Katselin
jokin aika sitten televisiosta erästä sellaista, nykyään melko usein telkkarista tulevaa, mitään sanomatonta hömppäsarjaa, ilmeisesti jonkinlaista ns. reality-ohjelmaa,
nimeltään "Yökylässä", jossa jostain Pohjois-Karjalasta Ruuhka-Suomeen muuttanut ja siellä näköjään mitä ilmeisimmin pian "kuplaantunut"
nuori toimittajanainen vietti yönsä perussuomalaisen kansanedustaja Teuvo
Hakkaraisen kodissa.
Enpä olekaan pitkään aikaan nähnyt mitään niin hölmöön sterotypiaan ja populismiin sortunutta TV-ohjelmaa kuin tuo oli. Vieläkin puistattaa, kun ajattelen, että ilmeisesti tuollaisia "kuplivia" toimittajatyyppejä on maassamme vino pino. Ja lisäksi melko usein myös useissa ns. valtamedioissa. Näin olen kuullut isojen poikien puhuvan. Tiedä sitten häntä, totta vai ei, kun en itse tuota televisiota kovin paljoa katsele. Joskus, jos ei ole todellakaan yhtään mitään tekemistä, saatan katsoa jotain muutakin kuin uutiset tai jonkun elokuvan.
En nyt puutu tässä blogijutussani niihin lukuisiin ennakkoasenteisiin, joita toimittaja tuossa reality-ohjelmansa alkujuonnossa sanoin tai rivien välistä toi esille, ennen kuin edes "uskalsi" mennä yöksi taloon, jossa ei suinkaan asunut vain maamme median raivoisasti riepottelema kansanedustaja, vaan myös hänen viehättävä naisystävänsä. Puutun siihen, että kaiken tuon toimittajan suoltaman ennakkoasenteellisen hömpän seasta, edes hieman omilla aivoilla ajatteleville katsojille näkyi varsin selvästi, että ihan tavallinen suomalainenhan tuo Hakkarainen näytti olevan. Aivan eri tyyppi, minkä kuvan kupla-media on hänestä antanut. Varsin tyypillinen maalla elävä suomalainen mies, joka aina silloin tällöin ottaa kupin jos toisenkin, joskus enemmänkin, mahdollisesti joskus liikaakin. Sellaisia löytyy Ruuhka-Suomen ulkopuolelta tuhansittain, ja löytynee tuolta Kupla-Suomestakin, jos vain etsisivät. Vaikka tuo mahdollinen alkoholiongelma lienee kummallakin alueella melko samansuuruinen, luonteeltaan se saattaa olla hieman erilainen. Toisaalla se tehdään melkein salaa ja kabineteissa, pikkurilli pystyssä viiniä ryypäten, valtion reippaasti tukeman oopperan kahviossa ja usein vielä työnantajan matkakorvauksilla. Toisaalla julkisesti kylän raitilla tai Esson baarissa keskiolutta hörppäillen karaokea kuunnellen tai jopa siihen osallistuen, niin ja aina omin varoin ilman valtion tukea usein vielä työttömyyskorvauksilla.
Lienee kaiken varalta tässä samalla selitettävä, kun tuo blogiteksti näyttää jälleen vääntyvän melko kriittiseen suuntaan, etten itse kuulu mihinkään puolueeseen, en ole koskaan kuulunut. Siksi voin puhua ja kirjoittaa mistä puolueesta tahansa omia mielipiteitäni omassa blogissani ilman, että ne olisivat ko. puolueen propagandaa tai jonkun muun puolueen vastapropagandaa. En ole useinkaan edes äänestänyt samaa puoluetta kahta kertaa peräkkäin ja niiden puolueiden kirjo, joita olen äänestänyt, on melko suuri. Olen siis poliittisestikin melko ambivalentti vai olisiko se sittenkin monijakoisen todellisuuskäsityksen omaava. Minun se kai pitäisi tietää!
Mutta samalla pitänee sanoa selityksen II-osana, että asun ja olen koko elämäni asunut ns. Kupla-Suomen ulkopuolella ja melkoisen osan siitä myös ns. maalla - niin kuin helsinkiläiset sen hienosti sanovat, kun tarkoittavat maaseutua, periferiaa, jossa kuulemma kurkutkin kasvavat puissa ja spagetti pellolla.
Meillä suomalaisilla on kummallinen tapa. Kun ns. oma ryhmä tai puolue tai jonkin sortin muu joukkue, jota joku henkilö tavalla tai toisella sympatiseeraa ja äänestää vaaleissa tai jopa on sen joukkueen jäsen, siis kuuluu siihen, - kun sitten tuo ryhmä - häviää tai jää siis ainakin oppositioon oikeissa vaaleissa (siis sellaisissa, jossa vaikkapa äänestysprosentti on riittävän suuri osoittamaan todellisen demokratian toimimisen), alkaa hirmuinen hässäkkä toisen, mahdollisesti voittaneen ja hallitukseen tms. menevän joukkueen morkkaamiseksi.
Sekin on minua aina ärsyttänyt, vaikka saatan toki itsekin siihen sortua. Siis tuohon morkkaamiseen. Tosin itse yritän selitellä sitä sillä, että kyllä mielestäni arvostella saa, asiallisesti ja ilman henkilökohtaisia loukkauksia ja väärän todistuksen antamista toisesta ihmisestä. Tosin se taitaa olla melkoinen taitolaji meille somessa riehuville nykyihmisille. Kun katselin valtakunnan puoluepolitiikkaa, pääpolitiikoilla, etenkin hävinneiden puolueiden johtajilla, oli kauan tärkeimpänä sanomana, mikä on toisen puolueen ohjelmassa pielessä, ei se, mikä on oman puolueen ohjelma ko. asiassa ja miten se mahdollisesti olisi parempi. Puhumattakaan, ette he olisivat kunnioittaneet kansan ääntä - demokratiaa - ja ryhtyneet yhdessä korjaamaan ja parantamaan maan asioita. Ei, päin vastoin, he alkoivat heti jarruttamaan ja tekemään haittaa ja kiusaa. Viemään koko maan asioita ja hyvinvointia vielä huonompaan suuntaan, vaikka jo nyt olemme melkein kuilun partaalla. Se onkin sitä puoluepolitiikkaa, jossa arvot mitataan kaiketi kukkaron paksuudella ja asemalla yhteiskunnassa!
Se, mikä tuossa vaalien jälkipyykissä otti todella paljon päähän, oli juuri tuo, josta puhuttiin asetelmana "Kupla-Suomi vastaan periferia" tai kaupunkilaiset vastaan maalaiset, joka helposti sitten käännettiin julkisuudessa uudenlaisiin laatusana-asetelmiin "viisaat vastaan tollot" tai "sivistyneet vastaan moukat".
Usein tuli mieleen eräs historian valtakunta, jossa sen aikainen "parempi kansanosa" saatteli "huonomman kansanosan" paikkaan, missä heidät likvidoitiin, jotteivät he häiritsisi jalomman rodun elämää. Hieman tämä diskriminointi ja julkisuuden keskustelu siltä aina aika ajoin joiltain osin vaikuttaa - tosin paljon pienemmässä ja lievemmässä mittakaavassa kuin tuossa alkuesimerkissä. Mutta välistä tuntuu, kuin haluttaisiin likvidoita kaikki periferian äänestäneet moukat ja tollot, jotka aivan vilpittömästi haluavat vain vaikuttaa oman elämänsä ja ympäristönsä asioihin.
Etenkin silloin, kun joku ilmeisen tarkoitushakuisesti ja varsin syväopitusti puhuu edelleen halventavasti "persuista", ainakin minulla soi hälytyskellot ja vältän tuollaisen ihmisen seuraa. Minusta tuollainen puhuja ei ole minun mittakaavassani sivistynyt, vaikka niin usein väittää.
Sama asetelma on melko pitkälti ollut joillakin muillakin areenoilla maassamme. Yksi sellainen on ollut Suomen ortodoksinen kirkko, jossa tälläkin tavoin näyttää kirkko hajonneen kahtia, "viisaat vastaan tollot" tai "sivistyneet vastaan moukat".
Hajaantumislinjoja löytynee toki mahdollisesti muitakin - liberaalit ~ konservatiivit, "luterilaistuneet" ~ "mukamas alkuperäiset" ortodoksit, modernistit ~ perinteeseen tukeutuvat - vaikka osin ne ovat yhteneviä tämän eräänlaisen maansisäisen "poliittisen" vai olisiko se "kulttuurillisen" jakolinjan kanssa. Mutta ainakin minusta, täällä periferiassa asuvasta ortodoksista melko usein tuntuu, etteivät välttämättä tuolla Kupla-Suomessa asuvat ortodoksit ole ollenkaan aina edes samaa uskontokuntaa kanssani. Niin erilainen on meidän kahden ryhmän ihmisten arvomaailma, puheet, teot ja toiminta. Minusta tuntuu usein, että emme edes keskustele samasta ortodoksisuudesta, kun puhumme omasta kirkostamme ja sen arvoista. Jos tuota jakoa yrittäisi jotenkin kuvailla, niin yksi - ehkä kuitenkin vajavainen - mutta osaltaan selittävä nimitys noille kiisteleville ryhmille olisi: "uusortodoksit" vrs. "perinteiset ortodoksit". Ei ehkä parhaat nimet, mutta kelvatkoot.
Valitettavasti pitää heti tähän lisätä, että "nuo toiset" - saat arvata kummat - eivät edes pidä joittenkin ihmisten mielipiteitten ilmaisemista keskusteluna vaan "pienen äänekkään ryhmän räyhäämisenä".
Tietenkään tässäkään ei ole pelkkää mustaa ja valkeaa, löytyy harmaakin sävy ja mikä oleellisinta, kummassakin ryhmässä ja alueilla on toisen ryhmän ajatukset hyväksyviä, sympatiseeraavia ja jopa enemmän tuohon toiseen, vastakkaiseen ryhmään kuuluvia, vaikka asuvat toisen ryhmän reviirillä. Se tekeekin tästä asiasta vielä monimutkaisemman ja kivuliaamman selvittää ja hoitaa kuntoon. Kun alueella tuppaa olemaan jos jonkinlaisia vähemmistöjä ja enemmistöjä, ettei niistä enää kukaan ota selvää.
Julkisuudessa keskusteltiin äskettäin paljon Jyri Paretskoin Iisalmen Sanomissa julkaisemasta kolumnista "Tolkun Ihmiset", jonka myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö hehkutti. Kolumnissa vaadittiin ja jopa peräänkuulutettiin maltillista yhteiskuntakeskustelua. Paretskoi haki hiljaisen enemmistön mielipiteen parempaa kuuluville saamista.
Paretskoin reseptin mukaisesti yhteiskunnassa ja miksei sitten sovellettuna myös kirkon piiriin, ratkaisuja olisi hyvä välillä hakea myös yhteisymmärryksestä. Olisi haettava asioita, joista ollaan yhtä mieltä ja asioita, joissa ollaan lähellä toisiaan. Hän käytti nimitystä tolkun ihmiset sellaisista, jotka ymmärtävät, joita on paljon ja jotka voivat estää turhat ylilyönnit. Vastapoolista hän käytti meille ortodokseillekin tuttua ilmausta: pieni ja äänekäs vähemmistö. Mutta samalla hän kehotti hiljaista enemmistöä aktivoitumaan. Hiljaa ei pitäisi kenenkään olla.
Tosiasiahan kuitenkin lienee, että jos ei tunnista omaa "taudinkuvaansa", on sitten kumman ryhmän jäsen tahansa, on vaikea tehdä parannusta, kun ei oikein tiedä, mistä se pitäisi tehdä. Mutta asiaa hieman helpottaa kirkon puolella se, että on olemassa "Kirkon säännöt", jotka sanovat riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti, mikä on oikein, mikä väärin, miten pitää elää, miten ei saa elää, jne. Eri asia on sitten, millaisen arvon kukakin antaa noille vanhoille - tai kuten joku niitä kutsuu, "antiikkisille" - kirkon säännöille ja ohjeille, jotka eivät kaikin osin monen mielestä enää sovi tai ole relevantteja nykyisessä yhteiskunnassa, jossa tietämys ja arvot ovat tältä uudelta ajalta.
Monesti saattavat juuri nämä ns. kuplasuomalaiset viitata kintaalla noille muinaisuudesta periytyville säännöille, jotka eivät enää heidän mielestään tällaiseen liberaaliin ja moderniin ja etenkään heidän itsensä määrittelemään "suvaitsevaiseen" yhteiskuntaan sovi ja he määrittelevät omat sääntönsä, jotka sitten siihen tuohon omaan kokonaiskuvaan sopivat, ovat mukavampia ja keksijää tai soveltajaa itseään tyydyttäviä, mutta usein saattavat olla toisen ryhmän mielestä lähes hereettisiä.
Ongelmaa mutkistaa juuri kirkon puolella huomattavasti sekin, että niiden, joiden pitäisi opettaa, selittää ja neuvoa tai jopa valvoa noiden sääntöjen mukaista elämää ja niiden noudattamista, eivät aina itsekään niitä noudata ja jopa saattavat opettaa väärin. Silloin ovat konstit vähissä, varsinkin kun ainoa konstikaan - ylemmän tai jopa ylimmän kirkollisen auktoriteetin huomautus - ei edes aina auta, eikä näytä tehoavan. Huono siinä on silloin edetä mallikkaasti. Pakko silloin on jättää nämä asiat sen oikean Ylimmän Auktoriteetin aikanaan ratkaistavaksi, mikä tietysti ei tässä hetkessä aina ole se taloudellisin ja oikeudenmukaisin ratkaisu.
Ongelma - siis riitely, ristiriitaiset ohjeet ja tavat, jne. - eivät suinkaan ole ainoastaan Suomen ortodoksisen kirkon ongelma. Samaan aikaan kun me täällä Suomessa pähkäilemme näiden tietyllä tavalla nappikauppa-asioittemme kanssa, ortodoksisen kirkon "isot pojat" noin maailmalaajuisesti katsottuna pähkäilivat ja tulevat piakkoin edelleen pähkäilemään laajempien ortodoksista kirkkoa koskevien suurien ongelmien kohdalla suunnilleen yhtälailla ja yhtä syvälle omiin poteroihinsa kaivautuneena. Osittain jopa samantyyppisistä asioista kuin me, mutta, kuten sanottu, suuremmassa mittakaavassa.
Kun jostain löytyy joku taho, joka yrittää ihan kristillisen vilpittömästi korjata Kirkon maailmalaajuiset ongelmat, aina löytyy jostain se paikallinen taho, jonkinlainen oppositio, joka yrittää ulosmitata siitä kaiken mahdollisen hyödyn omalle ryhmälleen.
Ja kaiken takana on, kuten niin usein - nyt ei suinkaan kuitenkaan nainen vaan - nyt on valta, kuka hallitsee ryhmässä, "ken on maassa kaunehin". Siinä ei merkitse mitään silloin se, onko kirkossa se valta ja kauneus ihan muualla, kuin noissa johtajissa. Oma napa, oma etu, raha, valta, maine ja kunnia, menee kaiken kristillisen ideologian ohi niin, että humisee. Ja nyt on sama puhutaanko maailmalaajuisesta organisaatiosta vai vain paikallisesta. Sama vika rahmanovissa kuin rahikaisessakin.
Toinen asia, joka näissä kuvioissa usein aiheuttaa aivan hirvittävän kalabaliikin ja hämmingin, on narsismi. Suomessa meillä löytyy oikein kirkas helmi, malliesimerkki maallisesta politiikasta, tuollaisesta narsismista. Eräs pitkään politiikassa vaikuttanut ihminen ei halunnut jäädä historiaan viisaana valtiomiehenä, vaan narsistina, joka ei voinutkaan vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan asioihin niin kuin HÄN ITSE olisi halunnut.
Johtajien, vallassa olevien suunnaton narsismi, jota sitten eritoten tässä omassa ortodoksisessa kirkossamme vielä ruokkii ajoittain tolkuttomaksi menevä kirkollinen henkilöpalvonta, on ongelma. Siis ajattele - kirkossa: henkilöpalvonta. Kirkossa, jonka pitäisi olla Kristuksen ruumis.
Henkilöpalvonnan lisäksi tuota kielteiseksi luokittelemaani tunnetta, narsismia, ruokkii vielä useiden johtajien laitostuminen. Heillä ei ole ollut vuosiin oikeaa elämää, oikeitten ihmisten kanssa oikeassa ympäristössä ja he ovat totaalisen laitostuneita, jotka vain odottavat, mistä löytyy joku, joka syöttää ja juottaa heidät ja suutelee kädelle siinä ohessa.
Tämän blogipuuskauksen aiheuttajia olivat muuten pari esiin tullutta ärsyttävää seikkaa. Toki tällä "jäitten poltteluperiodilla", siis kun ulkona sataa, tuulee, pakkastaa, liukastuttaa ja milloin mitäkin, lienee ollut oma vaikutuksensa.
Toinen seikka oli jo entuudestaan tuttu ja aiemminkin nähty: joidenkin somessa olevien "kylänmiesten" eli Fb-kaverien reaktiot ja toinen oli jälleen uutinen - tuon surullisen kuuluisan toisinaan jopa uskontovastaisen, mutta ilmeisen selvästi myös erään vaaleissa voittaneen puolueen vastainen ja valitettavasti myös melko usein kuplasuomalaisittain ajatteleva YLE, jonka yhdelle toimittajalle Venäjän metropoliitta on sama asia kuin koko ortodoksisen kirkon päämies ja vuoden 1054 skismassa ortodoksinen kirkko erosi Vatikaanin kirkosta. Huoh!
Omissa pienemmissä piireissä käyskennellessäni syntyi somessa jälleen pieni myrsky vesilasissa eräästä kirjoituksestani, jossa
mielestäni ei ollut mitään valheellista. Vihjailevaa siinä oli yllin kyllin, koska se on osa
blogini kirjoitustyyliä tällaisessa oikeusvaltiossa nimeltä Suomi. Täällä kun
ei voi sanoa ääneen ja nimillä, että joku tekee syntiä tai joku elää ja toimii minun
mielestäni eettisesti tai muutoin väärin ja arvojeni vastaisesti, vaikka on
sellaisessa tai tuollaisessa yhteiskunnallisessa tai kirkollisessa asemassa,
että pitäisi olla sadoille ellei tuhansille esimerkkinä. Ei. Täällä pitää joko
vaieta, kuten suuri hiljainen enemmistö, tolkun ortodoksit, tekevät (joko tietämättömyyttään tai
viisautaan), taikka sitten puhua, tai kuten eräät sanovat:
räyhäävät. Sitähän tämä ei niinkään vähäinen, mutta omalla tavallaan äänekäs
ryhmä todellakin tekee omalla tavallaan. Siitä, onko tuo äänekäs porukka
vähemmistö, olen vahvasti eri mieltä. Sen on kokemus ja saamani palaute selkeästi
osoittanut.
Niin se toinen ärsyke jutun teolle. Meinasi ihan unohtua tässä lörpötellessäni. Se oli jälleen eräs YLE-uutinen, jonka otsikko kertoi ensin: "Kansanedustaja Hakkaraisen suvun sahan pihalta löytynyt ruumis". Tarkemmin uutisessa mainittiin, että poliisin mukaan tapauksessa ei ole viitteitä henkirikoksesta. Jos YLE aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä, sillä tulee varmaan olemaan melkoinen urakka selvittää, kuka kellokas tai hänen sukunsa milloinkin liittyy johonkin normaalisti tai ainakin jokseenkin luonnollisesti kuolleen ihmisen kuolinpaikkaan ja uutisoida siitä joka kerta. Jos se ei näin tee, nyt uutisoitu asia vaikuttaa melkoisen tarkoitushakuiselta propagandalta.
Enpä olekaan pitkään aikaan nähnyt mitään niin hölmöön sterotypiaan ja populismiin sortunutta TV-ohjelmaa kuin tuo oli. Vieläkin puistattaa, kun ajattelen, että ilmeisesti tuollaisia "kuplivia" toimittajatyyppejä on maassamme vino pino. Ja lisäksi melko usein myös useissa ns. valtamedioissa. Näin olen kuullut isojen poikien puhuvan. Tiedä sitten häntä, totta vai ei, kun en itse tuota televisiota kovin paljoa katsele. Joskus, jos ei ole todellakaan yhtään mitään tekemistä, saatan katsoa jotain muutakin kuin uutiset tai jonkun elokuvan.
En nyt puutu tässä blogijutussani niihin lukuisiin ennakkoasenteisiin, joita toimittaja tuossa reality-ohjelmansa alkujuonnossa sanoin tai rivien välistä toi esille, ennen kuin edes "uskalsi" mennä yöksi taloon, jossa ei suinkaan asunut vain maamme median raivoisasti riepottelema kansanedustaja, vaan myös hänen viehättävä naisystävänsä. Puutun siihen, että kaiken tuon toimittajan suoltaman ennakkoasenteellisen hömpän seasta, edes hieman omilla aivoilla ajatteleville katsojille näkyi varsin selvästi, että ihan tavallinen suomalainenhan tuo Hakkarainen näytti olevan. Aivan eri tyyppi, minkä kuvan kupla-media on hänestä antanut. Varsin tyypillinen maalla elävä suomalainen mies, joka aina silloin tällöin ottaa kupin jos toisenkin, joskus enemmänkin, mahdollisesti joskus liikaakin. Sellaisia löytyy Ruuhka-Suomen ulkopuolelta tuhansittain, ja löytynee tuolta Kupla-Suomestakin, jos vain etsisivät. Vaikka tuo mahdollinen alkoholiongelma lienee kummallakin alueella melko samansuuruinen, luonteeltaan se saattaa olla hieman erilainen. Toisaalla se tehdään melkein salaa ja kabineteissa, pikkurilli pystyssä viiniä ryypäten, valtion reippaasti tukeman oopperan kahviossa ja usein vielä työnantajan matkakorvauksilla. Toisaalla julkisesti kylän raitilla tai Esson baarissa keskiolutta hörppäillen karaokea kuunnellen tai jopa siihen osallistuen, niin ja aina omin varoin ilman valtion tukea usein vielä työttömyyskorvauksilla.
Lienee kaiken varalta tässä samalla selitettävä, kun tuo blogiteksti näyttää jälleen vääntyvän melko kriittiseen suuntaan, etten itse kuulu mihinkään puolueeseen, en ole koskaan kuulunut. Siksi voin puhua ja kirjoittaa mistä puolueesta tahansa omia mielipiteitäni omassa blogissani ilman, että ne olisivat ko. puolueen propagandaa tai jonkun muun puolueen vastapropagandaa. En ole useinkaan edes äänestänyt samaa puoluetta kahta kertaa peräkkäin ja niiden puolueiden kirjo, joita olen äänestänyt, on melko suuri. Olen siis poliittisestikin melko ambivalentti vai olisiko se sittenkin monijakoisen todellisuuskäsityksen omaava. Minun se kai pitäisi tietää!
Mutta samalla pitänee sanoa selityksen II-osana, että asun ja olen koko elämäni asunut ns. Kupla-Suomen ulkopuolella ja melkoisen osan siitä myös ns. maalla - niin kuin helsinkiläiset sen hienosti sanovat, kun tarkoittavat maaseutua, periferiaa, jossa kuulemma kurkutkin kasvavat puissa ja spagetti pellolla.
Meillä suomalaisilla on kummallinen tapa. Kun ns. oma ryhmä tai puolue tai jonkin sortin muu joukkue, jota joku henkilö tavalla tai toisella sympatiseeraa ja äänestää vaaleissa tai jopa on sen joukkueen jäsen, siis kuuluu siihen, - kun sitten tuo ryhmä - häviää tai jää siis ainakin oppositioon oikeissa vaaleissa (siis sellaisissa, jossa vaikkapa äänestysprosentti on riittävän suuri osoittamaan todellisen demokratian toimimisen), alkaa hirmuinen hässäkkä toisen, mahdollisesti voittaneen ja hallitukseen tms. menevän joukkueen morkkaamiseksi.
Sekin on minua aina ärsyttänyt, vaikka saatan toki itsekin siihen sortua. Siis tuohon morkkaamiseen. Tosin itse yritän selitellä sitä sillä, että kyllä mielestäni arvostella saa, asiallisesti ja ilman henkilökohtaisia loukkauksia ja väärän todistuksen antamista toisesta ihmisestä. Tosin se taitaa olla melkoinen taitolaji meille somessa riehuville nykyihmisille. Kun katselin valtakunnan puoluepolitiikkaa, pääpolitiikoilla, etenkin hävinneiden puolueiden johtajilla, oli kauan tärkeimpänä sanomana, mikä on toisen puolueen ohjelmassa pielessä, ei se, mikä on oman puolueen ohjelma ko. asiassa ja miten se mahdollisesti olisi parempi. Puhumattakaan, ette he olisivat kunnioittaneet kansan ääntä - demokratiaa - ja ryhtyneet yhdessä korjaamaan ja parantamaan maan asioita. Ei, päin vastoin, he alkoivat heti jarruttamaan ja tekemään haittaa ja kiusaa. Viemään koko maan asioita ja hyvinvointia vielä huonompaan suuntaan, vaikka jo nyt olemme melkein kuilun partaalla. Se onkin sitä puoluepolitiikkaa, jossa arvot mitataan kaiketi kukkaron paksuudella ja asemalla yhteiskunnassa!
Se, mikä tuossa vaalien jälkipyykissä otti todella paljon päähän, oli juuri tuo, josta puhuttiin asetelmana "Kupla-Suomi vastaan periferia" tai kaupunkilaiset vastaan maalaiset, joka helposti sitten käännettiin julkisuudessa uudenlaisiin laatusana-asetelmiin "viisaat vastaan tollot" tai "sivistyneet vastaan moukat".
Usein tuli mieleen eräs historian valtakunta, jossa sen aikainen "parempi kansanosa" saatteli "huonomman kansanosan" paikkaan, missä heidät likvidoitiin, jotteivät he häiritsisi jalomman rodun elämää. Hieman tämä diskriminointi ja julkisuuden keskustelu siltä aina aika ajoin joiltain osin vaikuttaa - tosin paljon pienemmässä ja lievemmässä mittakaavassa kuin tuossa alkuesimerkissä. Mutta välistä tuntuu, kuin haluttaisiin likvidoita kaikki periferian äänestäneet moukat ja tollot, jotka aivan vilpittömästi haluavat vain vaikuttaa oman elämänsä ja ympäristönsä asioihin.
Etenkin silloin, kun joku ilmeisen tarkoitushakuisesti ja varsin syväopitusti puhuu edelleen halventavasti "persuista", ainakin minulla soi hälytyskellot ja vältän tuollaisen ihmisen seuraa. Minusta tuollainen puhuja ei ole minun mittakaavassani sivistynyt, vaikka niin usein väittää.
Sama asetelma on melko pitkälti ollut joillakin muillakin areenoilla maassamme. Yksi sellainen on ollut Suomen ortodoksinen kirkko, jossa tälläkin tavoin näyttää kirkko hajonneen kahtia, "viisaat vastaan tollot" tai "sivistyneet vastaan moukat".
Hajaantumislinjoja löytynee toki mahdollisesti muitakin - liberaalit ~ konservatiivit, "luterilaistuneet" ~ "mukamas alkuperäiset" ortodoksit, modernistit ~ perinteeseen tukeutuvat - vaikka osin ne ovat yhteneviä tämän eräänlaisen maansisäisen "poliittisen" vai olisiko se "kulttuurillisen" jakolinjan kanssa. Mutta ainakin minusta, täällä periferiassa asuvasta ortodoksista melko usein tuntuu, etteivät välttämättä tuolla Kupla-Suomessa asuvat ortodoksit ole ollenkaan aina edes samaa uskontokuntaa kanssani. Niin erilainen on meidän kahden ryhmän ihmisten arvomaailma, puheet, teot ja toiminta. Minusta tuntuu usein, että emme edes keskustele samasta ortodoksisuudesta, kun puhumme omasta kirkostamme ja sen arvoista. Jos tuota jakoa yrittäisi jotenkin kuvailla, niin yksi - ehkä kuitenkin vajavainen - mutta osaltaan selittävä nimitys noille kiisteleville ryhmille olisi: "uusortodoksit" vrs. "perinteiset ortodoksit". Ei ehkä parhaat nimet, mutta kelvatkoot.
Valitettavasti pitää heti tähän lisätä, että "nuo toiset" - saat arvata kummat - eivät edes pidä joittenkin ihmisten mielipiteitten ilmaisemista keskusteluna vaan "pienen äänekkään ryhmän räyhäämisenä".
Tietenkään tässäkään ei ole pelkkää mustaa ja valkeaa, löytyy harmaakin sävy ja mikä oleellisinta, kummassakin ryhmässä ja alueilla on toisen ryhmän ajatukset hyväksyviä, sympatiseeraavia ja jopa enemmän tuohon toiseen, vastakkaiseen ryhmään kuuluvia, vaikka asuvat toisen ryhmän reviirillä. Se tekeekin tästä asiasta vielä monimutkaisemman ja kivuliaamman selvittää ja hoitaa kuntoon. Kun alueella tuppaa olemaan jos jonkinlaisia vähemmistöjä ja enemmistöjä, ettei niistä enää kukaan ota selvää.
Julkisuudessa keskusteltiin äskettäin paljon Jyri Paretskoin Iisalmen Sanomissa julkaisemasta kolumnista "Tolkun Ihmiset", jonka myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö hehkutti. Kolumnissa vaadittiin ja jopa peräänkuulutettiin maltillista yhteiskuntakeskustelua. Paretskoi haki hiljaisen enemmistön mielipiteen parempaa kuuluville saamista.
Paretskoin reseptin mukaisesti yhteiskunnassa ja miksei sitten sovellettuna myös kirkon piiriin, ratkaisuja olisi hyvä välillä hakea myös yhteisymmärryksestä. Olisi haettava asioita, joista ollaan yhtä mieltä ja asioita, joissa ollaan lähellä toisiaan. Hän käytti nimitystä tolkun ihmiset sellaisista, jotka ymmärtävät, joita on paljon ja jotka voivat estää turhat ylilyönnit. Vastapoolista hän käytti meille ortodokseillekin tuttua ilmausta: pieni ja äänekäs vähemmistö. Mutta samalla hän kehotti hiljaista enemmistöä aktivoitumaan. Hiljaa ei pitäisi kenenkään olla.
Tosiasiahan kuitenkin lienee, että jos ei tunnista omaa "taudinkuvaansa", on sitten kumman ryhmän jäsen tahansa, on vaikea tehdä parannusta, kun ei oikein tiedä, mistä se pitäisi tehdä. Mutta asiaa hieman helpottaa kirkon puolella se, että on olemassa "Kirkon säännöt", jotka sanovat riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti, mikä on oikein, mikä väärin, miten pitää elää, miten ei saa elää, jne. Eri asia on sitten, millaisen arvon kukakin antaa noille vanhoille - tai kuten joku niitä kutsuu, "antiikkisille" - kirkon säännöille ja ohjeille, jotka eivät kaikin osin monen mielestä enää sovi tai ole relevantteja nykyisessä yhteiskunnassa, jossa tietämys ja arvot ovat tältä uudelta ajalta.
Monesti saattavat juuri nämä ns. kuplasuomalaiset viitata kintaalla noille muinaisuudesta periytyville säännöille, jotka eivät enää heidän mielestään tällaiseen liberaaliin ja moderniin ja etenkään heidän itsensä määrittelemään "suvaitsevaiseen" yhteiskuntaan sovi ja he määrittelevät omat sääntönsä, jotka sitten siihen tuohon omaan kokonaiskuvaan sopivat, ovat mukavampia ja keksijää tai soveltajaa itseään tyydyttäviä, mutta usein saattavat olla toisen ryhmän mielestä lähes hereettisiä.
Ongelmaa mutkistaa juuri kirkon puolella huomattavasti sekin, että niiden, joiden pitäisi opettaa, selittää ja neuvoa tai jopa valvoa noiden sääntöjen mukaista elämää ja niiden noudattamista, eivät aina itsekään niitä noudata ja jopa saattavat opettaa väärin. Silloin ovat konstit vähissä, varsinkin kun ainoa konstikaan - ylemmän tai jopa ylimmän kirkollisen auktoriteetin huomautus - ei edes aina auta, eikä näytä tehoavan. Huono siinä on silloin edetä mallikkaasti. Pakko silloin on jättää nämä asiat sen oikean Ylimmän Auktoriteetin aikanaan ratkaistavaksi, mikä tietysti ei tässä hetkessä aina ole se taloudellisin ja oikeudenmukaisin ratkaisu.
Ongelma - siis riitely, ristiriitaiset ohjeet ja tavat, jne. - eivät suinkaan ole ainoastaan Suomen ortodoksisen kirkon ongelma. Samaan aikaan kun me täällä Suomessa pähkäilemme näiden tietyllä tavalla nappikauppa-asioittemme kanssa, ortodoksisen kirkon "isot pojat" noin maailmalaajuisesti katsottuna pähkäilivat ja tulevat piakkoin edelleen pähkäilemään laajempien ortodoksista kirkkoa koskevien suurien ongelmien kohdalla suunnilleen yhtälailla ja yhtä syvälle omiin poteroihinsa kaivautuneena. Osittain jopa samantyyppisistä asioista kuin me, mutta, kuten sanottu, suuremmassa mittakaavassa.
Kun jostain löytyy joku taho, joka yrittää ihan kristillisen vilpittömästi korjata Kirkon maailmalaajuiset ongelmat, aina löytyy jostain se paikallinen taho, jonkinlainen oppositio, joka yrittää ulosmitata siitä kaiken mahdollisen hyödyn omalle ryhmälleen.
Ja kaiken takana on, kuten niin usein - nyt ei suinkaan kuitenkaan nainen vaan - nyt on valta, kuka hallitsee ryhmässä, "ken on maassa kaunehin". Siinä ei merkitse mitään silloin se, onko kirkossa se valta ja kauneus ihan muualla, kuin noissa johtajissa. Oma napa, oma etu, raha, valta, maine ja kunnia, menee kaiken kristillisen ideologian ohi niin, että humisee. Ja nyt on sama puhutaanko maailmalaajuisesta organisaatiosta vai vain paikallisesta. Sama vika rahmanovissa kuin rahikaisessakin.
Toinen asia, joka näissä kuvioissa usein aiheuttaa aivan hirvittävän kalabaliikin ja hämmingin, on narsismi. Suomessa meillä löytyy oikein kirkas helmi, malliesimerkki maallisesta politiikasta, tuollaisesta narsismista. Eräs pitkään politiikassa vaikuttanut ihminen ei halunnut jäädä historiaan viisaana valtiomiehenä, vaan narsistina, joka ei voinutkaan vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan asioihin niin kuin HÄN ITSE olisi halunnut.
Johtajien, vallassa olevien suunnaton narsismi, jota sitten eritoten tässä omassa ortodoksisessa kirkossamme vielä ruokkii ajoittain tolkuttomaksi menevä kirkollinen henkilöpalvonta, on ongelma. Siis ajattele - kirkossa: henkilöpalvonta. Kirkossa, jonka pitäisi olla Kristuksen ruumis.
Henkilöpalvonnan lisäksi tuota kielteiseksi luokittelemaani tunnetta, narsismia, ruokkii vielä useiden johtajien laitostuminen. Heillä ei ole ollut vuosiin oikeaa elämää, oikeitten ihmisten kanssa oikeassa ympäristössä ja he ovat totaalisen laitostuneita, jotka vain odottavat, mistä löytyy joku, joka syöttää ja juottaa heidät ja suutelee kädelle siinä ohessa.
Tämän blogipuuskauksen aiheuttajia olivat muuten pari esiin tullutta ärsyttävää seikkaa. Toki tällä "jäitten poltteluperiodilla", siis kun ulkona sataa, tuulee, pakkastaa, liukastuttaa ja milloin mitäkin, lienee ollut oma vaikutuksensa.
Toinen seikka oli jo entuudestaan tuttu ja aiemminkin nähty: joidenkin somessa olevien "kylänmiesten" eli Fb-kaverien reaktiot ja toinen oli jälleen uutinen - tuon surullisen kuuluisan toisinaan jopa uskontovastaisen, mutta ilmeisen selvästi myös erään vaaleissa voittaneen puolueen vastainen ja valitettavasti myös melko usein kuplasuomalaisittain ajatteleva YLE, jonka yhdelle toimittajalle Venäjän metropoliitta on sama asia kuin koko ortodoksisen kirkon päämies ja vuoden 1054 skismassa ortodoksinen kirkko erosi Vatikaanin kirkosta. Huoh!
 |
|
Ville Rannan näkemys "Kirkko & kaupunki"
-lehdessä.
(Kuva Ville Rannan Fb-sivulta © Ville Ranta) |
Niin se toinen ärsyke jutun teolle. Meinasi ihan unohtua tässä lörpötellessäni. Se oli jälleen eräs YLE-uutinen, jonka otsikko kertoi ensin: "Kansanedustaja Hakkaraisen suvun sahan pihalta löytynyt ruumis". Tarkemmin uutisessa mainittiin, että poliisin mukaan tapauksessa ei ole viitteitä henkirikoksesta. Jos YLE aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä, sillä tulee varmaan olemaan melkoinen urakka selvittää, kuka kellokas tai hänen sukunsa milloinkin liittyy johonkin normaalisti tai ainakin jokseenkin luonnollisesti kuolleen ihmisen kuolinpaikkaan ja uutisoida siitä joka kerta. Jos se ei näin tee, nyt uutisoitu asia vaikuttaa melkoisen tarkoitushakuiselta propagandalta.
nettihoukka@gmail.com
Hyvää Suurta paastoa kaikille. Se alkaa huomenna (julkaisin tämän 7.2.) Yritän edes sen aikaa olla ihmisiksi ja välttää suurempaa kriittisyyttä blogissani ja yleisemminkin elämässäni. Mutta varma en ole, pystynkö. Yritän kuitenkin.
HAP
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti