Muistatko, kun julkisuudessa jo kauan ennen sosiaalista mediaa levisi kädestä käteen moniste, joka luettiin laajalti työpaikoilla ja muuallakin ja jossa oli kirjoitus nimeltä Abbedissan rukous. Sehän kuului seuraavasti:
Jotenkin tuo teksti palasi mieleeni, kun tässä männä viikolla ja aiemminkin olen teutaroinut eräiden asioiden kanssa, joihin on tavalla tai toisella liittynyt vanha - ilmeisen hapan - nainen. Vaikka kyllähän tuo teksti sopii hieman muuteltuna yhtälailla meihin happamiin miehiinkin. Joten anteeksi happamat vanhat naiset, jos jotenkin loukkaan, se ei ollut ainoa tarkoitukseni.
Väkisin tein noista hajatelmistani myös sellaisen johtopäätöksen, että kyllä ennen kelpasi, kun ei ollut Internettiä eikä sosiaalista mediaa. Tuollaiset turhanpäiväiset harmitukset - jos niitä nyt ihan oikeasti sellaiseksi voi edes nimittää - eivät olleet ollenkaan näin yleisiä "vanhaan hyvään netittömään aikaan", kun ihmiset vielä keskustelivat kasvokkain, "Face to Face" eikä "Facebook to Facebook". Silloin viesti ei kulkenut niin nopeasti, eikä tarvinnut asioiden kanssa muutenkaan teutaroida. Elämäntyyli kun oli ihan erilainen. Toista on nykyään netin ja tietokoneiden aikaan.Nyt yhtenä päivänä manataan, kun ei ole lunta ja seuraavava jo harmitellaan, että riittäis jo.
Mistä minulle tuollaiset ajatukset mieleeni nousivat, siihen ei nyt ole mitään suurempaa tarvetta syventyä sen tarkemmin, sillä lienen jo muutenkin jonkin verran pahoittanut joidenkin herkimpien mielen tälläkin vähäisellä tekstillä, mitä tänne suollan, puhumattakaan aiemmista blogiteksteistäni. Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että minulle jollain tavalla väkisin tai ainakin pienellä pakolla ahdetaan toisinaan blogikirjoittajan roolissani niskaani mielenpahoittajan rooli. Ei siis mielenSÄpahoittajan - siis oman mielen - vaan toisten mielen. Vai otankohan minä vain sen? Tietysti on olemassa vielä yksi vähäinen ja pelottava vaihtoehto: olen oikeasti sellainen - mutta en nyt suostu ajattelemaan sellaista.
Muutama edellinen blogi on todellakin aiheuttanut monenlaisia reaktioita. Minussa ja muissa. Joku on heivannut minut ulos kavereistaan Facebookissa tai jostain muista yhteyksistä ja samalla blokannut profiilini, etten vaan missään nimessä pääse katsomaan kyseisen ihmisen profiilia tai viestejä. No en kyllä katsellut ennenkään. Joku on "kostanut" minuun suuttumisen toisaalla eroamalla "jostain muusta", koska minä liityn "jollain tapaa" tuohon "johonkin muuhun" ja kyseinen henkilö katsoo näin "kostavansa" minulle ja siitä sitten kovaan ääneen sosiaalisessa mediassa toitottaa ja hakee myötätuntoa. Eipä hätkäytä tuokaan. Hakekoon. Tässä matkan varrella on tottunut kaikenlaiseen.
Ainahan noita huutajia on ollut, jotka särjettyään kristallimaljan, huutavat kurkku suorana: "Mutta kun Hannu potkas, se on Hannun syy!"
No mikä hätkäytti - siis tässä asiassa? Yritän olla mahdollisimman analyyttinen ja viileä tulkinnassani, ettei siihen vain mitenkään sekottuisi sovinismia tai muutakaan vastaavaa ennakkoasetelmaa. Ikärasismista nyt puhumattakaan. Hetken mietittyäni, jotain sieltä löytyy, kun riittävästi kaivelee, ihan tönkimällä tönkii ja jonka tässä nyt hieman ujona tunnustan. Kun tuollainen jollain tapaa vanha hapan nainen pääsee huseeraamaan netissä erilaisilla tietoteknisillä tempuilla, joita hän ei alkuunkaan ymmärrä, se hätkäyttää. Aina. En nyt ihan sydäriä saa, mutta hieman heilauttaa.
En nyt ala tuotakaan sen suuremmin avata, mutta jonkinlaista selitystä kuitenkin. Joskus on meistä vanhemmista ihmisistä sanottu - taisi olla joku ruotsinlaivan työntekijä, jolta kysyttiin eläkeläisten käyttäytymisestä laivalla - että ero eläkeläisellä ja teinillä on se, joissain asioissa eläkeläinen osaa ja tietää, mutta ei kykene, mutta teini ei osaa, eikä tiedä, mutta kykenee. Jotain tuon tapaista on minusta noissa vanhojen happamien naisten nettikäyttäytymisessäkin, nyt tosin roolit ovat menneet toisinpäin, nyt he ovat noiden teinien roolissa: eivät osaa, eivät tiedä, mutta kykenevät. Samalla he tietysti luulevat osaavansa ja tietävänsä. Voi ollakin, että juuri se pienen pieni nyanssi - luulevat - tässä ärsyttää. Tiedä häntä. Minua kun nykyään ärsyttää niin moni asia. Vanhaa hapanta miestä.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Kuitenkin edellisen jälkeen piristyksenä kaikille - etenkin loukkaantuneille - oheinen YouTube-video:
"Herra, sinä tiedät paremmin kuin minä itse, että minulle karttuu ikää ja että jonain päivänä minä olen vanha. Varjele minua puheliaisuudelta ja varsinkin siltä kohtalokkaalta luulolta, että minun täytyy sanoa mielipiteeni joka asiasta ja tilanteesta.
Päästä minut taipumuksestani pyrkiä järjestämään kaikkien ihmisten asiat. Vapauta ajatukseni takertumasta loputtomiin yksityiskohtiin - anna minulle siivet päästäkseni suoraan asiaan.
Opeta minulle armeliaisuutta, että kuuntelisin muiden valituksia ja auta minua kestämään ne kärsivällisesti; mutta sinetöi huuleni, etten puhuisi omista vaivoistani - vaikka ne lisääntyvät ja niistä kertominen on vuosi vuodelta yhä hauskempaa.
Auta minua oppimaan se suurenmoinen läksy, että minäkin saatan joskus erehtyä. Anna minun pysyä kohtalaisen hyvänä. Pyhimys en haluaisi olla, sellaisten kanssa on ylen vaikea elää - mutta hapan vanha nainen on paholaisen ikävimpiä luomuksia.
Tee minusta ajattelevainen, mutta ei synkkä. Avulias, mutta ei komenteleva. Niin suunnatonta viisautta, kuin minun, on sääli olla käyttämättä viimeistä rahtua myöten - mutta sinä tiedät, Herra, että tahtoisin pitää muutaman ystävän elämäni iltaan asti."
Jotenkin tuo teksti palasi mieleeni, kun tässä männä viikolla ja aiemminkin olen teutaroinut eräiden asioiden kanssa, joihin on tavalla tai toisella liittynyt vanha - ilmeisen hapan - nainen. Vaikka kyllähän tuo teksti sopii hieman muuteltuna yhtälailla meihin happamiin miehiinkin. Joten anteeksi happamat vanhat naiset, jos jotenkin loukkaan, se ei ollut ainoa tarkoitukseni.
Väkisin tein noista hajatelmistani myös sellaisen johtopäätöksen, että kyllä ennen kelpasi, kun ei ollut Internettiä eikä sosiaalista mediaa. Tuollaiset turhanpäiväiset harmitukset - jos niitä nyt ihan oikeasti sellaiseksi voi edes nimittää - eivät olleet ollenkaan näin yleisiä "vanhaan hyvään netittömään aikaan", kun ihmiset vielä keskustelivat kasvokkain, "Face to Face" eikä "Facebook to Facebook". Silloin viesti ei kulkenut niin nopeasti, eikä tarvinnut asioiden kanssa muutenkaan teutaroida. Elämäntyyli kun oli ihan erilainen. Toista on nykyään netin ja tietokoneiden aikaan.Nyt yhtenä päivänä manataan, kun ei ole lunta ja seuraavava jo harmitellaan, että riittäis jo.
Mistä minulle tuollaiset ajatukset mieleeni nousivat, siihen ei nyt ole mitään suurempaa tarvetta syventyä sen tarkemmin, sillä lienen jo muutenkin jonkin verran pahoittanut joidenkin herkimpien mielen tälläkin vähäisellä tekstillä, mitä tänne suollan, puhumattakaan aiemmista blogiteksteistäni. Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että minulle jollain tavalla väkisin tai ainakin pienellä pakolla ahdetaan toisinaan blogikirjoittajan roolissani niskaani mielenpahoittajan rooli. Ei siis mielenSÄpahoittajan - siis oman mielen - vaan toisten mielen. Vai otankohan minä vain sen? Tietysti on olemassa vielä yksi vähäinen ja pelottava vaihtoehto: olen oikeasti sellainen - mutta en nyt suostu ajattelemaan sellaista.
Muutama edellinen blogi on todellakin aiheuttanut monenlaisia reaktioita. Minussa ja muissa. Joku on heivannut minut ulos kavereistaan Facebookissa tai jostain muista yhteyksistä ja samalla blokannut profiilini, etten vaan missään nimessä pääse katsomaan kyseisen ihmisen profiilia tai viestejä. No en kyllä katsellut ennenkään. Joku on "kostanut" minuun suuttumisen toisaalla eroamalla "jostain muusta", koska minä liityn "jollain tapaa" tuohon "johonkin muuhun" ja kyseinen henkilö katsoo näin "kostavansa" minulle ja siitä sitten kovaan ääneen sosiaalisessa mediassa toitottaa ja hakee myötätuntoa. Eipä hätkäytä tuokaan. Hakekoon. Tässä matkan varrella on tottunut kaikenlaiseen.
Ainahan noita huutajia on ollut, jotka särjettyään kristallimaljan, huutavat kurkku suorana: "Mutta kun Hannu potkas, se on Hannun syy!"
No mikä hätkäytti - siis tässä asiassa? Yritän olla mahdollisimman analyyttinen ja viileä tulkinnassani, ettei siihen vain mitenkään sekottuisi sovinismia tai muutakaan vastaavaa ennakkoasetelmaa. Ikärasismista nyt puhumattakaan. Hetken mietittyäni, jotain sieltä löytyy, kun riittävästi kaivelee, ihan tönkimällä tönkii ja jonka tässä nyt hieman ujona tunnustan. Kun tuollainen jollain tapaa vanha hapan nainen pääsee huseeraamaan netissä erilaisilla tietoteknisillä tempuilla, joita hän ei alkuunkaan ymmärrä, se hätkäyttää. Aina. En nyt ihan sydäriä saa, mutta hieman heilauttaa.
En nyt ala tuotakaan sen suuremmin avata, mutta jonkinlaista selitystä kuitenkin. Joskus on meistä vanhemmista ihmisistä sanottu - taisi olla joku ruotsinlaivan työntekijä, jolta kysyttiin eläkeläisten käyttäytymisestä laivalla - että ero eläkeläisellä ja teinillä on se, joissain asioissa eläkeläinen osaa ja tietää, mutta ei kykene, mutta teini ei osaa, eikä tiedä, mutta kykenee. Jotain tuon tapaista on minusta noissa vanhojen happamien naisten nettikäyttäytymisessäkin, nyt tosin roolit ovat menneet toisinpäin, nyt he ovat noiden teinien roolissa: eivät osaa, eivät tiedä, mutta kykenevät. Samalla he tietysti luulevat osaavansa ja tietävänsä. Voi ollakin, että juuri se pienen pieni nyanssi - luulevat - tässä ärsyttää. Tiedä häntä. Minua kun nykyään ärsyttää niin moni asia. Vanhaa hapanta miestä.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti