Hiljaisuuden ja rauhan etsimistä

Oma rukousnurkassani riippuva suojeluspyhäni ikoni: 
apostoli Johannes ja hänen oppipoikansa Prokoros.
(Kuva: Ortodoksi.netin sivuilta)

Viime aikoina olen saanut olla mukana joissain keskusteluissa tekoälyn ja ortodoksisuuden suhteesta – siitä, miten kuvat, sanat ja uudet teknologiat koskettavat meitä ja meidän elämäämme. Nuo keskustelut ovat olleet välillä tärkeitä ja oivaltavia, mutta usein myös hankalia. Kaikki eivät jaksa pysähtyä kuuntelemaan toista, vaan sanoista tulee enemmänkin huutoja, jotka menevät ristiin, ilman että kukaan enää oikeasti kuulee.

Huomasin, että tämä uuvutti minua enemmän kuin olin kuvitellut. Siksi kirjoitin jokin aika sitten blogitekstin, jonka otsikko oli kovasanaisempi ja vaikeatajuisempi kuin ehkä olisi tarvinnutkaan: Neuroikonoklastien paluu eli kuinka tekoälykuvat tuhosivatortodoksian kauneuden ja sielun. 
Se kuvasi levottomuuttani sillä hetkellä, mutta samalla se kertoi myös omasta turhautumisestani.

Kun turhautuminen jää elämään, alkaa väistämättä miettiä: miksi tätä oikein teen? Mikä on se hyvä, jota haluan rakentaa, ja missä kohtaa se hukkuu riitelyyn ja tahallisiin tai tahattomiin väärinymmärryksiin?

Rauhan ja tasapainon etsiminen

Olen monta kertaa kulkenut ainakin ajatuksissani siihen pisteeseen, että ehkä olisi viisainta olla vähemmän esillä netissä. Toisinaan olen kuitenkin myös kokenut, että juuri nyt pitää olla äänessä. Nyt tunnen kuitenkin – en pelkästään vanhetessa ja terveydellisen tilan muuttuessa – että on tullut aika oikeasti pysähtyä ja antaa itselleni lupa hengittää, tehdä jotain muuta.

En tiedä vielä, kuinka pitkäksi aikaa. Mutta ainakin vähennän läsnäoloani Facebookissa ja Instagramissa. Sen sijaan haluan keskittyä siihen, mikä on minulle alusta asti ollut tärkeintä – Ortodoksi.netin perussivustoon, joka on ollut jo parikymmentä vuotta “lempilapseni” ja paikka, jossa koen voivani rakentaa jotakin pysyvämpää ja itseäni ja muita ihmisiä sekä yhteisöjä hyödyttävää.

Tauon lahja

Tauko ei ole loppu. Se on mahdollisuus. Mahdollisuus löytää uudelleen vaikka se, mikä todella kantaa eteenpäin. Joskus hiljaisuus kertoo enemmän kuin sanat, ja juuri hiljaisuudessa Luojan ääni kuuluu selkeämmin.

Toivon samalla, että voisin käyttää jäljellä olevan elinaikani viisaasti – niin, että työni ja sanani olisivat elämää kunnioittavia ja toisille rauhaa tuovia. Rukoilen, että saisin kulkea edes joitain askelia kohti sitä hiljaisuutta ja rauhaa, jossa sydän voi levätä.

Ortodoksisen perinteen mukaan hiljaisuus ei ole tyhjiä hetkiä, vaan yhteyttä Jumalaan ja sisäisen elämän syvyyksiin. Tauko somessa tai muussakin voi olla oiva väline, jonka kautta voimme ehkä löytää jälleen sen, jonka olemme usein kiireen keskellä saattaneet hukata. Sen, mikä on todella tärkeää – rakkauden, kauneuden, rauhan ja sielun syvyyden.

Kiitän sinua, joka olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani ja pysähtynyt sanojen äärelle.

Ystävyydellä,

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com