Kirjoitin viime vuoden (2017) lokakuussa ortodoksisesta jumalallisesta komediasta, Divine Comedysta. Nyt ei oikein tiedä, olisiko vuorossa synkkä, helvetillinen draama, vai ihan tavallinen tragedia.
Uskonnolliseen kokonaiskuvaan sopivasti kiirastorstaina tai kuten me ortodoksit sen sanomme, Suurena torstaina, kun muistelemme omalla tavalla ns. uutta liittoa, ehtoollisen asettamista, kirkkomme keskeisintä sakramenttia, jonka ympärille suurin piirtein kaikki kirkossa rakentuu, julkistetaan maallisen oikeuden päätös, jossa vastakkain olivat pappi ja seurakunta. Ja ainakin tässä vaiheessa seurakunta hävisi.
Yksi syy siihen, että tällaisia kirkollisia näytelmiä on julkisuudessa, juontuu muutamien vuosien päähän, kun kirkon korkein päättävä elin – kirkolliskokous – lakkautti kirkolliset oikeusistuimet: kirkollisen ali- ja ylioikeuden. Sen jälkeen tällaisia p-asioitakin on käsitelty julkisuudessa maallisissa oikeusistuimissa, joiden tuomiot ja päätökset ovat yleensä julkisia.
Ei tämä julkisuus periaatteessa pahasta ole, mutta kyllä sillä tällaisissa asioissa on huomattava negatiivinen imagoarvo. Seurakunta ja koko kirkko leimaantuvat sen myötä melkoisesti ja asia ei suinkaan korjaudu hetkessä, päinvastoin.
Meillä on karmaisevia esimerkkejä tuosta samasta seurakunnasta ihan viime vuosilta. Muutama vuosi sitten seurakunta – tai ainakin osa sen eliitistä – halusi erottaa kirkkoherran ja laittoi hänet nopeutetussa tahdissa eläkkeelle. Sitä selvitettiin sitten oikeudessa ja työsuojeluorganisaatioissa kauan ja lasku seurakunnalle oli melkoinen.
Aivan äskettäin seurakunta hävisi jälleen samankaltaisen työhön, työsyrjintään ja tasa-arvoasioihin liittyvän riidan oikeudessa – jälleen papin kanssa. Ja nyt – kiirastorstaina – saamme lukea mediasta, että tappio tuli jälleen seurakunnan ja papin välisessä riita-asiassa ja seurakunta joutuu maksamaan kymmenien tuhansien korvaukset asian johdosta. On vielä huomattava, että jokaisessa tapauksessa on kyse eri papista.
Minulla ei ole hajuakaan, mitä tämä kaikki on maksanut, mutta erilaiset arvailut liikkuvat jossain kahden-kolmen sadantuhannen ja miljoonan euron välillä. Siis aivan hirvittävissä summissa, ja tuossa ovat vasta ns. selkeät oikeustapauksista johtuvat kulut. Maksut lähinnä asianajajille, todistajille ja kärsineelle osapuolelle.
Summasta puuttuvat kaikki ne kulut, mitä on aiheutunut siitä, että tällaisen brutaalin toiminnan seurauksena seurakunnasta on lähtenyt suuri joukko maksavia jäseniä pois, siis eronnut kirkosta tai liittyneet joihinkin muihin ryhmiin. En edes uskalla arvailla, millaisista summista tuolloin on kyse, vaikka kaiketi jonkinlaista osviittaa kertoo se tieto, jonka nän sosiaalisessa mediassa, että seurakunta olisi ottanut vastikään kahden miljoonan lainan ja korotti juuri sen talousarvion momentin summaa noin 100 000 eurolla, josta maksetaan oikeuskuluja.
Joten voinee ihan aidosti sanoa – vaikka joku tiettävästi väittää vastaan ja selittää mustaa valkoiseksi ja byrokratiaa ja hirmuvaltaa demokratiaksi – että melkoisen ihmeellisesti on seurakuntaa johdettu ja päätöksiä tehty. Kun olin jokunen vuosi sitten vielä töissä, johtavassa asemassa, niin voinen rehellisesti sanoa, ettei tuollaista toimintaa (johtamista) olisi sallittu siellä, vaan "päitä olisi pudonnut" ja asioista ja virheistä vastuullisia olisi joutunut oikeasti vastuuseen. Katselin ihan mielenkiinnosta kyseisen seurakunnan toimeenpanevan hallintoelimen, neuvoston, jäsenien nimiä. Vaikka olen huseerannut ortodoksisessa maailmassa muutamia vuosia tai oikeasti jo kymmeniä vuosia, en tunnistanut listasta kuin joten kuten pari-kolme henkilöä, jotka olen jossain vaiheessa elämääni nähnyt toimivan kirkon parissa. Tosin joku tai peräti jotkut heistä kovin vähän aikaa, sillä he ovat liittyneet kirkkoon tässä mielessä ”äskettäin”.
Kun itse olen toiminut monella tasolla seurakunnan ja kirkon hallinnossa, tiedän toki valintaproseduurit ja osittain myös ne erilaiset kriteerit, joilla ihmisiä valikoidaan noihin elimiin. Usein valinnan tekee pienissä seurakunnissa käytännössä ja "karussa todellisuudessa" kirkkoherra, suuremmissa ns. eliitti, josta Anders Blom muuten maalliselta puolelta julkaisi juuri mielenkiintoisen väitöskirjan, jossa eräänä toteamuksena oli kai se, että eliitti saa sen verran runsaasti ns. sisäpiiritietoa, että he oikeasti hallitsevat. Tuossa väitöskirjan tapauksessa tosin tätä maata, Suomea, mutta lienee yhteensopiva seurakunnan ja oman kirkonkin kanssa.
Useissa yhteyksissä kyseisestä seurakunnasta puhuttaessa ja kirjoitettaessa on puhuttu eliitistä, mutta myös varsin epäkanonisesta elimestä ajatellen ortodoksisuutta, johtoryhmästä, jotka ovat huseeranneet ja ohijohtaneet kauan melkein miten mieleen on tullut. Lähisukulaisia tai hyviä kavereita on asetettu merkittäville luottamuspaikoille ja jääviys on ollut asia, joka ei suuresti ole haitannut "hurskastelevaa elämää". Hyväähän tuossa johtoryhmätyössä on ollut se, että aina on johtaja löytänyt virheisiin ja laiminlyönteihin jonkun muun syyllisen kuin itsensä.
Nyt näissä oikeustapauksissa – ja etenkin edellisessä, josta päätettiin valittaa hovioikeuteen – todennäköisesti ainakin eliitti tiesi tarkkaan päätöksen sisällön. Epäilyjä ja arveluja on ollut ilmassa siitä, etteivät ”varsinaiset päättäjät”, toimielimen jäsenet, olisi saaneetkaan päätöstä kirjallisena, vaan olisivat joutuneet tyytymään toisen osapuolen, itse asiassa syyllisen, sanalliseen infoon. En tiedä, mikä on totuus, mutta niin tai näin, asian olisi varmaan pitänyt esitellä päättäjille joku ”vähemmän jäävi”, jos nyt näin voisi sanoa.
Koska päätös oli yli 30-sivuinen asiakirja täynnä eksaktia ja hyvin perusteltua ja osin monimutkaista lakitekstiä, sen ”kansanomaistamiseen” olisi pitänyt satsata riittävästi, että jokainen ihan aikuisen oikeasti olisi ymmärtänyt, millaista päätöstä ollaan toimielimessä tekemässä. Pahimmillaan siis lisäämässä seurakunnan oikeudenkäyntikuluja ja viemässä seurakunnan ja koko kirkon imagoa oikein vauhdilla roskakoriin.
Some on saanut tästä tai näistä asioista vettä myllyynsä ja kansantuomioistuimet ovat tuominneet toisella kädellä ja kironneet toisella. Kriteereinä ovat pääasiassa olleet huhut, toisen käden tiedot, ihmisen ulkomuoto ja poliittiset mielipiteet, ei asiaosaaminen ja ammattitaito. Eräs toiseen uskonsuuntaukseen kuuluva kirjoitti somessa kuitenkin sopivan Raamatusta löytyvän sananlaskun tähän kohtaan ja olisi toki toivonut, että oma kirkkomme ja kyseinen seurakunta olisivat pysähtyneet ajattelemaan vakavasti asiaa ja tehneet ihan oikeasti jotain kirkon ja kristinuskon imagon eteen, sillä pahimmassa tapauksessa jälleen meillä ortodokseilla on edessä valtaisa joukkoeroaminen kirkosta. Tuo sananlasku muuten kuului (San. 24:8):
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Uskonnolliseen kokonaiskuvaan sopivasti kiirastorstaina tai kuten me ortodoksit sen sanomme, Suurena torstaina, kun muistelemme omalla tavalla ns. uutta liittoa, ehtoollisen asettamista, kirkkomme keskeisintä sakramenttia, jonka ympärille suurin piirtein kaikki kirkossa rakentuu, julkistetaan maallisen oikeuden päätös, jossa vastakkain olivat pappi ja seurakunta. Ja ainakin tässä vaiheessa seurakunta hävisi.
Yksi syy siihen, että tällaisia kirkollisia näytelmiä on julkisuudessa, juontuu muutamien vuosien päähän, kun kirkon korkein päättävä elin – kirkolliskokous – lakkautti kirkolliset oikeusistuimet: kirkollisen ali- ja ylioikeuden. Sen jälkeen tällaisia p-asioitakin on käsitelty julkisuudessa maallisissa oikeusistuimissa, joiden tuomiot ja päätökset ovat yleensä julkisia.
Ei tämä julkisuus periaatteessa pahasta ole, mutta kyllä sillä tällaisissa asioissa on huomattava negatiivinen imagoarvo. Seurakunta ja koko kirkko leimaantuvat sen myötä melkoisesti ja asia ei suinkaan korjaudu hetkessä, päinvastoin.
Meillä on karmaisevia esimerkkejä tuosta samasta seurakunnasta ihan viime vuosilta. Muutama vuosi sitten seurakunta – tai ainakin osa sen eliitistä – halusi erottaa kirkkoherran ja laittoi hänet nopeutetussa tahdissa eläkkeelle. Sitä selvitettiin sitten oikeudessa ja työsuojeluorganisaatioissa kauan ja lasku seurakunnalle oli melkoinen.
Aivan äskettäin seurakunta hävisi jälleen samankaltaisen työhön, työsyrjintään ja tasa-arvoasioihin liittyvän riidan oikeudessa – jälleen papin kanssa. Ja nyt – kiirastorstaina – saamme lukea mediasta, että tappio tuli jälleen seurakunnan ja papin välisessä riita-asiassa ja seurakunta joutuu maksamaan kymmenien tuhansien korvaukset asian johdosta. On vielä huomattava, että jokaisessa tapauksessa on kyse eri papista.
Minulla ei ole hajuakaan, mitä tämä kaikki on maksanut, mutta erilaiset arvailut liikkuvat jossain kahden-kolmen sadantuhannen ja miljoonan euron välillä. Siis aivan hirvittävissä summissa, ja tuossa ovat vasta ns. selkeät oikeustapauksista johtuvat kulut. Maksut lähinnä asianajajille, todistajille ja kärsineelle osapuolelle.
Summasta puuttuvat kaikki ne kulut, mitä on aiheutunut siitä, että tällaisen brutaalin toiminnan seurauksena seurakunnasta on lähtenyt suuri joukko maksavia jäseniä pois, siis eronnut kirkosta tai liittyneet joihinkin muihin ryhmiin. En edes uskalla arvailla, millaisista summista tuolloin on kyse, vaikka kaiketi jonkinlaista osviittaa kertoo se tieto, jonka nän sosiaalisessa mediassa, että seurakunta olisi ottanut vastikään kahden miljoonan lainan ja korotti juuri sen talousarvion momentin summaa noin 100 000 eurolla, josta maksetaan oikeuskuluja.
Joten voinee ihan aidosti sanoa – vaikka joku tiettävästi väittää vastaan ja selittää mustaa valkoiseksi ja byrokratiaa ja hirmuvaltaa demokratiaksi – että melkoisen ihmeellisesti on seurakuntaa johdettu ja päätöksiä tehty. Kun olin jokunen vuosi sitten vielä töissä, johtavassa asemassa, niin voinen rehellisesti sanoa, ettei tuollaista toimintaa (johtamista) olisi sallittu siellä, vaan "päitä olisi pudonnut" ja asioista ja virheistä vastuullisia olisi joutunut oikeasti vastuuseen. Katselin ihan mielenkiinnosta kyseisen seurakunnan toimeenpanevan hallintoelimen, neuvoston, jäsenien nimiä. Vaikka olen huseerannut ortodoksisessa maailmassa muutamia vuosia tai oikeasti jo kymmeniä vuosia, en tunnistanut listasta kuin joten kuten pari-kolme henkilöä, jotka olen jossain vaiheessa elämääni nähnyt toimivan kirkon parissa. Tosin joku tai peräti jotkut heistä kovin vähän aikaa, sillä he ovat liittyneet kirkkoon tässä mielessä ”äskettäin”.
Kun itse olen toiminut monella tasolla seurakunnan ja kirkon hallinnossa, tiedän toki valintaproseduurit ja osittain myös ne erilaiset kriteerit, joilla ihmisiä valikoidaan noihin elimiin. Usein valinnan tekee pienissä seurakunnissa käytännössä ja "karussa todellisuudessa" kirkkoherra, suuremmissa ns. eliitti, josta Anders Blom muuten maalliselta puolelta julkaisi juuri mielenkiintoisen väitöskirjan, jossa eräänä toteamuksena oli kai se, että eliitti saa sen verran runsaasti ns. sisäpiiritietoa, että he oikeasti hallitsevat. Tuossa väitöskirjan tapauksessa tosin tätä maata, Suomea, mutta lienee yhteensopiva seurakunnan ja oman kirkonkin kanssa.
Useissa yhteyksissä kyseisestä seurakunnasta puhuttaessa ja kirjoitettaessa on puhuttu eliitistä, mutta myös varsin epäkanonisesta elimestä ajatellen ortodoksisuutta, johtoryhmästä, jotka ovat huseeranneet ja ohijohtaneet kauan melkein miten mieleen on tullut. Lähisukulaisia tai hyviä kavereita on asetettu merkittäville luottamuspaikoille ja jääviys on ollut asia, joka ei suuresti ole haitannut "hurskastelevaa elämää". Hyväähän tuossa johtoryhmätyössä on ollut se, että aina on johtaja löytänyt virheisiin ja laiminlyönteihin jonkun muun syyllisen kuin itsensä.
Nyt näissä oikeustapauksissa – ja etenkin edellisessä, josta päätettiin valittaa hovioikeuteen – todennäköisesti ainakin eliitti tiesi tarkkaan päätöksen sisällön. Epäilyjä ja arveluja on ollut ilmassa siitä, etteivät ”varsinaiset päättäjät”, toimielimen jäsenet, olisi saaneetkaan päätöstä kirjallisena, vaan olisivat joutuneet tyytymään toisen osapuolen, itse asiassa syyllisen, sanalliseen infoon. En tiedä, mikä on totuus, mutta niin tai näin, asian olisi varmaan pitänyt esitellä päättäjille joku ”vähemmän jäävi”, jos nyt näin voisi sanoa.
Koska päätös oli yli 30-sivuinen asiakirja täynnä eksaktia ja hyvin perusteltua ja osin monimutkaista lakitekstiä, sen ”kansanomaistamiseen” olisi pitänyt satsata riittävästi, että jokainen ihan aikuisen oikeasti olisi ymmärtänyt, millaista päätöstä ollaan toimielimessä tekemässä. Pahimmillaan siis lisäämässä seurakunnan oikeudenkäyntikuluja ja viemässä seurakunnan ja koko kirkon imagoa oikein vauhdilla roskakoriin.
Some on saanut tästä tai näistä asioista vettä myllyynsä ja kansantuomioistuimet ovat tuominneet toisella kädellä ja kironneet toisella. Kriteereinä ovat pääasiassa olleet huhut, toisen käden tiedot, ihmisen ulkomuoto ja poliittiset mielipiteet, ei asiaosaaminen ja ammattitaito. Eräs toiseen uskonsuuntaukseen kuuluva kirjoitti somessa kuitenkin sopivan Raamatusta löytyvän sananlaskun tähän kohtaan ja olisi toki toivonut, että oma kirkkomme ja kyseinen seurakunta olisivat pysähtyneet ajattelemaan vakavasti asiaa ja tehneet ihan oikeasti jotain kirkon ja kristinuskon imagon eteen, sillä pahimmassa tapauksessa jälleen meillä ortodokseilla on edessä valtaisa joukkoeroaminen kirkosta. Tuo sananlasku muuten kuului (San. 24:8):
”Älä ole kärkäs käräjöimään; muutoin sinulla ei lopulta ole, mitä tehdä, kun vastapuolesi on saattanut sinut häpeään.”
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti