 |
| Sukutukimukseni vuodelta 1978. |
Sukututkimus on mielenkiintoinen harrastus, joka sopii varsin hyvin etenkin eläkeläiselle. Meitä eläkeläisiähän kalvaa toisinaan huono omatunto siitä, ettei aikanaan, vuosia sitten tullut kyseltyä joitakin sukumme asioita tarkemmin omilta iäkkäämmiltä isiltämme tai isoisiltämme ja isoäideiltämme. Nyt sitten se joudumme selvittelemään asioita monta kertaa vaikeammin konstein usein myös epävarmoistakin lähteistä.
Itse tein ensimmäisen sukututkimukseni varsin perinteisillä menetelmillä eli kirkonkirjoja tutkimalla joskus 1970-luvulla isälleni syntymäpäivälahjaksi. Siitä tulikin – näin jälkeenpäin arvioiden – melko hyvä. Varsinkin, kun ajattelen sitä, ettei minulla ollut oikein mitään sukututkimustaustaa ja -osaamista. Tein tuota tutkimusta silloisessa Mikkelin maakunta-arkistossa, nykyisessä Kansallisarkiston Mikkelin toimipisteessä, johon oli ja on yhä sijoitettuina sodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden arkistoja ja myös sen alueen ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoja, joista selvisi paljon, kunhan vain osaisi niitä lukea. Oman isän suku kun oli kotoisin Karjalasta – niin luulin.
Tutkimisen ongelma tuli esiin myös siitä, että kirkonkirjat olivat pitkälle 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka kirjoitettu kyrillisin kirjaimin. Sukunimeni oli siellä Пююккëнен tai jotain sinne päin. Omalta osaltani tilannetta helpotti se, että opiskeluvaiheessa olin ihan sattuman kautta käynyt sellaisen kurssin, jossa tuli opeteltua kyrillisten kirjainten ja sanojen lukemista ja tämä tietysti auttoi minua paljon tuossa tutkimuksessa. Ongelma tuli enemmänkin siitä, että en ymmärtänyt venäjää, jolla kielellä ortodoksiset kirkonkirjat olivat pääasiassa kirjoitetut. Sattuma tuli peliin tässäkin, sillä samaan aikaan arkiston tutkijasalissa oli tekemässä sukututkimusta vanhempi naishenkilö, joka osasi venäjää ja joka myös halusi ystävällisesti auttaa minua.
Mutta monta kantoa oli kaivettava, ennen kuin homma alkoi edes jotenkuten sujua. En tietenkään aloittaessani tiennyt erilaisista kirkon kirjoista paljoakaan. Kaikki se piti jälkeenpäin opiskella, millaisia tietoja oli missäkin kirkonkirjoissa. Mutta aikaa myöten siihenkin oppi ja oppi myös tunnistamaan oman kyrillisin kirjaimin kirjoitetun sukunimensä ja siitä pikkuhiljaa alkoi avautua suurempi kokonaisuus ja suvun tarinaa.
Toinen ongelma ilmeni myös varsin pian, kun rupesin laittamaan tuloksia paperille: miten tehdä sukupuu siten, että se on järkevästi katseltavissa. Siihen kun alkoi tulla sukuhaaroja toinen toisensa perään. Tuohon aikaan perheessä saattoi olla lapsia kymmenkunta, joskus jopa enemmänkin. Varsinkin, jos laskee siihen mukaan lapsena tai synnytyksessä kuolleet. Noihin aikoihin kun lapsikuolleisuus oli melko suurta. Tuokin ongelma sitten ratkesi, kun katselin muiden tekemiä sukututkimuksia ja taulukoin sukuhaarat erikseen kunkin omiin taulukkoonsa.
Näin jälkikäteen ajateltuna oli toinenkin melko suuri ongelma. Siihen aikaan ei ollut vielä tietokoneita ja tekstinkäsittelyä. Kaikki piti ensin alkuun kirjoittaa käsin paperille ja myöhemmin sitten kirjoituskoneella A4-arkeille. Kirjoituskoneella kirjoittaminenkin oli sillä tavalla mielenkiintoista, että tehdessäsi virheen, sen korjaaminen ei suinkaan ollut yhtä helppoa kuin se nykypäivänä on tekstinkäsittelyohjelmalla ja tietokoneella.
Lopputulos oli kuitenkin sen verran hyvä ja mielenkiintoinen, että ajattelin ottaa hieman syntyneitä kustannuksia takaisin. Markkinoin monistettua useampisivuista sukututkimusta sukulaisille, joille sitten niitä postitin ja kohtuulliseen hintaan myös myin melko runsaasti.
Silloin tuli päästyä suvun tutkimisessa pelkkiä kirkonkirjoja tutkimalla 1700-luvun ensimmäiselle puoliskolle ja kaukaisin esi-isäni, ukkini ukin isän eli isoisoisoisoisän, jonka sieltä löysin oli nimeltään Konstantin Pyykönen, syntynyt 1736. Myöhemmissä toisten tutkimuksissa on löytynyt vielä yksi sukupolvi taaksepäin, 1700-luvun alussa syntynyt Näste Pyykönen ja hänen vaimonsa Hodo. Suku lienee peäisin – aivan kuten sukutraditio sen kertoi – jostain Oulujärven tienoilta.
Myöhemmin näin eräästä sukututkimuksesta, että 1600-luvun puolenvälin tienoilla noilta seuduilta oli karannut Karjalaan mies nimeltä Erik Pyykönen, josta sittemmin ainakaan tuolla toisella sukututkija ei ollut tarkempaa tietoa. Oma suullinen sukutarina sen sijaan kertoi, että joku muinaisista Pyykkösistä olisi tullut Oulujärveltä Karjalaan ja rakastuneen siellä naiseen, joka oli ortodoksi. Ja tuota tietä Pyykösen suvusta tuli sitten ortodoksinen. Liekö tuo rakastunut Pyykönen sitten ollut tuo pohjoisesta kadonnut Erik – se ei ole tiedossa.
Sukututkimus on myös siinä mielessä mielenkiintoista, että sieltä selviää monenlaisia ihmiskohtaloita – hyviä ja jossain määrin myös pahoja tai ainakin surullisia. Yleensä suvuista kun suvusta löytyy aviottomia lapsia ja toisinaan jostain rikoksesta tuomittujakin. Aviottomia lapsia löytyi omasta suvustakin, mutta vähemmän siellä oli merkintöjä rikollisista, joka tuntuu ihan hyvältä.
Kauppiaita Pyykösen suvussa on ollut lukuisia. Jopa niin paljon, että oma ukkini Aleksander joutui muuttamaan nimensä Pyykösestä Pyykköseksi, kun lähikylässä oli kauppias, jonka toiminimessä oli myös F-kirjain, aivan kuten ukkini toiminimessä, ja siksi tavarat ja laskut menivät helposti sekaisin ja ukkini hermostui ja muutti nimensä yhden koon Pyykösestä kahden koon Pyykköseksi. (kts: blogi)
Monenlaisia karjalaisia sukunimiä vilisee suvussamme. Naimakauppojen tuloksena sieltä löytyy niin Parppeita, Agipoffeja, Hodijeffia, kuin vaikkapa Kononoffeja, joka oli mummini sukunimi. Koska Karjalan populaatio noihin aikoihin oli melko pieni, naimakauppoja tehtiin lähikyliin ja kauemmaksikin ja niiden seurauksena suurin osa nykyisistä karjalaisjuurisista ihmisistä ovat joko läheisiä tai kaukaisia sukulaisia.(kts. blogi) Sukulaisuuden selvittämiseen ei enää tarvita hankalia kirkonkirjatutkimuksia, vaan se selviää usein ns. DNA-tutkimuksista ja Internetiin laitetuista sukutiedoista maailmanlaajuisessa Geni.com- tai muissa vastaavissa ohjelmissa. DNA-tutkimuksilla suvun taustaa ja alkuperää voidaan selvittää nykyisin huomattavasti pitemmälle ja laajemmalta alueelta kuin aiemmilla perinteisillä tavoilla, joka usein päättyi aikaan, jolta ei ollut kirjallisia lähteitä.
Mitä sitten oikein tarkoittaa tuo otsikkooni laittama viittaus James Bondiin? No – sillä en toki tarkoita itseäni, vaikka asioita tutkimaan jouduinkin. Kuka hän sitten oli, se selviää jatkossa näistä sukua käsittlevistä jupinoistani, mikäli niitä saan aikaiseksi lisää. Suvusta löytyy monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä. Aivan äskettäin suvustamme nimittäin löytyi tällainen hienostunut, tummaan pukuun pukeutunut suomalainen ”James Bond”. Mutta hänestä siis lisää tuonnempana.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti