Näkymätön Ortodoksi(.net)

Tämän kertaisen jutun otsikko juontuu ruotsalais-suomalaisen Klaus Härön ohjaamasta ja 1950-luvulle Torniojokilaaksoon sijoittuvasta draamaelokuvasta. Elokuva perustuu Kerstin Johansson i Backen romaaniin ”Som om jag inte fanns” ja joka on saanut varsin kuvaavan suomalaisen nimen ”Näkymätön Elina”.

Eihän tuo otsikossa mainittu ortodoksinen tietosivusto, Ortodoksi.net, suinkaan näkymätön ole – ei varmaan koskaan ole ollutkaan – mutta jotain analogiaa noilla kahdella – sivustolla ja Elinalla – kuitenkin on. Elinahan oli kohde (lapsi), jota ei huomattu erilaisuuden vuoksi, vaikka hän ei ollutkaan erilainen, vaan ihan samanlainen kuin muut. Elinakin halusi olla oikeudenmukainen ja puolustaa heikompia. Yksi muukin yhtäläisyys näiden kahden välillä vielä on. Se on sisukkuus, jota löytyy molemmista.

Ortodoksi.net on toiminut kohta kymmenen vuotta ja kehittänyt toimintaansa resurssiensa mukaan. Resurssien, joita ei koko aikana ole suinkaan ollut paljoa, mutta jotka on käytetty aina tehokkaasti ja sisukkaasti. Lisämausteena matkan varrella on koko ajan riittänyt kampittajia ja epäilijöitä sekä vähättelijöitä, ajoittain jopa työmme estäjiä. Heitä on ollut ns. tavallisten ihmisten lisäksi runsaasti mm. kirkon ja sen hallinnon parissa työskentelevissä. Eipä ole suuremmin haitannut, koska emme syö kenenkään kädestä, emmekä ole kenestäkään riippuvaisia taloudellisesti tai henkisesti, vaan täysin itsenäisiä toimijoita, jotka kuitenkin kaikessa tekemässämme työssä kunnioitamme suuresti oman rakkaan Kirkkomme perinnettä ja oppia – joskus tosin (valitettavasti) noiden "ihmeellisten" hallintoihmisten kustannuksella. Sellainen toiminta ei ymmärrettävästi tuo ystäviä kenestäkään "maallistuneesta hallintobyrokraatista" tai joskus jopa muistakaan kirkon työntekijöistä, joilla on omassa työssään pelkästään "oma lehmä ojassa" tai jotka jopa pelkäävät sanoa meille edes "hyvää päivää", koska joku ylempi papillinen henkilö saattaa suuttua siitäkin.Olemmekin jo tottuneet siihen, että jotkut tahot kiittävät meitä työstämme vain "out of office", epävirallisesti nurkan takana, ei koskaan julkisesti.

Aika ajoin olemme yrittäneet pohtia noita kampittajia ja muita vastustajia sekä heidän motiivejaan. Hallintobyrokraattien osalta se on selvää: he eivät pidä, että heidän virheistään ja mielestämme kirkkomme kannalta vääristä tai ainakin arveluttavista ratkaisuista kerrotaan muille, lähinnä siis kansalle, koko tämän "härdelin" maksajille. Muiden kampittajien kohdalta syyt eivät aina ole selvinneet ja siksi olemme vain tyytyneet arvailemaan niitä. Aina olemme onneksi myös päässeet niiden aiheuttaman hetkellisen mielipahan yli, vaikka joskus väsyneenä se on saattanut kestää hieman pitempäänkin.

Syitä tuollaisiin kampittamiseen olemme siis joidenkin kohdalla vain arvailleet, harva on tullut siitä itse kertomaan. Syitä voivat olla omat pahat mielialat, yksinäisyys, pettymykset toisiin ihmisiin, parisuhteeseen, omiin lapsiin tai jopa lapsettomuuteen ja mihin kaikkeen sitä voikaan ihminen pettyä, mutta myös varmasti taustalla on erilaisia persoonallisia ominaisuuksia, joiden hallitseminen ei kaikilta onnistu iästä, terveydellisistä tai muista syistä johtuen.

Yksi yllättävä ja erilainen sivuvaikutuskin on mielestämme ollut joskus havaittavissa. Sille on hieman vaikea keksiä yksiselitteistä yhtä nimeä, mutta se pitää sisällään niin kateutta, pyrkyryyttä, hakeutumista parempaan asemaan ja kilpailua vihreämmästä oksasta. Varmasti vielä jotain muutakin, mutta eiköhän tuo lista suunnilleen kuvaa sitä, mitä tarkoitan. Tällaista toimintaa on ollut etenkin akateemisessa maailmassa, joka ei suinkaan ole meille tuntematon, mutta jonka liiallista korostamista olemme tietoisesti välttäneet sivustossa, joka on tarkoitettu kaikille ja erityisesti tavallisille ihmisille valistukseksi ja tietolähteeksi. Akateemiset kun ovat näissä omissa tietolähteissään huomattavasti sisäsiittoisempia.

En nyt ryhdy liian yksityiskohtaisesti purkamaan noita ajatuksiani, mutta kerron nyt joitain esimerkkejä. Taipaleemme ensivaiheilla meillä oli vaikeuksia selittää joillekin akateemisen maailmankin ihmisille, että a) se, mitä teemme, on meidän tekemää, ei jonkun yliopistoihmisen, joka voisi lukea ne omaan CV:nsä ja b) jos meidän tekemäämme käytetään väärin tuolla tavalla, se ärsyttää meitä ja saa aikaan vastareaktioita.

Jouduimme joissain tilanteissa puuttumaan tilanteisiin, kun sivustomme materiaalia käytettiin luvatta ja ilman lähdemainintaa jopa omiin, kirkolle vieraisiin kaupallisiin tarkoituksiin, joko rikosilmoituksella tai lähettämällä suolaisen laskun lainaajalle.

Saimme toisinaan kitkeriä viestejä puuhastelustamme vaikkapa Minean parissa – kas kun joku olisi kaiketi mieluusti tehnyt siitä kirjan saadakseen hieman pennosia – ja me hörhöt menimme ja julkaisimme sen kaikille luettavaksi ilmaiseksi. Tai kun sivustollamme julkaistu – aikanaan varmaan yksi ensimmäisistä suomalaisista virtuaaliversioista – ortodoksinen virtuaalikirkko – oli niin hyvä, että yksi ja etenkin se ainokainen ilmoitti sivuillansa ja muissa yhteyksissä virheellisesti olevansa kyseisen työn kehittäjä ja etenkin sen alkuperäinen ideoija. Työn kuitenkin teki – ihan oikeasti – yksi sivustomme perustajista ja ylläpitäjistä omana yliopistollisena (sic!) opinnäytetyönään ihan toisen henkilön ohjauksessa.

Hieman – tosin  aivan pienen pientä – karvasta jälkimakua koin noista ajoista, kun sain äskettäin käteeni uuden julkaisun, johon Ortodoksi.net oli löytänyt Internetin ihmeellisestä maailmasta kauniin ortodoksisen laulun YouTubesta ja teki siitä sitten vuosi-pari sitten ensimmäisen suomennoksenkin omille Fb-sivuilleen. Kappaletta kysyttiin pian tuohon silloin suunnitteilla olevaan julkaisuun ja annoimme ilman muuta luvan myös suomennoksemme käyttöön, jos se vain on riittävän hyvä julkaistavaksi. En tiedä oliko, minulla ei ole enää helposti löydettävissä tuota tekstiä, mutta laulun suomalainen teksti oli kyllä julkaisussa – todennäköisesti ja oletettavasti eri sanoin – toisen kääntämänä eikä sivustoamme tai sen osuutta mainittu missään.

Tämä seikka ei millään tavoin alenna tuon julkaisun arvoa, mutta palautti vain joitain inhimillisiä tuntemuksia tämän nettimatkan varrelta taas pintaan. Siihen palautumiseenkin tai oikeammin tähän reagoimiseeni oli kuitenkin suurinpana syynä varmaan oma väsymykseni, koska olen nyt taas ollut reissussa muutaman viikon pitkin ja poikin Eurooppaa ja alkaa väsy käydä vanhan käpälään. Jos olisin ensin nukkunut muutaman yön kotona ja saunonut kunnolla, en ehkä olisi tällaista juttua kirjoittanutkaan. Mutta nyt junassa matkalla kotiin kun on aikaa, niin tulkoon ja menköön tämäkin teksti.

Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

P.S.Pohdin tämän tekstin julkaisemista kotiin tultuani ja nukuttuani kaksi yötä. Laitan sen kaiken uhalla silti julki, koska yhä olen samaa mieltä.

H@P