Muistelin, että tuollainen lastenlaulu, ”Mitä sinä tänään koulussa opit”, olisi ollut ennen muinoin. Kun katselin nettiä ja googlasin tuolla nimellä, tuli yksi Pelle Miljoona ja yksi melko suorasanainen laulu. En löytänyt etsimääni.
Tuon saman kysymyksen tein kuitenkin itselleni kirkolliskokouksen jälkeen: mitä minä tässä kirkolliskokouksessa opin? Sitä jäin pohtimaan ja ajattelin, että jospa saisin vastauksen kaivettua päästäni ja purettua sen blogijuttuun. Tätä tekstiä aloittaessani en tosin vielä tiedä, mitä minä opin.
Eräässä keskustelussa totesin toiselle keskusteluosapuolelle, että kirkolliskokous on usein – ja korostuneesti etenkin tänä vuonna – tilaisuus, jossa aistin jostain kumman syystä konkreettisesti pahuuden, joku varmaan sanoisi paholaisen tai ainakin pahan läsnäolon. Aistin tuon pahan vaikutuksen niin itseeni kuin ehkä jollain tavalla koko ilmapiiriin. Aistin sen muuttuvana käyttäytymisenä, joka ilmenee helposti negatiivisena, kielteisenä toimina ja tekoina ja toisista pahan ajatteluna ja jopa ajoittain puhumisenakin.
En tietenkään voi sanoa, että joku muu toimii samoin tai on vaikka – kuten sanonta kuulunee – ”pahan vallassa”, mutta kun asioita peilaa itsensä kautta, näinkin voisi toki varoen olettaa olevan. En myöskään usko, että oma pahuuteni loisi yksin sen ahdistavan tunnelman, joka monesti vyöryi kokouksen ylle ja otti kylmään syleilyynsä.
Joku teologi tai pappi osaisi varmaan paremmin selittää tilanteen. Ovathan kirkolliskokoukseen kokoontuneet aikeissa tehdä päätöksiä kirkon parhaaksi ja Kristuksen kirkon hyväksi ja siinä ohessa oletettavasti Jumalan kunniaksi, joten voisi kai olla oletettavaa, että tällainen ”otollinen pelto” on paholaiselle miellyttävä temmellyskenttä. Näin minä maallikkona ajattelen.
Muutoin perusolettamukseni kokouksista ja niiden toiminnasta eivät ole vuosien saatossa paljoakaan muuttuneet. Se, minkä huomaa nyt, verrattuna vaikkapa noin kymmen vuotta sitten tapahtuneeseen – aikaan, kun itse istuin edustajana – että suurimmalla osalla edustajia on läppäri edessään ja sen he kantavat mukanaan puhujanpönttöönkin. Vuosia sitten meitä läppärin kanssa toimineita edustajia oli vain kourallinen.
Tuosta sitten johtuu, että ennen edustajat ehkä selvästikin seurasivat kokouksen kulkua kenties intensiivisemmin – tai ainakin se siltä näytti silloin – kuin nyt. Nyt taitavat jotkut selailla kokouksen aikana some-sivuja tai sähköposteja tai mitä sitten selasivatkaan. Ennen ei kokousta myöskään striimattu eli lähetetty maailmalle suorana nettilähetyksenä. Nyt srtiimataan ja sekin aiheuttaa selvästi näkyviä muutoksia edustajien kokouskäyttäytymiseen.
Muistan eräänkin tilaisuuden ihan lähihistoriasta – olisiko peräti ollut edellinen kokous – kun eräälle edustajalle oli melkein järkytys kuulla, että kokous striimataan suorana lähetyksenä maailmaan ja hän ymmärtääkseni jopa yritti saada sen loppumaan – syytä en nyt muista, miksi. Nyt hänenkin kohdallaan oli täysin toisin, hän itse oli osallisena yhteen kokouksen striimausryhmään. Ja käytti tietysti kaiken striimauksen mukanaan tuoman mainosedun todella hyvin: puhui paljon ja asiaa.
Toisenlaisiakin kokemuksia oli striimauksen osalta. Joillekin kamerani läsnäolo ja läheisyys oli melkein liikaa. Siksi – tai mene ja tiedä miksi – kameraani pyydettiin siirtymään pois siitä, missä se on seissyt jo aika monena vuonna. Välillä ei oikein selvinnyt haluttiinko kameran poistuvan koko salista vai takaseinän tuntumaan. Joskus tuntui myös siltä, että "kamera" oli tekosyy minun poistamiselle. Tiedä häntä sitten!
Kaiken kaikkiaan tuollaiset asiat ovat kai kuitenkin sitä pintakuohuntaa, joka syntyy ihan muista paineista kun siitä striimaamisesta ja ne ilmenevät vain tuolla tavalla. Joten siihen voi, jos osaa, toki suhtautua tyynen viileästi, kun omat asiat ovat kunnossa noidenkin asioiden osalta.
Muutoin kokous oli tällaiselle vanhalle miehelle melko sopivan väljä aikataulunsa osalta. Kokouksen järjestelijät olivat ounastelleet, että piispanvalinta vie ”aikaa ja tupakkia” ja niinhän se taisi tehdäkin. Jopa siinä määrin, että meinasivat varsinaiset muut asiat jäädä sen jalkoihin. Harvemmin olen nähnyt noin ”sopuisia” asian esittelyjä ja nopeita istuntoja, joissa käsiteltiin kuitenkin ihan merkittäviä kirkkomme asioita, ei mitään jonninjoutavia.
Tämä kokous oli samalla tämän kokoonpanon viimeinen varsinainen kokous. He eivät kokoonnu enää, ellei jotain merkittävää satu kirkkomme piirissä. Uusi kirkolliskokouksen kokoonpano aloittaa kesällä ja kokoontuu sitten taas varsinaiseen kokoukseensa marraskuun lopussa 2019. Tämä vuosittainen kokoontumisaika on sinänsä mielenkiintoinen, että se sattuu aina ortodoksisen kirkon joulupaaston aikaan. Aikaan, jolloin meidän tulisi välttää monia asioita, ei pelkästään ruuassa ja juomissa, vaan myös elämän muillakin aloilla, vaikkapa pahanpuhumisessa. Selvästi sekin on melko vaikeaa kirkolliskokouksen aikana. Liekö siinäkin Paholaisella sormensa pelissä!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
 |
| Arkkipiispan valkoinen hunnullinen klobukki, päällysviitta ja piispansauva Valamon flyygelin päällä. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Eräässä keskustelussa totesin toiselle keskusteluosapuolelle, että kirkolliskokous on usein – ja korostuneesti etenkin tänä vuonna – tilaisuus, jossa aistin jostain kumman syystä konkreettisesti pahuuden, joku varmaan sanoisi paholaisen tai ainakin pahan läsnäolon. Aistin tuon pahan vaikutuksen niin itseeni kuin ehkä jollain tavalla koko ilmapiiriin. Aistin sen muuttuvana käyttäytymisenä, joka ilmenee helposti negatiivisena, kielteisenä toimina ja tekoina ja toisista pahan ajatteluna ja jopa ajoittain puhumisenakin.
En tietenkään voi sanoa, että joku muu toimii samoin tai on vaikka – kuten sanonta kuulunee – ”pahan vallassa”, mutta kun asioita peilaa itsensä kautta, näinkin voisi toki varoen olettaa olevan. En myöskään usko, että oma pahuuteni loisi yksin sen ahdistavan tunnelman, joka monesti vyöryi kokouksen ylle ja otti kylmään syleilyynsä.
Joku teologi tai pappi osaisi varmaan paremmin selittää tilanteen. Ovathan kirkolliskokoukseen kokoontuneet aikeissa tehdä päätöksiä kirkon parhaaksi ja Kristuksen kirkon hyväksi ja siinä ohessa oletettavasti Jumalan kunniaksi, joten voisi kai olla oletettavaa, että tällainen ”otollinen pelto” on paholaiselle miellyttävä temmellyskenttä. Näin minä maallikkona ajattelen.
 |
| Kokouspaikkana piispanvaalia lukuunottamatta (joka tapahtui kirkossa) oli tähän tarkoitukseen hyvin toimiva Valamon luostarin kulttuurikeskus, joka on tässä iltavalaistuksessaan. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Tuosta sitten johtuu, että ennen edustajat ehkä selvästikin seurasivat kokouksen kulkua kenties intensiivisemmin – tai ainakin se siltä näytti silloin – kuin nyt. Nyt taitavat jotkut selailla kokouksen aikana some-sivuja tai sähköposteja tai mitä sitten selasivatkaan. Ennen ei kokousta myöskään striimattu eli lähetetty maailmalle suorana nettilähetyksenä. Nyt srtiimataan ja sekin aiheuttaa selvästi näkyviä muutoksia edustajien kokouskäyttäytymiseen.
Muistan eräänkin tilaisuuden ihan lähihistoriasta – olisiko peräti ollut edellinen kokous – kun eräälle edustajalle oli melkein järkytys kuulla, että kokous striimataan suorana lähetyksenä maailmaan ja hän ymmärtääkseni jopa yritti saada sen loppumaan – syytä en nyt muista, miksi. Nyt hänenkin kohdallaan oli täysin toisin, hän itse oli osallisena yhteen kokouksen striimausryhmään. Ja käytti tietysti kaiken striimauksen mukanaan tuoman mainosedun todella hyvin: puhui paljon ja asiaa.
Toisenlaisiakin kokemuksia oli striimauksen osalta. Joillekin kamerani läsnäolo ja läheisyys oli melkein liikaa. Siksi – tai mene ja tiedä miksi – kameraani pyydettiin siirtymään pois siitä, missä se on seissyt jo aika monena vuonna. Välillä ei oikein selvinnyt haluttiinko kameran poistuvan koko salista vai takaseinän tuntumaan. Joskus tuntui myös siltä, että "kamera" oli tekosyy minun poistamiselle. Tiedä häntä sitten!
Kaiken kaikkiaan tuollaiset asiat ovat kai kuitenkin sitä pintakuohuntaa, joka syntyy ihan muista paineista kun siitä striimaamisesta ja ne ilmenevät vain tuolla tavalla. Joten siihen voi, jos osaa, toki suhtautua tyynen viileästi, kun omat asiat ovat kunnossa noidenkin asioiden osalta.
Muutoin kokous oli tällaiselle vanhalle miehelle melko sopivan väljä aikataulunsa osalta. Kokouksen järjestelijät olivat ounastelleet, että piispanvalinta vie ”aikaa ja tupakkia” ja niinhän se taisi tehdäkin. Jopa siinä määrin, että meinasivat varsinaiset muut asiat jäädä sen jalkoihin. Harvemmin olen nähnyt noin ”sopuisia” asian esittelyjä ja nopeita istuntoja, joissa käsiteltiin kuitenkin ihan merkittäviä kirkkomme asioita, ei mitään jonninjoutavia.
Tämä kokous oli samalla tämän kokoonpanon viimeinen varsinainen kokous. He eivät kokoonnu enää, ellei jotain merkittävää satu kirkkomme piirissä. Uusi kirkolliskokouksen kokoonpano aloittaa kesällä ja kokoontuu sitten taas varsinaiseen kokoukseensa marraskuun lopussa 2019. Tämä vuosittainen kokoontumisaika on sinänsä mielenkiintoinen, että se sattuu aina ortodoksisen kirkon joulupaaston aikaan. Aikaan, jolloin meidän tulisi välttää monia asioita, ei pelkästään ruuassa ja juomissa, vaan myös elämän muillakin aloilla, vaikkapa pahanpuhumisessa. Selvästi sekin on melko vaikeaa kirkolliskokouksen aikana. Liekö siinäkin Paholaisella sormensa pelissä!
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti