Luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma kirjoitti mielenkiintoisesti omassa uudenvuoden puheessaan. Yksi kohta puheessa sai minut lukemaan tuon puheen kokonaan ja miettimään sitä enemmän. Se minut herättänyt kohta oli seuraava:
Myönnän toki, ettei tämä ”ongelma” varmaan kovin laaja ole, koska ihmisten nettikeskustelu on usein pelkkää keskustelun seuraamista, uteliasta somekurkistelua, ilman minkäänlaista aktiivisesta osallistumista, suurimmaksi osaksi vaikenemista. Syitä näillä vaikenijoilla on varmaan monia moiseen käyttäytymiseen. Yksi syy varmaan on kovin tavallinen netin aikaansaama: ihmiset pelkäävät sitä vihapuhetta tai muuta tiukkaa kritiikkiä, jonka oma mielipiteen ilmaiseminen saattaa aiheuttaa etenkin tietyn ”hörhöjoukon” parissa. Pelätään, ettei itsestä ole vastaan sanojaksi noille ”hörhöille” ja siksi on parempi vaieta. Tämähän on monien ”hörhöjen” tavoitekin – vaientaa kritiikki ja saada oma mielipide framille.
Itse olen sitä mieltä, että vaikeneminenkin on kannanotto. Kun ihmiset vaikenivat historian hirveinä hetkinä totalitaarisissa maissa menneinä vuosikymmeninä, he vaikenemisellaan hyväksyivät ne kauheat hirmuteot, joita diktaattorit tekivät. En oikein usko, että selitykseksi riittää sanoa, että ”jos olisimme sanoneet jotain, olisimme itse tapettujen joukossa”. Minusta kun asioista voi sanoa joko ärhäkästi tai viisaasti ja ilmaista näin joko suoraan tai hieman ”kierrellen” oman mielipiteensä. Sen sanominen on minusta se tärkein asia. Joskus vastaan sanomisen voi toteuttaa myös jaloillaan – poistumalla tilaisuudesta, jättämällä paasaajan paasaamaan itsekseen.
On varmaan joitain aiheita, jossa keskusteleminen aiheuttaa normaalia enemmän ristiriitoja. Tällainen on varmasti politiikka ja nykyään etenkin maahanmuutto, mutta myös uskonto tai yleensä ihmisten hengellinen aatemaailma. Suomestakin löytyy lukuisa määrä erilaisia uskontokuntia ja tunnustuksia ja jopa tunnustuksettomia, jotka saattavat olla ateisteja tai jotain muuta "muka" tunnustuksetonta ”uskomusta” toteuttavia. Kun seuraa vaikkapa noiden kirkkoon kuulumattomien, vaikkapa juuri ateistien nettitouhuja, ainakin minusta se vaikuttaa usein yhtä rationaaliselta kuin joku uskontokin on. Hekin kutsuvat ihmisiä pelastumaan, kuka mistäkin ja mihinkin "uskoen".
Tässäkin asiassa luterilainen arkkipiispa sanoi puheessaan osuvasti ja tuota voisivat varmaan kaikki tunnustuskunnat pohtia: ”Kirkolla on [oltava] jatkuva itseymmärrys omasta raihnaisuudestaan ja epätäydellisyydestään”. Jos tuon oikealla tavalla ymmärtää ja sisäistää, elämä ja eteneminen omassa tunnustuksellisuudessaan on ainaista etsimistä, kilvoittelua ja oikean tien löytämistä. Silloin oma kirkko tai se tunnustuksellisuus, mihin uskoo, voisi olla arkkipiispan sanojen mukaisesti ”sovituksen yhteisö, jossa jännitteitä ei kielletä eikä niitä peitetä”. Pystytään siis aikuismaiseen ja oikeaan keskusteluun, kanssakäymiseen ja kokemusten vaihtoon.
Arkkipiispan ajatus on lähellä ortodoksistakin ajattelua, kun hän sanoo puheessaan ”kirkko on rajallisten ja epäonnistuneiden ihmisten yhteisö. Syntisten sairaala, niin kuin Luther sanoi”. Samasta aiheesta, kirkosta sairaalana, on mm. Suomessa isä Jarmo Hakkarainen kirjoittanut runsaasti artikkeleita mm. Ortodoksi.netin sivuilla.
Siteeraan vielä yhtä kohtaa arkkipiispa Luoman puheesta. Se kohta sattuu hyvin meihin nettikeskustelijoihinkin, joista tässäkin blogijutussa on ollut paljon puhetta. Luoma toivoo, ”ettei kirkossa [erilaisia asioita] koskevissa keskusteluissa vedettäisi henkilön näkemyksestä johtopäätöstä kyseisen ihmisen Jumala-suhteesta”. Asian voisi varmaan laajentaa koskemaan enemmänkin noista erilaisista vaikkapa maallisista ja kirkkohallinnollisista asioista keskustelemista, joilla ei totisesti ole mitään tekemistä oman uskon ja kirkon dogmien kanssa. Ne ovat usein kuten edellä todettiin ”raihnaisten ja epätäydellisten ihmisten” pintakuohuja, joilla ei ole mitään tekemistä kirkon varsinaisen ja tärkeimmän perusajatuksen, pelastuksen, kanssa.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
”Meidän pitäisi pystyä keskustelemaan ilman, että kyseenalaistamme toistemme uskoa tai tahtoa kysyä ja kuunnella Jumalan tahtoa. Tämä tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa.”Olen pohtinut tuota asiaa viime aikoina jonkin verran, myös blogeissani. Ehkä kuitenkin enemmän maalliselta näkökannalta. Pystymmekö ja jos emme, miksi emme pysty, keskustelemaan netissä aikuismaisesti, kyseenalaistamatta erilaisia keskustelijoiden mielipiteitä ja kannanottoja.
Myönnän toki, ettei tämä ”ongelma” varmaan kovin laaja ole, koska ihmisten nettikeskustelu on usein pelkkää keskustelun seuraamista, uteliasta somekurkistelua, ilman minkäänlaista aktiivisesta osallistumista, suurimmaksi osaksi vaikenemista. Syitä näillä vaikenijoilla on varmaan monia moiseen käyttäytymiseen. Yksi syy varmaan on kovin tavallinen netin aikaansaama: ihmiset pelkäävät sitä vihapuhetta tai muuta tiukkaa kritiikkiä, jonka oma mielipiteen ilmaiseminen saattaa aiheuttaa etenkin tietyn ”hörhöjoukon” parissa. Pelätään, ettei itsestä ole vastaan sanojaksi noille ”hörhöille” ja siksi on parempi vaieta. Tämähän on monien ”hörhöjen” tavoitekin – vaientaa kritiikki ja saada oma mielipide framille.
Itse olen sitä mieltä, että vaikeneminenkin on kannanotto. Kun ihmiset vaikenivat historian hirveinä hetkinä totalitaarisissa maissa menneinä vuosikymmeninä, he vaikenemisellaan hyväksyivät ne kauheat hirmuteot, joita diktaattorit tekivät. En oikein usko, että selitykseksi riittää sanoa, että ”jos olisimme sanoneet jotain, olisimme itse tapettujen joukossa”. Minusta kun asioista voi sanoa joko ärhäkästi tai viisaasti ja ilmaista näin joko suoraan tai hieman ”kierrellen” oman mielipiteensä. Sen sanominen on minusta se tärkein asia. Joskus vastaan sanomisen voi toteuttaa myös jaloillaan – poistumalla tilaisuudesta, jättämällä paasaajan paasaamaan itsekseen.
On varmaan joitain aiheita, jossa keskusteleminen aiheuttaa normaalia enemmän ristiriitoja. Tällainen on varmasti politiikka ja nykyään etenkin maahanmuutto, mutta myös uskonto tai yleensä ihmisten hengellinen aatemaailma. Suomestakin löytyy lukuisa määrä erilaisia uskontokuntia ja tunnustuksia ja jopa tunnustuksettomia, jotka saattavat olla ateisteja tai jotain muuta "muka" tunnustuksetonta ”uskomusta” toteuttavia. Kun seuraa vaikkapa noiden kirkkoon kuulumattomien, vaikkapa juuri ateistien nettitouhuja, ainakin minusta se vaikuttaa usein yhtä rationaaliselta kuin joku uskontokin on. Hekin kutsuvat ihmisiä pelastumaan, kuka mistäkin ja mihinkin "uskoen".
Tässäkin asiassa luterilainen arkkipiispa sanoi puheessaan osuvasti ja tuota voisivat varmaan kaikki tunnustuskunnat pohtia: ”Kirkolla on [oltava] jatkuva itseymmärrys omasta raihnaisuudestaan ja epätäydellisyydestään”. Jos tuon oikealla tavalla ymmärtää ja sisäistää, elämä ja eteneminen omassa tunnustuksellisuudessaan on ainaista etsimistä, kilvoittelua ja oikean tien löytämistä. Silloin oma kirkko tai se tunnustuksellisuus, mihin uskoo, voisi olla arkkipiispan sanojen mukaisesti ”sovituksen yhteisö, jossa jännitteitä ei kielletä eikä niitä peitetä”. Pystytään siis aikuismaiseen ja oikeaan keskusteluun, kanssakäymiseen ja kokemusten vaihtoon.
Arkkipiispan ajatus on lähellä ortodoksistakin ajattelua, kun hän sanoo puheessaan ”kirkko on rajallisten ja epäonnistuneiden ihmisten yhteisö. Syntisten sairaala, niin kuin Luther sanoi”. Samasta aiheesta, kirkosta sairaalana, on mm. Suomessa isä Jarmo Hakkarainen kirjoittanut runsaasti artikkeleita mm. Ortodoksi.netin sivuilla.
Siteeraan vielä yhtä kohtaa arkkipiispa Luoman puheesta. Se kohta sattuu hyvin meihin nettikeskustelijoihinkin, joista tässäkin blogijutussa on ollut paljon puhetta. Luoma toivoo, ”ettei kirkossa [erilaisia asioita] koskevissa keskusteluissa vedettäisi henkilön näkemyksestä johtopäätöstä kyseisen ihmisen Jumala-suhteesta”. Asian voisi varmaan laajentaa koskemaan enemmänkin noista erilaisista vaikkapa maallisista ja kirkkohallinnollisista asioista keskustelemista, joilla ei totisesti ole mitään tekemistä oman uskon ja kirkon dogmien kanssa. Ne ovat usein kuten edellä todettiin ”raihnaisten ja epätäydellisten ihmisten” pintakuohuja, joilla ei ole mitään tekemistä kirkon varsinaisen ja tärkeimmän perusajatuksen, pelastuksen, kanssa.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti