(Tämä on eka osa ehkä kaksi tai kolme osaa käsittävästä kokonaisuudesta)
Hyppään pois oravanpyörästä
Kun on kolmisenkymmentä vuotta tehnyt ”nettitöitä” eli aikanaan työssä ollessaan työskennellyt aika suurelta osin nettiä käyttänen ja sittemmin eläköidyttyään ja jo aiemminkin harrastanut myös julkaisemista netissä tai netin kautta, sen avulla, ja sitten päättääkin yhtäkkiä jättää ne hommat vähemmälle, voisi olettaa, että vastassa on vieroitusongelmia. Niin muuten varmaan onkin!
Monesta eri syytä johtuen, päätin taas – olen siis tehnyt saman päätöksen jo useita kertoja aiemmin – vähentää merkittävästi ja osin jopa lopettaa nettiaktiivisuuttani. Nyt hieman tuntuu kerrakin siltä, että olen noita aiempia enemmän tai vähemmän tussahtaneita kokeiluja ajatellen kerrankin tosissani. Mutta saa nyt sitten nähdä, kuinka tosissani.
Olen ollut netissä jo kauan ja toiminut erilaisten älypuhelimien ja niitä edeltävien NMT- ja GSM-puhelimien kanssa jostain 1980-luvulta alkaen, jolloin minulla oli ensimmäinen, silloin lähes 20 000 mummon markkaa maksanut (tosin itse ei tarvinnut sitä onneksi maksaa) Ericsonin NMT 450-puhelin – sellainen kääntyvällä antennilla varustettu. Sitä ennen vuosi pari aiemmin soittelin veljeni tolkuttoman kalliilla ja pienen matkalaukun kokoisella ”kannettavalla” (lue: raahattavalla) muistaakseni Mobiran puhelimella Ruotsin Kolmårdenin hotellin kesäiseltä parvekkeelta viinilasi kädessä tutuille tyyliin ”etpä arvaa, mistä soitan”.
Nyt minulla on kotona yhä ainakin yksi vanha, mutta toimiva PC-raato, kaksi modernia kannettavaa eli läppäriä ja yksi vanhempi Linuxilla varustettu mini-sellainen vielä varalla ja ainakin kaksi, kolme älykännykkää eri puhelinnumeroilla. Joten vempaimia riittää, en tosin tiedä sitten riittääkö enää älyä kaikkiin noihin. Kaikkien salasanojen muistaminen alkaa kuitenkin jo selvästi tökkiä.
Monista syistä johtuen aloin kypsyä tuohon nettitouhuun. Moni asia muuttui muutamassa vuodessa aivan toisenlaiseksi, kuin mitä se oli aiemmin. Autuaaksi tekevästä opettavasta ja hyödyllisestä netistä alkoi hiljalleen tulla kaikkea muuta kuin autuaaksi tekevä. Sen sisällöt laajenivat ekspotentiaalisesti ja samalla laajenivat myös ongelmat ja etenkin ongelmakäyttäjät, kun touhusta tuli kaiken kansan huvia ja melkein ilmaista.
Netistä tuli monen muun hyvän asian ohessa elämäänsä kyllästyneiden, pettyneiden ja turhautuneiden ihmisten temmellyskenttä, kaatopaikka niille pahoille ajatuksille, joita monet meistä kantavat sisällään ja jotka eivät kuitenkaan sitten aina löydä oikeaa ja tervettä ulospurkautumistietään.
Kun samaan aikaan avohoito (lue: heitteillejättö) mieleltään järkkyneille ihmisille lisääntyi, ongelmat alkoivat melko pian näkyä myös netissä. Enempi-vähempi hullut, jotka ennen riehuivat sairaaloissa ja hullujenhuoneilla, riehuivat nyt netissä ja usein ilman minkäänlaista lääkitystä. Kun netissä ei ollut minkäänlaista kontrollia eikä todellista ja toimivaa ”järjestyksen valvontaa”, ongelmat sen kun kasvoivat ja alkoivat pian eskaloitua eri organisaatioita ja pian koko yhteiskuntaa koskeviksi ja sellaisiksi, että ne todellakin alkoivat jo häiritä normaalia ihmisten välistä keskustelu- ja yhteydenpitokulttuuria.
Tuossa vaiheessa alkoi itselläni jo orastaa ajatus jättää moinen yhteisö ennen kuin itse muutun samanlaiseksi. Lopetin silloin yhden kriittisen blogini "kaiken varalta", etten todellakin muuttuisi itse kritiikin kohteina olevien kaltaiseksi. Näin sitten tein – lopetin jotain, mutta jätin liian paljon jäljelle – toimin siis hieman huonolla menestyksellä. Palasin pian samoihin touhuihin, koska ilmiselvästi pidin siitä ja hiljalleen se kietoi minut kokonaan pauloihinsa – joku sanoisi, että addiktoiduin, tulin jollain tavalla lähes riippuvaiseksi netistä.
Aika kauan kestinkin tuota ruljanssia, ennen kuin kyllästyin kokonaan. Nyt hypättyäni siitä taas pois, on erilainen tunne – jospa se nyt olisi pysyvämpää, todellisempaa, toimivampaa.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
(Blogi jatkuu myöhemmin uudella osalla.
Yritän siis kirjoittaa vähän lyhyempiä juttuja, joita sitten ehkä joku jaksaa lukeakin)
Hyppään pois oravanpyörästä
Kun on kolmisenkymmentä vuotta tehnyt ”nettitöitä” eli aikanaan työssä ollessaan työskennellyt aika suurelta osin nettiä käyttänen ja sittemmin eläköidyttyään ja jo aiemminkin harrastanut myös julkaisemista netissä tai netin kautta, sen avulla, ja sitten päättääkin yhtäkkiä jättää ne hommat vähemmälle, voisi olettaa, että vastassa on vieroitusongelmia. Niin muuten varmaan onkin!
Monesta eri syytä johtuen, päätin taas – olen siis tehnyt saman päätöksen jo useita kertoja aiemmin – vähentää merkittävästi ja osin jopa lopettaa nettiaktiivisuuttani. Nyt hieman tuntuu kerrakin siltä, että olen noita aiempia enemmän tai vähemmän tussahtaneita kokeiluja ajatellen kerrankin tosissani. Mutta saa nyt sitten nähdä, kuinka tosissani.
 |
| Ericson 450 Hotline NMT |
 |
| Mobira 450 NMT |
Monista syistä johtuen aloin kypsyä tuohon nettitouhuun. Moni asia muuttui muutamassa vuodessa aivan toisenlaiseksi, kuin mitä se oli aiemmin. Autuaaksi tekevästä opettavasta ja hyödyllisestä netistä alkoi hiljalleen tulla kaikkea muuta kuin autuaaksi tekevä. Sen sisällöt laajenivat ekspotentiaalisesti ja samalla laajenivat myös ongelmat ja etenkin ongelmakäyttäjät, kun touhusta tuli kaiken kansan huvia ja melkein ilmaista.
Netistä tuli monen muun hyvän asian ohessa elämäänsä kyllästyneiden, pettyneiden ja turhautuneiden ihmisten temmellyskenttä, kaatopaikka niille pahoille ajatuksille, joita monet meistä kantavat sisällään ja jotka eivät kuitenkaan sitten aina löydä oikeaa ja tervettä ulospurkautumistietään.
Kun samaan aikaan avohoito (lue: heitteillejättö) mieleltään järkkyneille ihmisille lisääntyi, ongelmat alkoivat melko pian näkyä myös netissä. Enempi-vähempi hullut, jotka ennen riehuivat sairaaloissa ja hullujenhuoneilla, riehuivat nyt netissä ja usein ilman minkäänlaista lääkitystä. Kun netissä ei ollut minkäänlaista kontrollia eikä todellista ja toimivaa ”järjestyksen valvontaa”, ongelmat sen kun kasvoivat ja alkoivat pian eskaloitua eri organisaatioita ja pian koko yhteiskuntaa koskeviksi ja sellaisiksi, että ne todellakin alkoivat jo häiritä normaalia ihmisten välistä keskustelu- ja yhteydenpitokulttuuria.
Tuossa vaiheessa alkoi itselläni jo orastaa ajatus jättää moinen yhteisö ennen kuin itse muutun samanlaiseksi. Lopetin silloin yhden kriittisen blogini "kaiken varalta", etten todellakin muuttuisi itse kritiikin kohteina olevien kaltaiseksi. Näin sitten tein – lopetin jotain, mutta jätin liian paljon jäljelle – toimin siis hieman huonolla menestyksellä. Palasin pian samoihin touhuihin, koska ilmiselvästi pidin siitä ja hiljalleen se kietoi minut kokonaan pauloihinsa – joku sanoisi, että addiktoiduin, tulin jollain tavalla lähes riippuvaiseksi netistä.
Aika kauan kestinkin tuota ruljanssia, ennen kuin kyllästyin kokonaan. Nyt hypättyäni siitä taas pois, on erilainen tunne – jospa se nyt olisi pysyvämpää, todellisempaa, toimivampaa.
nettihoukka@gmail.com
(Blogi jatkuu myöhemmin uudella osalla.
Yritän siis kirjoittaa vähän lyhyempiä juttuja, joita sitten ehkä joku jaksaa lukeakin)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti