Kiinnostuin taas suvustani ja sen historiasta. Viimeksi tein voimallisemmin samalla tavalla joskus 70-luvun lopulla, neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin tein omalle isälleni 70-vuotislahjaksi sukututkimuksen, jossa pääsin aina vuoteen 1736 saakka. Tein tutkimuksen pelkästään kirkonkirjojen avulla, en käyttänyt apuna ns. maakirjoja.
Oman suvun tutkiminen omalta osaltani on samaan aikaan melko helppoa ja melko vaikeaa, koska asun Mikkelissä ja olen ortodoksi. Helppoa se on siksi, että täällä sijaitsevat ns. luovutetun alueen eli Neuvostoliitolle maailmansodan jälkeen luovutetun Karjalan kirkonkirjat. Sukuni näet suureksi osaksi asui tuolla alueella. Vaikeaa se on siksi, että ortodoksiset vanhat kirkonkirjat ovat suurelta osin venäjänkielisiä.
Silloin tehdessäni tuota tutkimusta, minulla kävi tuuri, koska samaan aikaan siellä teki lähes yhtä uuraasti ja pitkän aikaa omaa tutkimustaan eräs vanhempi nainen, joka osasi lukea ja kääntää minulle vanhaa venäjää. Kas kun tuo venäjän kieli oli aiemmin hieman nykyvenäjästä poikkeavaa joiltain osin. Muistelen mm. että oli joitain sellaisia i-kirjaimia, joita ei enää nykyään ole.
Tuo tutkimustyöni oli melkoinen sukellus sukuni historiaan. Sieltä löytyi – kuten kai yleensä monestakin suvusta – iloisia ja vähemmän iloisia yllätyksiä. Kuulin muilta tutkijoilta tarinoita aviottomista lapsista ja rikollisista, joita sieltä putkahtelee kuulemma esiin. No – aviottomia lapsia toki putkahti, mutta yhtään rikollista en muista kohdanneeni kirkonkirjoissa. Voi tietysti olla, ettei pappi ollut niitä sinne kirjannut. Mene ja tiedä.
Toki minulla oli jonkinlainen kuva suvusta niiden kertomusten perusteella, joita olin sukulaisilta kuullut. Minulla tosin oli sellainen kelju tilanne, etten ollut koskaan nähnyt omia isovanhempiani isän puolelta. Äidinkin puolelta vain mummo eli jonkin aikaa samaan aikaan, kun olin lapsi. Lisäksi minulla oli käytössä melko laaja valokuvakokoelma, koska suvullani oli näköjään ollut tapana kuvata asioita ja tapahtumia.
Kun tein sukututkimusta, tietysti minua kiinnosti kaikenlainen erikoisuus tai myös senaikaiset ns. julkkikset, miten he mahdollisesti liittyivät sukuuni. Joitakin silloin selvisi, joitain vasta myöhemmin. Ehkä suurin sen aikakauden julkkis löytyi ukkini veljen Filippin – eli Ukko-Hipin – pojan Vetoran eli Feodorin vaimosta. Hän oli silloin jo kuuluisan runonlaulajan, Pedri Shemeikan nuorin tytär Anna.
Tuosta avioliitosta syntynyt poika, Filip eli karjalaisittain Hilippa, oli taasen isäni parhaita kavereita, jonka kanssa he yhdessä kävivät metsällä ja ratsastivat omilla hevosillaan. Isäni kertoman mukaan he olivat opettaneet isän koirankin ratsastamaan. ”Meijän Hilippa” – kuten me pojat häntä kutsuimme – olisi sellainen henkilö, josta voisi kirjoittaa vaikka kirjan hänen elämästään. Suvun kertomusten mukaan hän toimi ensimmäisen sodan eli talvisodan aikana kaukopartiossa ja toisen eli jatkosodan aikana hän työskenteli venäläisten sotavankileirillä. Syykin molempiin komennuksiin oli selvä, hän osasi sujuvasti venäjää.
Hilippa oli aikalaisekseen sivistynyt mies. Hän osasi useita kieliä. Isäni mukaan hän puhui ainakin äidinkielensä suomen ja karjalan lisäksi venäjää, saksaa, englantia ja ilmeisesti ranskaa. Myöhemmin hän käytti tätä laajaa osaamistaan hyväkseen, kun hän sodan jälkeen joutui pakenemaan Suomesta ja hän työskenteli vuosikymmeniä Ruotsissa Dagens Nyheterissä kielenkääntäjänä. Vasta kaksikymmentä vuotta sodan päättymisen jälkeen hän tuli ensimmäistä kertaa käymään Suomessa ja se onkin sitten sellainen tarina, että siitä voisi vaikka kirjoittaa oman blogijutun.
Myöhemmin sain käyttööni vielä toisenkin sukututkimuksen – toisin vain sellaisen sukupuun – oman mummoni suvusta. Hän – siis isäni äiti – oli kotoisin Ägläjärveltä ja oli sukunimeltään Kononoff tai kuten he nykyisin nimensä kirjoittavat Kononov. Sukunimestä on tehty myös suomenkielinen väännös: Kononen, jotka siis osin ovat sukulaisiani.
Maineikkain ”julkkis” tuossa suvussa lienee ollut Konstantin Kononoff, aikanaan myös Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa työskennellyt. Suuri oli hämmästykseni, kun muutama vuosi sitten ”löysin” hänen lapsensa Jorman tyttären Leenan aina Englannista asti ja nyt olemme Facebook-kavereita. Leenan veli oli myös yksi ”julkkiksista”, sillä hän oli ortodoksisen kirkkomusiikin saralla monella tapaa kunnostautunut, kirkon diakoni Hannu Kononen.
Tuo sukupuu-taulukko, jonka joskus sain, on jossain hyvässä ”jemmassa”, enkä ole sitä vielä löytänyt, mutta enköhän pian löytäne. Muutoinkaan en ole ”ehtinyt” tutkia tarkemmin tuota mummoni Kononoff-sukua, joten puuhaa riittää siinäkin.
Tuolla mummoni suvussa vilisi runsaasti varsin ortodoksisia sukunimiä, jotka siis jollakin tavalla liittyivät sukuun. Siellä oli mm. Agipoffeja, joista sitten muistaakseni oli tullut suomennettuna monenlaisia uusia sukunimiä: Ahpo, Ahpola, Ahponen, jos nyt oikein muistan. Sitten oli Hodijeffeja, joista kai osasta tuli sitten Hodjuja, olipa siellä melko erikoinen sukunimikin: Home.
Isäni suvustakin löytyi mielenkiintoisia sukunimiä. Oman ukkini äiti oli omaa sukuaan Parppei. Ilomantsista löytyy yhä mm. ravintola ja runonlaulajan pirtti Parppeinvaaralta, joka liittynee jotenkin tuohonkin sukulaiseeni. Sitäkään haaraa en ole sen laajemmin tutkinut, mutta jokunen vuosi sitten selvisi toinenkin yhteys Parppein-sukuun, kun löysin tiedon Sortavalan seminaarin matrikkelista, että isäni sisko, Sofia, oli mennyt naimisiin Ale (eli mahdollisesti Aleksanteri) Parppein kanssa ja heillä oli ainakin yksi poika, ensimmäinen serkkuni Konstantin, joka toimi kansakoulunopettajana Jalovaaran koululla Suistamolla ja hänellä oli vaimonsa kanssa ainakin kolme lasta, ellei enemmänkin. Joten töitä riittäisi tuollakin tutkimussaralla.
Viimeisin mielenkiintoinen kuvio – ja itse asiassa koko tämän uuden prosessin laukaisija – tapahtui ihan äskettäin, kun Pyykkö-suvun edustaja otti yhteyttä sähköpostitse ja kyseli tietoja suvustani. Ko. sukuseura on Pyykkö-sukuisten lisäksi Pyykönen, Pyykkönen sukunimisten sukuseura ja tuon yhteydenpidon tuloksena minulle tuli muutama päivä sitten Teksasista DNA-testimateriaali. Otin itse näytteet poskieni limakalvoista, laiton ne (2 kpl mukana tulleita topsy-tikkuja) koeputkiin, joissa oli jotain nestettä ja lähetin takaisin Teksasiin.
Nyt muutaman, ehkä noin kolmen kuukauden kuluttua saan tulokset, joista selviää sitten monenlaisia asioita. Mitä, sitä en ihan itsekään vielä tiedä, mutta jotain sellaista, että mihin sukuhaaraan minun sukuni liittyy tuossa Pyykköjen, Pyykösten ja Pyykkösten sukujen sekamelskassa. Selviääkö sieltä enemmän, siitä kerron sitten aikanaan? Saa nyt sitten nähdä, olenko kotoisin Uralilta, Afrikasta vaiko ihan intiaanien sukua!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
 |
| Isälle tehty noin 50-sivuinen sukututkimus vuodelta 1978. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Silloin tehdessäni tuota tutkimusta, minulla kävi tuuri, koska samaan aikaan siellä teki lähes yhtä uuraasti ja pitkän aikaa omaa tutkimustaan eräs vanhempi nainen, joka osasi lukea ja kääntää minulle vanhaa venäjää. Kas kun tuo venäjän kieli oli aiemmin hieman nykyvenäjästä poikkeavaa joiltain osin. Muistelen mm. että oli joitain sellaisia i-kirjaimia, joita ei enää nykyään ole.
Tuo tutkimustyöni oli melkoinen sukellus sukuni historiaan. Sieltä löytyi – kuten kai yleensä monestakin suvusta – iloisia ja vähemmän iloisia yllätyksiä. Kuulin muilta tutkijoilta tarinoita aviottomista lapsista ja rikollisista, joita sieltä putkahtelee kuulemma esiin. No – aviottomia lapsia toki putkahti, mutta yhtään rikollista en muista kohdanneeni kirkonkirjoissa. Voi tietysti olla, ettei pappi ollut niitä sinne kirjannut. Mene ja tiedä.
Toki minulla oli jonkinlainen kuva suvusta niiden kertomusten perusteella, joita olin sukulaisilta kuullut. Minulla tosin oli sellainen kelju tilanne, etten ollut koskaan nähnyt omia isovanhempiani isän puolelta. Äidinkin puolelta vain mummo eli jonkin aikaa samaan aikaan, kun olin lapsi. Lisäksi minulla oli käytössä melko laaja valokuvakokoelma, koska suvullani oli näköjään ollut tapana kuvata asioita ja tapahtumia.
Kun tein sukututkimusta, tietysti minua kiinnosti kaikenlainen erikoisuus tai myös senaikaiset ns. julkkikset, miten he mahdollisesti liittyivät sukuuni. Joitakin silloin selvisi, joitain vasta myöhemmin. Ehkä suurin sen aikakauden julkkis löytyi ukkini veljen Filippin – eli Ukko-Hipin – pojan Vetoran eli Feodorin vaimosta. Hän oli silloin jo kuuluisan runonlaulajan, Pedri Shemeikan nuorin tytär Anna.
Tuosta avioliitosta syntynyt poika, Filip eli karjalaisittain Hilippa, oli taasen isäni parhaita kavereita, jonka kanssa he yhdessä kävivät metsällä ja ratsastivat omilla hevosillaan. Isäni kertoman mukaan he olivat opettaneet isän koirankin ratsastamaan. ”Meijän Hilippa” – kuten me pojat häntä kutsuimme – olisi sellainen henkilö, josta voisi kirjoittaa vaikka kirjan hänen elämästään. Suvun kertomusten mukaan hän toimi ensimmäisen sodan eli talvisodan aikana kaukopartiossa ja toisen eli jatkosodan aikana hän työskenteli venäläisten sotavankileirillä. Syykin molempiin komennuksiin oli selvä, hän osasi sujuvasti venäjää.
 |
| Filip eli Hilippa-serkkuni, Aleksandra eli Sanni-tätini ja ukkini Aleksander eli Aleksi. (Kuva: Hannu Pyykkösen albumista) |
Myöhemmin sain käyttööni vielä toisenkin sukututkimuksen – toisin vain sellaisen sukupuun – oman mummoni suvusta. Hän – siis isäni äiti – oli kotoisin Ägläjärveltä ja oli sukunimeltään Kononoff tai kuten he nykyisin nimensä kirjoittavat Kononov. Sukunimestä on tehty myös suomenkielinen väännös: Kononen, jotka siis osin ovat sukulaisiani.
 |
| Sortavalan kreikkalaiskatolisen pappisseminaarin opettajat ja oppilaat ryhmäkuvassa vuonna 1926. Edessä vasemmalta opettajat: Aleksanteri Kasanski, Sergei Solntsev, arkkipiispa Herman, Sergei Okulov, Nikolai Valmo, Konstantin Kononoff. Keskirivi oppilaita: vasemmalta Paavo Saarikoski, Yrjö Räme, Mikael Kasanko, Mikael Ritamo, Johannes Suhola, tuntematon, tuntematon. Takarivi vasemmalta: Leonidas Homanen,tuntematon, Leo Kasanko, Lauri Mitronen,Viktor Ritamo. (Kuva ortodoksisen seminaarin kokoelmista) |
Maineikkain ”julkkis” tuossa suvussa lienee ollut Konstantin Kononoff, aikanaan myös Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa työskennellyt. Suuri oli hämmästykseni, kun muutama vuosi sitten ”löysin” hänen lapsensa Jorman tyttären Leenan aina Englannista asti ja nyt olemme Facebook-kavereita. Leenan veli oli myös yksi ”julkkiksista”, sillä hän oli ortodoksisen kirkkomusiikin saralla monella tapaa kunnostautunut, kirkon diakoni Hannu Kononen.
 |
| Isä Hannu Kononen (Kuva sivustolta geni.com) |
Tuolla mummoni suvussa vilisi runsaasti varsin ortodoksisia sukunimiä, jotka siis jollakin tavalla liittyivät sukuun. Siellä oli mm. Agipoffeja, joista sitten muistaakseni oli tullut suomennettuna monenlaisia uusia sukunimiä: Ahpo, Ahpola, Ahponen, jos nyt oikein muistan. Sitten oli Hodijeffeja, joista kai osasta tuli sitten Hodjuja, olipa siellä melko erikoinen sukunimikin: Home.
Isäni suvustakin löytyi mielenkiintoisia sukunimiä. Oman ukkini äiti oli omaa sukuaan Parppei. Ilomantsista löytyy yhä mm. ravintola ja runonlaulajan pirtti Parppeinvaaralta, joka liittynee jotenkin tuohonkin sukulaiseeni. Sitäkään haaraa en ole sen laajemmin tutkinut, mutta jokunen vuosi sitten selvisi toinenkin yhteys Parppein-sukuun, kun löysin tiedon Sortavalan seminaarin matrikkelista, että isäni sisko, Sofia, oli mennyt naimisiin Ale (eli mahdollisesti Aleksanteri) Parppein kanssa ja heillä oli ainakin yksi poika, ensimmäinen serkkuni Konstantin, joka toimi kansakoulunopettajana Jalovaaran koululla Suistamolla ja hänellä oli vaimonsa kanssa ainakin kolme lasta, ellei enemmänkin. Joten töitä riittäisi tuollakin tutkimussaralla.
Viimeisin mielenkiintoinen kuvio – ja itse asiassa koko tämän uuden prosessin laukaisija – tapahtui ihan äskettäin, kun Pyykkö-suvun edustaja otti yhteyttä sähköpostitse ja kyseli tietoja suvustani. Ko. sukuseura on Pyykkö-sukuisten lisäksi Pyykönen, Pyykkönen sukunimisten sukuseura ja tuon yhteydenpidon tuloksena minulle tuli muutama päivä sitten Teksasista DNA-testimateriaali. Otin itse näytteet poskieni limakalvoista, laiton ne (2 kpl mukana tulleita topsy-tikkuja) koeputkiin, joissa oli jotain nestettä ja lähetin takaisin Teksasiin.
 |
| Mummini Anastasia, os. Kononoff ja ukkini Aleksanteri Pyykönen (myöhemmin Pyykkönen) - kts. lisää blogijutusta: Kahden koon Pyykönen. (Kuva Hannu Pyykkösen albumista) |
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti