Ukrainan kirkko myrskyn silmässä

Kiovan Pyhän Sofian katedraali.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ukrainan uusi yhdistynyt ortodoksinen kirkko on ottanut ensimmäisen todella merkittävän askeleen koti yhtenäistä ortodoksista kirkkoa Ukrainassa. Huolimatta Venäjältä levitettyä ns. vaihtoehtoista totuutta, jota on myös tehokkaasti saatettu Suomessa ns. hyödyllisten hölmöjen (useful idiots) toimesta ihmisten tietoisuuteen, muutos koetaan kuitenkin Ukrainassa tervetulleena, myönteisenä ja hyvänä asiana. Kävin itse toteamassa tuon asiantilan itsenäisyyspäivämme jälkeen vierailemalla Kiovassa ja tavatessani useita ukrainalaisia ihmisiä, ortodokseja ja keskustellessani heidän kanssaan.

Venäjän propaganda perustuu pitkälti asetelmaan, jossa se syyttää maallisia osapuolia kansainvälisten sopimusten rikkomisesta ja kirkollisia osapuolia kanonien vastaisesta toiminnasta, mutta ei huomaa hirttä omassa silmässään. Venäjä, jos kuka on viime aikoina tehokkaasti rikkonut kansainvälisiä sopimuksia mm. Krimin valtauksessa ja Asovan selkkauksessa tai samalla tavalla toiminut törkeästi kanonien vastaisesti jo pitemmän aikaa eri puolilla maailmaa mm. perustaessaan omia kirkkojaan ja seurakuntiaan toisten jurisdiktioiden alueelle, mm. Suomeen, mikä on ankarasti kielletty kanoneissa. Ja nämä rikkomukset lienevät vain jäävuoren huippu.

Lauantaina 15.12.2018 ukrainalaiset ortodoksit kokoontuivat historialliseen, 1000-luvulla alkunsa saaneeseen Pyhän Sofian (Viisauden) katedraaliin valitsemaan kirkolle uutta päämiestä. Tilaisuuteen oli henkilökohtaisesti kutsuttu kaikkien kolmen maassa toimivan ortodoksisen kirkon piispat, jotka voivat ottaa mukaansa yhden papin ja yhden maallikon.

Kaksi ns. skismaattista kirkkoa eli kirkkoa, jotka oli miljoonine jäsenineen jätetty ns. virallisen, kanonisen kirkon ulkopuolelle lähinnä kirkkojen johdon henkilökohtaisista ongelmista johtuen, osallistuivat suurin joukoin yhdistymiskokoukseen. Toisen osapuolen, ns. kanonisen kirkon, mutta Moskovan patriarkaatin alaisuudessa toimivan autonomisen kirkon piispoja paikalla oli vain kaksi. Tämä aiempi ns. kanoninen kirkko lienee hieman suurempi jäsenmäärältään kuin toinen suurista ns. Kiovan patriarkaatti, jota johtaa ongelmainen henkilö patriarkka Filaret (siviilinimeltään Mikhailo Antonovits Denisenko).

Tästä nykyisestä vuonna 1929 syntyneestä jonkinlaisesta ukrainalaisesta ”kunniapatriarkka”-nimityksen saaneesta Filaretista on venäläisessä propagandassa tehty se suuri saatana, jonka syyksi suunnilleen kaikki, mitä Ukrainan kirkossa tapahtuu huonoa, kaadetaan. Hän on toiminut joskus kirkollisen uransa aikana myös lyhyen aikaa ns. Moskovan patriarkkana locum tenens eli eräänlaisena virkaa tekevänä sijaispatriarkkana, mutta joutui eroamaan Venäjän kirkon tehtävistään vaadittuaan Ukrainan kirkolle laajaa itsenäisyyttä eli autokefaliaa, joka nyt vuosikymmeniä myöhemmin myönnettiinkin, mutta ei Moskovan vaan Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin toimesta.

Kaiken kaikkiaan Filaretilla on takanaan melkolailla vaiherikas ja itseasiassa hieno kirkollinen ura mm. Moskovan teologisen akatemian professorina ja erilaisissa tehtävissä myös Saratovin ja Kiovan teologisissa seminaareissa, kirkon diplomaattisissa tehtävissä eri puolilla maailmaa mm. Aleksandrian patriarkaatissa ja Itävallan Wienissä. Kaiken kaikkiaan hänen uransa oli nousujohteinen siihen saakka, kunnes hän ryhtyi pyytämään Ukrainan kirkolle autokefaliaa 1990-luvulla.

Pian sen jälkeen hänestä tuli se ”Suuri Saatana” Venäjän ortodoksiselle kirkolle ja kaikki hänen aikaisemmat saavutuksensa pyrittiin mitätöimään ja aloitettiin maailmanlaajuinen parjauskampanja. Samalla hänet erotettiin Venäjän kirkosta ja ekskommunikoitiin eli erotettiin ehtoollisyhteydestä.

Näiden tapahtumien seurauksena hän perusti 1990-luvun alussa Ukrainaan uuden, Moskovasta riippumattoman ortodoksisen kirkon, jota kutsuttiin nimellä Ukrainan ortodoksinen kirkko – Kiovan patriarkaatti (UOK-KP) ja sen päämieheksi, Kiovan patriarkaksi, tuli vuonna 1995 patriarkka Filaret, joka arvonimellään (patriarkka) ja jopa pukeutumalla samanlaiseen kirkolliseen asuun kuin Moskovan patriarkka ärsytti suunnattomasti etenkin venäläisiä ja heidän propagandansa alaisuudessa olevia muitakin, mm. suomalaisia.

Kaiken tämän, itse asiassa ja loppujen lopuksi henkilökohtaisen kiistelyn, seurauksena useita miljoonia ukrainalaisia ortodokseja jäi ilman ”kanonisen kirkon suojaa”, kun he kuuluivat jäseninä Kiovan patriarkaattiin. Tuo suojan puuttuminen ei heitä suuremmin haitannut, koska kirkko oli täsmälleen sama ja samanlainen kuin aikaisemmin, se noudatti samoja uskonkappeleita ja kirkollisia tapoja kuin aikaisemmin, mutta se oli riidoissa Moskovan kanssa.

Sama tilanne oli pienemmällä joskus ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyissä syntyneellä ns. Ukrainan autokefaalisella ortodoksisella kirkolla (UAOK), joka pienuutensa vuoksi ei noussut ehkä niin voimakkaasti valokeilaan edes venäläisten toimesta. Kumpikin kirkko – UOK-KP ja UAOK – saivat sittemmin ”synninpäästön” Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkalta, joka poisti heiltä ekskommunikaation ja nosti piispat ja papit jälleen heidän kirkollisen arvonsa mukaiseen asemaan. Samalla miljoonat ukrainalaiset pääsivät jälleen kanonisen kirkon jäseniksi maailmanlaajuiseen ortodoksiseen kirkkoperheeseen.

Nämä kaksi kirkkoa muodostivat nyt pääasiassa tuon yhdistyneen kirkon ja Moskovan patriarkaatin alaisuudessa toimiva Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK-MP) jäi pääasiassa yhdistymisen ulkopuolelle. Sen seurauksena aivan äskettäin Ukrainan parlamentti, Verkhovna Rada, teki päätöksen, jonka mukaan maan rajojen ulkopuolella toimiva (päämajaansa pitävä) kirkko, joka (maa tai/ja kirkko) kaiken lisäksi on jollakin tavalla ollut mukana Ukrainan alueella tapahtuviin sotilaallisiin ja aggressiivisiin tapahtumiin, joutuu muuttamaan nimensä Venäjän ortodoksiseksi kirkoksi Ukrainassa.

Uuden Ukrainan ortodoksisen kirkon kivinen tie on vasta alkumetreillä, mutta joitain myönteisiä reaktioita on toki tullut ja toisella tavalla ajateltuna, joitain kielteisiä reaktioita ei ole ainakaan vielä kuulunut. Suuri ja vaikutusvaltainen Kreikan ortodoksinen kirkko on antanut ymmärtää, että se rukoilee palveluksissaan nyt uuden Ukrainan kirkon ja sen päämiehen, Kiovan arkkipiispa ja koko Ukrainan metropoliitta Epifanioksen, puolesta. Ekumeenisella puolella myönteisen reaktion valinnalle ja muutokselle ilmaisi myös roomalaiskatolinen kirkko Vatikaanissa.

Sen sijaan suurten paikalliskirkkojen, vanhojen ja ns. uusien patriarkaattien kannanotot puuttuvat. Se voi olla hyvä merkki tai tyyntä myrskyn edellä. Moskovan patriarkaatin slaavilaiset satelliitit – lähinnä kai Serbia, Bulgaria ja Georgia – ilmaissevat paheksuntansa piakkoin, mutta mitä tekevät vanhat bysanttilaiseen perinteeseen sitoutuneet Aleksandria, Antiokia ja Jerusalem. Se nähtäneen pian. Muiden paikalliskirkkojen kuten Romanian, Puolan, Albanian ja Kyproksen mielipiteitä on nähty joitain ja arvoitus ei kokonaan ole siltäkään osin ratkennut.

Venäjän trollitehtaat joka tapauksessa askaroivat voimallisesti tämänkin tapauksen kimpussa ja netti suoltaa suuret määrät vaihtoehtoista totuutta, jossa mm. noin 40 ortodoksisen papin loikkaaminen oman hiippakuntapiispan loikatessa kiellettiin ja heidän ilmoitettiin melkein kaikkien palanneen UOK-MP:n helmoihin. Venäläisillä sivuilla ei ole vielä kuitenkaan nähty miljoonien tyytyväisten ukrainalaisten reaktioita yhdistymiselle. Ukrainalaiset kertoivat, että venäläinen kirkko Ukrainassakin käyttää monesti tapauksissa omia pappejaan kohtaan vanhoja koulumetodeja: uhkausta, lahjontaa, kiristystä ja pelottelua ja tarvittaessa jopa väkivaltaa. Ne toimivat aikanaan Neuvostoliitossa, miksei myös sen perillisvaltiossa.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com