettaja, joka jatkuvasti nälväili minulle omasta uskonnostani. Siis silloiselle 11 - 12-vuotiaalle pojalle. Se oli aikaa, jolloin suuri joukko vanhempia muutti uskontoaan juuri tällaisten asioiden vuoksi. He eivät halunneet lapsilleen moista kohtelua. Onneksi isäni ei toiminut samoin ja pysyin ortodoksina. Ja kiitos myös tuolle nälväilijäopettajalle. Hän vahvisti varsin konkreettisella tavalla omaa ortodoksista identiteettiäni.

Nuoruudessani ja varhaisaikuisuudessani en enää suuremmin kohdannut nälväilyä. Syy sen puuttumiseen tai vähäisyyteen oli osittain sekin, että osasin antaa takaisin, jos oli aihetta. Joskus oli. Valmistuttuani ammattiini, edelleenkään en kohdannut nälväilyä, mutta kun nyt arvioin tilannetta jälkikäteen, sieltäkin löytyy mielenkiintoisia piirteitä.

Me suomalaiset olemme hyviä suomettumisessa, jonka mm. nettitietosanakirja rajaa vain valtioiden väliseksi asiaksi. Sen mukaan voimakkaampi valtio vaikuttaa heikomman valtion asioihin ja heikompi suomettuu - alkaa nöyristellä. Minusta termiä voi käyttää hyvin monessa muussakin asiassa.

Minusta suomettAmista ja suomettUmista on nähty mm. uskontojen välisissä asioissa ja jollakin tapaa myös vaikkapa maahanmuuttaja-asioissa. On siis huomattava ero sanoilla suomettuminen (joka on maan/ryhmän itsensä tekemää, se siis suomettuu) ja suomettaminen (jota joku muu tekee maalle/ryhmälle, se siis yrittää suomettaa jotain).

Uskonnoissa meillä voisi käyttää suomettamisen sijasta myös ihan hyvin sanaa luterilaistaminen, jota mm. luterilainen kirkko teki voimakkaasti myös - tai etenkin - ortodokseille viime vuosisadan alussa ja sotien aikana, osin sen jälkeenkin. Ihmisiä lähes pakkokäännytettiin, ortodoksisia kirkkoja rakennettiin (siis annettiin lupa rakentaa) vain luterilaiseen tyyliin rakennettuina, jotta ne voitaisiin myöhemmin muuttaa ortodoksisista kirkoista luterilaisiksi.

Nykyisin tuollainen suuntaus on vähäisempää. Silloin tällöin vielä kuulee, kun joku ortodoksi pakkohaudataan luterilaisin menoin tai jotain vastaavaa. Luterilaistaminen on tosin joidenkin mielestä siirtynyt nyt enemmän ortodoksisen kirkon sisälle. Jotkut ortodoksit yrittävät omilla tulkinnoillaan ja muuttuneilla käytännöillään tehdä Suomen ortodoksisesta kirkosta luterilaisempaa, yleiskristillisempää. Modernimpaa, kuten kai joku sanoisi ja siten erottaa kirkkomme kansainvälisestä ortodoksisesta kirkkoyhteisöstä. Ilmeisesti omaksi skismaattiseksi luterilais-ortodoksiseksi kirkokseen, tiedä häntä!

Samalla tuo suomettaminen on osittain muuttanut omaa toimintaperustettaan, sillä se tapahtuu monesti siksi, ettei ortodoksisuutta ja sen tapoja ja opin perusteita tunneta oikeastaan ollenkaan. Valitettavaksi asian tältä kannalta tekee vielä sekin karmaiseva tosia-asia, että tuollaisia uskonnollisesti lukutaidottomia, opista tietämättömiä tai siitä välittämättömiä alkaa olla oman kirkkomme piirissä jo pilvin pimein. Ongelma ei suinkaan yksin ole kirkkoon liittyneiden parissa, samaan ongelmaan törmää jo koko ikänsä ortodokseina olleissakin. Maallistuminen  jyllää joka paikassa.


Tuohon maahanmuuttaja-asiaan liittyy oma sivujuonteensa tässä suomettumiskysymyksessä. Viittasin siihen jo tuossa blogijuttuni alussa. Meillä on jo kauan vallinnut - aika pitkälti tuossa samaisessa yltiöekumeenishenkisessä tai jos käyttäisin arkkipiispamme sanaa populistisekumeenisessa porukassa - varsin liberaali linja. Kirkkoja on annettu ei-kristillisten ryhmien uskonnolliseen käyttöön ja ekumenia on ajoittain saanut varsin - sanoisin jopa - harhaoppisia piirteitä. Veljeillään ja yhteisiä palveluksia toimitetaan mitä erilaisimpien uskonnon edustajien kanssa varsin kritiikittömästi. Ekumenia on muuttunut usein ekumenismiksi.

Tällä kritiikilläni en suinkaan tarkoita, etteikö heidän kanssaan voisi elää ihan normaalisti jokapäiväistä elämää. Kritiikki kohdistuu vain ja ainoastaan uskonnon harjoittamiseen heidän ja joidenkin muiden ryhmien KANSSA. Mielelläni soisin - ja tiedän että näin tapahtuukin - että Suomen ortodoksinen kirkko tekee jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiinkin liittyvää ekumeenista yhteistyötä niiden ryhmien kanssa, jotka ovat lähellä kirkkoamme, mutta eivät vaikkapa silti edes ehtoollisyhteydessä. Tällaisia ryhmiä ovat mm. jotkut orientaaliortodoksit.

Mutta vastaavasti en oikein ymmärrä, miksi pitäisi tehdä kirkollista yhteistyötä niiden ryhmittymien kanssa, joita ortodoksinen kirkko ei edes katso kristillisiksi tai katsoo jopa lähes hereettisiksi, harhaoppisiksi. Vanha humanismin viittaan verhottu slogan "Meillä kaikilla on sama Jumala" ei oikein aina toimi tällaisissa kuvioissa.

Tämän kaiken vuodatuksen jälkeen voin taas palata tuohon Koraanin lukemiseen suomeksi YLEn aalloilla. Minusta asia on osittain ok, sillä meille kaikille - myös muslimeille itselleen - on hyväksi tuntea Koraani ja sen teksti. Ja omalta osaltaan se edistää suvaitsevaisuuttakin.

Mutta samalla olisi hyvä pohtia, onko olemassa joitain muitakin ryhmiä, joitten pyhiä tekstejä ja kirjoituksia pitäisi lukea radiossa. Otan taas esimerkiksi ortodoksit. Vaikkakin meillä olosuhteiden pakosta on samanlainen Raamattu (käännös ja sisältö) kuin luterilaisilla, on meillä myös ihan ikiomia pyhiä tekstejämme ja pyhien isien kirjoituksia, joita mielestäni voisi aivan yhtä hyvin lukea radiossa. Ilahtuisin kovin, jos YLE Radio 1:ssä alettaisiin lukea vaikkapa Filokaliaa.

Mutta tässä kuten niin monessa muussakin asiassa se suomettuminen ja "kukkahattutätikäytös" pulpahtaa pinnalle ja saa mitä ihmeellisimpiä muotoja ja toteutuksia. Osa ihan hyviä, osa - no - ainakin kysymyksiä herättäviä.

Muistanpa omilta kouluajoiltani - siis niiltä, kun itse kävin oppilaana koulua - että ei siellä kukaan henkilökunnasta (opettajista tai keittiöhenkilökunnasta) tiennyt eikä välittänyt ortodoksisen kirkon paastosäännöistä ja -ajoista. Suurena paastona söimme antaumuksella läskisoosia, niin että napa ryskyi. Mutta, mutta ... kun sitten olin samassa instituutiossa (tosin toisella paikkakunnalla) aikuisena töissä, kun kouluun tuli ensimmäiset muslimilapset, heille tarjottiin välittömästi mahdollisuus paastoruokaan ja moniin muihin uskonnosta johtuvista ruokarajoitteisuudesta perustuviin käytäntöihin. Samaan aikaan sai kyllä sitten lähes ortodoksista paastoruokaa, kun sitä erikseen pyysin keskuskeittiöltä. Mutta pyytää piti, ei se tullut automaattisesti tai edes niin, että olisi minulta kyselty. Ortodoksithan meillä ovat olleet aina joukossamme!



Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

1 kommentti:

Päivi Laakkonen-Kosonen kirjoitti...

Tästä jaksoi edesmenyt äitini aina murmattaa: "miksi aina vouhkataan muslimien ramadanista, miksi tiedoitusvälineet ei yhtä mahtipontisesti kerro kun me olemme paastolla". Kiitos hyvästä kirjoituksesta!