Tänään olin jo sen verran voimissani, että ajattelin kirjoittaa ensimmäisen tämänkertaisen ”uuden elämäni” blogijutun. Laitoin nuo koronavouhotukset syrjään ja päätin aloittaa uuden sarjan tästä ”uudesta elämästäni”.
Mikä sen elämän nyt sitten tekee näillä vuosirenkailla uudeksi? Elämäntapamuutos, johon enemmän tai vähemmän olen pakotettu ja suuri leikkausoperaatio, jonka kävin läpi eilen – uuden elämäni ensimmäisenä päivänä.
Olin valmistautunut tuohon päivään kaksi ja puoli kuukautta. Ennen tuota H-hetkeä se oli aiemmin määritelty jo kolmelle muulle aikaisemmalle päivämäärälle, joita sitten erilaisista – lähinnä terveydellisistä – syistä johtuen oli siirretty todellakin kolme kertaa. Ja nyt eilen, 19.5.2020, se viimein tapahtui.
Olin leikkaukseen valmistautumisessa menettänyt jo yhden etuhampaista ja vietin noin viikon välissä sairaalassa ihan muut taudin vuoksi, ennen kuin pääsin tulle ”lankulle”, joksi minä leikkauspöytää sen kapeuden vuoksi nimitän. Leikkaus oli luonteeltaan sellainen, että siinä meni minulta jotain pois, joku muuttui oleellisesti, eikä paluuta entiseen missään olosuhteissa enää ole. Siksi siihen valmistautuminen oli melkoinen prosessi ja siksi siihen joutuminen aloitti uuden elämän – toivottavasti paremman.
En ole suuremmin elämöinyt leikkauksen laadulla tai oikeammin sillä, mihin se kohdistuu. Pidän sitä enemmänkin ihan omana henkilökohtaisena asianani, jota ei ole syytä näissä blogeissa sen suuremmin levitellä. Siksi käsittelenkin näissä teksteissäni enemmän koko prosessia, elämäntapamuutosta ja mahdollisesti sitten uuden Hannun lopputulosta, jos sellaista on havaittavissa. Millaisesta operaatiosta ja tapahtumista tuleva muutos tarkkaan ottaen johtuu, on epäoleellista ja kuten kirjoitin henkilökohtaista.
Sen verran voin asiasta kuitenkin sanoa, että kyseessä oli pitkäaikainen vaiva, joka monella tapaa heikensi elinpiiriäni ja elämääni – jopa vaikeutti sitä. Siksi sen korjaaminen – jonkinlainen parantaminen – oli minulle tärkeää.
Koko prosessi oli pitkä ja monimutkainen, siihen sisältyy niin ongelman tiedostaminen, joka kesti jo sinänsä melko kauan, ratkaisun etsiminen ja viimein toteutus. Prosessi oli myös omalla tavallaan vaikea ja monimutkainen, jopa hengenvaarallinen, jos joku toteutuksessa menisi mönkään. Siksi jouduin todellakin mm. poistamaan yhden etuhampaistani, koska siinä ilmennyt pieni, mutta pitkäaikainen tulehdus oli uhka operaation puhtaudelle ja steriilisyydelle.
Kun sitten vielä operaatiota odotellessa sairastin vakavan infektion, sekin lykkäsi asiaa kuukaudella eteenpäin. Kun samaan aikaan elimme koko Suomessa korona-aikaa karanteeneineen, se jäi itselläni melkein kokonaan taka-alalle, koska oman asiani vuoksi olin itse asiassa vielä tiukemmassa karanteenissa.
Nyt kuitenkin uuden elämänjakson vielä vanhoilla päivilläni aloittanut operaatio on onnellisesti ohi. Kirurgin arvion mukaan leikkaus oli onnistunut hyvin ja ainakin hän oli iloinen myös minun myönteisestä olotilastani ja motivoitumisesta uuteen elämänvaiheeseen. Olen joutunut näinä kahtena ensimmäisenä päivänä opettelemaan uudestaan asioita, jotka jo kerran osasin. Se on ollut sekä vaikeaa että kivuliasta. Ja opettelu tulee jatkumaan – lääkärin arvion mukaan – ehkä noin kaksi kuukautta.
Siksi kaikki aiemmat tekemäni suunnitelmat ja aikataulut on syytä unohtaa ja jos ei nyt ihan tarvitse roskakoriinkaan heittää, pitää ne toistaiseksi korvata uusilla suunnitelmilla, jotka eivät totta tosiaan ole ollenkaan yhtä lennokkaita. Mutta tämä korona-aika on tullut tässä avuksi. En ole yksin suunnitelmiani ja menemisiäni muuttamassa, samaa tekevät lähes kaikki ihmiset kautta maailman. Elämme sitä jo kliseeksi muuttunutta "uutta normaalia", jossa moni entinen on nyt ihan toisenlaisessa asennossa.
Nyt vietän aikaani entisiä, aikanaan jo kertaalleen opittuja elämäntaitoja uudelleen opetellen sairaalassa. Toistaiseksi olen vielä täällä luksuspuolella, sairaalan uudessa osassa, kirurgisella osastolla, mutta joutunen piakkoin jättämään tämän hienon yksiöni, jonka ikkunoista avautuu tämän ns. perhetalon hienot seinämaalaukset sisältä päin. Uusi osasto lienee sairaalan vanhassa osassa oleva kuntoutusosasto, jossa viettänen sitten aikaa niin kauan, että kotiuduttuani selviän kotona normaaleista askareistani. Kotiin on tulossa aikanaan myös kotiapukin elämää helpottamaan, mutta palataan niihin ja muihinkin uuden elämäni vaiheisiin myöhemmin uusissa jutuissa, jos siltä tuntuu ja itseäni huvittaa.
Hannu
nettihoukka
Mikä sen elämän nyt sitten tekee näillä vuosirenkailla uudeksi? Elämäntapamuutos, johon enemmän tai vähemmän olen pakotettu ja suuri leikkausoperaatio, jonka kävin läpi eilen – uuden elämäni ensimmäisenä päivänä.
Olin valmistautunut tuohon päivään kaksi ja puoli kuukautta. Ennen tuota H-hetkeä se oli aiemmin määritelty jo kolmelle muulle aikaisemmalle päivämäärälle, joita sitten erilaisista – lähinnä terveydellisistä – syistä johtuen oli siirretty todellakin kolme kertaa. Ja nyt eilen, 19.5.2020, se viimein tapahtui.
Olin leikkaukseen valmistautumisessa menettänyt jo yhden etuhampaista ja vietin noin viikon välissä sairaalassa ihan muut taudin vuoksi, ennen kuin pääsin tulle ”lankulle”, joksi minä leikkauspöytää sen kapeuden vuoksi nimitän. Leikkaus oli luonteeltaan sellainen, että siinä meni minulta jotain pois, joku muuttui oleellisesti, eikä paluuta entiseen missään olosuhteissa enää ole. Siksi siihen valmistautuminen oli melkoinen prosessi ja siksi siihen joutuminen aloitti uuden elämän – toivottavasti paremman.
En ole suuremmin elämöinyt leikkauksen laadulla tai oikeammin sillä, mihin se kohdistuu. Pidän sitä enemmänkin ihan omana henkilökohtaisena asianani, jota ei ole syytä näissä blogeissa sen suuremmin levitellä. Siksi käsittelenkin näissä teksteissäni enemmän koko prosessia, elämäntapamuutosta ja mahdollisesti sitten uuden Hannun lopputulosta, jos sellaista on havaittavissa. Millaisesta operaatiosta ja tapahtumista tuleva muutos tarkkaan ottaen johtuu, on epäoleellista ja kuten kirjoitin henkilökohtaista.
Sen verran voin asiasta kuitenkin sanoa, että kyseessä oli pitkäaikainen vaiva, joka monella tapaa heikensi elinpiiriäni ja elämääni – jopa vaikeutti sitä. Siksi sen korjaaminen – jonkinlainen parantaminen – oli minulle tärkeää.
Koko prosessi oli pitkä ja monimutkainen, siihen sisältyy niin ongelman tiedostaminen, joka kesti jo sinänsä melko kauan, ratkaisun etsiminen ja viimein toteutus. Prosessi oli myös omalla tavallaan vaikea ja monimutkainen, jopa hengenvaarallinen, jos joku toteutuksessa menisi mönkään. Siksi jouduin todellakin mm. poistamaan yhden etuhampaistani, koska siinä ilmennyt pieni, mutta pitkäaikainen tulehdus oli uhka operaation puhtaudelle ja steriilisyydelle.
Kun sitten vielä operaatiota odotellessa sairastin vakavan infektion, sekin lykkäsi asiaa kuukaudella eteenpäin. Kun samaan aikaan elimme koko Suomessa korona-aikaa karanteeneineen, se jäi itselläni melkein kokonaan taka-alalle, koska oman asiani vuoksi olin itse asiassa vielä tiukemmassa karanteenissa.
Nyt kuitenkin uuden elämänjakson vielä vanhoilla päivilläni aloittanut operaatio on onnellisesti ohi. Kirurgin arvion mukaan leikkaus oli onnistunut hyvin ja ainakin hän oli iloinen myös minun myönteisestä olotilastani ja motivoitumisesta uuteen elämänvaiheeseen. Olen joutunut näinä kahtena ensimmäisenä päivänä opettelemaan uudestaan asioita, jotka jo kerran osasin. Se on ollut sekä vaikeaa että kivuliasta. Ja opettelu tulee jatkumaan – lääkärin arvion mukaan – ehkä noin kaksi kuukautta.
Siksi kaikki aiemmat tekemäni suunnitelmat ja aikataulut on syytä unohtaa ja jos ei nyt ihan tarvitse roskakoriinkaan heittää, pitää ne toistaiseksi korvata uusilla suunnitelmilla, jotka eivät totta tosiaan ole ollenkaan yhtä lennokkaita. Mutta tämä korona-aika on tullut tässä avuksi. En ole yksin suunnitelmiani ja menemisiäni muuttamassa, samaa tekevät lähes kaikki ihmiset kautta maailman. Elämme sitä jo kliseeksi muuttunutta "uutta normaalia", jossa moni entinen on nyt ihan toisenlaisessa asennossa.
Nyt vietän aikaani entisiä, aikanaan jo kertaalleen opittuja elämäntaitoja uudelleen opetellen sairaalassa. Toistaiseksi olen vielä täällä luksuspuolella, sairaalan uudessa osassa, kirurgisella osastolla, mutta joutunen piakkoin jättämään tämän hienon yksiöni, jonka ikkunoista avautuu tämän ns. perhetalon hienot seinämaalaukset sisältä päin. Uusi osasto lienee sairaalan vanhassa osassa oleva kuntoutusosasto, jossa viettänen sitten aikaa niin kauan, että kotiuduttuani selviän kotona normaaleista askareistani. Kotiin on tulossa aikanaan myös kotiapukin elämää helpottamaan, mutta palataan niihin ja muihinkin uuden elämäni vaiheisiin myöhemmin uusissa jutuissa, jos siltä tuntuu ja itseäni huvittaa.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti