3.11.24

Kuulusteluissa selvinnyttä

Olen vuosina 2023-24 kirjoitellut silloin tällöin blogijutuissani eräästä lukemissani teksteissä kohtaamastani, minulle entuudestaan tuntemattomasta henkilöstä. Kyseessä on Pekka Matsi, joka tunnettiin sittemmin papillisella nimellään pappismunkki Johannes.

Pappismunkki Johannes (Pekka Matsi)
(Kuva Tuula Iljinin albumista)

Alkuun pelkästään kiinnostuin nimestä, joka oli sama kuin eräällä tuntemallani, vielä elossa olevalla pappismunkilla. Kun sitten varsin pian selvisi, että kyseessä on aivan eri henkilö, kiinnostuin aiheesta. Kuka olikaan tämä pappismunkki Johannes?

Alkuun kohtasin monia ongelmia. Melko moni tiesi hänet, mutta ei sitten tietänyt kuitenkaan oikeastaan nimeä tai jotain pikku yksityiskohtaa enempää. Tämä selvästi lisäsi mielenkiintoani aiheeseen ja niinpä paneudun siihen – kuten sanotaan – kaikella tarmollani.

Nimen takaa paljastui sittemmin mielenkiintoinen, jossain määrin myös ristiriitainen hahmo. Mielestäni kenties ristiriitainen suhteessaan elämäänsä ja ympäristöönsä, jossain määrin oletettavasti levoton hahmo. Tuota hänen tarinaansa on osittain kerrottu aiemmissa kirjoittamissani aihetta "sivuavissa" kuudessa blogijutussa. Toki tyylilleni uskollisena hieman muillakin asioilla maustettuina.

Jotain jäi kuitenkin kertomatta ja jotain jäi tutkimatta. Asiantilaan vaikutti runsasluminen viime talvi, joka osittain – jos ei nyt ihan kokonaan tuhonnut – niin ainakin vaikeutti osan tutkimusmateriaalin saamista. Kaikki tiedossa oleva materiaali ei ole vieläkään löytynyt ja on siten mahdollista, että tämäkään blogijuttu ole sitten se viimeinen tässä "saagassa", vaan se saa mahdollisesti vielä yhden tai useamman jatko-osan. Ennen julkaisemattomia kuvia ainakin löytyy vielä lisää. Laitan jonkun tänne maistiaisiksi.

Tällä hetkellä selvittämättä on vielä, missä pappismunkki Johannes loppujen lopuksi kuoli ja mihin hänet on haudattu. Joitain ”varmaksi todettuja” arveluja asiasta toki on, mutta selvittäessäni Johanneksen elämän levottomia vaiheita, olen itse asettanut nuo tiedot vielä lokeroon: epävarmoja / varmistamattomia tietoja / kenties huhuja.

Toki on tietysti täysin mahdollista, että itsekin tuossa tekstissäni olen noita samoja epävarmoja, varmistamattomia tietoja ja jopa huhuja jakanut. Mutta yritin kyllä tosissaan selvittää asioiden alkuperää ja pyrin siihen, ettei tekstissä ainakaan tietoisesti olisi huhuja.

Nuo aikaisemmat hajallaan, eri paikoissa ja eri aikoina kirjoittamani kuusi blogikirjoitusta löytyvät oheisesta alla olevasta listasta aikajärjestyksessä linkkeinä. Osa kaksi on muista poiketen eräänlainen alkuun sattunut mielenhäiriö-välitilinpäätös, kun asiassa alkoi olla monenlaisia tietoja ja etenkin hurjia huhuja.

Ja kuten minulle niin tavallista, en ole suinkaan kaikissa jutuissani aina pysynyt pelkästään Johanneksen elämässä, vaan mukaan on tullut – kas kummaa – muutakin.

I Neroja vai konnia
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/neroja-vai-konnia.html
II Muistini mukaan …
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/muistini-mukaan.html
III Kiertolaismunkki Suomesta
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/kiertolaismunkki-suomesta.html
IV Seminaarista luostarien kautta armeijaan
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/seminaarista-luostarien-kautta-armeijaan.html
V ”Villin munkin” yllättäviä peliliikkeitä
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/villin-munkin-yllattavia-peliliikkeita.html
VI Vankileiriltä Ranskaan papiksi
https://pyykkonen.blogspot.com/2024/01/vankileirilta-ranskaan-papiksi.html
VII Kuulusteluissa selvinnyttä
Luet sitä juuri nyt.
---

Koska edellisestä blogijutustani on jo aikaa, enkä välttämättä halua pakottaa kaikkia lukemaan noita juttuja uudestaan 
– vaikka ne kovin mielenkiintoisia ovatkin – niin kertaan tässä hieman Johanneksen elämää tiiviissä muodossa niiltä osin, kun se on mm. Suojelupoliisin arkistoissa oleviin raportteihin kirjattu. Tosin tästä seitsemännestä osiosta löytynee myös jotain ns. uuttakin tietoa. Tämä arkistolähde sisältyy alkuaan TT Juha Riikosen väitöskirjatutkimukseen, mistä olen sen ystävällisesti saanut häneltä käyttööni.
---
Suojelipoliisin papereista selviää, että pappismunkki Johannes Matsi maalliselta nimeltään Pekka tai Pietari / (kirkonkirjoissa) Petr Matsi oli kotoisin Salmista. Hän kuului suureen perheeeseen, hänellä oli neljä veljeä ja neljä sisarta. 1920-luvulla hän meni noviisiksi Laatokan Valamon luostariin, jossa oli sotaväkiaikaan asti 1922. Hän opiskeli 1920-luvulla jonkin aikaa myös Sortavalaan ortodoksisessa pappisseminaarissa, mutta joistain syystä johtuen joutui eroamaan kesken opiskelujen. Seminaarin jälkeen hän meni sitten Konevitsan ja Valamon luostareihin, joista kuitenkin lähti 1928 Viroon Petserin luostariin. 1930 hän siirtyi Petseristä piispa Johannes (Joann) Bulinin kanssa silloiseen Jugoslaviaan Prizren kaupungin lähettyvillä sijainneeseen Visokija Decanen luostariin. Siellä hänet vihittiin ns. puolimunkiksi nimellä Johannes. Tästä luostarista hän siirtyi sitten vielä Gomeakin luostariin, jossa hiippakunnan piispa Benjamin vihki hänet ensin munkkidiakoniksi ja kolmen kuukauden kuluttua kesäkuun alussa 1937 pappismunkiksi.

Virolainen piispa Joann Bulin 1930
(Kuva: Aamun Koitto / Ortodoksi.net)

Samoihin aikoihin hän tarinoiden mukaan ilman lupaa poistui luostaristaan ja palasi Suomeen ja oli Konevitsassa Talvisodan syttymiseen saakka. Talvisodassa hän toimi lääkintäaliupseerina Taipaleenjoensuussa 1. tykistöpatterissa Järisevässä. Välirauhan aikana toimi evakossa olleessa Konevitsan luostarissa Keiteleellä ja sitten Jatkosodassa hänet määrättiin ratsuväkiosastoon. Jatkosodan aikana 1941 hänet nimettiin Äänesniemen alueen sotilaspapiksi. 1944 hänet komennettiin Joensuuhun ja sieltä määrättiin Seinäjoelle sotavankileiri 8:n papiksi, jossa toimi sodan loppuun saakka, kun sotavankeja oli luovutettu LVK:lle (Liittoutuneiden valvontakomissio Suomessa) syksyllä 1944.

Siviiliin päästyään pappismunkki Johannes meni ensin Konevitsan luostariin sitten Valamon luostariin, mutta ei jäänyt kumpaankaan henkilökohtaisten eripuraisuuksien vuoksi.

Leningradin metropoliitta Grigori (Tshukov)
(Kuva: Juha Riikosen väitöskirjasta)

Venäjän kirkon metropoliitta Grigorin käydessä Suomessa 1945 pappismunkki Johannes oli tiedustellut häneltä, ovatko Neuvostoliiton luostarit kunnossa, ja saanut tähän myöntävän vastauksen. Myöhemmin metropoliitan järjestämässä hyvästijättötilaisuudessa Neuvostoliiton lähetystössä metropoliitta oli vetänyt Johanneksen vähän syrjään silloisen Neuvostoliiton Suomen lähitellään ministeri Orlovin luo ja sanonut tälle, että koettakaa auttaa tällaisia, jos he tarvitsevat apua. Tähän ministeri oli sanonut tekevänsä kaiken voitavansa. Pm. Johannes ei ollut kuitenkaan tämän jälkeen kääntynyt ministerin puoleen. Myöhemmin hän sanoi kuulleensa, että kirkollishallituksen sihteeri oli mustamaalannut häntä Neuvostoliiton lähetystössä ja että tämän jälkeen häntä oli pidetty siellä amerikkalaisten palkkaamaan vakoilijana.

Neuvostoliiton lähettiläs Pavel Dmitrijevitš Orlov saapuu Helsinkiin 21.4.1941.
(Kuva: Hugo Sundström / Museovirasto)

Kesäkuun alussa 1946 pappismunkki Johannes päätti lähteä salateitse Neuvostoliittoon, koska viisumin saannista ei ollut mitään toivoa. Johannes haki Haminan kirkkoherra Tsvetkovin avustuksella luvan rajapitäjissä liikkumista varten. Rajalle hän meni linja-autossa ja yöpyi siellä eräässä maatalossa. Aamulla lähti seuraamaan jokivartta pitkin kohti rajaa. Joen hän ylitti veneellä ja ylipäästyään keskusteli venäläisten rajavartioiden kanssa venäjän kielellä. Tämä tapahtui hänen itsensä Suojelupoliisille kertoman mukaan 9.6.1946 aamulla kello 8.

Rajan yli päästyään kesäkuussa 1946 hän oli pyytänyt Neuvostoliiton puolella päästyään paikalle tulleilta everstiluutnattilta ja majurilta pääsyä metropoliitta Grigorin puheille. Hän aikoi pyytää pääsyä Petserin luostariin. Petserin sijaan hänet vietiin ensin erääseen vanhaan suomalaiseen kylään ja sieltä Viipurin kautta Leningradiin. Leningarissa hänet suljettiin yksityiseen selliin Krestyn vankilassa, missä hänetä otettiin samalla pois hopeiset ristit ja rukousnauha. Paperit hänelle sen sijaan jätettiin itselleen. Kuulustelujen jälkeen hänet siirrettiin Spalernajaan.

Johannesta kuulusteltiin päivin ja öin kolmen kuukauden ajan ja häntä epäiltiin vakoojaksi, joka toimi venäläisten pappien kanssa yhteistyössä USA:n ja Englannin hyväksi. Johannes ei keromansa mukaan tunnustanut vakoilevansa. Syyskuussa siirrettiin Petroskoihin eristyskoppiin, jossa alkoi nähdä näkyjä. Järjestettiin jonkinlainen oikeudenkäynti, jonka jälkeen joulukuussa vietiin junalla pohjoiseen 50 km päähän Petroskoista Suurlahden kylään, jossa luettiin tuomio ja vietiin Petroskoin vankilaan.

Neuvostoliitossa hänet tuomittiin siis vakoilusta 15 vuodeksi työ- ja parannusleirille.

Neuvostoliitossa pappismunkki Johannes oli kesäkuusta 1946 syyskuun alkuun entisessä Shpalernajan vankilassa Leningradissa, josta siirrettiin sitten Petroskoissa olevaan MVD:n (Neuvostoliiton sisäministeriön) vankilaan, missä oli huhtikuun alkuun 1947.

Vankilakierre jatkui sitten Vorkutaan (1947-50), Petroskoihin (1950), Leningradin lääninsairaalaan (1951), uudestaan Vorkutaan (1951-55) ja Intaan sekä Aapsiin (1955) ja sieltä Potman vapautusleirille (1955), mitsä sitten aikanaan kotiutettiin Suomen 8.8.1955.


Vorkutan leirin pidätysselli 1945
(Kuva: Venäjän valtioarkisto)

Loppukesästä 1947 ollessaan Vorkutan vankilassa Johannes suunnitteli pakoa leiriltä leirin laboratoriossa palvellen naisen kanssa. Kun karkaamisyritys oli paljastunut, ja kun leirin viranomaiset olivat löytäneet tähän tarkoitukseen hankittuja esineitä, häntä oli lyöty rautaketjulla selkään niin, että kävelystä oli tullut hankalaa.

Tämän tapahtuman jälkeen hänet siirrettiin ns. kuolemanleirille 40 km:n päähän työskentelemään kalkkikaivoksessa. Työ siellä oli äärettömän kovaa ja ruoka huonoa. Johannes onnistui kuitenkin pääsemään leirin naisvirkailija avustuksella muonavarastoon jakelijaksi, koska nainen oli hädissään pyytänyt pappia lukemaan esirukouksen tämän murhatun miehen puolesta, jonka jälkeen nainen oli kaikin tavoin auttanut Johannesta.

Pappismunkki Johannes pääsi pois tältä leiriltä tammikuussa 1948. Hän kertoi Suojelupoliisin kuulustelijalle, että koko kuolemanleiri oli myöhemmin hävitetty siellä tapahtuneiden julmuuksien vuoksi ja koko leirin johto oli ammuttu.

1949 Johannesta oli erään leirin poliittisen komissaarin toimesta yritetty saada saada toimimaan provokaattorina ja ilmiantajana, mutta Johannes ei siihen kuitenkaan suostunut. Näissä kuulusteluissa ja suostutteluissa Johannesta oli mm. pyydetty kirjoittamaan eräille useiden meidän hyvin tuntemille aktiivisille Suomessa toimiville ortodoksiselle papeille ja kirkossa muuten toimiville henkilöille, että Johannes on Neuvostoliitossa vapaa ja voi hyvin. Tähänkään Johannes ei kertomansa mukaan suostunut.

Jossakin vaiheessa Johannes oli viety ukrainalaisen jumaluusoppineen Afksentij Boitshukin kanssa eristettyyn koppiin, jossa heistä oli yritetty saada toisten vankien keskuuteen urkkijia. Kolme ja puoli kuukautta kestäneiden turhien suostutteluyritysten jälkeen heidät oli päästetty takaisin muiden vankien joukkoon.

Johannes kertoi, että leirillä pidettiin salaisia jumalanpalveluksia, joihin otti osaa paljon vankeja. Neuvostoliitossa oli hänen mukaansa voimakas kirkollinen maanalainen liike, joka kohdistui silloisia kirkon esimiehiä vastaan, koska hänen mukaansa näitä pidettiin MVD:n apulaisina.

Kuulusteluja jatkettiin useita kertoja mm. Petroskoissa, jonne hän oli tullut joulukuussa 1950 ja samalla hän toistuvasti kertoi kuulustelijoille omaan tarinaansa rajan ylittämisestä niin, että se tapahtui hänen mukaansa, kun venäläiset rajavartijat olivat pyytäneet häntä tulemaan rajan yli.

Pappismunkki Johannes vapautui vankeudesta armahduksella 4.8.1955. Hänet palautettiin Suomeen 8.8 ja hän joutui Suojeluspoliisin kuulusteluihin 10.8.1955.

Kun pappismunkki Johanneksella kysyttiin, oliko hänen Neuvostoliittoon menolla mitään tekemistä ennen loikkaamista sodan aikana hänen luonaan Suomessa asuneella ja sittemmin Neuvostoliittoon luovutetulla itäkarjalaisella opettajatarella, kuulusteltava ilmoitti, ettei hänellä ollut minkäänlaista aikomusta mennä tapaamaan tätä naishenkilöä nimeltään Taisia Ivanovna Safanova. Pappismunkki Johannes kertoi, että Safanovan veli ja tämän koko perhe olivat olleet hänen ystäviään Itä-Karjalassa koko sodan ajan, ja hän oli asunut heidän talossaan Äänisniemessä. Safanovan veli, eläinlääkäri Nikolai Ivanovitsh Safanoff, joka oli ollut perheineen Suomessa sodan jälkeen, mutta joutunut palaamaan Neuvostoliittoon, oli tuomittu kuulusteltavan kanssa samaan aikaan Suurlahden kylässä 1946 kymmeneksi vuodeksi Arkangelin työleirillä syystä, että oli pitänyt pappismunkki Johannesta asunnossaan sota-aikana. Taisia Safanovan pappismunkki Johannes oli tavannut vain kerran vuonna 1946 MVD:n vankilassa Petroskoissa.

Suomeen palattuaan hän melko pian riitautui Suomen ortodoksisen kirkon piispojen kanssa, koska he eivät pappismunkki Johanneksen mielestä olleet järjestäneet äänelleen mitään paikkaa, jossa toimia pappina. Tästä syystä hän omien sanojensa mukaan päätti turvautua Venäjän ortodoksisen kirkon apuun ja hakea sieltä paikkaa itselleen. Ajatuksena oli yhä päästä takaisin Petserin luostariin.

Suojelupoliisin asiakirjojen mukaan oltuaan Suomessa noin kolme kuukautta pappismunkki Johannes matkusti Ranskaan, missä hän toimii sittemmin venäläisen emigranttiseurakunnan pappina. Tämän paikan saannista suojelupoliisin papereihin oli kirjattu, että Johannes oli kertonut tavanneensa Neuvostoliitossa Vorkutan vankileirillä erään roomalaiskatolilaisen kardinaalin, joka oli kehottanut häntä Suomeen päästyään tuomaan terveisiä Helsingissä olevalle roomalais-katolilaiselle papille. Johannes oli kertonut tuoneensa terveiset, ja tämä henkilö oli hommannut hänelle paikan Ranskassa.

Suojelupoliisin asiakirjoissa on myös kuulustelukertomuksia muilta henkilöiltä kuin Johannekselta ja niistä selviää että pappismunkki Johannes olisi sittenkin heidän mukaansa mennyt Neuvostoliittoon hakemaan naisystäväänsä Taisiaa.

---

Se, mitä Johanneksen Ranskaan menon jälkeen siellä tapahtui, onkin sitten aivan eri tarinaa, josta ei ole mitään yhtä selviä asiakirjoja, kuin aivan sitä edeltävästä ajasta. Tuota aikaa on jonkin verran käsitelty aiemmissa blogikirjoituksissa, mutta paljon on vielä hämärän peitossa. Katsotaan nyt, selviääkö siitä jotain vielä myöhemmin.

Myöhemmin mahdollisesti työstän vielä tämän alkuepilogin jo kuinkahan monennen B-osan, tarvittaessa vaikka kuvaosan, joka koostuu eri henkilöiltä saamistani pappismunkki Johannesta esittävistä, muissa blogikirjoituksissani vielä julkaisemattomista valokuvista.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com


Ei kommentteja: