Minä niin mieleni pahoitin

En ole vielä ehtinyt käydä katsomassa hyväksi mainostettua Dome Karukosken ohjaamaa elokuvaa "Mielensäpahoittaja", mutta olen keskustellut siitä monen sen katsoneen kanssa ja ilmi selvästi minun on mentävä katsomaan tuo elokuva mahdollisimman pian. Niin paljon yhteistä olen löytänyt itsestäni noiden keskustelujen perustella verrattuna tuohon Tuomas Kyrön luomaan ja elokuvassa Antti Litjan esittämään fiktiiviseen Mielensäpahoittaja-hahmoon.

Tämä hämäläinen (minä tosin olen karjalainen) Päijänteen länsipuolella asusteleva, karvahattupäinen henkilö kirjoittelee kuten minäkin ja valittaa kuten minäkin ja on melkoinen jäärä kuten minäkin. Kumpikaan meistä ei lääkärinkään käskystä muuttanut aikanaan ruokailutottumuksiaan ja elintapojaan, vaan aivan toisin - aloimme rehellisesti valittamaan ja kyselemään tuulelta, ovatko kaikki arvot kohdallaan.

Jotain muutakin yhteistä meiltä löytyy. Molemmat asumme yksin ja mielensäpahoittajallakin emäntä on jossain muualla, eikä enää tule kotiin. Jokin erokin toki löytyy. Kun Mielensäpahoittajalla oli vain yksi ystävä, Yrjänä, joka hänkin sitten kuoli ja Mielensäpahoittaja totesi: "…eikä ole väärin miettiä onko minulla muita ystäviä. Kyllä ei ole kun ei ollut tarvis", minulla onneksi on vielä joitain todella hyviä ja todellisia ystäviä, joista suuresti iloitsen ja joita tarvitsen.

Niitä ystäviä on tosin harvinaisen vähän täällä Valamon vuoden 2014 kirkolliskokouksessa, jossa nyt olen ja josta nyt yritän tehdä jos jonkilaista juttua niin videoina, suorina netti-TV-lähetyksinä, kuvina kuin tekstinäkin. Tosin en koskaan kuvitellut, että tällä tarmolla ja etenkin tällaisilla välineillä tuollaistakin hommaa joskus teksisin, mutta niin vain teen. Kuvaan videoita, joista en lapsuudessa tiennyt mitään. Silloin oli vain kaitafilmiä, joka piti kehittää Saksassa, kun Suomessa ei osattu ja johon vain apteekkarilla oli varaa. Elokuvissakin käytiin pari, kolme kertaa vuodessa, kun kiertävä elokuvien esittäjä saapui kylälle ja istuimme katselemassa Pekka Puupää tai muita - yleensä kotimaisia - elokuvia pitkillä puupenkeillä työväentalolla.

Nyt oma poikani komensi isänsä kuvaamaan ja tekemään netti-TV-lähetyksiä kännykällä ja digi-kameralla, vaikka mieli teki jäädä kotiin makoilemaan. Mielensäpahoittajasta poiketen - hyvässä hengessä ja sovussa - vaikka jotain yhteistäkin yllättäen tässäkin Mielensäpahoittajaan löytyy: minät.

Mielensäpahoittajan miniä ei osaa arvostaa perunaa riittävästi ja saa aikaan mielipahaa tarjoamalla joulukinkun sijaan kalkkunaa. Minun kohdalla ei ole ihan samoin, mutta melkein, kun miniä ei osaa arvostaa suomalaisia sieniä ja erityisesti suolasieniä ja joka joulu joudun syömään jotain imellettyä laatikkoa. Mutta Mielensäpahoittajasta poiketen pärjään silti ihan hyvin miniäni kanssa, riitoja ei suuremmin ole.

Hieman on helpostusta tuonut kuitenkin kaikkeen tähän "mielensä pahoittamiseen" se, että on täällä Valamossa paikalla muitakin mielensäpahoittajia, jopa sellaisia, että he tuovat sen ihan selvästi esille. Jopa minulle. Ja minähän arvostan suuresti suoraa ja selkeää sananvaihtoa ja asioiden kertomista suoraan ja kiertelemättä, vaikka mielensä pahoittaen.

Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com